Poikien juttuja

Kaivoin tietokoneen ''taas'' syliini, ja odottelin pari minuuttia, että saisin inspiraation jostakin aiheesta, josta kirjoittaa. Sitä nyt ei tullut, mutta mulla kuitenkin on tällä hetkellä aikaa sekä inspiraatiota kirjoittaa, niin lätisen sitten jotakin vain. 
Se on kumma, että jos olisi materiaalia, eli niitä kuuluisia kuvia, niin sitä kirjoitettavaa löytäisi jokaisesta kuvasta ainakin sen muutaman kappaleen verran. Sillä niin paljon mulla on ajatuksia jokaisesta maailman aiheesta, oli sitten kyse säästä tai lapsen syömisestä, niin mä kyllä keksisin asiaa. En sitten tiedä, ajattelenko kaiken liian syvällisesti, tai oonko tässä asiassa normaali vai outo. :D Kuitenkin ajattelin nyt ensitöikseni kun tästä liikun, niin käydä kaivamassa kameran tuohon pöydälle ja ottaa huomenna edes muutaman kuvan! 

Caspian <3 

Jasper <3

Jasper ja Caspian on muuten molemmat alkaneet aina (ts. useinmiten) olemaan ''nätisti'', jos ollaan vaikka pihalla ja sanon, että odottakaa äiti haluaa ottaa kuvan. Ennen mua ei kuultu yhtään, ja alettiin vaan säntäilemään joka suuntaan. :D Tämän takia olisikin kiva kaivaa se kamera oikeastikin käyttöön asti! 

En mä nyt oikein tiedä, että mitä mä kertoisin pojista. Molemmat on maailman ihanimpia ja mun koko elämä. <3 Molemmat pussailee ja halailee koko ajan. Caspian saa pikkuraivareita jos ei saa kaikkea heti, ja Jasper välillä ''hiukan'' uhmailee. Selvästi pitävät toisistaa huolta, huolehtivat aina ensin, että toinenkin saa ruokaa, toinenkin saa juomaa, toinenkin saa pullan palan,  toinenkin tulee nukkumaan, toinenkin tulee kylpyyn, toinenkin saa kengät jalkaan, toinenkin tulee pihalle ja lista olisi _loputon_. :D 

Punnittin tänään pojat pitkästä aikaan, Caspian painoi 13,9kg ja Jasper painoi 14,5kg. Pituuksista ei ole hajuakaan. 

En tunnista sitä ajatusta, että ''töihin pääsee kotoa lasten luota lomalle hetkeksi''. Tai miten sitä nyt sanotaankaan. Tai kyllä mä vaan niin nautin päivistä, kun saan olla lasten kanssa kotona. Ja niin oon aina nauttinutkin, koko kotiäitiyden ajan nautin asiasta, nautin niin perkeleesti jokaisesta päivästä. Ja joo, tykkään kyllä työstäni, ja joo, on mulla kyllä motivaatiota sitä tehdä, ja teenkin niin paljon vain kuin saan vuoroja. Mutta, mikään ei voita sitä, että saa olla kotona lasten kanssa. Ei mikään.
 Ja, monet sanovat, että saavat töissä edes juoda kahvinsa rauhassa etc., mutta meillä töissä sitä kahvia ei yleensä edes kerkiä juomaan, tai ehkä lennossa. Kai tää kaikki johtuu sitten siitä, kun on kolmivuorotyö, ja muutenkin työajat ja työpäivät niin epäsäännöllisiä, että ei voi oikeastaan edes tottua mihinkään ns. rytmiin. Ja melkein aina on niin kiire töihin, töissä ja töistä pois. 

