Naisen kypärä

.. eli hiukset.

Mä oon todella vakaasti ja vahvasti päättänyt, että seuraavan kerran värjään hiukset vasta syksyllä. Oon miettinyt jo valmiiksi, että ainoa syy miksi värjäisin hiukset ennen sitä, olisi se, että mentäisiin Samin kanssa naimisiin (mitä ei varmastikaan tule tapahtumaan siis varsinkaan ennen syksyä), mutta pitäähän sitä silti olla olemassa varasuunnitelma aina kaikkeen. :D 

Oon värjännyt viimeksi hiukset helmikuussa. Helmikuussa! Värjäsin haalistuneen pinkin päälle keskiruskean. Pinkki peittyi onneksi hyvin. Väri on nyt ihan haalistunut, ja välillä mun hiukset näyttävät vihreälle, välillä bloneille, keltaisille, oransseille, ruskeille.... Mulla on myös ihan kauhea juurikasvu!! Yritin silloin viimeksi värjätä hiukset mahdollisimman lähellä omien hiuksieni sävyä olevalla värillä, mutta enhän minä silloin tajunnut, että se haalistuu pois. 

Eli todellakin tiedostan, että mun hiukset on tällä hetkellä ihan kauheat. Kaikinpuolin. Väri on järkyttävä. Yritän kasvattaa etuhiuksia pois, ja ne on todella ärsyttävässä vaiheessa. Olen leikkaannuttanut hiuksiani pari kertaa, joten pituudestakin on lähtenyt monen monta senttiä.

Seuraavaksi haluaisin värjätä tummanruskealla tai mustalla, enemmän mustalla. Mulla on niin ikävä mustia hiuksia, ja omasta mielestäni ne sopivat minulle parhaiten. Ehkä. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikki värit sopivat minulle yhtä hyvin/yhtä huonosti. Paitsi tämä nykyinen vetää kyllä niin pohjat. :'D Minulla on kuitenkin hyvä syy.

Hiuksieni laatu on kärsinyt niin radikaalisti kaikesta värjäilystä kuluneen vuoden aikana, että haluan antaa niille hengähdystauon! Nyt pitäisi myös sen kesän saapua (tähän asti on pitänyt pitää pipoa päässä, niin ei ole ollut tästä pelkoa...), ja aurinko aina silloin varsinkin nuoleskelee hiuksia ja haalistaa niitä, niin en halua niitä alkaa värjäilemään taas koko aikaa, jotta väri pysyisi hyvänä.  

Tässä vain murto-osa kaikista hiuksista mitä mulla on ollut.. Mulla on ollut erilaisia leikkauksia, vaalennettuja etuhiuksia, raitoja, kaikilla shokkiväreillä raitoja yms. Otin nyt vain niitä kuvia, joita löysin äkkiä omasta facebookistani. 

Tämä on näistä vanhin kuva. Mulla on ollut monet kerrat punaiset hiukset, ja joskus oli tosi kauankin. Mulla on ollut viininpunaisia, tummanpunaisia, kirkkaanpunaisia ja mustanpunaisia hiuksia. Kokeilin punaisia hiuksia joskus Jasperin syntymän jälkeen, ja se ei kyllä ollut enää yhtään mun juttu.

Sitten minulla oli mustat hiukset kauan aikaa. Ja en tiedä mikä siinä on, mutta rakastan mustia hiuksia itselläni. Mieluusti pitkänä ja etuhiuksien kanssa. Tähän minä palaan seuraavaksi! Tämä onkin ainoa syy, miksi toivon, että kesä kuluisi äkkiä. Tai ''kesä''.....

Mustien jälkeen minulla oli kauan tummanruskeat hiukset (plus se punainen kokeilu). Caspianin syntymän jälkeen tehtiin liukuvärjäys. Tykkäsin kyllä aika paljon näistä hiuksista!

Liukuvärjäyksen jälkeen vetelin muutaman vaalean hiusvärin muutaman kuukauden sisällä. Hiukset vaaleni ihan kivasti! Kunnes...... Eräänä yönä, juuri ennen veljeni häitä, värjäsin hiukset VÄRINPOISTOLLA. Hiuksista tuli ihan kauhian kamalat keltaiset!! Itkin silmät päästäni, hain ruskean hiusvärin. Ja tämä on tulos sen jälkeen, kun hiukset oli maailman keltaisimmat ja ruskea on vedetty päälle.

