Silläkään ei ole väliä, onko niitä yksi vai kaksi

Blogimaailma (ja some muutenkin) vilisee tällä hetkellä yhdestä aiheesta, tai sanoisinko, että kahdesta. Tisseistä. Mä ensin ajattelin, että mun lusikkaa ei soppaan tarvita. Ja ajattelen vieläkin, kirjoittelen tämän nyt vaikka vain omaksi ilokseni. Mutta viimeyönä neljältä sain sellaisenkin inspiraation puuskan, että luin mielessäni kokonaisen blogitekstin. Enkä saa sitä mielestäni, ennen kuin sen julkaisen. Tästä tulee varmasti huonompi kuin olisi viimeyönä tullut, mutta kokeillaanpa..

Miksi? Oi miksi. Miksi tämä maailma on niin pinnallinen nykyään? 

Mä oon ajatellut, että se johtuu siitä, että koska pinnallisista asioista on helpompi puhua. On helpomaa puhua vaatteista, meikeistä tai siitä kuuluisan pyöreästä berberistä kuin niistä omista suurista haaveista, menneisyydestä tai vaikkapa vain arjen normaaleista asioista.
 Silti olen ajatellut, että oikeasti, siis ihan oikeastioikeasti, kaikille- ammatista, elämäntilanteesta, sairauksista, rikoksista tai mistä vain riippumatta-, merkitsee enemmän ja eniten, ne vaikeat, onnelliset, henkiset ja syvälliset asiat. En ainakaan uskonut, että jonkun ihmisen elämä koostuisi kokonaan niistä tisseistä. #tissigate
 Että ne tissit ovat kaikki kaikessa ja niiden ympärilleen elämänsä rakentaa. Että rintasyövän kohteeksi joutuessaan, vain sillä on merkitystä, että menettääkö tissinsä. Sairaus luultavasti on ihan fine, mutta ne tissit. Niitä ei saa menettää. Tai sillä ei ole väliä, kuinka paljon ne tissit kustantaa. Minun pienitissisenä naisena, pitäisi vaikkapa myydä itseni seiskalle, saadakseni ne kuuluisan isot daisarit. Kaikki keinothan ovat sallittuja, jotta en pakottaisi miestäni olemaan rinnallani. Siis eihän se vaan voi pysyä rinnallani, koska mulla ei oo tissejä.  Siis wut te fak. Are you serious?

Mun mielestä ehkä vielä hiukan pelottavampaa, jos tässä tapauksessa ei ollut pelkkä tyhmyys asialla, vaan asian esille ajoi provoaminen. Kuinka pelottavaa. Että tahallaan haluaa luoda itsestään tyhmän kuvan ja kuinka pelottavaa se, että tahallaan haluaa ajaa nuoria tyttöjä itsekriisin partaalle. Tahallaan haluaa saada nuoret tytöt haluamaan väkisin silikonit. Tahallaan haluaa saada nuorille olon, että ei varmasti riitä omana itsenään. Tahallaan haluaa tehdä maailmasta vielä hiukan pinnallisemman. Niin kuin se ei olisi sitä jo tarpeeksi. 
Mä en ole muuten ikinä ymmärtänyt sitä, että tytöt esittää poikien silmissä tyhmempää kuin onkaan. Siis onko poikien mielestä oikeasti tyhmyys ''siistimpää'' kuin järki? Epäilen suuresti. Mutta tyhmyyshän on niin hassua, niin kuin tässäkin tapauksessa vai mitä? Sarkasmi.


Minä TODELLAKIN ymmärrän sen, että KAIKKILLA on omat mieltymykset. Rakkauden, ruoan, harrastusten, omien ja muiden tissien suhteen. Mun mielestä on todellakin okei, olla sitä mieltä, että isot tissit on kivoja. Ja okei, olla sitä mieltä, että pienet tissit ovat kivoja. Kaikkien pitäisi kuitenkin tajuta se, että kaikki riittää omana itsenään. Kaikki on just hyviä sellaisina kuin on, ei ole väliä sillä tissien koolla. Sillä ei vain yksinkertaisesti ole oikeasti mitään väliä tässä maailmassa. Tietenkin itseään saa muokata OMASTA TAHDOSTA ITSENSÄ VUOKSI hiukan omasta mielestään paremmaksi, jos se vain on mahdollista helposti, kivuttomasti. Mutta älä missään nimessä, ikinä, muuta omia ulkoisia seikkojasi miellyttääksesi toista ihmistä enemmän. Sillä kaikki jolla elämässä on oikeasti väliä, on se sisin ja se mitä sydämestä löytyy. 
Surullista, jos joku oikeasti hankkii silikonitissit toisen ihmisen vuoksi. Sama pätee kaikkeen muuhunkin plastiikkakirurgiaan. Onneksi mulla on mies, joka tykkää musta tällaisena. Itseasiassa, oon monesti puhunut ehkä haluavani silikonit jossakin vaiheessa, mutta oma mies on  aina sitä vastaan ollut.

