Luonneanalyysi 2/2

CASPIAN 11kk: 

Caspian ja Jasper ovat luonteeltaan aikalailla kuin yö ja päivä. Ei mitenkään, että toinen olisi toistaan parempi, mutta he ovat hyvin erilaisia. Paljon samaakin tietysti luonteesta löytyy. Vaikka kirjoitankin tämän tekstin nyt aika paljon Jasperiin vertaillen, niin en mitenkään erityisesti vertaile poikia, ja vaikka he ovat erilaisia niin molemmat ovat minun silmissään täydellisiä omia itsejään. Vertailu sen kannalta, että minun on helpompi jollakin muotoa kuvailla ja kertoa. 

Caspian on kaikinpuolin paljon rauhallisempi kuin Jasper, hän mielellään tutkiskelee asioita ensin, ja sitten vasta menee. Caspian ei syöksy pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Hän on varovainen, ja jaksaa keskittyä omiin leluihinkin. Hänellä on hyvä keskittymiskyky. Hän on välillä myös todella kärsivällinen ja pitkäpinnainen. Sinnikäs kaveri.

Caspian on todella hyväntuulinen tapaus, mutta kärsimätön. Hän ei jaksa odottaa kauan maitoa, jos sitä päättää haluta. Eikä myöskään ruokaa jaksa odotella. Hän on kuitenkin todella tyytyväinen tapaus, hän aina myhäilee itsekseen ja ammentaa positiivista energiaa muista. Kun joku nauraa ja iloitsee, varmasti myös Cappu tekee niin. Hän on hillitympi kuin isoveljensä. Rauhallinen ja tyyni. Mutta kaikinpuolin tyytyväinen.

Caspian jaksaa istua kauankin paikoillaan, vaikka ei olisi mitään ihmeellistä tekemistäkään. Mutta auta armias jos Caspian suuttuu, sitten on helvetti irti. Hän suuttuu harvoin, mutta sitäkin lujemmin. Hän osaa olla myös aika pitkävihainen, jos tahtoo. Jasper kun taas suuttuu herkästi, mutta leppyy nopeasti. 

Caspian rakastaa seuraa sekä seurustelua. Hän ei ainakaan vielä jaksa kovin kauan olla yksinään. Hän rakastaa tarrautua äitin jalkaan kiinni, ja roikkuisi siinä mielellään vaikka kaksi tuntia putkeen ellen ottaisi syliin (tietenkin otan). 

Minun vauvani on jollainmuotoa todella nöyrä! Hän on kiitollinen kaikesta vähästäkin, ja tyytyy todella vähään! Hän ei vaadi paljoa, mutta se tekeekin vieläkin ihanempaa siitä, että voin antaa hänelle paljon. Hänelle riittäisi vallanmainiosti hymy, hali ja rutistus. Seura, juttelu ja pusuttelu. Caspian on hyvin vaatimaton. Hän ihanasti antaa aina äitille haleja, hän on huomaavainen ja epäitsekäs. Hellä pienimies. 

Caspian uskoo miljoona kertaa paremmin kieltoja, kuin mitä Jasper uskoi samassa iässä. Hän jättää asioita tekemättä kun kieltää, mutta välillä saattaa suuttua ja alkaa mököttämään. Hän on herkkä poika. Niin ainutlaatuinen, että ei sitä voi edes sanoin kuvailla. Caspian on kaikinpuolin reipas, hän jaksaa odotella ties missä ja ties mitä. Hän on aina vieraanvarainen ja kiltisti julkisilla paikoilla. Jep! Hän on todella kiltti vauveli.

Cappu on ilopilleri! Mutta jotenkin salamyhkäinen sellainen, hän nauraa, iloitsee ja hymyilee paljon. Hän on todella onnellinen! Mutta se ei ole sellaista päätöntä naurua ja kiljuntaa, vaan enemmän hymäilyä ja hymyilyä tyynesti. Hän on viekas. Luoja, että Caspianin hymyt ja naurut pelastaa hetken minkä tahansa!