No se ruskea sitten tietenkin haaleni taas, ja taisin värjätä taas parilla vaaleanruskealla pääni. Näistä mä kyllä ihan tykkään! Ainakin kuvissa. Mun mielestä toi on ihan kiva oranssiruskea! Mutta ei ehkä kuitenkaan ihan mun juttu. 

Sitten värjäsin joku sata kertaa. Ja monen vaiheen jälkeen olin platinablondi. Kyllästyin värin ylläpitämiseen, ettei se kellastuisi. 

Halusin kokeilla kauan haaveileminiani pastellinsävyjä. Rakastuin.

Pastellien jälkeen oli kunnon pinkkiä ja violettia. Rakastin varsinkin violettia, mutta värin ylläpitäminen oli liian työlästä kahden pienen lapsen äidille. Tunsin oloni toisaalta paremmin omaksi itsekseni kuin muissa väreissä, toisaalta taas en tuntenut itseäni hyväksi. Persoonalliset, mutta minun mielestäni, antoivat minusta ehkä liian ilkeän mielikuvan? En osaa yhtään kuvailla paremmin mitä tarkoitan. :D 

Annoin sitten violetin haalistua, ja minulla oli sitten todella haaleat ja rumat vaaleanpunaiset/valkoiset hiukset. Värjäsin juuri ennen poikien synttäreitä tällä ruskealla. Tämä kuva siis helmikuussa otettu, ja seuraavana päivänä edellisestä värjäämisestä..

Tässä sitten siis välituloksia edellisen värjäämisen jälkeen. Kuten edellä mainitsin, niin eri valot yms. saavat hiukseni näyttämään milloin minkäkin väriseltä. Tämä alempi kuva on otettu viikko sitten.

Ja tämä!! Tämä on otettu tänään. Tämä kertoo ehkä kaiken sen, mitä olen tässä yrittänyt kirjoittaa. Kuinka ihana onkaan toi juurikasvu! ;D 

Loppuun vielä; tällaiset hiukset minulla on siis luonnostani. 

<3meeri

Muutoksien aika

2-3 kuukautta sitten jätin limsat ja normi energiajuomat kokonaan pois, olen nyt juonut vain vettä ja välillä 0 kalori batterya. Kerran olen maistanut MIELENKIINNOSTA limsaa, ja oli kyllä todella pahaa. En ikinä edes uskonut, että pääsisin eroon limsasta, varsinkaan kokiksesta, mutta näin sitä on oltu jo kauan ilman eikä tee enää yhtään edes mieli! 

Mä ihan oikeasti join pelkkää limsaa (ja energiajuomaa, mutta sitä en ole juonut raskausaikoina) jostakin kenties yläasteelta lähtien? En ole ikinä juonut maitoa, ja limsa on toiminut mulle ns. ruokajuomanakin. Ja nimenomaan vettä olen juonut varmaan 5 vuoden sisällä vain jonkun liikuntasuorituksen jälkeen maksimissaan... Nykyään juon vettä 1,5-4 litraa päivässä (riippuen siitä kuinka paljon liikun)! 

Meillä oli oikeastaan aina limsaa kaapissa, ja jos ei ollut, niin sitä täytyi erikseen lähteä hakemaan. On vapautunut fiilis jo ihan senkin puolesta, kun Jasper sitä aina kinui (en todellakaan aina tai yleensä antanut, ja jos annoin niin laitoin varmaan 90%vettä ja 10% limsaa), nyt Jasper juo limsaa (jos ollenkaan) vain mummulassa joskus. Ja ollaan kyllä varmaan ''säästetty'' tässä 2-3 kuukauden aikana ainakin sata euroa, jos ei enemmänkin.. :D Jos minäkin pääsin limsasta eroon, niin ihan varmasti kaikki muutkin pääsevät!

