#kutsumua

Varmaan jo suuri osa somen väestöstä on itse osallistunut tähän kampanjaan, tai sitten jo ihan kyllästymiseen saakka lukenut näitä juttuja ja nähnyt näitä kuvia. 

Mä ajattelin kuitenkin kantaa vielä oman korteni kekoon! 

Yksi ilta kun mä menin nukkumaan, niin mä mietin niitä aikoja kun mua on nimitelty, sitä aikaa kun mä olin täysin yksin ja yksinäinen. Ei ystäviä, ei sitten lähimaillakaan. Mä leivoin ja siivosin kotona. Koska ei mulla ollut muutakaan. Äiti vei mun leipomuksia töihin, edes joku ilo oli mun olemassaolosta siis silloinkin. Sitä aikaa kun mä laihduin lyhyessä ajassa 35kg ja pyörryin joka ikinen kerta kun kävin suihkussa. 
Silloinkin pidin itseäni maailman lihavimpana ihmisenä, olihan mua jo ala-asteelta asti joka riidan käydessä haukuttu läskikasaksi. Mä en oo ikinä ymmärtänyt sitä, että erimielisyyksien koeattaessa haukutaan ulkonäköä tms., joka ei liity asiaan mitenkään. Tietysti mikään nimittely tai kiusaaminen ei todellakaan ole ok, jos ei tule juttuun kaikkien ihmisten kanssa, niin sen voi pitää omana tietonaan. Aina voi kuitenkin yrittää. Jos joku ihminen ärsyttää, sitä ei tarvitse sanoa ääneen.
 Pitkälle kuitenkin oon tullut noista yksinäisistä ajoista, ja nyt mä tiedän olevani pieni pulleaäiti, mutta tiiättekö? Se ei oo mulle mikään ongelma, vieläkin se on muiden päässä se ongelma. Mä oon sinut itseni kanssa. Mä todellakin tiedän, että pääsen vielä näistä läskeistä eroon, olen täysin sinut itseni kanssa. Sen kanssa, että olen nyt vain vähän jäänyt pulleaksi raskauskilojen ansiosta. Mulla ei ole näiden kanssa mihinkään kiire, teillä muilla vain sattuu olemaan. Yksi asia, mikä mua ihmetyttää on suuresti, on se, että pitää ''huolehtia'' eli solvata ja neuvoa muita ihmisiä heidän ulkonäöstään. Silloin saa mun mielestä huolehtia kylläkin, jos joku on sairaallolisen lihava tai ei käy ikinä suihkussa. Silloin saa vilpittömästi auttaa, mutta jokainenhan meistä tietää, että mikään haukkuminen ei ole hyväksi. Ei kiusatulle eikä myöskään kiusaajalle. Jos sun tekee mieli kiusata, mieti miksi. Miksi haluat pahoittaa toisen mielen? Mitä sinä saat siitä? Loppupeleissä et saa siitä yhtään mitään, muuta kuin katumasta vanhempana ja viisaampana. Kyllä se karma sieltä tulee, ja vie sut mukanaan, jäät yksin. Jokainen saa mitä ansaitsee. Kiusatut saavat onnen ja kiusaajat joutuvat siitä luopumaan. Jotkut ei vain jaksa odottaa siihen asti. Kaikki eivät kestä, joten mietipä sitä, että haluatko olla syy tai edes OSASYY toisen poislähtemiseen. 

 Yleisimmin mua on haukuttu läskiksi, rumaksi ja oudoksi. "Se oksettava outo-Meeri" ''Mursu'' ''Läski'' ''Noista raskauskiloista ei ihan helposti pääsekään eroon'' ''Nipottaja'' ''Ylihuolehtiva''

 
Oon silti itsestäni niin iloinen ja ylpeä, ainakaan mä en oo ollut se ilkeä ja kylmä ihminen, joka romuttaa muita. Tässä mä nyt halusin vastata niihin haukkumanimiin mitä oon kuullut eniten. Mä oon aina ollut se tyttö, joka on viettänyt aikansa poikien kanssa. AINA. Mä en ole sulautunut tyttöjengiin ja olen aina eronnut niin massasta, että en vain ole sopinut sinne tyttöjen pariin. 