Minun silmissäni Caspian on luonteeltaan pääsääntöisesti enemmän niin kuin isänsä. Melko rauhallinen ja hiljainen. Sitten kun suuttuu, on se kuuluista helvetti irti. Molemmat ovat pitkävihaisia, mutta onneksi vihoittelevat ja mököttävät harvoin. Samikin jaksaa olla kauan hereillä paikoillaan, toisin kun minä itse hätinä pystyn katsoa edes puolituntia telvisiota perse penkissä kiinni. Caspian ja isi ovat molemmat melko omatoimisia ja vaatimattomia. Eivät halua olla esillä tai suuren yleisön keskipiste. Eivät tee hellyydestään suurta numeroa, mutta ovat kuitenkin todella huomaavaisia ja hellyydenkipeitä. Haha, molemmilla menee heti hermot, järki sekä elämänhalu jos eivät saa ruokaa heti nälkäänsä. Molemmat tarraa muhun aina kiinni kun kävelen ohi. :'D Samikaan ei tee onnestaan niin suurta numeroa, vaan ennemmin pitää sitä vähän piilossa, ja Caspian on just samanlainen. Me ollaan Jasperin kanssa sitten taas vähän ääripäitä ja halutaan kertoa koko maailmalle meidän onnesta, heti. Isi ja Caspian molemmat suhtautuu pienellä varauksella ja varovaisuudella kaikkeen. Ihania, tyytyväisiä poikia molemmat! 

Mun molemmat lapset on niin ainutlaatuisia tapauksia! En voisi olla tippaakaan onnellisempi, että oon saanut noin täydelliset lapset. Rakastan niin hirmupaljon, ja joka päivä ylpeänä ihailen noita kahta pikkumiestä. Jotka yhdessä tuhoavat, sotkevat ja leikkivät. Ja ovat rakkautta täynnä.

<3meeri

Luonneanalyysi 1/2

JASPER 1v 11kk:

Jasper on syntymästä saakka ollut todella tyytyväinen ihminen. Hän keksii koko ajan itselleen tekemistä ja touhuamista, eikä koko ajan kaipaa mitään ihmeellistä tai järjestettyä tekemistä, vaan hän kyllä löytää vaikka pelkästä valkoisesta seinästäkin sen ilot. Hän rakastaa ihmettelyä ja uusien asioiden näkemistä.
Jasu on ylpeä kaikesta mitä hän tekee, ja hän tekee kaiken niin, että kaikki muut varmasti näkevät. Hän tekee kyllä oikeastikin paljon ihania tekoja. Äitinä minä vähintään onneksi aina huomaan ne hellät pusut, rätin hakemiset, imuroinnit, tavaroiden viemiset ymsyms. kaikki pikkujutut ja muistan kiittää ja kehua. Jasperkin aina kiittää kaikkia kaikesta, jopa itseään. Ja tekee käsillä aina sellasen liikkeen, että ''hommat tehty''. 
Jasperia voisi sanoa riiviöksi, hän ei kitise eikä valita turhasta, mutta hän rakastaa tehdä kaikennäköistä pientä tinkiä. Hän sotkee ruualla, kiusaa Caspiania, vetää äitiä hiuksista, heittelee leluja, koskee telvisioon.. Kuitenkin Jasu on todella vieraanvarainen, ja vieraiden ollessa läsnä hän on oikea enkeli. Häntä taitaa hiukanjopa ujostuttaa vieraiden seurassa. Vaikka kotona perheen kesken sitä ei ikinä uskoisikaan. Kylässä ollessaan Jasper on todella kiltti, hän leikkii nätisti toisten kanssa, antaa lelut käsistään toiselle jne. Kotona kuitenkin näkyy pientä omistushalua lelujen suhteen.
Hän touhottaa eikä pysy ikinä sekuntiakaan paikoillaan, unissaankin hän poikkoilee ja vaihtelee sängyssä asentoaan. Yleensä nukkuukin pää jalkopäässä. Saattaa suutahtaa helposti, mutta leppyy yhtä nopeasti. Jasper on kyllä melkoisen kärsimätön, ei oikein jaksa kauan yrittää tehdä mitään, ja hermostuu jos jokin ei onnistu. 
Hänet saa innostumaan kaikesta hetkessä, vaikka pelkällä yhdellä sanalla tai ilmeellä! Rakastaa tehdä kaikkia sellaisia asioita, joista näkee jotenkin lopputuloksen. Siivota, tehdä palapelejä, järjestellä, tehdä ruokaa. Jasper tekee aina innoissaan oikeastaan mitä vain. Se innostuksen määrä mikä noin pienestä pojasta lähtee on ihan huikea! Hän myös tekee perässä oikeastaan melkein ihan kaiken mahdollisen mitä äiti tai isikin tekee.
Jasper on todella rakastava! Hän pussailee, halailee, kiusoittelee, kutittelee. Aina kun vaikka minä itken tai olen surullinen, Jasper keskeyttää kaiken ja tulee halimaan mua. Jasper on myös itse hellyydenkipeä, rakastaa saada pusuja ja haleja. Hän pyytää anteeksi ja hyvästelee suukoin. Jasu heiluttee ja hymyilee tuntemattomille tavatessa. Jasper myös aina muistuttaa äitiä, että ''vauvallekin ruokaa'' ''vauvakin nukkumaan'' jne. Hän on huolehtivainen.
Jasper on reipas poika. Aina auttaa ahkerasti vauvan vaipanvaihdoissa, vauvan syöttämisessä, kodin siivoamisessa, tavaroiden kantamisessa, takkaan tulen sytyttämisessä, valojen sammuttamisessa, roskien viemisessä ja ihan kaikessa mitä saattaa kuvitellekaan! 
Jasper ei kovin helposti kokeile uutta. Varsinkaan jos joku kyylää vieressä. Häntä pitää aina hetken suostutella maistamaan uusia asioita tai rohkaista tekemään joku asia ensimmäistä kertaa. Mutta sen jälkeen kun asia on tehty kerran, se tehdään niin kuin se olisi tehty jo ainakin sata kertaa. 
Jasperilla tuntuu olevan supermuisti. Hän muistaa äitin kännykän pääsykoodin, kaukosäätimen napit, mihin laittoi jonkun lelun kuukausi sitten, missä jauhot on, mihin äiti piilotti sen karkkipussin, miten tehtiin sitä ja tätä, missä säilytetään sitä tai tätä, missä oli se tai tämä. 
Hän on iloinen! Superiloinen ja supertyytyväinen. Nauraa ja haluaa naurattaa. Hän on kunnon hyväntahdon lähettiläs. Ja positiivari! Jasper ei pienenä itkenyt ikinä, nyt välillä saa jonkinsortin uhmakohtauksia, mutta vieläkin pääsääntöisesti on todella tyytyväinen kaveri. Hän tarkkailee, tutkailee, keksii, rakastaa, hellii.