Ruokavaliota en oikeastaan ole kummemmin muuttanut, ainakaan vielä. Syön siis ihan normaalia kotiruokaa, samaa mitä lapsetkin syövät. En ole luopunut perunasta, leivästä, pastasta yms., joista kai ''pitäisi'' luopua laihtuakseen. Mä uskon siihen, että nuo ed. mainitut ovat normaalia ja hyvää ruokaa. Toki en ole aiheeseen vielä kummemmin perehtynyt, mutta minulla on siis tavoitteena elämäntapamuutos, eikä mikään dieetti. 
En usko, että pystyisin elämään lopun elämääni ilman leipää tai perunaa, eli en ole ainakaan vielä ajatellut totuttelevani olemaan ilman niitä. Mutta mistäs sitä tietää mitä tulevaisuudessa teen, tai vaikka aloittaisinkin joskus jonkun dieetin, tämä on siis minun suunnitelmani ainakin tällä hetkellä. Yksi asia kerrallaan kuntoon. :)

 Tällä hetkellä olen vain yrittänyt vähentää kaikki herkut ja pikaruoat minimiin. Ja olen siinä kyllä mielestäni onnistunutkin ihan hyvin! Nyt olen ollut jo 2-3 viikkoa kokonaan ostamatta kaupasta edes pientä suklaapatukkaa. Huomasin vaan, että lähes aina lähti kaupasta matkaan 1-3 pientä suklaapatukkaa. Aluksi oli kyllä vaikeuksia käydä kaupassa, ja huomasin katselevani jopa inhokkisuklaita sillä silmällä, mutta nyt on kyllä jo paljon helpottunut! Uskon, että niin kauan on helppoa, kunnes täällä kotona ei ole mitään..

 Sami kun tulee kotiin, hän varmaan ekana juoksee kaupasta hakemaan karkkeja ja suklaata. Auta armias siinä sitten.. Noh, mutta sallin herkut silloin tällöin itselleni, että ei ole maailmanloppu vaikka sortuisinkin, kuhan yritän pysyä niistä mahdollisimman kaukana, ja en ainakaan itse niitä ostele! Mutta yritän olla nyt kuitenkin mahdollisimman kauan ilman suklaita, kaupan kakkuja/leivoksia ja karkkeja.

Ajattelin leipoa Samille synttärikakunkin viikonlopuksi, niin sitä kyllä aion maistella hyvällä omatunnolla! Mutta tosiaan, mun ruokavalio on nyt: normi kotiruoka ja herkut minimissä.

Sitten siihen liikuntapuoleen. Haaveilin crosstrainerista nimenomaan sen takia, kun en pääse ikinä mihinkään salille, että olisi kotonakin helppo tehdä jotakin, vaikka silloin kuin lapset nukkuvat. Olen tehnyt nyt 1-3 treeniä joka päivä, välillä pitänyt ''lepopäiviä'' kiireen tai sairastelun takia. Yleisimmiten teen kaksi treeniä päivässä. Käyn myös kerran viikossa ohjatulla kahvakuulatunnilla (jonka ''menoon'' oon kyllä semisti pettynyt..), äiti tulee silloin aina töistään päin katsomaan poikia. Itseasiassa äiti tuleekin juuri tänään tänne ja minä pääsen yksin jumppatunnille. 

Kyllä on treenin jälkeen aina kiva fiilis! Kuolema meinaa kyllä välillä tulla, mutta jokaisen treenin jälkeen olen kyllä vähän ylpeä itsestäni. Ja on niin ihanaa huomata, että se ei ole mitään sellaista pakottamista, vaan oikeasti HALUAN treenata, hengästyä ja hikoilla. 

Tietenkin päiviin kuuluvat myös kaikki hyötyliikunnat lasten kanssa, pihaleikit ja vaunuttelut. 

Sitten kun Samin intti on käyty, ja ollaan sopeuduttu uuteen arkeen, niin haluan kyllä alkaa käymään yksin lenkillä sekä salillakin. Nyt hyvä että saan käydä edes kerran viikossa tunnin jumpassa yksin, joten haaveillaan vielä enemmästä yksin treenailusta! 

Tiedän kyllä, että matka on vielä todella pitkä. Enkä todellakaan kuvittele olevani mitään. En yhtään mitään. Olen silti jo hiukan ylpeä itsestäni, että olen pystynyt muuttamaan joitakin jo monia vuosia olleita tapojani. Herran jumala pystyn elämään ilman limsaa, pystyn nauttimaan liikunnasta, pystyn elämään päiviä ilman sokeripommeja! Halleluujah. 

