Syksy

Moi! 

Mitäs teille kuuluu? Meille kuuluu ihan hyvää. Ei kai tähän ympäripyöreämmin edes voi vastata, mutta niin mä vaan tunnun vastaavan kerta toisensa jälkeen.. Mulle tuo vastaus tarkoittaa sitä, että ei kuulu mitään pilvilinnoissa kävelyä, mutta ei myöskään mitään todella kurjaa. Eli lukitsen vastaukseni, ja vastaan että Ihan hyvää siis. 

En ole koskenut tietokoneeseen varmaan kolmeen kuukauteen, enkä ole kameraankaan koskenut herran aikoihin. En äsken edes meinannut löytää kameraa mistään... Ei kun, oon ottanut kerran kuvia tässä kolmen kuukauden aikana kameralla. Ja ne saatte tähän postaukseen. Voiskin välillä alkaa kantamaan tuota kameraa mukana-- mutta sitä ennen pitäisi jaksaa tyhjätä muistikortti.

Me tosiaan muutettiin takaisin Lapualle tuossa reilu kuukausi sitten, ja samalla lapset aloittivat päiväkodissa. Vaikka lapset eivät ole olleet ikinä hoidossa kenelläkään muulla kuin mun vanhemmilla, niin koen silti hoidonaloituksen alkaneen ihan hyvin. Vaikka pelkäsin ihan päinvastaista. Pelkäsin, stressasin, itkin, olin kauhuissani. Varmasti lapsille oli paljon helpompaa aloittaa hoito, sillä minäkin olen välillä ollut töissä, ja ovat olleet minustakin erossa työpäiväni ajan. Olivat siis tottuneet jo siihen, että välillä jompi kumpi vanhemmista on töissä. Ja ihan kivasti ovat nyt tottuneet siihen, että välillä äiti ja isi ovat yhtäaikaa töissä, ja itse pääsevät sitten leikkimään uuteen paikkaan, toisten pikkuolentojen seurassa ja uusilla leluilla. Olen kyllä niin ylpeä mun lapsista. Ja onneksi meidän päiväkoti vaikuttaa kaikinpuolin mahtavalta, ja tuntuu helpolta viedä lapset ko. hoitopaikkaan. Vanhempana mua on kovasti helpottanut se seikka, että poikien hoitajina on pari minulle ennestään tuttua henkilöä. 

Olen värjännyt kamalan juurikasvun pois, ja kokenut jo oloni violeteissa, punaisissa sekä tällä hetkellä mustissa hiuksissa. On ne tummat hiukset vain selvästi mun juttu, VARSINKIN kun se vähäinenkin rusketus on lähtenyt ja tilalle on saapunut kalman kalpeus. 

Jotenkin on vielä paljon hakua rytmeissä, päiväkodin ja töiden yhdistämisessä. Mullahan on tosiaan kolmivuorotyö, joten se tuo omat haasteensa tähän lapsiarkeen. Välillä oon päivät töissä, ja välillä yöt. Luojan kiitos, edes toisella puoliskolla on säännöllinen työ. 
Nukun joskus jos ehdin. Jotenkin tuntuu, että ei ehdi  tai jaksa tehdä mitään ''omaa'', esimerkiksi kirjoitella tätä blogia. Jos on sattunut olemaan sitä kuuluisaa energiaa edes vähän lapsien nukkumaanmenon jälkeenkin, niin olen sitten siivoillut, yrittänyt laittaa kotia tai treenaillut. Nyt kuitenkin olen niin väsynyt, että en jaksa tehdä mitään fyysistä, jotakin kuitenkin on pakko saada tehdä ja tämä blogi on pyörinyt viime päivinä todella paljon mielessäni. En kyllä osaa nykyään edes yhtään kirjoittaa, joten tämähän menee ihan treenailuista. :D 

<3meeri

Ps. Jos joku sellainen lukee tätä, kellä on itsellään blogi, niin laittakaa mulle linkkiä!! En oo sataan vuoteen lukenut kenenkään toisen blogia. :-) 

Kukkuluuruu!

