Hampaita ja siivoamista

Jasper on pienestä pitäen rakastanut imurin ääntä. Muutaman kuukauden ikäiseksi asti Jasper aina nukahti, jos joku (yleensä minä) imuroi. Ja muutenkin on aina rauhoittunut heti, jos on kuullut imurin käynnistyvän.
 Nykyään taas on hiukan rasittavaa kuitenkin sen suhteen.. Nyt kun Jasper osaa liikkua sulavasti ja suhteellisen nopeasti, niin imuroidessani hän hiihtää perässä ja jos imuroin liian ''nopeaa'' tai menen liian kauaksi (toiseen huoneeseen tms.) niin Jasper kyllä jaksaa sitten myös suuttua tyhmälle äitille.. Se tuli kunnolla huomattua tänään!

Hampaita Jasperilla on ainakin viisi kipaletta jo! Painotan sanaa ainakin. Sillä Jasperin ien näyttää jokaisesta kohdasta siltä, että mistä vain voisi tulla hammas koska vain & Jasper ei oikein tykkään kun hänen suutaan kaivellaan. Yleensä vaan Jasperin nauraessa tai kiljuessa hänen suuhunsa näkee edes jotenkuten.
 Tänään kuitenkin löysin kaksi uutta hampia syömisen jälkeisten naurujen yhteydessä!! Alhaalla edessä on nyt hienossa rivissä kolme ja ylhäällä on molemmin puolin kulmahampaat. Mutta ylhäällä edessä ei vielä ole yhtäkään hammasta! Aika jännä hampaidentulo järjestys, eikös? Hehe. Hassu poika mulla <3 Miten mä voin edes olla näin onneissani toisen hampaista?!

Aloitin muuten tuossa lauantaina tekemään suursiivousta!! Oon nyt vasta aika lailla valmis meidän makuuhuoneen kanssa, huomenna ajattelinkin siirtyä Jasperin huoneeseen. Siivoan siis totta kai perusteellisesti, mutta myös vaihtelen järjestyksiä ja teen suunnitelmia ostoslistaa varten.... ylläri. Tarvitsisin ja HALUAISIN niin paljon kaikkia sisustusjuttuja ymsyms! YÄÄ. Pää huutaa ajatuksia!! Mutta eipä ole oikeen toteutuksiin rahkeita, ainakaan tällä hetkellä.. 
Jos mä nyt kuitenkin saan tämän koko talouden jossakin vaiheessa johonkin kondikseen, niin saattaa olla että innostun värkkäämään jonkulaista asuntopostaustakin! 

Eilen olinkin Jasperin kanssa melkein koko päivän Kauhajärvellä. Siskon pojatkin olivat olleet sielä yötä, ja koko päivä menikin leikkiessä kolmen ihanan poitsun kanssa! Ihanaa huomata kuinka Jasper (pian 8kk) ja Jere (9,5kk) ymmärtävät koko ajan enemmän ja enemmän toisistaan! Vielä heidän kontaktit toisiinsa on yritystä toisen repimiseen kappaleiksi ja lyömiseen, sekä toisen lelujen varastamista, mutta silti voin vaan kuvitella kuinka heistä tulee erottamattomat, parhaat kaverukset vielä!

Tilasin tänään muuten uuden talvitakin membersiltä, toivottavasti se on ihana ja tarpeeksi paksu & tarpeeksi ''iso'', että menisi edes koko tämän loppuvuoden päällekin :-)


PS. Kiitos vielä yhteisesti kaikille ihanille kivoista yhteydenotoista ja tsempeistä tähän tekstiin liittyen!

<3: meeri

Parasta

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.

 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.

 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi,
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.

 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.

 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin
silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän
onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä
katsellen nukkuvaa lasta.

 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi,
kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.

 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua,
kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.

 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös
yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon…

Ennen kuin minusta tuli äiti.

Ei ole yhtään mitään parempaa kuin äitinä oleminen. Maailman ihanimmalle lapselle. 