Mulla on aina myös ollut itsetunto-ongelmia, olen nähnyt muut tytöt kauniina ja itseni epäsopusuhtaisena avaruusoliona. Vieläkin kamppailen samojen asioiden äärellä. Mutta jotenkin kuitenkin olen hyväksynyt jo itseni. 
 
En koe, että mua silti olisi ikinä KIUSATTU, sillä mun mielestä monet ovat joutuneet kokemaan NIIN PALJON pahempaakin. Jokaista ihmistä on varmasti haukuttu seljän takana, somessa tai päin naamaa. Enkä vähättele yhdenkään ihmisen tunteita tai kiusattuna oloa. 
 Vaikka en koekaan, että mua olisi ikinä kunnollakunnolla kiusattu, niin jokaisen haukkumasanan, jokaisen hetken pilkkauksen kohteena, jokaisen sarkastisen kommentin ja jokaisen inhoavan ilmeen ja eleen muistan silti vieläkin. Ne on vain sellaisia juttuja, joita ei unohda. Miksi en kelpaa? Miksi omat yritykset ei riitä? Miksei kaikki ymmärrä sitä, että KUKAAN ei ole täydellinen? Et sinä, et minä, eikä varsinkaan hän. 

Vaikka olenkin ruma kuin rullaverho, mun nenä on iso kuin norsun kärsä, mulla on läskiä kuin lihatiskillä, mun suu oli kaunis vain lapsena, mulla on ruikunväriset silmät, iso otsa ja rumat hampaat. Mutta, mun sydän on kaunis. Ajattelen muista ihmisistä hyvää, olen positiivinen, en halua kellekään pahaa mieltä, olen avulias ja kaikenkaikkiaan hyväsydäminen. (En siis ajattele, että sisäinen ja ulkoinen kauneus automaattisesti sulkee toisensa pois. Mutta ken tietää, millainen olisin kauniina. Olisinko silloin kuitenkin vielä näin kiltti, vai olisinko kunnon kusipää? Ei voi tietää. Ja tietenkin kauneus on katsojan silmissä. Nauti sisäisestä SEKÄ ulkoisesta kauneudestasi, uskon, että kaikilta löytyy molempia. <3)

En kuitenkaan haluaisi, että minut muistetaan  lapulla olevista asioista. Halusin vain vastata yleisimpiin nimittelyihin mitä olen kuullut. Mutta ITSELLENI nuo asiat ovat pikkujuttuja. 

Sillä olen niin paljon muutakin. Muistakaa minut ennemminkin seuraavista asioista. Oon rakastava ja huolehtiva. Tunnollinen ja tunteellinen. Syvällinen. Hyvä äiti. Kiltti ja ystävällinen. Hyvä kuuntelija. Aito, oma itseni. Kärsivällinen. Aito ja luotettava. Ujo. Herkkä. Välillä ärsyttävä, sosiaalinen. Fiksu. Positiivinen. Onnellinen. Epäitsekäs ja saatanan vahva. Nämä asiat itselleni ovat paljon tärkeämpiä kuin se ulkonäkö.
Vaikka vieläkin muista jokaikisen kerran kun mä oon kuullut/huomannut, että mua on haukuttu tai pilkattu. Mutta mä tiesin jo silloin, että mä selviän siitä kaikesta paskasta ja saan moninkerroin parempaa tilalle. Ja jep, niin sain. Mun lapset ja oman itsetunnon. Positiivisen mielen.
 
Mä oon mä enkä muuksi muutu. Sanopa sinäkin toi edellinen lause ääneen, ja ole ylpeä itsestäsi. 

<3; meeri

Muistakaa, että onni lähtee itsestä! Jokainen on oman elämänsä herra. Seiso kiusaajan yläpuolella, äläkä lähde siihen soppaan mukaan.

Läskiä tulee ja menee, mutta vauvavuodet on hetkellisiä

1. Eka oli liikalihavuus, sitte tuli syömishäiriöt ja liika laihdutus. Sekä tummimman jäljen jättänyt väärä minäkuva. Tässä kuvassa kuitenkin olen jo vakiintuneessa painossa, eli ns. normipainossa, joka mulla pysyikin ennen raskauksia. Silloin koin olevani vielä läskilehmä, mutta ainakin nyt viimein ja vihdoin olen tajunnut, että tuo on se paino missä haluankin olla. Ei liikaa, mutta ei liian vähääkään.

