perjantai 31. lokakuuta 2014

Vastaukset

 Moikka! Videon mä teille jo tässä kerran kuvasinkin, mutta se oli järkyttävä ja vahingossa sen sitten poistinkin. Uutta videota en ole kerinnyt kuvailemaan missään välissä, joten päätin nyt sitten tehdä vastointahtoani näin, ja vastata teidän kysymyksiin kirjallisesti..


Onko teidän lapsiluku tässä vai haaveiletteko vielä perheenlisäyksestä?
Ollaan nyt lähiaikoina puhuttu tästä Samin kanssa aika paljon. Sami on välillä ollut sitä mieltä, että voisi jopa olla tässä (enemmän kyllä hänkin on sen kannalla, että haluaa vielä lisää lapsia, mutta tämä meidän elämä on tällä hetkellä melko hetkistä, joten ymmärrän kyllä tuonkin pointin). Mutta mä todellakin olen eri mieltä. Me ollaan vielä nuoria, ja onhan tässä vielä toista kymmentä vuotta aikaa vaihtaa mielipidettä ja tehdä lisää lapsia. Joten kiire meillä ei ole, vaan molemmat haaveillaan vielä perheenlisäyksestä. Pari muksua vielä lisää olisi ihana juttu!
 
 Haaveiletko vielä tyttölapsesta?
Kyllä! Pojissa ei ole mitään vikaa, mutta ehdottomasti haluaisin saada vielä prinsessankin.

 Mikä olet ammatiltasi?
Huoltamokahvilatyöntekijä on tällä hetkellä mun työnimike, eikä se olekaan nyt hetkeen vaihtumassa. Lukion olen käynyt enkä mitään sen jälkeen, toivottavasti vielä sekin asia joskus korjaantuu.

 Kuinka osallistuva isä lapsilla on?
Kyllä hän yleisimmin, kun on kotona, osallistuu vähintään niin paljon kuin minäkin. Tehdään yhdessä kaikki isot ja melkein kaikki pienetkin päätökset. Kieltämättä Sami voisi viikonloppuisin ym. vapaapäivinä herätä edes hiukan ennemmin.. :D Mutta muuten ei valittamista äidillä eikä pojilla.

 Nautitko kotiäitiydestä?
Kyllä nautin! Suunnattomasti. Mut on niin luotu äidiksi, ja nautin jokaisesta hetkestä, jonka saan olla mun ihanien poikien kanssa.

 Onko sinulla paljon äitikavereita?
No ei ole paljon, eikä edes tarpeeksi. Suurin osa on sellaisia, joiden kanssa jutellaan somessa ja pohditaan, että pitäisi nähdä, mutta siihen se yleensä jääkin. Mutta on mulla kuitenkin edes sisko ja veljen vaimo! Heistäkin olen jo maailman onnellisin. :)

 Lempilastenvaatemerkkisi?
Kaksi sanaa: Mini rodini.

 Kuinka paljon teidän esikoinen puhuu jo?
Kyllähän hän jo aika paljon puhuu! Matkii (tai vähintään yrittää matkia) ihan kaikkea mitä pyydän sanomaan. Luonnostaan hän sanoo varmaankin noin 50-70 sanaa. Mun mielestä sanavarasto on kasvanut nyt taas monella sanalla parin viikon aikana.

 Miten olet kokenut lasten ikäeron?
Kieltämättä on välillä hiukan rankkaa, mutta kaikki on sen arvoista! Paljon enemmän on kuitenkin positiivisia asioita, mutta olisihan se helpompi mennä lasten kanssa kolmestaan johonkin, jos molempia ei tarvitsisi kantaa sylissä tai pitää silmällä koko ajan yms. 
Lapset kuitenkin leikkivät jo nyt yhdessä tosi paljon, ja äiti saa rauhassa (tai pienten apureiden kanssa) laitettua hyvin pyykkiä jne. 
Välillä olen tietenkin miettinyt, että voi oi, olisikohan kannattanut odottaa edes pari kuukautta lisää. Mutta kuten edellä jo sanoin, niin on tämä niin palkitsevaa ja enemmän on kuitenkin ihania sekä hyviä asioita. Joten, en todellakaan vaihtaisi lasten ikäeroa yhtään mihinkään!
 