Luonteeltaan Jasper on kyllä tullut aikalailla täysin muhun! Molemmat ollaan lähipiirissä todella sosiaalisia, mutta muuten ALUKSI ujoja ja pysytään taka-alalla. Rakastetaan ja halutaan rakkautta. Ollaan ystävällisiä, ja annetaan mielummin ystävälle kuin pidetään itsellä. Anteliaita. Ollaan suurimmaksi osaksi positiivisia, mutta suututaan nopeasti ja lepytään yhtä nopeasti. Meidät saa aina nauramaan ja hymyilemään pienellä kutituksella, ja unohdetaan mökötysaihe saman tien. Innostutaan kaikesta HETI. Ennen kuin mikään on yhtään edes varmaa. Ollaan aika kärsimättömiä, ja halutaan kaikki hetinyt. Menetetään helposti maltti, ja ärräpäitä (Jasperilla ähinää) saattaa lennellä. Rakastetaan laulella ja saada toiset nauramaan. Eikä varmasti kokeilla mitään ensimmäistä kertaa jos joku vahtaa vieressä, vaikka kuinka kiinnostaisi! Molemmilla on hyvä muisti, minäkin muistan missä kaikki pienetkin jutut on, muistan nimet ja paikat ja vaatteet ja syntymäpäivät ja kaikki todella hyvin. Ollaan todella kiitollisia ja otettuja jokaisesta asiasta. Ollaan tunteellisia ja herkkiä. Pelleillään paljon. Eikä aina jakseta kuunnella kaikkea loppuun asti. Ja me molemmat ollaan mammanpoikia ja passuutetaan äitejämme. :D

<3meeri

Neljäs

Siis nyt on vasta neljä päivää siitä, kun Sami lähti armeijaan. Mulla ei ole kyllä mitään hajua viikonpäivistä, eikä sekään tunnu yhtään miltään, että huomenna on perjantai. Vielä yli viikko pitäisi jaksaa tsempata itseään. Joka päivä mä mietin ensin ''en jaksa, mä kuolen'' sitten heti perään mietin ''pakko se nyt on vaan jaksaa, ei voi mitään! Kyllä mä nyt saakelivie jaksan ihan pelkästään jo lastenkin takia'', tämän jälkeen sitten taas mietin ''miten se onnistuu, sinne on vielä niin pitkä aika kun nähdään!''. 

Eli, tiedän kyllä, että mie jaksan. Mutta jokapäivä se vaatii pientä tsemppiä itselle. Tänäänkin Caspian löysi kielensä, ja mä vaan toivoin, että kumpa isikin olisi näkemässä. 

