tiistai 25. marraskuuta 2014

Hengissä ollaan!

Mooooi!


Mä en osaa edes sanoa mitään, tauko ollut taas laittoman pitkä. Yksinkertaisesti en vain ole ehtinyt tai jaksanut istua koneella (tai jos olen ollut, olen hoitanut jotakin asioita).. Jasper ei nuku oikein enää päikkäreitä, ja pojat nukahtavat aika huonosti yöunille nykyään.. Pienempikin alkaa olemaan kunnon taapero, ja molemmat poitsut kulkevat vauhdilla pitkin taloa. 
Yöt ovat välillä melko katkonaisia, ja iltaisin olen lopenuupunut. Ei vain jaksa avata konetta, ja jos jaksaa, niin näyttöä vain tuijottaa samalla miettien, että pitäisi mennä nukkumaan. 

Nyt ainakin ajattelin nopeasti kirjottaa vähän kuulumisia, että tiedätte meidän olevan elossa! Ja kaikinpuolin kunnossa. 


Mun kännykkäkin on ollut jo monta viikkoa rikki, eikä sitä ole saatu vietyä vielä edes huoltoon asti (se pitäisi viedä Seinäjoelle, eikä meillä ole paljon ollut kulkua sinne..). Mulla on nyt niin surkea varakännykkä, että jalat alta pois! En osaa sillä kirjoittaa, sillä ei pysty tekemään mitään! Kamerakin on vga-laatuinen. Ehkä nyt sitten taas osaa arvostaa sitä älyluuria, jos sellaisen vielä joskus saan. 



Jasperille ja Caspianillekin kuuluu kaikinpuolin hyvää! Kumpikaan ei ole sairastellut tms. Seuraava neuvola on vasta ensi kuun puolella. Caspian konttii, istuu, seisoo, ottaa muutaman askeleen tukea vasten jne. todella hienosti jo! 




Wuhuu, ja ylihuomenna tämä tyttö saa ensimmäisen tatuointinsa! En kyllä saa sitä (hintansa puolesta ei nyt vaan joulun alla anna mitenkään päin periksi..:/), mitä olen tässä haaveillut ikuisuuden eli mun ykköstatskahaavetta , mutta otan nyt sen, mikä oli mun tatskalistan kakkosena. Ja odotan sitäkin nyt jo todella innoissani! 


Viikonloppuna meillä on pitkästä aikaa vähän omaa aikaa (ja Samilla piiiitkästä aikaa vapaapäivä), kun pojat menevät mummulaan yökylään. 



Eipä mulla sen kummempia asioita nyt ollutkaan, halusin vain vähän nopeasti ilmoitella itsestäni. Kysykäähän rohkeasti, jos on jotakin mielenpäällä. Mie painun nyt nukkumaan! Hyyyyvää yötä! 


Ps. Mitäs teille kuuluu?! En ole ehtinyt edes lukemaan muiden blogeja!!

<3; meeri

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Toinen Isäinpäivä

Ihanaa Isänpäivää kaikille hyville, yrittäville, välittäville, rakastaville isiille ja paapoille sekä heidän uljaille puolisoilleen!






Tänään pöytä täyttyy itse leipomasta kakusta sekä muista herkuista. Pöydän ympärillä on neljä herkkusuuta iloisella mielellä. Isi saa lahjaksi kasan karkkia ja ylikivan t-paidan! Yksi lahja saapuu postissa vasta huomenna, mutta ei sen anneta pilata fiilistä.

Sen jälkeen kun meidän piskuinen perhe on selvinnyt ähkystä, suunnataan mummulaan katsomaan maailman parasta pappaa eli minun maailman parasta isääni! 





