keskiviikko 1. tammikuuta 2014

32. raskausviikko & neuvola

31.12.2013 rv31+2
Sain maanantaina uudet räpsytkin taas. :-D

Maanantaina (eli toissapäivänä) mulla oli oma neuvola raskausviikoilla 31+1 (tänään siis rv31+3). Vauvalla ja mulla oli kaikki hyvin, eikä oikeastaan neuvola sisältänyt muuta kuin rutiinijutut. 

Mua on vaivannut kunnon raskausväsymys (taas), ja syykin siihen selvisi: hemoglobiini oli 105. Mutta en kyllä ole oikein antanut väsymyksen haitata itseäni, se vain on ilmennyt aika herkästi kiukuttelulla ja unihaluilla.. 
Mulla on kyllä rautalisää ja sitä on neuvolastakin kehotettu popsimaan, mutta en ikinä muista tai JAKSA syödä sitä.. Nyt olen taas yrittänyt panostaa siihenkin..

Paino oli noussut edellisestä neuvolasta 1,2kg eli noin 300grammaa/per. viikko. Se ei mun mielestä ole kyllä mitenkään älyttömästi, koska tossa oli joulukin välissä ja Jasperia odottaessa mulla nousi noilla viikoilla paino ton 1,2kg/per. viikko! 
Ja muutenkin, elelen nyt sitä aikaa kun kilot lähti nousuun Jasperia odottaessa, joten tässä on jännät paikat.. Koska en mitenkään tahtoisi enää ylipaljon lihoa, sillä painan nytkin jo enemmän kuin Jasperin viimeisellä neuvolakäynnillä. 
Mutta en silti edelleenkään stressaa liikoja tosta painonnoususta, eikä siitä tarvitse kenenkään muunkaan stressata. ;-) Tämä turvotus ja paino on väliaikaista, ja saan kilot sitten ''helposti'' kyllä karistettua synnytyksen jälkeen.

Turvotus siis oli +, kuten oli jo edellisessä neuvolakäynnilläkin. (Jasperia odottaessa turvotus meni plussan puolelle samalla raskausviikolla.)
Verenpaine oli OK. 
Pissassa oli proteiniia +. (Ensimmäistä kertaa ikinä, vaikka lasketaan molemmat raskaudet)

rv30+4
Kohdunpohjan korkeus oli 29cm, kun viime kerralla se oli 26cm. Hyvin siis masu kasvelee. (Jasperin odotusaikana samalla viikolla se oli 27cm)

Vauvan sydämensyke kuului selvästi ja liikkui 140 paikkeilla. Sykettä ultratessakin vauva potki täysiä tikkuun.
 Vauva on kyllä ollut TODELLA vilkas viime viikot (kuten kyllä koko raskauden ajan), ja yksi päivä tunsinkin selvästi kun vauva kääntyili masussa. Oli sen verran paljon möyrintää, että epäilinkin josko vauva kääntyisi jo hiukan lähtövalmiuteen. Ja nyt se varmistuikin, että vauva oli kääntynyt pää alaspäin. Eli vauveli potkii mua nyt jo oikein urakalla kylkiluihin..
(Jasperia odottaessa en tuntenut tuota kääntymistä)

Seuraava neuvola-aika onkin sitten jo parin viikon päästä!! Apua, kun aika kuluu nopeasti.


Mitäs sitten muuten kuuluu raskauteen ja vauvalle?


Mä en voi edes oikeastaan käsittää, että ollaan jo näin pitkällä tätä raskautta! HUI! Musta tuntuu nyt jo, että  vauva saattaisi syntyä milloin tahansa. Kyllä mä silti uskon, että se menee sinne 39-40 viikoille, mutta silti!! Ihan huikeeta kun ajattelee.

Siltikin on vielä niin paljon tekemättä (en oikeastaan ole tehnyt vielä yhtään mitään).. Vauvalle en ole ostanut vieläkään oikeastaan mitään, ja saattaapi olla, että en edes ehdi tai pysty enää lähtemään mihinkään shoppailukierroksille ennen vauvelin syntymää.. Joten taitaapi olla, että tilailen netistä muutaman vaatteen ja hankin vaipat, harsot, tutit, tuttipullot yms. lähikaupoista.. 

Meillä on vieläkin pienoinen sänkyongelma.. En halua ostaa uutta tai siis paremmin sanottuna toista pinnasänkyä tähän taloon, mutta en ole varma, että onko Jasper parin kuukauden päästä jo valmis siirtymään ''isompaan'' sänkyyn (jota sitäkään meillä ei kyllä vielä edes ole)?
 Eli missä nukkuu vauva ja missä nukkuu Jasper? 
Kakkonen nyt tulee nukkumaan samoin kuin Jasper: eli niin kauan kuin mahdollista niin äitiyspakkauksessa, mutta kuitenkin haluan sijoittaa senkin pinnasänkyyn. 
Enkä halua perhepetiä, koska Jasperinkaan kanssa ei sitä tarvinnut niin en halua totuttaa kakkostakaan äitin ja iskän väliin, josta se vieroittaminen voisi olla aika raskastakin..
Yksi ratkaisu voisi olla se, että äitiyspakkaus+''Jasperin'' pinnasänky kakkoselle ja Jasperille haetaan sitten hetkeksi käyttöön mummulasta matkasänky, josta siirrytään sitten mahdollisimman nopeasti isompaan sänkyyn.