Justiin tänään mietin, että kuinka kova paikka se vaan on mulle, että mun lapset on jo niin isoja, että uskallan jättää ne johonkin päiväkotiinkin hoidettavaksi. Mun pienet vauvelit. Pitää vaan yrittää uskoa ja toivoa, että kyllä he sielä pärjäävät. Omalle äitillekin oon vielä pari kuukautta sittenkin kirjoittanut kauheat laput mukaan, jos pojat ovat menneet sinne yöksi. Ja mun äiti ja isä sentäs ollut vähintään joka toinen päivä tavalla tai toisella lasten elämässä mukana. Jasperkin aina jokainen ilta sanoo, kuinka Jappu rakastaa äitiä, isiä, vauvaa, mummua, pappaa, Jereä ja Roopea (siskon pojat). :D <3 

 Ja juurikin tätä mä tarkoitin... Lisäsin tähän ensiksi joku kymmenisen kuvaa, ja ajattelin, että kirjoitan joka kuvasta vähän. Muttah, jokaisesta kuvasta tulee sen verran tekstiä, että tästä olisi tullut kilometripostaus. Jatkan siis myöhemmin niistä muista kuvista. :) Hyvää yötä <3


<3meeri

Avaamista ja avautumista

Ajattelin nyt pitkästä aikaan vetästä tämän koneen syliini.. Nykyään vaan makaan sen vieressä iltaisin, ja katselen Netflixistä jotakin sarjoja. Oon muuten kattonut jo monta sarjaa alusta loppuun. Mua ihan hävettää nämä mun ''postaustauot'', ei niitä kai voi siksi enää edes kutsua. Pakko varmaan myöntää, että mulla on nykyään kunnon onoff -suhde tämän blogin kanssa. Mie kyllä haluaisin kirjoitella, mutta enhän mä JAKSA tai silloin kuin jaksaisin, niin en ehdi. 

Muutama edellinen viikko on kyllä ollut mulle henkisesti raskas, ja välillä myös fyysisesti (esim. nyt kun olen flunssassa).. Lapsilta on löytynyt ensimmäiset antibioottia vaativat tulehdukset; Caspianilta silmistä ja korvasta, Jasperilta molemmista korvista todella pitkäaikaiset. Jasperin kuuri loppuukin huomenna, ja toivon koko sydämestäni, että korvat ovat parantuneet JA että Jasperista tulisi taas kiltti, söisi joskus edes vähän, edes vähän, jotakin ja yskä lähtisi. 

Mä oon vaan luullut, että Jasperin täysin jatkuva uhmailu, sotkeminen ja veljen pahoinpiteily on johtunut 2-vuotiaan uhmasta sekä uudesta sängystä. Mutta ei, tai tietenkin nuokin voivat olla osasyynä. Mutta kukaan ei oikeasti edes voi käsittää, kuinka sekaisin Jasper on ollut. Kuinka rankkaa Caspianilla tai mulla on ollut kohteena. Senpä takia mä veinkin häntä lääkäriin, ja kaikelle selvisi syy; raasu ollut kipeä! Mutta enhän mä oikeasti osannut yhdistää, sillä Jasper on kuitenkin semihyvin nukkunut (uuteen sänkyyn verraten) ja ei kuitenkaan ole itkenyt. Ja kyllä, olen kyllä soimannut tästä itseäni jo paljon, että en heti tajunnut. 

Mä oon kyllä ollut nyt vähän pihalla koko elämästä ja maailmasta. Yrittänyt selviytyä vaan yhdestä päivästä kerrallaan. Kaikki menee vain tsuitsai ohi, jos on mennäkseen. Samiakin on ikävä, ja odotetaan lasten kanssa vain, että isi tulee viikonloppuna kotiin. En oikein jaksa tehdä mitään ns. omia juttuja. Koti on koko ajan sotkuinen, vaikka kuinka siivoan jokapäivä. Eräskin viikko pesin lattiat neljä kertaa, mutta ne olivat silti koko ajan ihan yhtä paskaisina (ja joo, ei se lattioiden pesu suuri vaiva ole, mutta se on, että saa jokaisen paikan kerralla siihen kuntoon, että ne lattiat voi pestä..). Silloin päätinkin, että nyt pesen lattiat vain kerran viikossa ja ehkä jos Prinsessa Diana tulee kylään. Silloin kun teen ruokaa tai siivoan, niin mun pitää VÄHINTÄÄN minuutin välein syöksyä pelastamaan Caspiania tai taloa Jasperin kynsistä. Mun pitäisi oikeasti koko ajan istua tyyliin paikallaan toinen lapsi sylissä. 
Pojat nykyään nukkuvat eri aikaan päikkäritkin. Ennen lapset menivät kuudelta nukkumaan ja heräsivät yhdeksältä, mutta nykyään he menevät yhdeksältä (Caspian yleensä vähän ennemmin) nukkumaan ja heräävät kuudelta (kello on mulle jo paljon jos se on vaikka puoli seitsemän..). 