Kirjoitin tämän postauksen jo lauantaina, mutta ajastin sen oikealle päivälle. Sami ei tiedä edes mistään herkuista mitä olen ostanut VAATEkaappiin piiloon! Postissa saapuvaa lahjaakaan en halua vielä paljastaa, sillä vaikka Isi ei ikinä mun blogia luekaan, niin ihan varmasti just silloin vilkaisisi kun ei saisi. :D 
Yleensä olen hiukan suuruudenhullu näissä kaikissa juhlissa ja ''juhlissa'', haluan ilahduttaa muita ja ostaa lahjoja kasapäin. Mutta tällä kertaa yritin pidättäytyä pienessä määrässä, vaikka mun on kyllä pakko hakea pari ''muutenvainlahjaa'' seuraavana tilipäivänäni. 
Kakkua en ole vielä koristellut, saas nähdä millainen siitä tulee loppujenlopuksi! Taisi olla muuten ensimmäinen kerta, kun teen ''normaalin'' kakun enkä mitään sen erikoisempaa. Joten, saas nähdä! 

Ihanaa päivää kaikille!! <3

Ps. Myös ihana pieni kuopukseni tänään tasan 9kk! Kirjoittelen Caspianin ja Jasperin kuulumisia taas jossakin vaiheessa, mutta sanottakoon sen, että Caspian on oppinut muutaman viime viikon aikana ihan huimasti kaikkea!!

Pps. Mulle saa ehdotella postausideoita!! Oon nyt jotenkin todella kyllästynyt mun omiin ajatuksiin, pidän itseäni tylsänä ihmisenä, ja musta tuntuu, että en osaa enää edes kirjoittaa.. Joten, ideoita kehiin!


<3; meeri

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kolme ihanaa nuorinta

Moikka! 

Eilen tein niin jättiläismäisen postauksen, että ajattelin tänään pysytellä hiukan pienemmässä mittakaavassa.

Alkuun haluan ensiksi sanoa, että mun iPhone on taas rikki (eikä vielä edes huollossa asti), ja tällä hetkellä mulla on käytössä joku sata vuotta vanha puhelin, jota en osaa mitenkään päin käyttää, ja jossa ei ole mitään hienouksia, kuten edes Instagramia. Joten, instakin on nyt sitten pakosta tauolla. (Kauheat vieroitusoireet jo siitäki.. :D No ei, mutta melkein.)

Niin ja joo! Jasper ei ole nyt kolmeen päivään nukkunut päiväunia ja vaikuttaa tosiaan siltä, että päikkärit on jääneet kokonaan pois, mikä taas tarkoittaa sitä, että mulla ei ole enää päivisin sekuntiakaan sitä kuuluisaa omaa aikaa.. Mutta, tästäkin seuraa tietenkin jotakin hyvää, ja nyt iltaisin ei tarvitse enää YHTÄÄN tapella nukkumaan mentäessä!

Mutta nyt tämän postauksen asiaan! 

Oltiin viikonloppuna käymässä mun vanhempien luona, ja sielä oli juuri hoidossa mun veljen lapsi. Vaikka oli synkkä päivä, niin halusin silti ottaa ajan kuluksi edes muutaman kuvan. 
Haluan nyt jakaa nämä kuvat tännekin, vaikka ei siis ole mitenkään, missään muotoa, lähelläkään laadukkaita kuvia, MUTTA HYVÄ LUOJA mulla oli kerrankin kuvattavana LAPSI JOKA EI LIIKKUNUT/HEILUNUT/YMS KOKO AJAN!

Omat lapset eivät pysy ikinä sekuntiakaan paikoillaan, ja kuvia saa ottaa satatuhattamiljoonaa, että edes yksi kuva onnistuu ilman heilumista.. 

Seuraavissa kuvissa esiintyy siis meidän perheen kolme nuorinta, eli Jasper, Caspian ja Suvi (2vk vanhempi kuin Caspian).






<3; meeri



tiistai 4. marraskuuta 2014

Meidän maanantai

Haha, en nyt ole varma, muistinko kaikkea! Ensiksi aamulla kirjoitin melkeen kaikki ylös, mutta iltaa kohden tekstit SEKÄ kuvat vähenevät.