Moikka! 

Mä oon nyt ihan fiiliksissä, mahassa on perhosia, oikeasti niin ihanaa pitkästä aikaa taas kirjoitella. En ole oikeastaan ajatellut pariin päivään muuta yksikseni kuin tätä blogia. Kamala hinku ollut päästä taas kirjoittelemaan! Toivottavasti joku vielä jaksaa seurailla, edes oma äitini, mutta jos sekään ei enää käy tätä kyyläämässä, niin sitten on taas mahdottoman pitkä matka nousta täältä.. :D 

Mitähän meille sitten kuuluukaan? 
Ihan hyvää sanoisin! Ei nyt mitään kovin ihmeellistä, mutta huomaan itsestäni, kuinka jaksan paremmin kuin hetki sitten. Lapset nukkuvat nykyään TODELLA hyvin. Jasperkin syö nykyään niin reippaasti, että en meinaa sitä vieläkään uskoa, vaikka lautanen on useimmiten ruoan päätteeksi typötyhjä. Uskon, että oma jaksaminen on paljon näistäkin asioista kiinni.

Miehen armeijaa on jäljellä enää 12 päivää. Ihan hullua. Justhan se vasta sinne meni! Yllättävän nopeasti tämä puolivuotta on kyllä kulunut, lasten kanssa menee aika monesti niin siivillä. Odotetaan kyllä jo innoissaan uutta arkea. Vaikka toivoisinkin, että aika kuluisi mahdollisimman hitaasti tässä elämässä, niin ihanan nopeasti tämä inttileskeys alkaa olemaan loppumaisillaan. Kamala ikävä meillä on kyllä viikolla ollut isiä, ja varsinkin nyt kun isi on poissa kaksi viikkoa putkeen. Mutta onneksi tämän koko touhun tietää pian loppuvan KOKONAAN, niin jaksaa paremmin!

Mielestäni ollaan jaksettu lasten kanssa kuitenkin hyvin elää kolmestaan tätä arkea. Välillä on tietysti ollut huonompia päiviä tai hetkiä, mutta 95% ajasta olen vain nauttinut tästä. Meille on muodostunut jo niin selvät päivärytmit ja muut jutut, että päivät kuluvat joutuisasti. Ihan mukavan usein ollaan nähty myös muita ihmisiä. Onneksi mulla on myös läheisiä perheenjäseniä, jotka välillä mahdollistavat mun käyvän yksin ruokakaupassa sekä kerran viikossa ohjatulla jumppatunnilla.

Meillä on kaikki tulevaisuuden suunnitelmatkin jo melko selvät, tai töihin paluut ja lasten hoitopaikat. Hoitopaikka ei ole vielä täysin varma, ja sen takia minulla onkin vielä vähän stressiä.. Aivan kauhean vaikeaa muutenkaan laittaa omia lapsiaan hoitoon! Omia lapsiaan, joita on itse aina hoitanut. Sitten ei haluaisi heille huonoa hoitopaikkaa, eikä väärää valintaa sen suhteen. Haluaisi elämän olevan arjessakin sitten suhteellisen yksinkertaista, ja lasten olevan mahdollisimman paljon kotona. Tästä aiheesta voisin kyllä tehdä ihan oman postauksen jossakin vaiheessa. 

<3meeri

Sänky- ja valajuttuja

Huhhuh. Aluksi vaikka muutama sana meidän uudesta ''elämäntilanteesta'', elikkäs Jasperin uudesta sängystä. Kyllä, luit oikein. 