Huomaan kyllä, että jaksankin paljon paremmin. Jaksan paljon paremmin herätä, en ole enää ajoittain niin masentunut ja kiukkuinen, itsetuntokin on ehkä millin kohentunut, en kaiva ensimmäisenä aamulla kaapista suklaapatukkaa saadakseni jostakin virtaa. Ei, jos mua väsyttää, niin teen treenin! :D

 Niin, ja olenhan silti laihtunut jo 7kg. Vaikka se ei näy missään!! Ainakaan peilistä. Muutaman vaatteen kohdalla se jo tuntuu, mutta muuten se ei varmastikaan näy missään muodossa minussa tai kehossani. :D Mutta puntarilla ainakin näkyy, eli ehkäpä suunta ainakin on oikea. Ja siitä olen iloinen. 

Voisinkin myöhemmin tehdä postauksen tavoitteistani painon yms. suhteen. :) Välillä kirjoittelen ärsyttävästi tästä aiheesta ajatuksiani instagramiin, että jos kiinnostaa niin sieltä saa seurata. 

Minun ihana crosstrainer on merkiltään Raleigh Fitness FUEL 4.0. Sillä saa mitattua rasvaprosentit, se kertoo sykkeen ja kulutetut kalorit. Laitteessa on monia erilaisia ohjelmia, joista saa valita, tai jos valmiit ohjelmat eivät miellytä niin sitten saa tehtyä ihan ''oman'' ohjelman. Joka päivä olen tutustunut paremmin laitteeseen, nykyään osaan sitä vähän jo käyttääkin!

<3meeri

Äitijuttuja

Tiedän kyllä, että Äitienpäivä meni jo kuukausi sitten, mutta kerron nyt samalla vähän siitäkin, sillä nämä kuvat on otettu silloin. 

Äitienpäivät kuluu mulla yleensä herkistyneenä ja itkeskellen. Sami aina luulee, että olen pettynyt johonkin, mutta ei, en todellakaan. Mä vaan oon niin herkkis, että itken kaikesta koko ajan! Aina silloin mietin, kuinka paljon olenkaan saanut ja kuinka onnellinen olen kaikesta. Mun lapsista, puolisosta ja ylipäätään koko perheestä. Kuinka onnellinen ja siunattu äiti mä oon, ja kuinka vaalin äitiyttä ja rakkautta koko loppuelämäni ajan.
 Oon myös maailman kiitollisin mun omalle äidille, joka on niin ihana tuki ja turva minulle ja koko meidän perheelle! Parempaa mummua ei varmasti löytyisi mistään maailmankolkasta mun murusille. 

Äidinrakkaus on vain jotakin niin suurta, että kukaan muu ei voi sitä käsittää. Ei kukaan. Tietenkin kaikki äiditkin tuntevat eritavoin, edes jossakin muodossa, mutta uskon silti suurimman osan äideistä tietävän mitä tarkoitan. 
Ja ei, en vähättele kenenkään rakkautta mitään tai ketään kohtaan. Mutta se on vain fakta, että omien lapsien edelle ei varmasti mene ikinä mikään tai kukaan. <3

No joo, mutta se siitä herkistelystä. 

Sain Samilta ja pojilta PITKÄÄÄÄN haaveilemani, pyytämäni ja toivomani (& ruinaamani..) crosstrainerin lahjaksi! Oikeesti, olin, ja oon vieläkin, niin onnellinen ja kiitollinen koko vempeleestä! Vaikka Sami ja liuta muita läheisiä on kyseenalaistanut, että jääkö se vaan nurkkaan pölyttymään. Niin ei todellakaan ole jäänyt! Mutta voisin vaikka siitä crosstrainerista ja mun ''treenaamisesta'' ylipäätään kirjoittaa vaikka oman postauksen, jos jotakuta vaikkapa sattuisi kiinnostamaan vahingossa. Oon kyllä välillä pommittanut instagramia (meidät löytää sieltä nimellä meerevel ) näillä jutuilla, että ehkä jotkut ovat jo kyllästyneet aiheeseen... :D Sori.

Crosstrainerkin ylitti jo kaikki odotukset, sen lisäksi sain vielä Zalandoon lahjakortin, arvan ja batteryn. Itkuhan siinä pääsi, ja Samiraukka luuli heti, että olen pettynyt. Mutta en todellakaan, en vaan ikinä saata uskoa, että kukaan haluaisi antaa mulle yhtään mitään. Olisin maailman onnellisin jo pelkästä kortista!! 
Mitä muuten ootte tilailleet Zalandosta? Tiedän kyllä, että sielä on kenkiä.... ja kaikkea. Mutta sepä siinä onkin; oon kerran käynyt sielä kännykällä surffailemassa, mutta sielä oli miljoona tuotetta, enkä jaksanut selata kaikkia, joten päätöksenteko tulee olemaan vaikea. :D Laukku tai kukkaro vois kyllä olla tarpeellinen, mistä te haaveilette sieltä? Jos vaikka saisin vinkistä vaarin! 