Ja en nyt niin monesta tilanteesta edes saa kuvaa (esim. silloin kun Caspian on mulla sylissä jne.), koska en voi pitää kameraa missään Jasperin käden ulottuvilla, jos en pysty sitä itse varmasti suojelemaan. Mun kännykkäkin on rikki, että sillä en saa otettua kuvia..
 Kellonajat eivät välttämättä ole ihan täsmällisiä, mutta ainakin suuntaa antavia. 

 Tälläinen on aika peruspäivä meillä, jos ollaan vaan kotona. Useinmiten Sami menee töistä päin vielä toisiin töihin (ja tulee vasta illalla kun pojat jo nukkuvat tai melkein nukkuvat), mutta sitten käyn molempien lasten kanssa yhdessä illalla pihalla. Muuta eroa ei oikein ed. mainitun asian vuoksi tule. 

Eilinen päivä oli todella sateinen, ja Jasperkin nukkui niin pitkään, että sen takia aamulenkki/pihalla olo jäi välistä.  

Ps. Kuvien laatu on mikä on (kiitos synkän päivän) ja niitä on miljoona. Sori.

06:13
Samin herätyskello soi. Sammutan kellon. Kuulen kuinka Caspian herää. Käyn antamassa maitoa, Cappu jatkaa uniaan. 
Sami lähtee töihin, mä menen takaisin nukkumaan.
 
08:00
 Herään siihen, kun Jasper herää. 
Vien Jasperille vettä. Jasper nukahtaa vielä. Itsekin menen takaisin nukkumaan.

09:20
 Herään siihen, kun Caspian herää. Menen antamaan Caspianille maitoa. ''Nukahtaa'' vielä. 
Käyn pissalla ja pesemässä naaman. Poikien huoneessa on hiljaista, menen takaisin sänkyyn. Selaan kännykkää, sillä uskon poikien heräävän pian, enkä halua nukahtaa.


09:45
En ehtinyt nukahtamaan. ''Päppäpäääpääääää tätätäätätä'' kuuluu lastenhuoneesta. Haen Caspianin pois. Jasper nukkuu vielä sikeästi.
Mennään Caspianin kanssa olohuoneeseen, mammitaan sohvalla. 

09:58
Lasken Caspianin leikkimään lattialle, menen petaamaan omaa sänkyä. Caspian seuraa mua meidän makuuhuoneeseen. 

10:05
Haen pyykit pyykkikoneesta, Caspian seuraa mua. Laitan pyykit sängylle. 


10:10
Menen takaisin vessaan, Caspian seuraa mua. Pesen hampaat, siivoan vähän vessaa ja laitan pyykkikoneen päälle.


10:15
Mennään Caspianin kanssa olohuoneeseen. Vaihdan Capulle vaipan. Yövaatteet saa jäädä vielä päälle, en viitsi mennä hakemaan lastenhuoneesta vaihtovaatteita sillä Jasper nukkuu edelleenkin.
Jäädään leikkimään olohuoneen lattialle.

 Caspian ei vihaa mitään niin paljon kuin vaipan tai vaatteiden vaihtoa!

 Mutta sen tuskan jälkeen on taas kivaa!
Hmm. Olipas äitillä jännät taskut housuissa..
10:25
Caspianilla tulee yhtäkkiä kamala nälkä. Lähden kävelemään keittiöön, Caspian seuraa mua. Nostan Caspianin syöttötuoliin, pahimpaan nälkään annan napuja (talk-muruja). Caspian hotkii muroja iloisesti. Alan keittämään puuroa. 