Jasperin uusi, isojen poikien sänky tuli viime viikolla postissa. Sami kasasi sen sunnuntaina aamulla, ja nyt Jasper on siis nukkunut kaksi yötä uudessa sängyssä. Olin jo onnesta soikeana, sillä ensimmäinen yö meni hienosti! Ehkä 45min sai aluksi illalla viedä Jasperia vähän väliä takaisin sänkyyn, mutta yö meni loistavasti, eikä tarvinnut kuin kerran yön aikana käydä Jasperin luona, hän huusi äitiä ja halusi, että vaihda vaipan. Heräsin sitten vähän ennen kahdeksaa, kun Jasper istuskeli eteisessä ja höpötteli yksikseen.
Mutta noh. Täällä ei ole Jasper (eikä oikeastaan Caspiankaan) kolmeen päivään päiväunia, ja eilen nukahti illalla vasta yhdeltätoista. Viime yönä Jasper tuli ehkä viisi kertaa meidän huoneeseen, ja välillä nukkuikin sitten mun vieressä.. Jasper yritti aloittaa aamun jo ennen kuutta, mutta sain onneksi pojan vielä nukkumaan hetkeksi. 
Tämä päivä onkin sitten ollut katastrofaalinen.. Yleensäkin seuraava päivä siitä, kun isi on lähtenyt takaisin Kajaaniin, on aika kauhea. Jasper ei tottele, kiukkuaa ja riehuu minkä ehtii. Ja tänään Jasper oli poikkeuksellisen villi, eikä uskonut niin sitten mitään mitä sanoin. Ja tiedän sen johtuvan tuosta sängystä: päikkäreiden puutteesta ja puolet vähäisimmistä yöunista. Yliväsymys. 
Nytkin olen tässä illalla vienyt Jasperin ainakin sata kertaa sänkyynsä, ja Caspiankaan ei ole saanut nyt kunnolla nukuttua pariin päivään (niin yöllä kuin päivälläkään), kun heräilee koko ajan Jasperin riehumiseen, leikkimiseen, juoksenteluun jne. Tämänkin tekstin aikana olen vienyt Jasperin 20 kertaa jo sänkyynsä, mutta nyt hän on ollut sielä ainakin 5min jo hiljaa, että ehkä vihdoin nukahti! 
Oon kyllä poikkeuksellisen poikki, koska mullakaan ei ole ollut nyt omaa aikaa YHTÄÄN. Edes roskienviemiseen, postinhakemiseen tai suihkussa käymiseen rauhassa. Nuo teen yleensä silloin kuin lapset on päikkäreillä. Toivon koko sydämestäni, että Jasper alkaa pian nukkua normaalisti, sillä en tiedä nyt kuinka teen viikot omien suihkujen yms. kanssa, koska Samin ollessa viikot poissa, olen käynyt suihkussa silloin kun lapset nukkuvat yhtäaikaa päiväunia tai ovat yöunilla. Nyt Jasper on mennyt aina niin myöhään nukkumaan, että en todellakaan edes JAKSA mennä enää suihkuun. Ja niitä päiväunia ei ole.. Eilenkin oli niin hienoa, että tulin jumpasta yhdeksältä kotiin, mummu ja pappa ei olleet saaneet KUMPAAKAAN poikaa nukkumaan, Caspian nukahti kymmeneltä ja Jasper yhdeltätoista. Enkä jaksanut sitten enää mennä edes suihkuun, vaikka olin pari tuntia ennemmin hikoillut kuin pieni possu. 

Noh, tulipas ''kiva'' valitusvirsi. Se ei kyllä ollut tarkoitus, joten sori! Mulla on muuten kauhea stressi tulevista poikien yhteissynttäreistäkin, kaikki on vielä tekemättä, päättämättä ja miettimättä. Kaikki. Enkä tässä väsymyksessä jaksa edes miettiä tai päättää mitään. Toivottavasti ensi yö menisi jo hyvin, että jaksaisin huomenna edes ajatella jotakin! 