Sekuntiakaan en antaisi pois! 

Maailman paras, ja niin rakas <3 

<3: meeri

Paketillinen valoa

Nyt niihin eilisiin paketteihin (parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. eikös?), joista olinkin iloisempi mitä olisin uskonut! Nimittäin eipä niistä lopulta löytynyt mitään kovin erikoista tai kovin tää on just mulle- juttuja, joista yleensä innostun. Päin vastoin, pari juttua oli hiukan pettymyksiä & kaikkia niitä ei edes tullut mitä luulin, että olin tilannut.. Mutta olin vissiin karsinut nimenomaan niitä juttuja loppumetreillä pois mitä lopulta odotin eniten! Taisi muuten olla ensimmäinen kerta kun tilasin mitään netanttilasta? Ja oli positiivinen yllätys! Tuotteet tulivat ihan sairaan nopeasti kotia asti, varsinkin jos vaikka vertaa samankaltaisen hobby hallin pakettien saapumisiin..

 Ei mitään ihmeellistä löytynyt isoista paketeista, mutta silti kivoja piristyksiä!

.. Repesin täysiä kun näin tämän ensimmäisenä avattuani paketin. Oon vissiin tilaillut vähän raskaushimoissani, mitähän järkeä tässäkin ostoksessa oli? En itseasiassa edes oikein tykkää pätkiksistä! Ihan syötäviä yleensä & menee jos muutakaan ei ole, mutta en ikimaailmassa ostaisi niitä ensimmäisenä kaupastakaan... Saati sitten maksaisi noin paljon jostakin karkista, tai suklaasta, varsinkaan mistään ns. normisuklaasta! Noh jotakin iloa sentään niistäkin, nimittän hain ne just tähän pitämään mulle seuraa ;-)
 

Tykkään tosi paljon noista Lamazen leluista! Jasperin soiva ja liikkuva puuhamattokin oli lamazea. Oon katsonut tuota musiikkimatoa & musiikkimustekalaa jo monta kertaa, ja puuhamaton yhteydessä silloin tilasinkin sen mustekalan- mutta myöhemmin silloin selvisi, että toimituksessa olisi kestänyt lähemmäs puoli vuotta joten peruttiin se kauppa sitten.
Kuten kuvista ehkä huomaakin, mato sai heti kunnon kyydit Jasperilta ;-) Eli Jasper ainakin tykkäsi, ja paljon tykkää vieläkin omasta matosestaan! Tuosta madon päästä painaessa alkaa musiikki, ja muuten jokaisen tuollaisen ''palluran'' kohdalla on erilainen piippaus, kello, kilistin, rahina tms. ääni :-) Suosittelen kyllä lämpimästi Lamazen leluja kaikille! 

Sami justiin tilasi itselleen sen uusimman GTA:n, minkä seurauksena mäkin päätin rikkoa mun tilauslakkoa hiukan ja tilata pitkästä aikaa itselleni jotakin. Nöjöö... Nyt kun aloin miettimään, niin siitä taitaa olla ehkä viikko kun mulle tuli parit housut&paita.......
 No kuitenkin! Oon pitemmän aikaan miettinyt ja halajanut uutta hajuvettä. Enhän mä osannut oikeastaan valita, mutta sitten tuon Celine Dionin kohdalla muistin, että mullahan oli joskus joku sen hajuvesi ja se oli ihan mun lemppari! Tuo haju on aika ''aikuismainen'', mun mielestä, mutta sen takia mä siitä tykkäänkin. Ei ole mikään normi escadan kesämansikkatuoksu tjms., joita taas on kaikilla vastaantulijoilla. Katkerana myönnän, että olisin varmaan escadan tilannut, jos niitä olisi ollut tuolla myynnissä.. XD Mutta kohtalo johdatti mut tuohon päätökseen, ja oon kyllä tosi iloinen lopputuloksesta!