Nämä kuvat on muuten todella epäonnistuneet kaikintavoin (mun osalta), mutta ajattelin silti laittaa näitä. Oon laihtunut näistä kuvista 5-7kg, niin ehkä kehtaan (aka laitan ja en enää ikinä mieti asiaa) laittaa nämä. :'D 

<3meeri

Ps! Hoitopaikkakin ilmeisesti varmistui tänään. Siitä lisää myöhemmin, mutta ihanaa kun ei tarvitse sitä hoitopaikan järjestämistä (luultavasti) enää kummemmin stressata! 

Kukkuluuruu!

Moikka! 

Mä oon nyt ihan fiiliksissä, mahassa on perhosia, oikeasti niin ihanaa pitkästä aikaa taas kirjoitella. En ole oikeastaan ajatellut pariin päivään muuta yksikseni kuin tätä blogia. Kamala hinku ollut päästä taas kirjoittelemaan! Toivottavasti joku vielä jaksaa seurailla, edes oma äitini, mutta jos sekään ei enää käy tätä kyyläämässä, niin sitten on taas mahdottoman pitkä matka nousta täältä.. :D 

Mitähän meille sitten kuuluukaan? 
Ihan hyvää sanoisin! Ei nyt mitään kovin ihmeellistä, mutta huomaan itsestäni, kuinka jaksan paremmin kuin hetki sitten. Lapset nukkuvat nykyään TODELLA hyvin. Jasperkin syö nykyään niin reippaasti, että en meinaa sitä vieläkään uskoa, vaikka lautanen on useimmiten ruoan päätteeksi typötyhjä. Uskon, että oma jaksaminen on paljon näistäkin asioista kiinni.

Miehen armeijaa on jäljellä enää 12 päivää. Ihan hullua. Justhan se vasta sinne meni! Yllättävän nopeasti tämä puolivuotta on kyllä kulunut, lasten kanssa menee aika monesti niin siivillä. Odotetaan kyllä jo innoissaan uutta arkea. Vaikka toivoisinkin, että aika kuluisi mahdollisimman hitaasti tässä elämässä, niin ihanan nopeasti tämä inttileskeys alkaa olemaan loppumaisillaan. Kamala ikävä meillä on kyllä viikolla ollut isiä, ja varsinkin nyt kun isi on poissa kaksi viikkoa putkeen. Mutta onneksi tämän koko touhun tietää pian loppuvan KOKONAAN, niin jaksaa paremmin!

Mielestäni ollaan jaksettu lasten kanssa kuitenkin hyvin elää kolmestaan tätä arkea. Välillä on tietysti ollut huonompia päiviä tai hetkiä, mutta 95% ajasta olen vain nauttinut tästä. Meille on muodostunut jo niin selvät päivärytmit ja muut jutut, että päivät kuluvat joutuisasti. Ihan mukavan usein ollaan nähty myös muita ihmisiä. Onneksi mulla on myös läheisiä perheenjäseniä, jotka välillä mahdollistavat mun käyvän yksin ruokakaupassa sekä kerran viikossa ohjatulla jumppatunnilla.

Meillä on kaikki tulevaisuuden suunnitelmatkin jo melko selvät, tai töihin paluut ja lasten hoitopaikat. Hoitopaikka ei ole vielä täysin varma, ja sen takia minulla onkin vielä vähän stressiä.. Aivan kauhean vaikeaa muutenkaan laittaa omia lapsiaan hoitoon! Omia lapsiaan, joita on itse aina hoitanut. Sitten ei haluaisi heille huonoa hoitopaikkaa, eikä väärää valintaa sen suhteen. Haluaisi elämän olevan arjessakin sitten suhteellisen yksinkertaista, ja lasten olevan mahdollisimman paljon kotona. Tästä aiheesta voisin kyllä tehdä ihan oman postauksen jossakin vaiheessa. 