 En kestä tätä kuvaa <3



10:45
Caspian syö puuron täysiä. Kaksi lusikallista jää.
Täytän tiskikoneen. Pesen Caspianin tuttipullon, laitan lisää maitoa Caspianille.
Pesen Caspianin naaman sekä kädet. 
10:50
Suunnataan tuttipullon sekä Caspianin kanssa olohuoneeseen päin juomaan maitoa. Matkalla huomaan kuitenkin, että Jasper seisoo sängyssään. Lasken Caspianin lattialle, ja menen moikkaamaan Jasperia. Caspian seuraa mua.
Jasper on iloinen ja pöllähtänyt nähdessään meidät. ''Vauvvavauvvaa mooooi *suukkojasuukkoja*''
Otan samalla vaatekaapista pojille päivävaatteet sekä petaan poikien sängyt.
  
 Miksi sä mut tänne laitoit?!
 MOOI! Miksi sä heti aamulla otat kuvia?!


 Missä vauva?! TUOLLA VAUVA!!

 OO-ÄM-GEE! Jasper heräsi, täysiä sinne!!



11:00
Mennään olohuoneeseen. Alan antamaan Caspianille maitoa, kunnes Jasper ilmoittaa kakkahädästä. Äkkiä Jasper pöntölle.
Pestään Jasperin hampaat.
Puen Jasperin.
Annan Caspianille maitoa. 

Jos mä heilun nääääin niin et varmasti saa musta kuvaa!
 Muhahah, mä matkin Jasperia! Äikkistä!
 No okei, voin mä hetken olla paikoillani.....
11:20
Vaihdan Caspianille vaipan sekä vaatteet.





11:30
Jasperille aamupalaa. Normaalisti maito on nokkamukissa, mutta tällä kertaa kaikki nokkamukit ovat tiskikoneessa.
Lopulta söi 2 jukurttia, 1/2 karjalanpiirakkaa, leivästä kurkut ja kinkut. 



 Heittäispä se isoveikka mulle jotakin! Jotakin sellasta mitä en varmasti saisi syödä.. Vaikka kinkkua?!
 
12:00
Ruokailu loppu. Annan Jasperille pari keksiä ja Caspianille pari maissinaksua.
Caspian syö hedelmäpiltin. 




12:45
Siivotaan poikien kanssa vähän. Imuroidaan, laitetaan tiskikone käyntiin.
13:15
Caspiania väsyttää. Vaihdan pojille vaipat, Caspian ottaa maitoa ja menee sänkyy päikkäreille. 




 Jos mä näytän oikein kiltiltä, niin antaakohan äiti mulle jotakin?!

 JES! Se meni lankaan. Muhahha.
13:30
Pestään keittiön lattia Jasperin kanssa.
Ei kyllä mitään hajua, kenen noi pienet jalanjäljet on.. ;D
13:40
Vien Jasperin sänkyyn päikkäreille. Höpöttelee, mutta hiljenee. 
14:00
Uskallan siis mennä suihkuun. 

Oon kyllä aina superkauniina kotona... <3 *hyi*
14:10
Lopetan suihkun, ja kuulen kuinka Jasper on hereillä. Voooi eii. Rasvaan naaman ja pesen hampaat. 
14:20
Puen äkkiä jotakin päälle, mitä löydän kaapista ensimmäisenä....



14:25 
Haen Jasperin pois sängystä.
14:30
 Otan keittiön maton äkkiä vesisateesta sisälle. Alan tekemään ruokaa. Perunat kiehumaan ja lihat sulamaan. 
Luojalle kiitos, että olin kuorinut perunat jo edellisenä iltana. En vihaa mitään muuta niin paljon kuin perunoiden kuorimista...

 Ilman tätä en jaksaisi <3

14:45
Caspian herää. 
Haetaan Jasperin kanssa pikkuveli pois sängystä.


14:50
Annan Caspianille maitoa. 
Leikitään ja pussaillaan kolmestaan.
 Teen samalla ruokaa. 


15:15
Ruoka on valmis. 
Syödään poikien kanssa. 
Ihmeellistä, äitikin ehti syömään lämmintä ruokaa.


