Mä oon todella vakaasti ja vahvasti päättänyt, että seuraavan kerran värjään hiukset vasta syksyllä. Oon miettinyt jo valmiiksi, että ainoa syy miksi värjäisin hiukset ennen sitä, olisi se, että mentäisiin Samin kanssa naimisiin (mitä ei varmastikaan tule tapahtumaan siis varsinkaan ennen syksyä), mutta pitäähän sitä silti olla olemassa varasuunnitelma aina kaikkeen. :D
Oon värjännyt viimeksi hiukset helmikuussa. Helmikuussa! Värjäsin haalistuneen pinkin päälle keskiruskean. Pinkki peittyi onneksi hyvin. Väri on nyt ihan haalistunut, ja välillä mun hiukset näyttävät vihreälle, välillä bloneille, keltaisille, oransseille, ruskeille.... Mulla on myös ihan kauhea juurikasvu!! Yritin silloin viimeksi värjätä hiukset mahdollisimman lähellä omien hiuksieni sävyä olevalla värillä, mutta enhän minä silloin tajunnut, että se haalistuu pois.
Eli todellakin tiedostan, että mun hiukset on tällä hetkellä ihan kauheat. Kaikinpuolin. Väri on järkyttävä. Yritän kasvattaa etuhiuksia pois, ja ne on todella ärsyttävässä vaiheessa. Olen leikkaannuttanut hiuksiani pari kertaa, joten pituudestakin on lähtenyt monen monta senttiä.
Seuraavaksi haluaisin värjätä tummanruskealla tai mustalla, enemmän mustalla. Mulla on niin ikävä mustia hiuksia, ja omasta mielestäni ne sopivat minulle parhaiten. Ehkä. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikki värit sopivat minulle yhtä hyvin/yhtä huonosti. Paitsi tämä nykyinen vetää kyllä niin pohjat. :'D Minulla on kuitenkin hyvä syy.
Hiuksieni laatu on kärsinyt niin radikaalisti kaikesta värjäilystä kuluneen vuoden aikana, että haluan antaa niille hengähdystauon! Nyt pitäisi myös sen kesän saapua (tähän asti on pitänyt pitää pipoa päässä, niin ei ole ollut tästä pelkoa...), ja aurinko aina silloin varsinkin nuoleskelee hiuksia ja haalistaa niitä, niin en halua niitä alkaa värjäilemään taas koko aikaa, jotta väri pysyisi hyvänä.
Tässä vain murto-osa kaikista hiuksista mitä mulla on ollut.. Mulla on ollut erilaisia leikkauksia, vaalennettuja etuhiuksia, raitoja, kaikilla shokkiväreillä raitoja yms. Otin nyt vain niitä kuvia, joita löysin äkkiä omasta facebookistani.
Tämä on näistä vanhin kuva. Mulla on ollut monet kerrat punaiset hiukset, ja joskus oli tosi kauankin. Mulla on ollut viininpunaisia, tummanpunaisia, kirkkaanpunaisia ja mustanpunaisia hiuksia. Kokeilin punaisia hiuksia joskus Jasperin syntymän jälkeen, ja se ei kyllä ollut enää yhtään mun juttu.
Sitten minulla oli mustat hiukset kauan aikaa. Ja en tiedä mikä siinä on, mutta rakastan mustia hiuksia itselläni. Mieluusti pitkänä ja etuhiuksien kanssa. Tähän minä palaan seuraavaksi! Tämä onkin ainoa syy, miksi toivon, että kesä kuluisi äkkiä. Tai ''kesä''.....
Mustien jälkeen minulla oli kauan tummanruskeat hiukset (plus se punainen kokeilu). Caspianin syntymän jälkeen tehtiin liukuvärjäys. Tykkäsin kyllä aika paljon näistä hiuksista!
Liukuvärjäyksen jälkeen vetelin muutaman vaalean hiusvärin muutaman kuukauden sisällä. Hiukset vaaleni ihan kivasti! Kunnes...... Eräänä yönä, juuri ennen veljeni häitä, värjäsin hiukset VÄRINPOISTOLLA. Hiuksista tuli ihan kauhian kamalat keltaiset!! Itkin silmät päästäni, hain ruskean hiusvärin. Ja tämä on tulos sen jälkeen, kun hiukset oli maailman keltaisimmat ja ruskea on vedetty päälle.
No se ruskea sitten tietenkin haaleni taas, ja taisin värjätä taas parilla vaaleanruskealla pääni. Näistä mä kyllä ihan tykkään! Ainakin kuvissa. Mun mielestä toi on ihan kiva oranssiruskea! Mutta ei ehkä kuitenkaan ihan mun juttu.
Sitten värjäsin joku sata kertaa. Ja monen vaiheen jälkeen olin platinablondi. Kyllästyin värin ylläpitämiseen, ettei se kellastuisi.
Halusin kokeilla kauan haaveileminiani pastellinsävyjä. Rakastuin.
Pastellien jälkeen oli kunnon pinkkiä ja violettia. Rakastin varsinkin violettia, mutta värin ylläpitäminen oli liian työlästä kahden pienen lapsen äidille. Tunsin oloni toisaalta paremmin omaksi itsekseni kuin muissa väreissä, toisaalta taas en tuntenut itseäni hyväksi. Persoonalliset, mutta minun mielestäni, antoivat minusta ehkä liian ilkeän mielikuvan? En osaa yhtään kuvailla paremmin mitä tarkoitan. :D
Annoin sitten violetin haalistua, ja minulla oli sitten todella haaleat ja rumat vaaleanpunaiset/valkoiset hiukset. Värjäsin juuri ennen poikien synttäreitä tällä ruskealla. Tämä kuva siis helmikuussa otettu, ja seuraavana päivänä edellisestä värjäämisestä..
Tässä sitten siis välituloksia edellisen värjäämisen jälkeen. Kuten edellä mainitsin, niin eri valot yms. saavat hiukseni näyttämään milloin minkäkin väriseltä. Tämä alempi kuva on otettu viikko sitten.
Ja tämä!! Tämä on otettu tänään. Tämä kertoo ehkä kaiken sen, mitä olen tässä yrittänyt kirjoittaa. Kuinka ihana onkaan toi juurikasvu! ;D
Loppuun vielä; tällaiset hiukset minulla on siis luonnostani.
<3meeri