<3meeri

Avaamista ja avautumista

Ajattelin nyt pitkästä aikaan vetästä tämän koneen syliini.. Nykyään vaan makaan sen vieressä iltaisin, ja katselen Netflixistä jotakin sarjoja. Oon muuten kattonut jo monta sarjaa alusta loppuun. Mua ihan hävettää nämä mun ''postaustauot'', ei niitä kai voi siksi enää edes kutsua. Pakko varmaan myöntää, että mulla on nykyään kunnon onoff -suhde tämän blogin kanssa. Mie kyllä haluaisin kirjoitella, mutta enhän mä JAKSA tai silloin kuin jaksaisin, niin en ehdi. 

Muutama edellinen viikko on kyllä ollut mulle henkisesti raskas, ja välillä myös fyysisesti (esim. nyt kun olen flunssassa).. Lapsilta on löytynyt ensimmäiset antibioottia vaativat tulehdukset; Caspianilta silmistä ja korvasta, Jasperilta molemmista korvista todella pitkäaikaiset. Jasperin kuuri loppuukin huomenna, ja toivon koko sydämestäni, että korvat ovat parantuneet JA että Jasperista tulisi taas kiltti, söisi joskus edes vähän, edes vähän, jotakin ja yskä lähtisi. 

Mä oon vaan luullut, että Jasperin täysin jatkuva uhmailu, sotkeminen ja veljen pahoinpiteily on johtunut 2-vuotiaan uhmasta sekä uudesta sängystä. Mutta ei, tai tietenkin nuokin voivat olla osasyynä. Mutta kukaan ei oikeasti edes voi käsittää, kuinka sekaisin Jasper on ollut. Kuinka rankkaa Caspianilla tai mulla on ollut kohteena. Senpä takia mä veinkin häntä lääkäriin, ja kaikelle selvisi syy; raasu ollut kipeä! Mutta enhän mä oikeasti osannut yhdistää, sillä Jasper on kuitenkin semihyvin nukkunut (uuteen sänkyyn verraten) ja ei kuitenkaan ole itkenyt. Ja kyllä, olen kyllä soimannut tästä itseäni jo paljon, että en heti tajunnut. 

Mä oon kyllä ollut nyt vähän pihalla koko elämästä ja maailmasta. Yrittänyt selviytyä vaan yhdestä päivästä kerrallaan. Kaikki menee vain tsuitsai ohi, jos on mennäkseen. Samiakin on ikävä, ja odotetaan lasten kanssa vain, että isi tulee viikonloppuna kotiin. En oikein jaksa tehdä mitään ns. omia juttuja. Koti on koko ajan sotkuinen, vaikka kuinka siivoan jokapäivä. Eräskin viikko pesin lattiat neljä kertaa, mutta ne olivat silti koko ajan ihan yhtä paskaisina (ja joo, ei se lattioiden pesu suuri vaiva ole, mutta se on, että saa jokaisen paikan kerralla siihen kuntoon, että ne lattiat voi pestä..). Silloin päätinkin, että nyt pesen lattiat vain kerran viikossa ja ehkä jos Prinsessa Diana tulee kylään. Silloin kun teen ruokaa tai siivoan, niin mun pitää VÄHINTÄÄN minuutin välein syöksyä pelastamaan Caspiania tai taloa Jasperin kynsistä. Mun pitäisi oikeasti koko ajan istua tyyliin paikallaan toinen lapsi sylissä. 
Pojat nykyään nukkuvat eri aikaan päikkäritkin. Ennen lapset menivät kuudelta nukkumaan ja heräsivät yhdeksältä, mutta nykyään he menevät yhdeksältä (Caspian yleensä vähän ennemmin) nukkumaan ja heräävät kuudelta (kello on mulle jo paljon jos se on vaikka puoli seitsemän..). 