En muista, oonko täällä jo maininnut, mutta tosiaan, viikonloppuisin en nyt aika varmastikaan kirjoittele ennen kesää ainakaan. Sami on viikot pois, joten oon päättänyt vakaasti, että viikonloppuisin en edes koske tietokoneeseen. Ja aika hyvin se on pitänyt nyt ainakin jo tämän 5 viikkoa (eikä kyllä ole tuottanut mitään vaikeuksiakaan). Viikolla sitten kirjoittelen sen verran, mitä suinkaan ehdin tai jakselen. :) 

Lauantaina ''aamulla'' heräsin puoli neljältä, kolmen tunnin yöunien jälkeen, menin suihkuun ja laitoin kaikki jutut valmiiksi. Sisko ja siskon mies hakivat mut puoli kuudelta, ja lähdettiin kohti Kajaania Samin valaan. Matka oli kyllä tuskallisen pitkä, ja olen kiittänyt luojaa monta kertaa, että en lähtenyt lasten kanssa, niin kuin aluksi ajattelin! Voin kertoa, että lapset ei olisi sitä kestäneet. 10h autossa ja 3h pihalla jäätymässä yhtenä päivänä olisi ollut ihan liikaa 1- tai 2-vuotiaalle. 
Eipä mulla nyt oikeastaan mitään ihmeellistä kerrottavaa ole tuosta päivästä, oli kyllä TODELLA raskas päivä (vihdoin kotiinpäästyä piti vielä pojatkin hakea mummulasta etc.)! Niin, ja oon niin hirmuonnellinen kaikista mun kolmesta komeasta miehestä (Sami, Jasper, Caspian). <3 Halusin vaan tulla jakamaan näitä kuvia! 

<3meeri

Hengissä ollaan!

Mooooi!

Mä en osaa edes sanoa mitään, tauko ollut taas laittoman pitkä. Yksinkertaisesti en vain ole ehtinyt tai jaksanut istua koneella (tai jos olen ollut, olen hoitanut jotakin asioita).. Jasper ei nuku oikein enää päikkäreitä, ja pojat nukahtavat aika huonosti yöunille nykyään.. Pienempikin alkaa olemaan kunnon taapero, ja molemmat poitsut kulkevat vauhdilla pitkin taloa. 
Yöt ovat välillä melko katkonaisia, ja iltaisin olen lopenuupunut. Ei vain jaksa avata konetta, ja jos jaksaa, niin näyttöä vain tuijottaa samalla miettien, että pitäisi mennä nukkumaan. 

Nyt ainakin ajattelin nopeasti kirjottaa vähän kuulumisia, että tiedätte meidän olevan elossa! Ja kaikinpuolin kunnossa. 

Mun kännykkäkin on ollut jo monta viikkoa rikki, eikä sitä ole saatu vietyä vielä edes huoltoon asti (se pitäisi viedä Seinäjoelle, eikä meillä ole paljon ollut kulkua sinne..). Mulla on nyt niin surkea varakännykkä, että jalat alta pois! En osaa sillä kirjoittaa, sillä ei pysty tekemään mitään! Kamerakin on vga-laatuinen. Ehkä nyt sitten taas osaa arvostaa sitä älyluuria, jos sellaisen vielä joskus saan. 

Jasperille ja Caspianillekin kuuluu kaikinpuolin hyvää! Kumpikaan ei ole sairastellut tms. Seuraava neuvola on vasta ensi kuun puolella. Caspian konttii, istuu, seisoo, ottaa muutaman askeleen tukea vasten jne. todella hienosti jo! 

Wuhuu, ja ylihuomenna tämä tyttö saa ensimmäisen tatuointinsa! En kyllä saa sitä (hintansa puolesta ei nyt vaan joulun alla anna mitenkään päin periksi..:/), mitä olen tässä haaveillut ikuisuuden eli mun ykköstatskahaavetta , mutta otan nyt sen, mikä oli mun tatskalistan kakkosena. Ja odotan sitäkin nyt jo todella innoissani! 

Viikonloppuna meillä on pitkästä aikaa vähän omaa aikaa (ja Samilla piiiitkästä aikaa vapaapäivä), kun pojat menevät mummulaan yökylään. 

Eipä mulla sen kummempia asioita nyt ollutkaan, halusin vain vähän nopeasti ilmoitella itsestäni. Kysykäähän rohkeasti, jos on jotakin mielenpäällä. Mie painun nyt nukkumaan! Hyyyyvää yötä! 

Ps. Mitäs teille kuuluu?! En ole ehtinyt edes lukemaan muiden blogeja!!