Surullista on myös haukkua kaikki erilaiset huonommaksi. Mielipiteitä saa olla, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki muut oman maun muotista poikkeavat ovat jätettä tai inhokkiruokaa. Se ei tarkoista sitä, että kaikki miehet pitäisivät samoista asioista, jos jollakulla on ollut mies, jolle ei ole kelvannut kuin silikonit rinnallaan. Se kertoo jo aika paljon itseluottamuksesta jos kaikki erilaiset pitää saada haukkua pystyyn.
 Maisa Torpalta haluaisin kysyä vain yhden kysymyksen: Olisiko maailma parempi paikka, jos kaikilla naisilla olisi silikonitissit (jos naisen omat luomutissit eivät ole sinun mielestäsi, Maisa, riittävän isot)? 

Mulla on ollut aina huono itsetunto. Mulle tehtiin jo ala-asteella hyvin selväksi se, että en ollut muiden silmissä riittävän hyvä. Tämä vain koska en ollut yhtä tikkulaiha kuin muut luokan tytöt. Tytöt eivät ole ikinä ottaneet mua joukkoonsa sen takia kun en ole sopinut muottiin. Mutta onneksi olen sopinut aina poikien kaveriksi.
 Vaikka ala-asteelta asti olen ollut aina luokan parhaimmistoa arvosanojen puolesta, niin aina mulla on ollut olo, että en riitä sellaisena kuin olen. Mä oikeasti muistan mun ihkaomia ajatuksia hyvinkin yksityiskohtaisesti ala-asteelta asti. Silloin jo yritin keskittyä siihen sisimpään, yritin olla välittämättä ulkoisesta habituksesta ja siitä, miltä näytän muiden silmissä. 

Kaikki ulkonäkökritiikki mitä olen antanut, olen antanut vain itselleni. Mulle ei ole ollut ikinä väliä sillä, miltä muut näyttävät. En ole ikinä ajatellut, että joku on toistaan parempi, koska hänellä on isommat tissit tai pidemmät hiukset. 

Kuten tuossa jo mainitsinkin, niin mä itse olen ollut hyvin epävarma omassa kehossani, aina. Mulla on pienet tissit, enkä sille asialle voi mitään. En tiedä olisiko niiden kasvuun auttanut jokin porkkanansyönti tai muu jibbo pienempänä, mutta eipä kiinnosta sekään asia. Mun tissit ovat saaneet osansa -30 kg painonpudotuksesta ja sen jälkeen kahdesta raskaudesta. Mutta mielestäni mulla on ihan kauniit pienet tissit, ei mitkään tyhjät lapaset tai roikkutissit. Mutta pienet ovat silti. 
Oon siis myöskin aina häpeillyt omia tissejäni. Se ei johdu siitä, että itse ajattelisin pienirintaisuuden olevan väärin, vaan siitä, että en silloin ala-asteellakaan kelvannut sellaisena kuin olin. Mua ei olla varmaan ikinä haukuttu tyhmäksi tai kylmäksi, mua on aina haukuttu läskiksi ja rumaksi. Eikö jo se kerro ihmisestä jotakin? Ennemmin olen ruma ja läski, kuin kusipää ja kylmä.

Kukaan (niistä ihmisistä, jotka ovat ne saaneet nähdä) ei ole silti IKINÄ haukkunut mun pikkuruisia tissejä. Päinvastoin, niitä on aina kehuttu ja paljon. En osaa vieläkään ottaa niistä kehuja vastaan. Mutta nyt osaan. Siis ihan vain Maisa Torpan tekstin ansiosta. 
En tiedä, olenko iloinen siitä, että minun tapaamani pojat ja miehet eivät ole vaatineet minua ikinä ottamaan silareita ja ovat olleet tyytyväisiä minuun tällaisena, vai olenko iloinen siitä, että voin käsi sydämellä sanoa, että mulle ei ole mitään väliä tissien koolla, ja mulla on hyvät tissit juuri sellaisina kuin ovat. Niin kuin on kaikilla muillakin! Oli ne sitten isot, pienet, roikkuvat, pitkät, kapeat, ohuet, löysät. Ne ovat juuri riittävän hyvät, sillä oikeasti niillä ei ole mitään väliä koko maailmankaikkeudessa. Olkaahan onnellisia siitä mitä teille on luotu. Se on ihan fine. Joskus saa olla tyytyväinen siihen mitä on, eikä aina tarvitse tavoitella muutosta! 

<3meeri

Pääsiäinen

Hellurei taas kaikille! 

Pääsiäinen tuli ja meni, toivottavasti kaikilla oli mukavat pyhät. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta vihaan ylikaiken sanontaa ''munarikas pääsiäinen'', vaikka oonkin ehkä joku maailman kaikkien kaksimielistenajattelijoiden johtaja, niin toi sanonta jostakin tuntemattomasta syystä ärsyttää mua tosi paljon. Johtuisko siitä, että se on niin kulunut. Jopa mummelit kaupassa huutelevat sitä toisilleen.
 Meillä oli oikein luksusta, sillä Sami oli kotona oikein neljä yötä! Lapsetkin olivat innoissaan isin seurasta, ja nyt taas palasi tyhmä arki ja olo tylsän äitin kanssa kolmestaan.. Mutta ehkä se tästä taas! 