Tuo eye roll-on oli ihan must hankinta! Oon lukenut tosta jo monta kuukautta sitten paljon hyvää, ja miettinyt sitä siitä asti. Mulla on tavallisestikin vähän mustat silmänaluset, vaikka olisin nukkunut kolme viikkoa sata tuntia yön aikana. Mutta nykyään tässä äitinä & raskaana ollessa joka yö on täysin erilainen; joskus nukun tunnin, joskus viisi tuntia ja joskus en yhtään. Sen seurauksena mulla onkin nykyään melkoiset silmäpussit, ja oon kuullut tuosta roll-onista niin paljon hyvää! Musta jopa tuntuu, että se olisi jo tässä parin päivän aikana auttanut..

Sitten vielä tuo nude huulipuna, nojoo en sano paljon mitään; mun mielestä se ei tartu yhtään kiinni! Luulin, että se olisi oikeasti ollut sellaista ns. paksua, mutta kevyttä. 

Tilauksen pääsääntöinen tarkoitus oli kuitenkin tilata muutama lampunvarjostin. Nimittäin meillä ei tällä hetkellä ole yhtäkään omaa(vaan kaikki on mun siskon omia, joka ei tarvitse niitä juuri nyt, koska nykyisessä opiskeluasunnossaan on kaikki lamput ns. valmiina).. Talvi & pimeys tekee tuloaan, eikä meillä ole tällä hetkellä edes keittiössä lamppuja.. Joten ehkä oli aika hankkia muutama ikioma lamppukin jo!

Hahahaha. Luulin tilatessani, että tuo Elise lasipisara -lamppu oli oikea kattolamppu, mutta se olikin jonkinsortin jouluvalo. Jes! Se oli tulossa meidän makuuhuoneeseen, mutta laitettiin sattuneesta syystä sitten sinne tuo viisipäinen lamppu, joka oli alunperin menossa kyllä olohuoneeseen.. 

Otan varjostimista vaikka lisää kuvia sen jälkeen kun ne kaikki on saatu(ehkä) paikoilleen! 

Hyvää yötä!

<3: meeri

Piste

En kyllä uskonut, että tulisin tätä tekemään. Nimittäin ajattelin nyt vähän avautua mun syvimmistä aatoksista ja ajatuksista. Pikemminkin why not? Eipä mulla oo enää mitään menetettävääkään tämän asian suhteen.

Mua harmittaa ihan vietävästi yhden mun ystävyyssuhteen kaatuminen, mikä osittain ajoikin mut siihen pienoiseen masennukseen. En tiiä oonko päässy siitä synnytyksenjälkeisestä masennuksesta yli kokonaan vieläkään, mutta ainakin oon oppinut elämään sen kanssa. Eikä se kyllä onneksi ainakaan todellakaan ole enää niin paha kuin hetki sitten. Mihin kyllä suuresti on auttanut ainakin Jasper, uusi raskaus, perhe ja Samin työpaikan vaihdos. Lisäksi uskon, että tuon yhden ihmissuhteen kaatuminen ja mausteena siihen masennus ajoi siihen, että muutkin mun ihmissuhteet alkoi kaatuilemaan. Ihan senkin takia kun en vaan yksinkertaisesti jaksanut, en jaksanut innostua, en jaksanut mitään. Muutakuin tietenkin Jasperia, pakolliset jutskat etc.

Mietin tuota asiaa ja ihmistä joka päivä, mutta musta tuntuu, että ehkä mä vihdoinkin oon ymmärtänyt asian kokonaan. Sen että se on oikeasti mennyttä. Ehkä sen takia tää on mulle niin kova paikka, koska en oo ikinä tehnyt mitenkää tuosta noin vaan ystäviä. En oo ikinä päästänyt ''ketä vaan'' mun lähelle. Ja sen ansiosta kaikki mun ystävyys- ja parisuhteet onkin ollut aina niin ainutlaatuisia, erilaisia, tunteellisia, voimakkaita, räiskyviä, herkkiä, tärkeitä, aitoja -mulle. Ja uskon, että kaikki jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet aidosti tärkeän ihmisen, voi ymmärtää mua. 