15:40
Syöty! Siivoan keittiön, tyhjään tiskikone, pesen poikien naamat ja kädet, vaihdan pojille vaipat.
Siirrytään olohuoneeseen leikkimään.


16:25
Sami tulee töistä.
Sami syö, vaihdetaan kuulumisia.
Jasper haluaa jukurttia.



16:45
Lähdetään Jasperin kanssa pihalle vesisateeseen.
Äiti kastuu läpimäräksi. Jasper nukahtaa puolessa välissä matkaa. Äiti jopa juoksee lenkillä! Niin paljon kuin pystyy (eli vähän..). :D

 Taas tätä lempipuuhaa.. Eli vaipanvaihtoa..

 LETSGO!
17:45
Tullaan kotiin. Jasper nukkuu. Sytytän pihalla olevat lyhdyt.
17:50
Mennään sisälle. Jasper menee mammimaan isin kainaloon sohvalle. Caspian nukkuu.
Laitan meidän vaatteet vähän kuivumaan, siivoan vähän ja vaihdan vaatteet.

 
18:10
Caspian herää. 
18:15
Lähden kaupasta hakemaan maitoa ja jotakin muuta tarpeellista. Ostokset maksaa noin 20e.
18:50
Tulen kaupasta.
Pojat istuvat ruokapöydässä. Jasper syö jukurttia sekä leipää, Caspian oli jo syönyt iltapuuron.
Tyhjään ruokakassin. Siistin vähän keittiötä. Etsin pojille yövaatteet.
Sami alkaa vaihtamaan pojille yövaatteita sekä vaippoja.
Mä alan lajittelemaan sängylla olevaa pyykkivuorta.
   
19:20
Sami vie pojat sänkyyn... Äiti tietää, että lapset eivät todellakaan aio nukahtaa.
Sami katsoo salkkareita, mä yritän siivota. 

19:40
Haen poitsut pois sängyistään.
Molemmilla tulee kakka.
Saan kaikki sängyllä olevat vaatteet paikoilleen.
Tyhjään pyykkikoneen. Laitan uuden koneellisen pyörimään.


20:20
Vien lapset takaisin sänkyihin. Molempien luona pitää käydä sataviisi kertaa.
20:40
Jasper nukkuu. Caspian ei todellakaan. 
20:55
Luovutan Caspianin suhteen, haen Capun pois sängystä. Istutaan Samin ja Caspianin kanssa sohvalla. Caspian on maailman onnellisin. Ja minä maailman ylpein äiti! Kehun mun ihanaa lasta maasta taivaisiin. Oi voi, miten toinen voikaan olla noin iloinen. :')
21:10
Vien Caspianin takaisin sänkyyn, annan maitoa. Caspian nukahtaa. 
21:25
Koomataan Samin kanssa sohvalla. Sami laittaa takkaan tulen. Mennään suihkuun, pesen hampaat, puen jotakin yliturhaa päälle.  


22:00
Sami katsoo olohuoneessa jotakin elokuvaa, mä katson makuuhuoneessa Big Brotheria. 
23:00
BB loppuu. Menen hetkeksi olohuoneeseen. Halusin nähdä loppuun jonkun Kassakaappiohjelman, katsotaan se makuuhuoneesa loppuun. 
23:40
Aletaan nukkumaan. 
05:15 
Caspian herää ja haluaa maitoa. Nukkuu samalla kun juo.
08:00
Lapset heräävät. Sami on töissä, noustaan lasten kanssa. Ja uusi päivä voi alkaa..

<3; meeri 

Ps. Kuvia oli miljoona. Toivottavasti teidän koneet kestää. :D Mun kone ei oikein kestänyt, ihan tiltissä, ja siksi kuvat nyt jää kuinka sattuu. Yritän joskus myöhemmin asetella ne kunnolla! Kiitos ja anteeksi!