<3; meeri

Lauantaiaamun ajatuksia

Mä en saata edes uskoa, että taas on viikonloppu! Mun mielestä nämä viikot vierii täysiä ohitse, en ehdi ikinä mitään tekemään. Jotenkin tuntuu siltä, että koko ajan on kamala kiire ja että, tällä maailmallakin on koko ajan kiire johonkin.. 
Harvemmin, mutta sentäs edes joskus, ehtii pysähtyä ja nauttia hetkestä. Koko ajan pitäisi tehdä jotakin, mennä johonkin, suunnitella tai ajatella jotakin. 
Tietenkin sekin vaikuttaa paljon, että mulla on täällä kaksi pientä poikaa, joiden ruokailuista, nukkumisista, vaatteista, vaipanvaihdoista, seuranpitämisestä, ulkoiluista, rakkauden saamisesta, ymsyms. mun täytyy huolehtia. Tai mä saan huolehtia niistä asioista. 
Vaikka välillä onkin kiire, niin mä en kyllä vaihtaisi paikkaani yhtään kenenkään maailman ihmisen kanssa. Mä oon niin superonnellinen, kun saan hoitaa ja olla mun omien lasten kanssa melkein ihan jokapäivä 24/7. Joskus on tietenkin kiva tehdä yksinkin jotakin, mutta näin pääsääntöisesti en haluaisi tehdä yhtään mitään muuta. <3

Asiasta täysiä kaalilaatikkoon, mutta kuinka pienenä teidän lapset ovat alkaneet harrastamaan jotakin? Missä iässä? Mitä? 
Ollaan mietitty, että josko Jasperille löytyisi jo jokin harrastus. Tai koska se olisi mahdollista? Jasper on niin menevä ja taitava tapaus, että olisi aivan ihanaa antaa hänelle mahdollisimman pian tilaisuus johonkin omaan (liikunnalliseen) harrastukseen.

Pihalla on nyt muuten aivan valtavan kaunis sää! Aurinko paistaa ja maa on valkoinen. Sami on töissä ja pojat ovat päikkäreillä, mutta heti kun heräävät ja syövät jotakin, niin varmasti lähdetään pihalle.

Oltiinkin eilen pihalla, ensimmäistä kertaa niin, että Jasper ei ollut vaunuissa vaan käveli äitin kanssa, ja Caspian oli vaunuissa. Ollaan siis toki oltu niin omassa pihassa yms., mutta ei ikinä olla lähetty lenkille kolmestaan ilman tuplavaunuja. 
Näin jo sielunisilmin painajaisia siitä, että Jasper yrittää hyppiä autojen alle tai tuosta sillalta jokeen.. Mutta luojan kiitos, kaikki meni paremmin kuin uskoinkaan! Jasperin korvat pysyivät matkassa, ja hän kuunteli ja totteli todellakin yllättävän hyvin ja kiltisti! Aina kun pyysin, hän otti äitiä kädestä kiinni tai sitten vaunuista kiinni. 
Jasper vaan halusi lykkiä vaunuja kanssani, ja kyllähän hän väsyikin nopeasti. Mutta mitäpä muuta voikaan odottaa, kun toinen lykkää ihan täysiä vaunuja eteenpäin.. Vaikka mä kuinka sanoin, että ei ole mihinkään kiire ja voi lykätä hiljempaakin.. :D Eli sain myös vähän kantaa Jasperia, mutta 90% matkasta hän käveli ihan itse, ja nätisti! 

Mä tulin kirjoittelemaan muka kuulumisia, mutta eipä meille oikein kuulu mitään ihmeellistä eli ei ole mitään kerrottavaa.. 

Meillä on tällä viikolla käynyt joka päivä jotakin vieraita, ollaan ulkoiltu, olin tiistaina jumpassa, eilen jumppailin kotona ja nyt on jalat kipeänä.. Lapset nukkuu ja nyt voisin rientää suihkuun ja sitten tekemään sapuskaa!

Mä yritän huomenna MUISTAA kuvailla myday -postauksen.   

Aurinkoista viikonloppua kaikille <3

<3; meeri