Mua ihmetyttää suuresti se, että oltiin kyllä kauan tosi läheisiä, voisin jopa sanoa, että se oli mun läheisin ystävyyssuhde ikinä. Ja niinhän se olikin. Ja tämä ystävyys tuli silloin mun elämään kun mä sitä kaikista eniten tarvitsin, mun heikoimmassa elämäntilanteessa se tuli vahvistamaan mua. Mä pystyin olemaan täydellisesti oma itseni ko. ihmisen seurassa. Nyt en oo kyllä hetkeen tuntenutkaan itseäni hyväksi tai täysin omaksi itsekseni muiden seurassa. Enkä oo ollut kovin innostunut uusista tilaisuuksista tai mahdollisuuksista. Tai mistään.. no esimerkiksi kenestäkään uudesta ihmisestä. Onneksi se innostus, ilo ja hauskuus on pikkuhiljaa palailemassa takasin mun elämään ja mun pääkoppaan. Enkä todellakaan ole, tai ole ollutkaan, mitenkään katkera ko. ihmistä kohtaan, missään muodossa. Surullinen ja pettynyt, mutta en mitään missään nimessä mitenkään pahaatahtova. Todellakin haluan tälle ihmiselle täysin pelkkää hyvää ja hänen kaipaamaansa sekä ansaitsemaansa onnellisuutta. 

Mä täytän mun pään koko ajan jollakin ns. turhalla stressillä, että en ajattelisi tuota asiaa. Mä aidosti uskon, että tämä avautuminen auttaa mua eteenpäin ja unohtamaan. Koska en oo edes mitään kunnollista tunteidenpurkamista tästä asiasta päässyt tekemään, ihan rehellisesti voin sanoa, että ei mulla oo ketään kelle mä tästä puhuisin. Muutakun Sami, ja no sille mä oon kyllä selittänyt niin paljon kun tuollaselle normimiehelle voi. Eipä se nyt niin tajua, kuinka suuri asia tämä mulle oikiasti on.

Yksinkertaisesti en pysty ymmärtämään, että mun YKSI lause tai pikemminkin yksi KYSYMYS johti siihen, että meidän tiet eros. Ja sekin oli ihan seuraus sille mitä ko. ihminen oli mulle aiemmin näitä mun sanoja sanonut(varmaan kylläkin puolivuotta jo ennemmin), mistä järkytyin, mutta minkä annoin kuitenkin hänelle anteeksi. Yksi lause, jonka hormonipäissäni sanoin, minkä sanoin omana itsenäni- suoraan ajatukset pöytään tyylilläni. Silloin mä ajattelin, että oltiin niin läheisiä, että ei mun sen tarkemmin tartte miettiä sanojani. Että ''saan'' laukoa mitä ikinä vaan, tai pikemminkin että voin esittää asiat niin karkeasti. Silloin uskoin, että mä voin kysyä mitä vaan. Silloin uskoin, että sille ihmiselle saan sanoa mitä vaan. Mutta eihän se niin ollutkaan. Taisin ilmaista itseni pikkuisen väärin silloin. Kaikkia ihmisiä koskettavat eri asiat eri tavoin. Ja mä kyllä hyvin tiedän, että tämä mun kysymyslause oli vaan tekosyy meidän ystävyyden loppumiselle. Siihen johti aivan jotkut muut syyt, joista en kyllä itsekään tiedä. Voin vain arvailla. Mutta en kyllä varmaan haluakaan enää tietää. (Enkä nyt kyllä sano mikä se mun lause oli, ei mitään ''vakavaa'' eikä mitään haukkumista tms.)

Lisäksi mua ihmetyttää se, kuinka pystytään antamaan anteeksi jollekin ketä oikeasti ''vihaa'' ja halveksuu, kenestä on mullekin monta vuotta puhunut. Mutta sitten just mun kanssa ei voi ikinä olla missään tekemisissä kuitenkaan. Vaikka tein vaan yhden pienen ''virheen'', enkä ole mitään paskaa puhunut, luottamusta pettänyt tai mitään sellaista mistä ihan ymmärtäisinkin jopa! 