Vietettiin neljän päivän aikana paljon perheaikaa, syötiin hyvää ruokaa ja paljon suklaata, käytiin sukuloimassa ja katsomassa pääsiäiskokkoa, vietettiin parisuhdelaatuaikaa ja käytiin miekkosen kanssa kaksin leffassa ja mitäs vielä.. Niin, ja hallemaluuja, sain oikein pitkästä aikaan siivota YKSIN koko talon, ilman kahta pientä sotkija-apuria! Meillä on kyllä nyt jo taas niin paskasta, mutta perjantaipäivän pyhitin siivoukselle, ja siivosin taas perussiivousten lisäksi monta kolkkaa, johon en ole kerinnyt katsoakaan pitkään aikaan. Siivoaminen on vain niin terapeuttista, ja palkitsevaa, mutta lasten myötä se kyllä palkitsee maksimissaan sen tunnin, jonka jälkeen tekisi mieli itkeä vain kuinka turhaa se kaikki työ ja hiki oli. :D Mutta nytpä taas tietää hetken, että sänkyjen ja sohvien alla ei asu leluja tai pölykoiria. 
  Siivoaminen on sen puoleen niin raskasta, että ikinä siihen ei pysty olla täysin tyytyväinen. Koko ajan keksisi lisää, mitä ja miten pitäisi siivota, pestä, hinkata, järjestellä.. Ikinä ei ole valmista ja jonkin yhden kaapin järjestämiseen voisi kuluttaa kokonaiset 24 tuntia. 

Meillä muuten nukutaan nykyään ihan laittoman huonosti, sen takia musta ei ole tänne naista kirjoittelemaankaan, koska ei ole aikaa ja kolmelta yöllä ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Kuinka ironista, heti kun kirjotin ton edellisen virkkeen niin Jasper alkoi itkemään.... Jes, nukahti yllättävän nopsaa niin nyt jatkukoon pälätys. 
 Eli, pojat menevät viikolla nukkumaan yleensä 21-22 välillä. Caspian on kuolemanväsynyt jo kuudelta, tai viimeistään seitsemältä, mutta ei saa unta kun Jasperkaan ei nuku. Jasper yleensä nukahtaa mun viereen meidän sänkyyn (kannan sitten omaan sänkyyn ja yleensä tulee sitten yöllä takaisin mun viereen), tai sitten mun pitää laulaa ja silittää poikia heidän huoneessaan satavuotta ennen kuin nukahtavat. Mihin katosi ne lapset, jotka sai vaan laskea sänkyyn ja itse poistua huoneesta?
 Välillä on näitä poikkeuksia, että lapset nukahtavat aikaisin yöunille. Mutta siinä tapauksessa he heräävät miljoona kertaa yön aikana, ugh. Poitsut heräävät aamulla 7-8 välillä, onneksi on vähentyneet jo ne kuuden aamut.... Ja pisteitä vielä.... Kaikista parasta tästä tekee sen, että lapset siis ovat hereillä n. 7-22, Caspian nukkuu noin tunnin päikkärit, jos niitäkään ja Jasper ei nuku yleensä ollenkaan päikkäreitä. :D Mun oma aika on siis todella minimaalinen. 
 Sitten kun pojat vihdoin nukkuvat varmasti ja sikeästi yöunia, ja uskallan taas hengittää, niin käyn suihkussa, siivoan, siirrän autoa autotalliin ymsyms. ja sitten kello onkin ainakin jo puolenyön.. 

Summa summarum, meillä ei nukuta ja mua väsyttää. Jos tämä olisi alkanut jo vauvana, niin olisin voinut lohduttaa itseäni ehkä parin vuoden päästä jo nukutaan hyvin. Mutta millä lohdutan nyt itseäni? Ehkä he eivät enää teini-iässä herätä mua yöllä... :D 

Kuulostipas taas valitukselta, mutta tämä oli vaan faktaa enkä valita. Kyllä mä tiedän, että näitä vaiheita tulee ja menee. Ja sitä paitsi, totta puhuen, uskon vakaasti siihen, että sitten kaikki muuttuu kun isin armeija loppuu, pojat menevät hoitoon ja mä meen töihin. Eli en todellakaan valita, koska aika kuluu muutenkin liian nopsaa. Näillä korteilla pelataan ja valvotaan mitä on, ehkä joku äippä sielä ruudun toisella puolen vaan tämän pohjalta ymmärtää, miksi minä en kirjoittele tai ehdi panostamaan mihinkään (muuhun kuin lapsiini). 

Mähän vielä jossakin vaiheessa palaan blogimaailmaan entistä vahvempana, tällä hetkellä en osaa edes kirjoittaa enää, mutta kyllä vielä joku kaunis päivä!! 

<3meeri 

Ootte ihania, pysykää sellaisina <3