Missä näet itsesi 10 vuoden päästä? Mitä toivot, että olet silloin jo saavuttanut? 

Kotona, töissä, omassa talossa, ihanien lasten äitinä sekä ihanan miehen vaimona. Toivoisin, että olisin siihen mennessä käynyt lisää kouluja ja, että oltaisiin saatu oma ihana koti rakennettua. Ei mitään isoja juttuja, toivon vain, että yksinkertaisesti perusarki olisi ihanaa ja onnellista.

 Miten aikoinaan meni kirjoitukset, mikä oli paras ja mikä huonoin arvosana?
No ei ole paljon kehumista. Viimeinen vuosi lukiossa meni puolet huonommin kuin muuten koulut siihen mennessä. Mulla ei ollut motivaatiota, enkä juurinkaan lukenut kirjoituksiin jne. Englanti oli huonoin, ja siitä sain muistaakseni B vai jopa A. Äidinkieli taisi olla E ja muut (ruotsi, psykologia, oliko vielä joku??) olivat C:tä ja M:ä.

  
Minkä ikäisenä aloit odottaa Jasperia?
19-vuotiaana.

 Oletko hakenut johonkin jatkokoulupaikkaan, minne?
En ole hakenut yhtään mihinkään kouluun lukion jälkeen.

 Lempi nettishoppailusivustot?
H&M, babyshop, jeriika, lilla company, gina tricot.. Oikeastaan ihan mikä vain, eipä mulla oikeastaan ole mitään vakiopaikkaa, kuin ehkä H&M. 

 Paljonko painaisit, jos pääsisit painoon sormia napsauttamalla?
Joku 50 kiloa.. :D


Jos (tai kun) saat kolmannen lapsen, minkälaisen synnytyksen haluaisit ?

Muuten samanlaisen kuin kahdella ekallakin kerralla, mutta tällä kertaa haluaisin kivunlievitystä!! (Synnytyskertomukset ovat koko ajan mielenpäällä, ja kirjoitan ne heti kuin mahdollista!!)

Monelta teillä lapset menee yöunille ?
Caspian menee noin 19:00 ja Jasper yleensä noin 19:30-20:00. Tietenkin yöunillemeno vaihtelee hiukan päivän kulusta ja sen ihmeellisyydestä. Mutta noin, jos on kyseessä ollut ihan normaali päivä.
 
Mitä he syövät ?

Jasper syö täysin samaa ruokaa kuin minä ja Sami. Caspian juo nan2, sormiruokailee kaikkea, välillä kotiruokaa, mutta suurimmaksi osaksi vielä kaupanruokaa ruoka-ajoilla. On Caspian kyllä maistanut vähän jo vaikka mitä, mitä Jasperilta on tippunut lattialle tms..... :D

 
Monta lasta haluat ?

3-6. En osaa oikein vielä sanoa, se mikä tuntuu hyvälle. :D 
 
Oletko kaikinpuolin tyytyväinen teidän nykyiseen elämään ?

Noh... En mä tiedä, kyllä mä aikalailla! Arkikin vaan tuntuu olevan niin kiireitä täynnä, päivät ja viikot kuluu vierien, en ehdi ikinä ''tekemään mitään'', Sami lähtee parin kuukauden päästä armeijaan, ja noh, mulla ei ole juurikaan ystäviä. Eli pääpiirteittäin juu, mutta joissakin asioissa olisi parantamisen varaa.
 
Milloin aloitit blogin kirjoituksen ?

Pari kuukautta sen jälkeen kuin Jasper syntyi.
 
Mihin kaikkeen käytät rahaa kuukaudessa ? ( jos niitä mitä miehesi ostaa ei lasketa, vaan ihan ne mitä itse ostat) 

Meillä on yhteiset rahat, joten en juurikaan voi varmasti sanoa, kummasta rahasta menee mihinkäkin. Mutta laskuihin, ruokaan, lasten juttuihin, perushygieniajuttuihin sekä ripsihuoltoon. :D
 
Mihin käytät itsessäsi rahaa ?