----------------

Siitä on jo muutama viikko kun tämän kirjoitin. Enkä kyllä jaksa muutella mitään tai lisäillä mitään. Vaikka olisikin vieläkin paljon lisää asiaa. En jaksa tarkistaa, en jaksa enää miettiä. Surullinen mä oon asiasta vieläkin. Mutta ei voi enää mitään, ja silloin kun tämänkin kirjoitin niin pääsin taas henkisesti ihan valtavasti eteenpäin! Ihan oikeasti. Tämä päivä on ollut muutenkin jo aika henkisesti raskas. Ja koen tämänkin tällä hetkellä melko pieneksi jutuksi. Toivottavasti huomenna on taas kaikki vähän paremmin. Tietenkin ne on! Aion elää kyllä tästä hetkestä asti asenteella, sillä asenteella minkä puolesta oon aina liputtanut. Mitään ei saa ikinä pitää itsestäänselvyytenä, mitään ei saa ikinä vähätellä, kaikki ihmiset ovat erilaisia ja ainutlaatuisia, kaiken voi menettää joten hetkestä on pidettävä kiinni. Mä tosissani toivon, että saisin taas mahdollisimman pian jonkun ihanan ihmisen elämääni. Tällä hetkellä musta tuntuu melkoisen yksinäiseltä. Mulla on äiti, kelle mä oikeastaan puhun kaikesta. Mutta eipä oikeastaan ketään muuta, mikä on mun mielestä melko surullista!? Varsinkin kun mulla on aina ennen tätä hetkeä ollut paljon, paljon, paljon kavereita ja ystäviä. Nämä kaikki menetykset ja masennukset ovat taas tehneet musta melko sulkeutuneen, ujon ja yksinäisen. Mä en halua mitään muuta varmaan niin paljon kuin sitä, että kukaan ei vihaisi mua!? Ja haluaisinkin jokaisen sanan mitä oon ikinä sanonu pahasti, huonosti, vihapäissäni ottaa takaisin. Mä oon aina ollut sellainen, että haluan että kaikki ''tykkää musta'', tai siis oon aina tehnyt kaikkeni toisten ihmisten eteen. En siis mielistelly, mutta toivonut että ystävällisyyteni, kuuntelutaitoni sekä aito kiinnostuneisuuteni olisi ainakin estänyt ketään vihaamasta mua. No joo, en tiedä mitä edes selitän. Mulla vaan on taas vahvasti tälläinen olo. Jasper nukkuu sängyssään ja oon ''yksin'' lauantaina kotona. Tunnen itseni hyvinkin yksinäiseksi juuri nyt. Vihaan yksinäisyyttä mutta nykyään oon niin ujo(?!?!), etten oikeastaan osaa rakentaa oikeastaan mitään sosiaalisiakaan tilanteita. Kaikki ketkä mut on ikinä tunteneet, tietää kyllä, että oon varmaan maailman herkin ja tunteellisin ihminen. Otan kaikki asiat tosi raskaasti ja koen valtavan määrän eri tunnetiloja. Otan kaiken suuresti, eikä mikään ole mulle pikkujuttu. Otan kaiken henkilökohtaisesti ja pohdin pieniäkin juttuja monta vuotta. Mä oon aina ollut se äitihahmo, kelle kaikki on puhuneet kaikki surunsa ja vihansa. Mutta eipä ole näitä mun ''vauvojakaan'' enää hetkeen näkyillyt. Ärsyttää. Okei, ehkä mä oon nyt vaan shut up. Maailma muuttuu, ihmiset muuttuu. Tärkeintä tässä elämässä on empaattisuus, ja taito iloita muiden puolesta. Olkaa onnellisia kaikesta mistä se on mahdollista. Olkaa onnellisia toisten puolesta! PS. Mä varmaan toivon ettei kukaan lukisi tätä..................Moikka<3