My everything <3

Yhtenä päivänä lenkillä vastaan tuli mummeli (taisi muuten olla sinä päivänä ainoa aikuinen ihminen, jolle puhuin), joka jäi juttelemaan niitä näitä. Kerroin sitten Samin olevan armeijassa ja liibalaaba, mummeli kysyi multa, että ''kai sulla on edes apuja ja ihmisiä tukena viikolla?'' Mä sitten vaan vakuutin, että tietenkin on. Mutta totuus on se, että me ollaan lasten kanssa viikot kolmestaan. On niin luksusta, jos edes mummu ja pappa käyvät kerran viikossa. Sami ei ehdi puhua meidän kanssa puhelimessa (ehkä viikossa kerran puhuu Jasperin kanssa jonkun minuutin), ja silloin kuin mä ehdin niin pommitan Samille viesteillä meidän kuulumiset. Mä yritän väkisin keksiä meille kaikenlaista tekemistä, mutta oikeastaan kaikki jutut, joihin liittyy muitakin ihmisiä, tuntuu pelkältä pakottamiselta olemaan meidän kanssa, tai tunkemiselta johonkin. Pyytämällä läheisiltä apua, sitä voi saada (ja tietenkin oon maailman kiitollisin kaikesta avusta mitä ollaan saatu<3), mutta sekin tapahtuu yleensä jotenkin ''hermojen'' kautta, tyyliin ''äkkiä sitten'' jne. Tajuan kyllä, että ei muiden tehtävä oo huolehtia meistä. Itsepä olen lapseni halunnut ja heidät synnyttänyt, ja kyllä me aina jotenkin sitä maitoa saadaan kaupasta, ja kyllä minä lapseni saan hoidetuksi, joskus siihen vaan toivoisi jonkunlaista helpotusta, ILMAN, että joutuu potemaan huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä. 

Tään ei tosiaan pitänyt olla mikään valituspostaus, mutta sellanen siitä nyt näköjään hiukan tuli. Halusin vaan vähän avata, että miksi meistä ei ole kuulunut taaskaan. Tiedän kuitenkin asian heti helpottuvan ja meistä kuuluvan enemmän, jos Jasper hiukan rauhoittuu omaksi itsekseen pian, kevät (ja kesä) tulee ja varsinkin sitten kun Sami pääsee intistä. Oi luoja, olispa edes jo huomisilta kun saadaan isi edes pariksi päiväksi meidän kanssa kotiin. 

Nostan hattua Supermamoille, joilla on enemmän kuin yksi lapsi ja jaksatte, OIKEASTI jaksatte joka päivä. Varsinkin jos olette viikot yksin. Kyllä mäkin jaksan, kun on PAKKO, enkä laittais mitään ikinä lasteni edelle. Huomaan miettiväni usein, kuinka helppoa olisi yhden lapsen kanssa. Mutta ehkä tämä on jokin rankka vaihe, tässä kun pojilla on pieni ikäero: toinen ei osaa itse vielä kävellä ja toinen ei tottele. En silti ikimaailmassa katuisi lapsiani, tai luopuisi kummastakaan. Pojat on mulle kaikki kaikessa ja kyllä mä meen vaikka läpi harmaan kiven heidän vuokseen. <3 

Peace and love. Kiitos kun sain avautua, oli pitkästä aikaa virkistävää, oikeesti! Mä yritän kirjoitella huomenna jostakin kepeämmästä aiheesta, jos jossakin välissä ehdin. Tai siis mä KIRJOITAN, jos ehdin. Eli huomenna ei aio olla ainakaan siitä kuuluisasta jaksamisesta kyse. ;D 

<3meeri

Sänky- ja valajuttuja

Huhhuh. Aluksi vaikka muutama sana meidän uudesta ''elämäntilanteesta'', elikkäs Jasperin uudesta sängystä. Kyllä, luit oikein. 