Omaa yksinäistä aikaa mulla ei vielä ole hirveästi kyllä ollut; joko Jasper ei ole nukkunut lainkaan päikkäreitä, pojat ovat nukkuneet pihalla vaunuissa päikkärit tai sitten he ovat nukkuneet tyystin eri aikaan. Iltaisinkin on ollut pientä taistoa yöunien kanssa, tai siis Caspian nukahtaa kuin enkeli ja nukkuu kiltisti aamuun asti. Mutta Jasper on nyt joka ilta nukkunut hetken, saanut kauhukohtauksen, herännyt ja sitten tullut mun viereen vielä touhuilemaan, kiusaamaan äitiä ja mammimaan. 

Eli ei kyllä todellakaan ole ollut mitenkään tekemisen puutetta missään vaiheessa, ja yksin en olekaan saanut oikeastaan mitään aikaiseksi vielä.. Joka yö olen valvonut johonkin kahteen tai kolmeen, tekemättä mitään. Alkaa pikkuhiljaa jo pieni stressikin syntymään noista listan asioista (vaikka ei todellakaan saisi, koska nuo listassa olevat asiat ovat niinsanotusti täysin vapaaehtoisia itselleni, jos ja KUN joskus pojat nukkuvat ja haluan tehdä jotakin ''yksin'').. Mutta yhden tai kahden pienen apurin kanssa kyllä olen saanut jo vaatekaapistakin pari hyllyä siivotuksi! 

Luojan kiitos meillä on ollut jokapäivälle edes jotakin pientä suunnitelmaa, ja on monelle tulevallekin päivälle jo suunnitelmia. Ja mun lapset on niin touhukkaita, että vaikka tänne rantautuisi Hirmumyrsky Eeva ja jouduttaisiin olemaan 24/7 parin seinän sisällä, niin meille ei kyllä tylsää tai tekemisenpuutetta tulisi! 
Äskenkin tehtiin perinteiset iltasiivoukset- Jasper heti innoissaan tarttui imurin varteen ja alkoi imuroimaan keittiötä, minä keräsin leluja ja Caspian pesi lattioita puhdistusliinalla. :D Mä tiedän, että alan olemaan jo ärsyttävä, mutta silti lausun näin mä niin rakastan mun lapsia ja oon niin kiitollinen heistä. Voisin koska vain alkaa itkemään onnesta, ilosta, ylpeydestä, kiitollisuudesta kun katson tai mietin mun lapsia. Oon niin k-i-i-t-o-l-l-i-n-e-n mun täydellisistä pienistä pojista. Se ikävän määrä mikä tulee kun murut nukkuu.. Se ikävän määrä kun käyn kaupassa yksin. Se on sitä äidinrakkautta, mitä kukaan ei multa koskaanikinämilloinkaan pysty viemään! Ja lasteni takia mä teen mitä vaan, ja minähän kestän vaikka 5 vuotta heidän kanssaan neljän seinän sisällä kolmestaan, jos sitä vaadittaisiin. 

Ehkä se muuten on niin, että on mentävä kauaksi, ennen kuin näkee lähelle. Tota mun ukkoakin kohtaan tunnen nyt täysin samanlaisia tunteita kuin vastarakastuneena. Ainahan mä oon sitä rakastanut, mutta just oltiin kaksi viikkoa aikalailla koko ajan toistemme seurassa, niin ehkä siinäkin käpy meinaa väkisinkin jo välillä palaa puolin jos toisin. :D Mutta nyt, mä tekisin mitä vaan, että se olisi tuossa mun vieressä. Sanoinkin jo Samille, että sitten kun se tulee kotiin niin takerrun siihen niin kuin nallekarkki.

Huomenna sitten ajattelin kirjoitella joistakin ihan muista aiheista! Mulla olikin jo äsken joku todella ''hyvä'' idea, mutta unohdin sen tietenkin jo.. Mutta enköhän mä jotakin keksi. Hyvää yötä kaikille, menkää sen puolisonne kainaloon ÄNYYTEENYT ja huomiseen! 