Tossa edellä sanoinkin, eli ripsihuoltoon. :D 
 
Mitä teette poikien kanssa päivisin ?

Perusjuttuja, lenkkeillään ja nähdään siskon ja hänen lastensa kanssa. 
 
Kuinka iso teidän nykyinen asunto on ?

74 neliötä.

 
Mitä teet kun lapset nukkuvat ?

Katson telkkaria, löhöilen, syön, siivoan, käyn suihkussa, nukun, teen ruokaa, bloggaan..
 
Oletteko aina kolmestaan kun miehesi on töissä vai käykö teillä kavereita/sukulaisia?

Suurimmaksi osaksi ollaan kolmestaan, välillä käy vieraita tai me käydään jossakin.

 Tärkeimmät vinkit ja elämänohjeet tulevalle äidille? :P 
Haha, nauti kaikesta! Elämä ei ole niin vakavaa! Itke, jos itkettää. Naura, kun naurattaa. Keksi joku oma juttu arkeen. Käy edes joskus yksin kaupassa. Välillä hemmottele itseäsi edes jollakin pikkujutulla, vaikkapa ostat jonkin erilaisen ja kalliimman huulirasvan. Pidä mielessä, että lapset ovat vain hetken aikaa pieniä, joten nauti jokaisesta hetkestä, jopa niistä kerroista kun saat yöllä herätä toista lohduttamaan jne!
 
Mä haluaisin tietää sun hiustenvärjäysoperaatiosta, miksi?

Koska kaipasin jotakin uutta. :D En ole ikinä ollut blondi, ja mulla oli jo niin vaaleat hiukset muutoinkin, joten ajattelin kokeilla sitäkin vaihtoehtoa. Mulla on nyt sellainen elämäntilanne, että musta tuntuu, että ihan sama miltä näytän tuntemattomien silmissä jne., joten tuntui, että nyt on hyvä ajankohta kokeilla rajojaan.

  Miten sujui?
Ihan ok:sti. Huomaa kyllä nyt, että hiukset ei ole enää niin hyvässä kunnossa. Mutta hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, joten nou hätä.

  Kauan kesti kaikkiaan?
Oon vaalentanut hiuksia siitä asti, kun aloin odottamaan Jasperia. Joten, 2-3 vuotta kaikkiaan? :D Pari kuukautta meni siihen, kun mulla oli vaaleanruskeat hiukset ja päätin haluta blondit.

  Ja KUVIA kunnolla lopputuloksesta :)
:D

 Mistä tulet onnelliseksi arjessa (tietenkin lapsista, mutta jos niitä ei nyt lasketa)?
Siististä kodista, hyvästä ruoasta, Batterysta, paketeista, uusista jutuista, sisustamisesta, bloggailusta, hyvistä tv-ohjelmista, suihkusta.. :D

  Mistä unelmoit?
Miljoonista euroista. :D Niillä saisi jo kaikkea kivaa (auto, koti, sisustus, vaatteita, uudet tuplavaunut JNE.). Ystävistä. En tiedä mistä unelmoin, mutta nuo edelliset olisi ainakin kiva saada. Unelmoin vain siitä, että saisin olla onnellinen ja terve, ja, että mun lapsetkin olisivat terveitä sekä onnellisia. Hei nyt mä keksin, kauniimmasta ulkonäöstä ja paremmasta itsetunnosta!

  Jos saisit valita minkä tahansa paikan maailmassa, missä olisit mieluiten? 
Mä oon vissiin vähän tylsä, koska en keksi mitään.. Ehkä olisi ihan kiva käydä ekaa kertaa elämässä, jossakin etelessä makoilemassa palmun alla.

 Mihin ulkoiseen osaan itsessäsi olet tyytyväinen? 
Jaa'a. En kai mihinkään. Ainoa mitä en vihaa, on silmät, mutta ei nekään mun mielestä mitkään kauniit ole. 

Entä mistä et niin pidä? 
Rehellisesti sanottuna, en mistään. Hyhhyh. 