Jasperin uusi, isojen poikien sänky tuli viime viikolla postissa. Sami kasasi sen sunnuntaina aamulla, ja nyt Jasper on siis nukkunut kaksi yötä uudessa sängyssä. Olin jo onnesta soikeana, sillä ensimmäinen yö meni hienosti! Ehkä 45min sai aluksi illalla viedä Jasperia vähän väliä takaisin sänkyyn, mutta yö meni loistavasti, eikä tarvinnut kuin kerran yön aikana käydä Jasperin luona, hän huusi äitiä ja halusi, että vaihda vaipan. Heräsin sitten vähän ennen kahdeksaa, kun Jasper istuskeli eteisessä ja höpötteli yksikseen.
Mutta noh. Täällä ei ole Jasper (eikä oikeastaan Caspiankaan) kolmeen päivään päiväunia, ja eilen nukahti illalla vasta yhdeltätoista. Viime yönä Jasper tuli ehkä viisi kertaa meidän huoneeseen, ja välillä nukkuikin sitten mun vieressä.. Jasper yritti aloittaa aamun jo ennen kuutta, mutta sain onneksi pojan vielä nukkumaan hetkeksi. 
Tämä päivä onkin sitten ollut katastrofaalinen.. Yleensäkin seuraava päivä siitä, kun isi on lähtenyt takaisin Kajaaniin, on aika kauhea. Jasper ei tottele, kiukkuaa ja riehuu minkä ehtii. Ja tänään Jasper oli poikkeuksellisen villi, eikä uskonut niin sitten mitään mitä sanoin. Ja tiedän sen johtuvan tuosta sängystä: päikkäreiden puutteesta ja puolet vähäisimmistä yöunista. Yliväsymys. 
Nytkin olen tässä illalla vienyt Jasperin ainakin sata kertaa sänkyynsä, ja Caspiankaan ei ole saanut nyt kunnolla nukuttua pariin päivään (niin yöllä kuin päivälläkään), kun heräilee koko ajan Jasperin riehumiseen, leikkimiseen, juoksenteluun jne. Tämänkin tekstin aikana olen vienyt Jasperin 20 kertaa jo sänkyynsä, mutta nyt hän on ollut sielä ainakin 5min jo hiljaa, että ehkä vihdoin nukahti! 
Oon kyllä poikkeuksellisen poikki, koska mullakaan ei ole ollut nyt omaa aikaa YHTÄÄN. Edes roskienviemiseen, postinhakemiseen tai suihkussa käymiseen rauhassa. Nuo teen yleensä silloin kuin lapset on päikkäreillä. Toivon koko sydämestäni, että Jasper alkaa pian nukkua normaalisti, sillä en tiedä nyt kuinka teen viikot omien suihkujen yms. kanssa, koska Samin ollessa viikot poissa, olen käynyt suihkussa silloin kun lapset nukkuvat yhtäaikaa päiväunia tai ovat yöunilla. Nyt Jasper on mennyt aina niin myöhään nukkumaan, että en todellakaan edes JAKSA mennä enää suihkuun. Ja niitä päiväunia ei ole.. Eilenkin oli niin hienoa, että tulin jumpasta yhdeksältä kotiin, mummu ja pappa ei olleet saaneet KUMPAAKAAN poikaa nukkumaan, Caspian nukahti kymmeneltä ja Jasper yhdeltätoista. Enkä jaksanut sitten enää mennä edes suihkuun, vaikka olin pari tuntia ennemmin hikoillut kuin pieni possu. 

Noh, tulipas ''kiva'' valitusvirsi. Se ei kyllä ollut tarkoitus, joten sori! Mulla on muuten kauhea stressi tulevista poikien yhteissynttäreistäkin, kaikki on vielä tekemättä, päättämättä ja miettimättä. Kaikki. Enkä tässä väsymyksessä jaksa edes miettiä tai päättää mitään. Toivottavasti ensi yö menisi jo hyvin, että jaksaisin huomenna edes ajatella jotakin! 