2. Tässä kuvassa olenkin sitten jo 2-3 kuulla raskaana, Jasperia odottamassa. Ihan semityytyväisenä kattelen kuvia, vaikka silloinkin vielä kuvittelin olevani suuri kuin valas.  

3. Tämä kuva on otettu pari päivää ennenmmin kuin synnytin Jasperin- itseasiassa taitaa olla otettuna sinä päivänä kun meni lapsivesi. 

Turvotus oli suurta, ja kiloja oli tullut jo yli +30kg ennen raskautumiseen verrattuna. Turvotus paheni vielä parissa päivässä huikeisiin näkyihin sairaalalla. Kiitos sappihappoarvojen.

4. Tämä kuva on otettu raskauksien välissä, minä laihtuneena alle 4kuukaudessa 25kg. Ihan semityytyväinen olin jo tuohonkin tulokseen!

5. Minä nykyisessä raskaudessa viikoilla 35+0. Raskauden myötä kiloja tullut jo +20kg, ja turvotus ihan valtaisaa- ensimmäisen raskauden jättiturvotuskaan ollut mitään verrattuna tähän. 

6. ???????? 

Odotan innolla, miltä näytän vaikkapa puolen vuoden jälkeen synnytyksestä! Mä en tätä stressaa, mulla on koko elämä aikaa, mä oon nuori ja mulla on aikaa muokata mun vartalosta just sellasta kun haluankin. En halua liikaa, enkä liian vähän.

 Mä haluan olla Meeri, joka on tyytyväinen omaan vartaloonsa. Oli se sitten iso tai pieni. Ja oonhan mä nytkin  tyytyväinen, mua ei paljon kiinnosta nämä kilot tässä päällä- enemmänkin kiinnostaa masussa kasvava uusi elämä, aarre. Sekä mun mieli, joka on parantumassa kaikista niistä haasteista, menetyksistä ja vaikeuksista, joista oon selvinnyt tässä elämän aikana. 

Mua ei paljon hetkauta mitkään voivottelut siitä, että olen saanut liikaa vauvakiloja. Mua ei paljon hetkauta ne voivottelut siitä kuinka mun pitää ahkeroida synnytyksen jälkeen. Hei oikeesti haloo, mua kiinnostaa tasan eniten mun lapsi, enkä aio stressata tai tuhlata voimavaroja mihinkään oman peilikuvan voivotteluun synnytyksen jälkeen. Läski saa olla vaikka vuoden mun naamassa ja jaloissa jos niin tykkää olevan, mä keskityn mun lapsiin kun ne on pieniä. 

Mä oon 21-vuotias, mulla kyllä on aikaa mahtua taas niihin xs-vaatteisiin ja kulkea surutta shortseissa. Jos mä niin tahdon. 

Mun oli nyt pakko selventää tätä tilannetta, koska joitakin MUITA tuntuu haittaavan mun raskauden myötä tulleet kilot ja turvotus? :-D 

Kyllä mä voin sen myöntää, että en mäkää niitä rakasta? Mutta en mä niitten takia myöskään aio paskoa housuihin tai kuolla nälkään tai itkeä joka ilta itseäni uneen tai alkaa viiltelemään. 

Mä Sanon Vaan Että Mulla Kyllä On Aikaa Tässä Elämässä Laihduttaa. 

Mulla on vaan asiat tärkeysjärjestyksessä. ;-)

<3: meeri

Ps. Mulla on jo yli 200postausta kasassa! WOU. Ja blogihistoriaa alle 1 vuosi takana. 

Kiitos kaikille, jotka ootte jaksanut lukea mun juttuja ja kommentoida! Oon ollut otettu jokaisesta kommentista ja jokaisesta lukijasta.

On tämä blogi mulle yks kunnon henkireikä! Kiitos<3

Vaatteiden kierrättämisestä sekä menneisyyden tyylistä

Vihdoin siihen aiheeseen, että miksi mulla on ollut niin kiire reilun viikon ajan ja miksi mun jalat on joka ilta olleet niin turvonneita ettei mitään rajaa ja miksi en ole kerinnyt nukkumaan juuri nimeksikään ja miksi olen ollut hiukan väsynyt ja miksi olen ollut koko ajan työntouhussa sekä miksi bloginkin kirjoittelu on jäänyt vähemmälle. 