My everything <3

Yhtenä päivänä lenkillä vastaan tuli mummeli (taisi muuten olla sinä päivänä ainoa aikuinen ihminen, jolle puhuin), joka jäi juttelemaan niitä näitä. Kerroin sitten Samin olevan armeijassa ja liibalaaba, mummeli kysyi multa, että ''kai sulla on edes apuja ja ihmisiä tukena viikolla?'' Mä sitten vaan vakuutin, että tietenkin on. Mutta totuus on se, että me ollaan lasten kanssa viikot kolmestaan. On niin luksusta, jos edes mummu ja pappa käyvät kerran viikossa. Sami ei ehdi puhua meidän kanssa puhelimessa (ehkä viikossa kerran puhuu Jasperin kanssa jonkun minuutin), ja silloin kuin mä ehdin niin pommitan Samille viesteillä meidän kuulumiset. Mä yritän väkisin keksiä meille kaikenlaista tekemistä, mutta oikeastaan kaikki jutut, joihin liittyy muitakin ihmisiä, tuntuu pelkältä pakottamiselta olemaan meidän kanssa, tai tunkemiselta johonkin. Pyytämällä läheisiltä apua, sitä voi saada (ja tietenkin oon maailman kiitollisin kaikesta avusta mitä ollaan saatu<3), mutta sekin tapahtuu yleensä jotenkin ''hermojen'' kautta, tyyliin ''äkkiä sitten'' jne. Tajuan kyllä, että ei muiden tehtävä oo huolehtia meistä. Itsepä olen lapseni halunnut ja heidät synnyttänyt, ja kyllä me aina jotenkin sitä maitoa saadaan kaupasta, ja kyllä minä lapseni saan hoidetuksi, joskus siihen vaan toivoisi jonkunlaista helpotusta, ILMAN, että joutuu potemaan huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä. 

Tään ei tosiaan pitänyt olla mikään valituspostaus, mutta sellanen siitä nyt näköjään hiukan tuli. Halusin vaan vähän avata, että miksi meistä ei ole kuulunut taaskaan. Tiedän kuitenkin asian heti helpottuvan ja meistä kuuluvan enemmän, jos Jasper hiukan rauhoittuu omaksi itsekseen pian, kevät (ja kesä) tulee ja varsinkin sitten kun Sami pääsee intistä. Oi luoja, olispa edes jo huomisilta kun saadaan isi edes pariksi päiväksi meidän kanssa kotiin. 

Nostan hattua Supermamoille, joilla on enemmän kuin yksi lapsi ja jaksatte, OIKEASTI jaksatte joka päivä. Varsinkin jos olette viikot yksin. Kyllä mäkin jaksan, kun on PAKKO, enkä laittais mitään ikinä lasteni edelle. Huomaan miettiväni usein, kuinka helppoa olisi yhden lapsen kanssa. Mutta ehkä tämä on jokin rankka vaihe, tässä kun pojilla on pieni ikäero: toinen ei osaa itse vielä kävellä ja toinen ei tottele. En silti ikimaailmassa katuisi lapsiani, tai luopuisi kummastakaan. Pojat on mulle kaikki kaikessa ja kyllä mä meen vaikka läpi harmaan kiven heidän vuokseen. <3 

Peace and love. Kiitos kun sain avautua, oli pitkästä aikaa virkistävää, oikeesti! Mä yritän kirjoitella huomenna jostakin kepeämmästä aiheesta, jos jossakin välissä ehdin. Tai siis mä KIRJOITAN, jos ehdin. Eli huomenna ei aio olla ainakaan siitä kuuluisasta jaksamisesta kyse. ;D 

<3meeri

Sänky- ja valajuttuja

Huhhuh. Aluksi vaikka muutama sana meidän uudesta ''elämäntilanteesta'', elikkäs Jasperin uudesta sängystä. Kyllä, luit oikein. 