En muista, oonko täällä jo maininnut, mutta tosiaan, viikonloppuisin en nyt aika varmastikaan kirjoittele ennen kesää ainakaan. Sami on viikot pois, joten oon päättänyt vakaasti, että viikonloppuisin en edes koske tietokoneeseen. Ja aika hyvin se on pitänyt nyt ainakin jo tämän 5 viikkoa (eikä kyllä ole tuottanut mitään vaikeuksiakaan). Viikolla sitten kirjoittelen sen verran, mitä suinkaan ehdin tai jakselen. :) 

Lauantaina ''aamulla'' heräsin puoli neljältä, kolmen tunnin yöunien jälkeen, menin suihkuun ja laitoin kaikki jutut valmiiksi. Sisko ja siskon mies hakivat mut puoli kuudelta, ja lähdettiin kohti Kajaania Samin valaan. Matka oli kyllä tuskallisen pitkä, ja olen kiittänyt luojaa monta kertaa, että en lähtenyt lasten kanssa, niin kuin aluksi ajattelin! Voin kertoa, että lapset ei olisi sitä kestäneet. 10h autossa ja 3h pihalla jäätymässä yhtenä päivänä olisi ollut ihan liikaa 1- tai 2-vuotiaalle. 
Eipä mulla nyt oikeastaan mitään ihmeellistä kerrottavaa ole tuosta päivästä, oli kyllä TODELLA raskas päivä (vihdoin kotiinpäästyä piti vielä pojatkin hakea mummulasta etc.)! Niin, ja oon niin hirmuonnellinen kaikista mun kolmesta komeasta miehestä (Sami, Jasper, Caspian). <3 Halusin vaan tulla jakamaan näitä kuvia! 

<3meeri

Caspian 1-v!

Naantalin aurinko, äitin oma ilopilleri, tänään 1-vuotias! <3 Tasan vuosi sitten Jasperin synttärijuhlien päivänä, syntyi maailmaan pienenpieni Caspian Paavo Efraim kuukauden etuajassa mitoin 2700g & 47,5cm. Nyt tuo äitin ihana pieni mies on jo 11kg ja 77,6cm. <3 11 päivää miun pieni sissi joutui olemaan teholla, mutta sen jälkeen ei ole edes lääkärissä tarvittu käydä! Neuvolassakin vähän ''ihmeteltiin'' sitä, että kumpikaan lapsista ei ole joutunut syömään vielä ikinä yhtäkään lääkekuuria. Oon niin kiitollinen, että sen alkujärkytyksen ja erossaolon jälkeen Caspian on ollut koko ajan täysin terve. Caspian on niin ihana ilopilleri, vaatimaton, suloinen ja kiltti. Ikinä ei oo pahalla päällä! Ikinä ei turhasta itke tai turhasta valita. Caspianin kanssa on niin helppo olla!

 Mun vauvasta on tulossa taapero, mutta ikuisestihan Cappu on mun ihana vauveli! Nyt pikku Caspi melkein jo kävelee ja huutelee päivät pitkät ''namnam'', ''äiti'' ja ''tää (ja osoittaa sormella)''. Ei oo mitään parempaa kuin Caspianin halit ja hellyydenosoitukset. <3 En kestä taas tätä itkun määrää. Oon niin onnellinen, että mulla on tollanen pieni baby.

Tasan vuosi sitten 19:23 sain mun elämään toisen täydellisen aarteen ja musta tuli toisellekin täydelliselle otukselle äiti. Oon maailman onnellisin mun lapsista, enkä todellakaan vois edes toivoa enempää. Kaikki on niin hyvin kuin voi ollakin, ellei jopa paremminkin! Pakko vielä korostaa, että Caspian on oikeasti maailman kiltein lapsi! :')

 Ihanaa syntymäpäivää äitin rakkauspakkaus, äiti rakastaa sua. <3 

<3 Caspian, Cappu, Caspi, Vauva, Casputin <3

<3äiti

Luonneanalyysi 2/2

CASPIAN 11kk: 

Caspian ja Jasper ovat luonteeltaan aikalailla kuin yö ja päivä. Ei mitenkään, että toinen olisi toistaan parempi, mutta he ovat hyvin erilaisia. Paljon samaakin tietysti luonteesta löytyy. Vaikka kirjoitankin tämän tekstin nyt aika paljon Jasperiin vertaillen, niin en mitenkään erityisesti vertaile poikia, ja vaikka he ovat erilaisia niin molemmat ovat minun silmissään täydellisiä omia itsejään. Vertailu sen kannalta, että minun on helpompi jollakin muotoa kuvailla ja kertoa. 