Mä pari kuukautta sitten laitoinkin jonkun postauksen yhteydessä kuvan pienoisesta mekkokasasta. Kävin siis silloin pari kuukautta sitten Jasperin huoneessa olleet omat vaatteeni (=mekot) lävitse ja valitsin osaa myyntiin ja osaa itselle jääviksi. 

Silloin jo musta tuntui, että mähän luovun kaikista?! Mutta jälkeenpäin olen tajunnut, että ei. En ole luopunut oikeastaan mistään, tai en vain pystynyt luopumaan siitäkään tai tuostakaan vaikka en ole niitä ikinä saanut päälle asti. 

Reilu viikko sitten mä päätin, että mä en kestä sitä vaatehel*ettiä mikä meidän vaatehuoneessa, Jasperin huoneessa, jokapaikassa vallitsi. Kaikki hyllyt ja henkarit pursusivat vaatteita, mitä en koskaan tulisi käyttämään. Jokapaikka pursusi vaatteita, jotka eivät olleet ikinä kotiutumisen jälkeen nähneet ulkoilmaa tai päässeet yhdenkään ihmisen silmien alle. Jokapaikka pursusi vaatteita, jotka olin nimennyt hienoilla nimillä kuten ''kyllä mä tätä vielä joskus käytän, kyllä tämä on vielä joskus mulle hyvä''.

Aloin siis käymään vaatteita, kenkiä, takkeja, asusteita, koruja sekä laukkuja lävitse. Samalla tietenkin siivoten meidän vaatehuoneen. Ja huhhuh, mikä urakka siinä olikaan!! 

Parin päivän työn jälkeen..

Jokaikinen joka mut tuntee niin tietää, että mulla on ihan laittoman paljon oikeasti vaatteita. Väittäisin jopa, että jokaikinen joka mut on nähnyt muutaman kerran niin tietää saman. Yläasteella ja lukiossa vaatteet ja tyyli oli mulle kaikki kaikessa varmaan, ja en käyttänytkään ikinä samaa yhdistelmää toista kertaa.
 Mä rakastin panostaa tyyliin ja miettiä, että mitä mä puen ja mitä asusteita mä yhdistelen. Mä oonkin nyt tämän blogimaailman löydettyäni harmitellut sitä, että en silloin tiennyt koko blogien olemassa olosta! Olisi ollut niin hienoa silloin kouluaikoina, kun jokapäivä liikkui kotoa pois, ottaa jotakin asukuvia ja ikuistaa kaikki asut! 
 Useinmiten en käyttänyt edes samaa paitaa toista kertaa. Juhliin ja jopa pileisiin sun muihinkin olen oikeastaan ostanut poikkeuksetta aina uudet vermeet itselleni. 
Ja totta tosiaan, suurin osa täysin uusia tai täysin käyttämättömiä, korkeintaan kerran kokeiltuja. Rakastin käyttää vöitä, laukkuja, koruja asusteina. Vaihdoin jokainen päivä korvikset ja korut, joka päivä lakkasin kynnetkin vaatteisiin sopiviksi jne. 
Itse asiassa, tyyli & ulkonäkö olivat mulle todella tärkeitä ainakin Jasperin syntymään asti, jopa vähän sen jälkeenkin. Raskausajan kävin töissä ja silloin kyllä jaksoinkin vielä panostaa vaatteisiin ja kaikkeen. Jasperin syntymänkin jälkeen kyllä halusin aina panostaa, jos mentiin johonkin.