Olen kyllä taas päässyt melko helpolla (ainakin tähän asti) tässä raskaudessa. Jos ei lasketa väsymystä ja ajoittaista pahoinvointisuutta tai kipuja, niin eipä sitten ole oikein muuta ollut. 
Jasperin nostelu tuottaa tuskaa selkään ja sitä kautta ilmenee välillä kunnon issiasvaivaa.
 Oon vähän hormonihirmu- itken, suutun ja nauran helposti. 
Yöllä meinaa välillä vaivata suonenvedot.
Kyykkiminen ja kumartelu on tuskaa, ja esimerksi Jasperin kylvettämisen aikana maha on niin tiellä, että olen joskus varma, että synnytyskin käynnistyy siinä kylvetyksen aikana. 
Jalkapohjiin sattuu jatkuva seisoskelu.
Iho on ihan ok kunnossa. 
Välillä meinaa vähän närästää, mutta onneksi ei ole vielä kertaakaan alkanut kunnolla!!
Hengästyn _todella_ helposti, kylkeen alkaa pistämään jo kun kävelen edes postilaatikolle asti, ja sadan metrin kävelyn tai roskien viemisen jälkeen alkaa maistumaan veri suussa..
23.12.2013

Eräs päivä käytiin Jasperin kanssa vaunu''lenkillä'' ja ei herranjumala.. Kilometrin lenkistä venyi tunnin mittainen- en saanut nostettua jalkaa kuin korkeintaan kaksi milliä maasta, issias kipu paheni, nivuseen alkoi satttumaan ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana ja ensimmäistä kertaa tuli myös polvivaivat! ''Onneksi'' kaikki vaivat tulivat samaan eli vasempaan jalkaan, mutta luulin jo, että joudun hankkimaan pyörätuolin itselleni.. 
Jasperilla meni tuon lyllerryslenkin aikana niin hermot, ettei mitään rajaa ja mä itkin joka askelleella.. Onneksi vaivat sitten pienenivät kun Jasper meni kotona suoraan nukkumaan ja mä pysyin koko sen ajan liikkumatta. 

Mitäs muuta sitten? 
Kyselkää vaan jos haluatte tietää jotakin oleellista (tai epäoleellista) tähän raskauteen liittyvää.. En välttämättä oikein osaa kertoa kaikkia juttuja! Tai muista kertoa, raskausdementia taas on vallannut mun aivot. 

<3: meeri




3 kommenttia:

  1. Mullakin on sänkypulmaa! :D Tai no ei sinänsä, mutta kun toisaalta olisi kiva alkaa siirtämään Keviniä ´´isojen poikien sänkyyn``, kun kesällä siinä on kuitenkin pakko osata jo nukkua (koska aloittaa hoidossa) Toisaalta olisi vaan helpointa antaa nukkua tuossa matka pinniksessä niin kauan kun mahtuu...
    Tuo vaihto hirvittää lähinnä siksi, koska oon 90% varma, että tuo karkailisi sieltä koko aika, ja kun ikää sinällään vasta 1v.5kk niin ei oikein ymmärrä jos sanotaan, että siellä on pysyttävä..
    Sitte olisi tarkoitus lupua päiväunitutista (ei käytä enää muulloin kun päikkäreillä) ja tuttipullosta (aamu ja ilta maito) ensikuussa kun tulee puoltoistavuotta mittariin...
    Eikä haluisi kaikkea ´´kamalaa`` samaan aikaan :D

    Ihana pallomasu sulla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan! :D Ja kun itekin oon kuullut niin paljon juttuja, että jo noin vuoden ikäisenä on siirretty ja sitten sitä itse miettii, että mistä sen tietää onko oma lapsi valmis jo siihen? :D Tai kuinka kehittyneitä ne vauvat sitte jo on?! :D

      Mä myös mietin sitä (tai just alotin tämän miettimisen), että jos hommais sen isomman sängyn ja siihen vähän totuttelis eka päivällä just esim päikkäreillä ja kattois miten Jasper suhtautuu ja kuinka se pysyy sielä jne. Kun tuskin ite ainakaan saisin toisessa huoneessa unta, kun miettisin ja PELKÄISIN vaan, että koska toinen sieltä tipahtaa.. :D

      Hui, kylläpäs sua nyt sitten koetellaan kun pitäis kaikesta luopua yhtäaikaa! Kuhan nyt Kevin ei ole kipeä tai mitään suuria muita muutoksia, niin varmasti menee helposti eka tuttipullon jättäminen ja sitten tutti! :) Kyllä sen sängyn vielä ehtii. ;)

      Kiitos paljon :) <3

      Poista

Kiitos kommentista! ❤