Caspian on kaikinpuolin paljon rauhallisempi kuin Jasper, hän mielellään tutkiskelee asioita ensin, ja sitten vasta menee. Caspian ei syöksy pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Hän on varovainen, ja jaksaa keskittyä omiin leluihinkin. Hänellä on hyvä keskittymiskyky. Hän on välillä myös todella kärsivällinen ja pitkäpinnainen. Sinnikäs kaveri.

Caspian on todella hyväntuulinen tapaus, mutta kärsimätön. Hän ei jaksa odottaa kauan maitoa, jos sitä päättää haluta. Eikä myöskään ruokaa jaksa odotella. Hän on kuitenkin todella tyytyväinen tapaus, hän aina myhäilee itsekseen ja ammentaa positiivista energiaa muista. Kun joku nauraa ja iloitsee, varmasti myös Cappu tekee niin. Hän on hillitympi kuin isoveljensä. Rauhallinen ja tyyni. Mutta kaikinpuolin tyytyväinen.

Caspian jaksaa istua kauankin paikoillaan, vaikka ei olisi mitään ihmeellistä tekemistäkään. Mutta auta armias jos Caspian suuttuu, sitten on helvetti irti. Hän suuttuu harvoin, mutta sitäkin lujemmin. Hän osaa olla myös aika pitkävihainen, jos tahtoo. Jasper kun taas suuttuu herkästi, mutta leppyy nopeasti. 

Caspian rakastaa seuraa sekä seurustelua. Hän ei ainakaan vielä jaksa kovin kauan olla yksinään. Hän rakastaa tarrautua äitin jalkaan kiinni, ja roikkuisi siinä mielellään vaikka kaksi tuntia putkeen ellen ottaisi syliin (tietenkin otan). 

Minun vauvani on jollainmuotoa todella nöyrä! Hän on kiitollinen kaikesta vähästäkin, ja tyytyy todella vähään! Hän ei vaadi paljoa, mutta se tekeekin vieläkin ihanempaa siitä, että voin antaa hänelle paljon. Hänelle riittäisi vallanmainiosti hymy, hali ja rutistus. Seura, juttelu ja pusuttelu. Caspian on hyvin vaatimaton. Hän ihanasti antaa aina äitille haleja, hän on huomaavainen ja epäitsekäs. Hellä pienimies. 

Caspian uskoo miljoona kertaa paremmin kieltoja, kuin mitä Jasper uskoi samassa iässä. Hän jättää asioita tekemättä kun kieltää, mutta välillä saattaa suuttua ja alkaa mököttämään. Hän on herkkä poika. Niin ainutlaatuinen, että ei sitä voi edes sanoin kuvailla. Caspian on kaikinpuolin reipas, hän jaksaa odotella ties missä ja ties mitä. Hän on aina vieraanvarainen ja kiltisti julkisilla paikoilla. Jep! Hän on todella kiltti vauveli.

Cappu on ilopilleri! Mutta jotenkin salamyhkäinen sellainen, hän nauraa, iloitsee ja hymyilee paljon. Hän on todella onnellinen! Mutta se ei ole sellaista päätöntä naurua ja kiljuntaa, vaan enemmän hymäilyä ja hymyilyä tyynesti. Hän on viekas. Luoja, että Caspianin hymyt ja naurut pelastaa hetken minkä tahansa!

Minun silmissäni Caspian on luonteeltaan pääsääntöisesti enemmän niin kuin isänsä. Melko rauhallinen ja hiljainen. Sitten kun suuttuu, on se kuuluista helvetti irti. Molemmat ovat pitkävihaisia, mutta onneksi vihoittelevat ja mököttävät harvoin. Samikin jaksaa olla kauan hereillä paikoillaan, toisin kun minä itse hätinä pystyn katsoa edes puolituntia telvisiota perse penkissä kiinni. Caspian ja isi ovat molemmat melko omatoimisia ja vaatimattomia. Eivät halua olla esillä tai suuren yleisön keskipiste. Eivät tee hellyydestään suurta numeroa, mutta ovat kuitenkin todella huomaavaisia ja hellyydenkipeitä. Haha, molemmilla menee heti hermot, järki sekä elämänhalu jos eivät saa ruokaa heti nälkäänsä. Molemmat tarraa muhun aina kiinni kun kävelen ohi. :'D Samikaan ei tee onnestaan niin suurta numeroa, vaan ennemmin pitää sitä vähän piilossa, ja Caspian on just samanlainen. Me ollaan Jasperin kanssa sitten taas vähän ääripäitä ja halutaan kertoa koko maailmalle meidän onnesta, heti. Isi ja Caspian molemmat suhtautuu pienellä varauksella ja varovaisuudella kaikkeen. Ihania, tyytyväisiä poikia molemmat! 