Tälläkin hetkellä kun olen raskaana, niin käytän vain todellatodella pienestä piiristä vaatteita ylläni. Eihän tälläisistä mukavuusvaatteista pallomahan ja liikakilojen kanssa voi vaan ottaa mitään ns. tyylikuvia tai kun ei ikinä käy missään niin miksi ihmeessä kuluttaisin aikaani johonkin korujen etsimiseen ja laukunvaihteluihin jne.
Vieläkin haluaisin laittautua ja kaikkea, mutta nyt kun olen näin yksinäinen tuolla ystävyyskastissa ja mua ei näkisi kukaan muu kuin Jasper ja Sami, tai korkeintaan äiti, niin en vaan tajua että miksi mä niin tekisin. Miksi mä kuluttaisin siihen aikaa ja vaivaa? Sillä kotona mun on ihan hyvä olla näinkin; meikittä ja vaatteita, tai mukavilla vaatteilla.
 Välillä kyllä panostan ihan kotonakin vain ulkonäköön, mutta aina illalla sitten harmittaa kun turhaan panostin ja tulee vain turhaa vaivaa kuten meikinpesuja yms.  
Niin ja tietenkin yritän panostaa vieläkin jos joskus mennään johonkin (kauppaan tjms. en kyllä vaivaudu), mutta se on myös vähän epämukavaa tälläisenä turvonneena pullakasana, siinä nousee vain itseinho pintaan.

93% vaatteista & asusteista on täysin uusia/käyttämättömiä. 5% kerran pidettyjä ja 2% useammin käytettyjä. 
Oon hinnotellu kaikki valmiiksi, ja sanon suoraan, että pilkkahintaan en luovu mistään upouusista kengistä tai takeista, joista oon kuitenkin itse maksanut kohtuupaljon... Ennemmin sellasta katumusta odotan rauhassa ja toivon itselleni sopivaa käyttöhetkeä. :--D
Mutta hintaluokka on kuitenkin suurimmaksi osaksi 0,50e-5e. 

Mutta silti väittäisin vieläkin kivenkovaa tietäväni mitkä vaatteet sopivat yhteen ja mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. Vaikka en siis itseäni koe tällä hetkellä mitenkään muodikkaaksi. Mutta silti tiedän mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. 
Yksi tavoite onkin kakkosen syntymän jälkeen etsiä se oma tyyli! Ostella uusia vaatteita ja tehdä löytöjä oman kaapin perukoilta. 
Tekisinkö tästä oman tyylin etsimisisestä ja raskauden jälkeisistä vaatetavoitteista oman postauksensa jossakin vaiheessa? 

Nojoo, taas aloin vain liiruttelemaan kaikkea vaikka mun piti vain tehdä yksinkertainen postaus siitä, että olen myymässä vaatteitani pois. Ja se on huima edistysaskel multa!

2 vuotta sitten kun muutin pois kotoa, luovuin jo 5 jätesäkillisestä vaatteita ja kenkiä yms. Taas tässä vaatesiivouksen lomassa luovuin/aion luopua kyllä ihan varmasti vähintään yhtäpaljosta. Silti mun vaatehuone on nytkin ihan täysi (siis jopa siivouksen jälkeen!!), en enää edes tajua, että miten kaikki sinnekin joskus mahtui? :-D 
Jätin kyllä itselleni oikeastaan vain kaikki ''kulutetut'' vaatteet, omat lempparivaatteet kautta-aikojen sekä omat ns. tavoitevaatteet. Haluan sitten mennä ostelemaan uusia vaatteita, kun paino on tasaantunut. Ja sitten yritän kyllä välttää niitä hutilyöntejä sekä turhia heräteostoksia. 

Vaatteet ovatkin nyt vallanneet täysin Jasperin huoneen, ja ne mitä en saa tässä maksimissaan 2viikon sisällä myytyä eteenpäin, tungen takaisin kaappeihin. Jasperin pitää saada oma huoneensa mahdollisimman pian takaisin (vaikka eihän hän muuta kuin nuku sielä), ja mä en jaksa sitä asiaa sitten stressata raskauden viimehetkillä tai Jasun synttäreiden alla. 
Silloin viimeistään parin viikon jälkeen unohdan koko vaatejutun ja mietin niitä seuraavan kerran vasta joskus kakkosen syntymän jälkeen. Synnytyksen jälkeen heti kun vain ehdin ja jaksan, niin vien loput kamat kirpparille.

Onneksi nyt kuitenkin olen saanut ihan hyvästi jo luovuttua edes jostakin! Siltikin vaatteita on vieläkin ihan mahdottoman paljon lähtövalmiudessa. 

Niin, ja kiinnostaisiko teitä postausta siivotusta vaatehuoneesta? 

Voisin myös esitellä vähän jäljelle jättämiäni vaatteita ja kenkiä, tavoitevaatteita ja omia suosikkeja? 

<3: meeri