Eli, mä olin viime viikon sunnuntaina töissä, ja menen nyt ainakin kahtena seuraavanakin sunnuntaina töihin.
Kerron ensiksi vaikka edesmenneestä ''ensimmäisestä'' työpäivästä, sekä sen jälkeen tulevaisuuden suunnitelmista.
Oltiin jo muutaman kerran puhuttu Samin kanssa siitä, että jos menisin tekemään sunnuntaivuoroja, ne kun eivät vaikuta äitiysrahaan millääntavoin. Caspian on vasta puolivuotias, sekä hän syntyi kuukauden etuajassa, joten, mulla on oikeastaan vielä koko tämä vuosi äitiyslomaa. Silloin kun olen sunnuntaina töissä, lapset ovat joko Samin kanssa, tai toisena vaihtoehtona mummulassa.
Olin jo monesti meinannut soittaa työnantajalle, ja kysyä siitä, että jos menisin tekemään sunnuntaivuoroja. Mutta sitten tässä pari viikkoa sitten, mun sisko (joka on vuoropäällikkö työpaikallamme) soitti mulle, ja kysyi haluaisinko niitä vuoroja. Noh, ilman muuta suostuin, koska oltiin siitä jo monet kerrat puhuttukin.
Mua jännitti ihan hirveästi mennä taas töihin, ja näin siitä painajaisiakin! Mä oon muutenkin tosi stressialtis ihminen, joten voitte kuvitella vaan, kuinka meinasin saada jotakin paniikkikohtauksia koko ajatuksesta..
Vajaan kahden vuoden työtauon aikana olin kuitenkin ehtinyt aika paljon jo tahallaankin unohtamaan asioita, sekä tiesin, että moni asia on myös muuttunut/vaihtunut työpaikalla poissaollessani.
Noh, mutta sitten koitti se ensimmäinen työpäivä pitkästä aikaan! Ja voin ihan rehellisesti sanoa, että mä kyllä tykkäsin. Oli kiva nähdä ihmisiä, jutella täysin vieraille ihmisille ja tehdä asioita, joissa oon joskus ollut hyvä.
Mutta kuitenkin, monessa asiassa mun piti kysyä neuvoja ja apuja, monet asiat kyllä muistui hetkessä mieleen, ja tuntuikin siltä, kuin en olisi ikinä ollutkaan poissa sieltä! Haha, ihan oikeasti, musta tuntui kuin olisin ollut taas yhdessä kodissa. Vaikka, samassa vuorossa ei ollut edes ketään tuttuja työntekijöitä. Ja jos tätä sattuu lukemaan joku mun työkaveri, niin älkää naurako, kun sanon sitä paikkaa yhdeksi kodiksi. ;) Kyllä te mut tunnette.
Mutta ehkä sen takia justiin olikin niin mukavaa, kun oli moni asia muuttunut, niin olipa ainakin haasteita! Vaikka tuntuikin vähän oudolta pyydellä apuja niin uusilta työntekijöiltä, joita en ollut edes ikinä nähnyt,
sillä silloin ennen kuin Jasper syntyi, niin minä olin se joka sielä opetti melkein kaikki uudet työntekijät. Mutta, kai se vanhakin koira voi oppia uusia temppuja. ;)
Nyt siis tässä äitiysloman aikana teen vain pelkkiä sunnuntaivuoroja, niin, että lapset ovat kotona Samin kanssa tai korkeintaan mummulassa.
Sitten kun jään hoitovapaalle ja Sami lähtee armeijaan, teen varmaankin viikonloppuvuoroja joissakin määrin. Ehkä sen salliessa myös viikkovuoroja.
En halua laittaa lapsia kunnalliseen hoitoon Samin armeijan aikana, enkä halua mennä itse koko aikaisesti töihin. Eihän lapset näe muutenkaan silloin isäänsä kuin korkeintaan viikonloppuisin, joten en halua, että loput viikosta he ovat puolet hoidossa ja ehkä puolet äidin kanssa. Mullakin on kolmivuorotyö, joten, hoitoajatkin saattaisivat olla todella pitkiä. Mitä jos mulla olisi vaikkapa yövuoro ja seuraavana päivänä iltavuoro? Lapset olisivat korkeintaan sen pari hassua tuntia hoitovuorojen välissä toisen vanhemman kanssa. Ei ei ei, sitä en halua.
Sitten, kun Sami on armeijansa käynyt, niin luultavammin palaan ns. normaalisti töihin. Mutta sinne on vielä pitkä aika, ja sitä pitää katsoa sitten tarkemmin. Tässähän voi tapahtua vielä ihan mitä tahansa, joten varmaksi ei voi sanoa oikeastaan mitään Mutta näillä eväillä mennään siihen asti.
<3; meeri