Mun molemmat lapset on niin ainutlaatuisia tapauksia! En voisi olla tippaakaan onnellisempi, että oon saanut noin täydelliset lapset. Rakastan niin hirmupaljon, ja joka päivä ylpeänä ihailen noita kahta pikkumiestä. Jotka yhdessä tuhoavat, sotkevat ja leikkivät. Ja ovat rakkautta täynnä.

<3meeri

Neljäs

Siis nyt on vasta neljä päivää siitä, kun Sami lähti armeijaan. Mulla ei ole kyllä mitään hajua viikonpäivistä, eikä sekään tunnu yhtään miltään, että huomenna on perjantai. Vielä yli viikko pitäisi jaksaa tsempata itseään. Joka päivä mä mietin ensin ''en jaksa, mä kuolen'' sitten heti perään mietin ''pakko se nyt on vaan jaksaa, ei voi mitään! Kyllä mä nyt saakelivie jaksan ihan pelkästään jo lastenkin takia'', tämän jälkeen sitten taas mietin ''miten se onnistuu, sinne on vielä niin pitkä aika kun nähdään!''. 

Eli, tiedän kyllä, että mie jaksan. Mutta jokapäivä se vaatii pientä tsemppiä itselle. Tänäänkin Caspian löysi kielensä, ja mä vaan toivoin, että kumpa isikin olisi näkemässä. 

Omaa yksinäistä aikaa mulla ei vielä ole hirveästi kyllä ollut; joko Jasper ei ole nukkunut lainkaan päikkäreitä, pojat ovat nukkuneet pihalla vaunuissa päikkärit tai sitten he ovat nukkuneet tyystin eri aikaan. Iltaisinkin on ollut pientä taistoa yöunien kanssa, tai siis Caspian nukahtaa kuin enkeli ja nukkuu kiltisti aamuun asti. Mutta Jasper on nyt joka ilta nukkunut hetken, saanut kauhukohtauksen, herännyt ja sitten tullut mun viereen vielä touhuilemaan, kiusaamaan äitiä ja mammimaan. 

Eli ei kyllä todellakaan ole ollut mitenkään tekemisen puutetta missään vaiheessa, ja yksin en olekaan saanut oikeastaan mitään aikaiseksi vielä.. Joka yö olen valvonut johonkin kahteen tai kolmeen, tekemättä mitään. Alkaa pikkuhiljaa jo pieni stressikin syntymään noista listan asioista (vaikka ei todellakaan saisi, koska nuo listassa olevat asiat ovat niinsanotusti täysin vapaaehtoisia itselleni, jos ja KUN joskus pojat nukkuvat ja haluan tehdä jotakin ''yksin'').. Mutta yhden tai kahden pienen apurin kanssa kyllä olen saanut jo vaatekaapistakin pari hyllyä siivotuksi! 

Luojan kiitos meillä on ollut jokapäivälle edes jotakin pientä suunnitelmaa, ja on monelle tulevallekin päivälle jo suunnitelmia. Ja mun lapset on niin touhukkaita, että vaikka tänne rantautuisi Hirmumyrsky Eeva ja jouduttaisiin olemaan 24/7 parin seinän sisällä, niin meille ei kyllä tylsää tai tekemisenpuutetta tulisi! 
Äskenkin tehtiin perinteiset iltasiivoukset- Jasper heti innoissaan tarttui imurin varteen ja alkoi imuroimaan keittiötä, minä keräsin leluja ja Caspian pesi lattioita puhdistusliinalla. :D Mä tiedän, että alan olemaan jo ärsyttävä, mutta silti lausun näin mä niin rakastan mun lapsia ja oon niin kiitollinen heistä. Voisin koska vain alkaa itkemään onnesta, ilosta, ylpeydestä, kiitollisuudesta kun katson tai mietin mun lapsia. Oon niin k-i-i-t-o-l-l-i-n-e-n mun täydellisistä pienistä pojista. Se ikävän määrä mikä tulee kun murut nukkuu.. Se ikävän määrä kun käyn kaupassa yksin. Se on sitä äidinrakkautta, mitä kukaan ei multa koskaanikinämilloinkaan pysty viemään! Ja lasteni takia mä teen mitä vaan, ja minähän kestän vaikka 5 vuotta heidän kanssaan neljän seinän sisällä kolmestaan, jos sitä vaadittaisiin. 