<3meeri  

Inttileski

Niin se aika vain kuluu kuin lehmän häntäkin laskee. Nyt olisi taas ainakin vähintään puoleksi vuodeksi mun osalta työt taputeltu, ja Samikin lähti eilen jo armeijaan. Ja voi kuinka meillä onkin jo isiä ikävä! Mutta pohjalaisella sisulla tästäkin selviää varmasti.
Kokemusta kyllä on päivistä ja viikosta yksin lasten kanssa, mutta tämä alku ja se tieto, heti alkuun kaksi viikkoa erossa on aika pitkä perheellisen elämässä. Lapset ovat kuitenkin vielä niin pieniä, ja mua ainakin huolestuttaa jo se, että jos pojat vieraantuvat isästään. Onneksi voin joka päivä näytellä pojille isin kuvia ja melkein joka päivä saavat kuulla isin äänen puhelimesta. Mullakin on todellakin ikävä, mutta, jotenkin näin äitinä tietää, että minä olen se aikuinen ja mun on vaan pakko kestää ja jaksaa, enkä saa itkeä niin kuin pienet lapset omien lasten edessä. 
Jasper ainakin on viimeaikoina vain enemmän kiintynyt isäänsä, ja pelottaa jo valmiiksi se ikävän määrä, mikä tässä kahdessa viikossa kasvaa.. On niin kamalaa nähdä oman lapsen tuska. Caspian nyt on vielä niin pieni, ja selvästi vielä niin paljon enemmän kiintynyt muhun, että hänen tiedän selviävän tästä erossaolosta edes kohtalaisesti. Vaikka Caspian ei välttämättä tule näyttämään ikäväänsä mitenkään ihmeellisen suuresti, niin auta armias kun näen sieluni silmin sen, kun pojat vajaan parin viikon päästä saavat isin kotia ja varmasti sekoavat onnesta. Caspian pomppii sohvaa vasten ja lähtee täysiä konttimaan isin luo. Jasper juoksee pitkin seiniä. Tämä seiniin juokseminen on tapahtunut jo pelkän parinkin tunnin erossaolon jälkeen.. :D

En ole vielä kyllä kerinnyt miettimään muuta kuin lasten kanssa olemista sekä jotakin perus suihkussakäyntiä ja hampaidenpesua, mutta olen kirjoittanut itselleni lapun mitä voin/pitää tehdä silloin kuin lapset nukkuvat ja meinaan tylsistyä.. Sielä listassa on kaikenmaailman uunin pesut ja kaappien siivoukset. Ajattelin jopa olla niin kliseinen ja arpoa sieltä aina jonkun ''tehtävän'' sitten kun lapset nukkuvat ja pää meinaa hajota.  
Mullakaan nyt kun ei liiaksi ole noita kavereita, niin tällaiset pienet virkistävät tehtävät ovat enemmän kuin tarpeen. Luojan kiitos mulla kuitenkin on niin huippuvanhemmat, että he varmasti auttavat meitä kaikessa missä tarvitaan apua. Tänäänkin isä kävi sytyttämässä meille takkaan tulen, kun olin sitä jo 26 tuntia ''sytyttänyt'' (ja oon sen kyllä siis jo miljoona kertaa täälläkin talossa sytyttänyt!!), Jasperin hokien vieressä ''ei syty!''. Tiedän, olen nolo. 

Ensimmäinen postaus pitkän tauon jälkeen on aina tunnetusti perussillisalaattimättöä, mutta mä lupaan jatkossa yrittää parantaa blogin laatua myös ulkoisesti ja sisällöltään (en osaa oikeasti enää edes kirjoittaa..), luonnollisesti postaustahdinkin parantuessa. 
Vielä en osaa yhtään sanoa, minkälaisen suunnan blogi nyt jatkossa ottaa, mutta uskon ainakin tällä hetkellä vakaasti siihen, että enemmän tulee näitä mielipide- sekä perusajatuspostauksia. Eli asioita, jotka ovat sillä kirjoitus hetkellä eniten mielenpäällä.
Mun elämän juttukaveri on nyt monen sadan kilometrin päässä, joten tarvitsen jonkinlaisen kavanoinnin näille ajatuksille ja asioille. Oon kuitenkin niin paljon enemmän pelkästään ihanien lasteni kanssa suhteessa siihen, että kuinka paljon näen aikuisia ihmisiä, joille voin kunnolla purkaa, kertoa, keskustella milloin mistäkin. Ja mikäs olisikaan sen parempi tapa tälle, kuin palata takasin rakkaan harrastuksen pariin! 

Mä en ole edes avannut bloggeria pitkään aikaan, ja postausideoita tulvi mun päähän heti satoja, mutta tällä kertaa mä en ota tästä kirjoittelusta mitään stressiä, vaan kirjoittelen huolettomasti niistä asioista, joista ehdin.

Ihanaa olla täällä taas! 

<3meeri