Jasperin uusi, isojen poikien sänky tuli viime viikolla postissa. Sami kasasi sen sunnuntaina aamulla, ja nyt Jasper on siis nukkunut kaksi yötä uudessa sängyssä. Olin jo onnesta soikeana, sillä ensimmäinen yö meni hienosti! Ehkä 45min sai aluksi illalla viedä Jasperia vähän väliä takaisin sänkyyn, mutta yö meni loistavasti, eikä tarvinnut kuin kerran yön aikana käydä Jasperin luona, hän huusi äitiä ja halusi, että vaihda vaipan. Heräsin sitten vähän ennen kahdeksaa, kun Jasper istuskeli eteisessä ja höpötteli yksikseen.
Mutta noh. Täällä ei ole Jasper (eikä oikeastaan Caspiankaan) kolmeen päivään päiväunia, ja eilen nukahti illalla vasta yhdeltätoista. Viime yönä Jasper tuli ehkä viisi kertaa meidän huoneeseen, ja välillä nukkuikin sitten mun vieressä.. Jasper yritti aloittaa aamun jo ennen kuutta, mutta sain onneksi pojan vielä nukkumaan hetkeksi. 
Tämä päivä onkin sitten ollut katastrofaalinen.. Yleensäkin seuraava päivä siitä, kun isi on lähtenyt takaisin Kajaaniin, on aika kauhea. Jasper ei tottele, kiukkuaa ja riehuu minkä ehtii. Ja tänään Jasper oli poikkeuksellisen villi, eikä uskonut niin sitten mitään mitä sanoin. Ja tiedän sen johtuvan tuosta sängystä: päikkäreiden puutteesta ja puolet vähäisimmistä yöunista. Yliväsymys. 
Nytkin olen tässä illalla vienyt Jasperin ainakin sata kertaa sänkyynsä, ja Caspiankaan ei ole saanut nyt kunnolla nukuttua pariin päivään (niin yöllä kuin päivälläkään), kun heräilee koko ajan Jasperin riehumiseen, leikkimiseen, juoksenteluun jne. Tämänkin tekstin aikana olen vienyt Jasperin 20 kertaa jo sänkyynsä, mutta nyt hän on ollut sielä ainakin 5min jo hiljaa, että ehkä vihdoin nukahti! 
Oon kyllä poikkeuksellisen poikki, koska mullakaan ei ole ollut nyt omaa aikaa YHTÄÄN. Edes roskienviemiseen, postinhakemiseen tai suihkussa käymiseen rauhassa. Nuo teen yleensä silloin kuin lapset on päikkäreillä. Toivon koko sydämestäni, että Jasper alkaa pian nukkua normaalisti, sillä en tiedä nyt kuinka teen viikot omien suihkujen yms. kanssa, koska Samin ollessa viikot poissa, olen käynyt suihkussa silloin kun lapset nukkuvat yhtäaikaa päiväunia tai ovat yöunilla. Nyt Jasper on mennyt aina niin myöhään nukkumaan, että en todellakaan edes JAKSA mennä enää suihkuun. Ja niitä päiväunia ei ole.. Eilenkin oli niin hienoa, että tulin jumpasta yhdeksältä kotiin, mummu ja pappa ei olleet saaneet KUMPAAKAAN poikaa nukkumaan, Caspian nukahti kymmeneltä ja Jasper yhdeltätoista. Enkä jaksanut sitten enää mennä edes suihkuun, vaikka olin pari tuntia ennemmin hikoillut kuin pieni possu. 

Noh, tulipas ''kiva'' valitusvirsi. Se ei kyllä ollut tarkoitus, joten sori! Mulla on muuten kauhea stressi tulevista poikien yhteissynttäreistäkin, kaikki on vielä tekemättä, päättämättä ja miettimättä. Kaikki. Enkä tässä väsymyksessä jaksa edes miettiä tai päättää mitään. Toivottavasti ensi yö menisi jo hyvin, että jaksaisin huomenna edes ajatella jotakin! 

En muista, oonko täällä jo maininnut, mutta tosiaan, viikonloppuisin en nyt aika varmastikaan kirjoittele ennen kesää ainakaan. Sami on viikot pois, joten oon päättänyt vakaasti, että viikonloppuisin en edes koske tietokoneeseen. Ja aika hyvin se on pitänyt nyt ainakin jo tämän 5 viikkoa (eikä kyllä ole tuottanut mitään vaikeuksiakaan). Viikolla sitten kirjoittelen sen verran, mitä suinkaan ehdin tai jakselen. :) 

Lauantaina ''aamulla'' heräsin puoli neljältä, kolmen tunnin yöunien jälkeen, menin suihkuun ja laitoin kaikki jutut valmiiksi. Sisko ja siskon mies hakivat mut puoli kuudelta, ja lähdettiin kohti Kajaania Samin valaan. Matka oli kyllä tuskallisen pitkä, ja olen kiittänyt luojaa monta kertaa, että en lähtenyt lasten kanssa, niin kuin aluksi ajattelin! Voin kertoa, että lapset ei olisi sitä kestäneet. 10h autossa ja 3h pihalla jäätymässä yhtenä päivänä olisi ollut ihan liikaa 1- tai 2-vuotiaalle. 
Eipä mulla nyt oikeastaan mitään ihmeellistä kerrottavaa ole tuosta päivästä, oli kyllä TODELLA raskas päivä (vihdoin kotiinpäästyä piti vielä pojatkin hakea mummulasta etc.)! Niin, ja oon niin hirmuonnellinen kaikista mun kolmesta komeasta miehestä (Sami, Jasper, Caspian). <3 Halusin vaan tulla jakamaan näitä kuvia! 

<3meeri