Ehkä se muuten on niin, että on mentävä kauaksi, ennen kuin näkee lähelle. Tota mun ukkoakin kohtaan tunnen nyt täysin samanlaisia tunteita kuin vastarakastuneena. Ainahan mä oon sitä rakastanut, mutta just oltiin kaksi viikkoa aikalailla koko ajan toistemme seurassa, niin ehkä siinäkin käpy meinaa väkisinkin jo välillä palaa puolin jos toisin. :D Mutta nyt, mä tekisin mitä vaan, että se olisi tuossa mun vieressä. Sanoinkin jo Samille, että sitten kun se tulee kotiin niin takerrun siihen niin kuin nallekarkki.

Huomenna sitten ajattelin kirjoitella joistakin ihan muista aiheista! Mulla olikin jo äsken joku todella ''hyvä'' idea, mutta unohdin sen tietenkin jo.. Mutta enköhän mä jotakin keksi. Hyvää yötä kaikille, menkää sen puolisonne kainaloon ÄNYYTEENYT ja huomiseen! 

<3meeri  

Toinen Isäinpäivä

Ihanaa Isänpäivää kaikille hyville, yrittäville, välittäville, rakastaville isiille ja paapoille sekä heidän uljaille puolisoilleen!

Tänään pöytä täyttyy itse leipomasta kakusta sekä muista herkuista. Pöydän ympärillä on neljä herkkusuuta iloisella mielellä. Isi saa lahjaksi kasan karkkia ja ylikivan t-paidan! Yksi lahja saapuu postissa vasta huomenna, mutta ei sen anneta pilata fiilistä.

Sen jälkeen kun meidän piskuinen perhe on selvinnyt ähkystä, suunnataan mummulaan katsomaan maailman parasta pappaa eli minun maailman parasta isääni! 

Kirjoitin tämän postauksen jo lauantaina, mutta ajastin sen oikealle päivälle. Sami ei tiedä edes mistään herkuista mitä olen ostanut VAATEkaappiin piiloon! Postissa saapuvaa lahjaakaan en halua vielä paljastaa, sillä vaikka Isi ei ikinä mun blogia luekaan, niin ihan varmasti just silloin vilkaisisi kun ei saisi. :D 
Yleensä olen hiukan suuruudenhullu näissä kaikissa juhlissa ja ''juhlissa'', haluan ilahduttaa muita ja ostaa lahjoja kasapäin. Mutta tällä kertaa yritin pidättäytyä pienessä määrässä, vaikka mun on kyllä pakko hakea pari ''muutenvainlahjaa'' seuraavana tilipäivänäni. 
Kakkua en ole vielä koristellut, saas nähdä millainen siitä tulee loppujenlopuksi! Taisi olla muuten ensimmäinen kerta, kun teen ''normaalin'' kakun enkä mitään sen erikoisempaa. Joten, saas nähdä! 

Ihanaa päivää kaikille!! <3

Ps. Myös ihana pieni kuopukseni tänään tasan 9kk! Kirjoittelen Caspianin ja Jasperin kuulumisia taas jossakin vaiheessa, mutta sanottakoon sen, että Caspian on oppinut muutaman viime viikon aikana ihan huimasti kaikkea!!

Pps. Mulle saa ehdotella postausideoita!! Oon nyt jotenkin todella kyllästynyt mun omiin ajatuksiin, pidän itseäni tylsänä ihmisenä, ja musta tuntuu, että en osaa enää edes kirjoittaa.. Joten, ideoita kehiin!

<3; meeri