 Lempparikauppa?
Gina tricot on ehkä ihan lempparein, mutta en sinnekään pääse ikinä.. :D Ja kaikki vaatekaupat tietty! Mutta ehkä realistinen lempparikauppa, mihin pääsen joskus ja mistä on varaa ostaa jotakin, on k-supermarket.. :''D

  Toivon, että toteutat tämän videolla, on niin mukava huomata, että "virtuaali-ihmiset" tosiaan ovat ihan ihmisiä oikeasti ja että teillä on äänikin. :)
Sori! Näin tällä kertaa. :(


  
Katsotko paljon elokuvia tai televisiota yleensä? 
En kyllä. Paljon meillä on kyllä tv päällä kotona, mutta enhän mä ehdi sitä ikinä kattomaan.. :D
 
Seuraatko mitään tv-sarjaa? :)
Salkkarit, BB, Unelmien poikamiestyttö.. :D <3

 Kuka on sun paras kaveri?
Tossa edellä jo sanoinkin, että ei mulla oikein ole kavereita. Mutta siskoni on mun paras kaveri. Miran kanssa näen eniten, me ollaan melko samanlaisia, pystyn puhumaan hänelle mistä vain jne. 

  Millaista sun elämä oli kolme vuotta sitten eli ennen poikia?
Ihan kivaa! Oli paljon kavereita, kävin töissä, juhlittiin paljon jne. 

 Ootko käynyt festareilla ikinä?
Kyllä olen, monestikin. Mutta en nyt pariin vuoteen. :D

 Paljonko käyt töissä nyt?
Sunnuntaisin teen 0-2 vuoroa. 



 Uskotko palaavasi koulun penkille tulevien vuosien aikana?
Tällä hetkellä en niin usko siihen, mutta toivon kyllä!

 Missä suomen ulkopuolella asuisit mieluiten?
Emmä tiedä, kai se olis joku perus Ruotsi. Mä en osaa kieliä, ja oon aika nirsopylly, joten mihinkään tosi outoon paikkaan en haluaisi muuttaa. Kaikkialla olisi tietenkin kiva käydä.


Tilailetko itsellesi netin kautta kosmetiikkaa esim. Oriflame tai Avon?
En. Kerran oon tilannut Oriflamea joskus pari vuotta sitten.
 
Mitä mieltä olet ripsipidennyksistä,rakennekynsistä ja hiustenpidennyksistä?

Ripsipidennykset on kotiäidin pelastus! Tykkään. Rakennekynnet ei oikein tunnu mun jutulta, jos haluaisin pitkät kynnet, kasvattaisin omat ja lakkailisin ja pitäisin niistä huolta jne. Mutta tällä hetkellä ei riitä kiinnostus, jaksaminen tai aika sellaiseen. 
Hiustenpidennyksiäkin mulla on ollut, mun mielestä ne on ihan kivat, jos ei ole liian yliampuvat tai anna niiden vaikuttaa omakuvaansa (=eli että, sitten ei pysty enää olla ilman niitä never..).
 
Tykkäätkö usein vaihdella hiustesi tyyliä/väriä?

 Tykkäisin kyllä. Mutta mulle ei sovi mikään tyyli, joten oon pysynyt tässä samassa aika kauan (eli ylikasvanut otsatukka tai leikattu otsatukka), miksi vaihtaisin huonoa vielä huonompaan. :D En tiiä, voisi kyllä kokeilla jotakin uutta, mutta en oikein tiedä mitä.. 
Mulla on ollut ihan kaikenlaisia ja värisiä hiuksia elämäni aikana.. Enää ei ole oikein aikaa niihin kokeiluihin, mutta yläasteella->lukiossa mulla oli kyllä välillä jotakin tosi kivoja hiuksia!
Hei, mulla on muuten tosi ikävä MUSTIA hiuksia. Mutta enhän mä tämän rankan värjäystyön jälkeen voi ainakaan suoraan siihen palata. Mutta se kyllä varmasti tulee olemaan mun pitkän matkan maali.

<3; meeri

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Uusi syöttötuoli

Eilen ennen mun jumppaa, haettiin koko perheen voimin noin satatuhatta (no ei ihan) pakettia postista. Paketeista paljastui syöttötuoli, turvaistuin, verhot, 4x tyynynpäällinen, autoon penkkien selkänojiin suojat/pojille leikkilokerot sekä kirjoitus-/sivupöytä. 

Nyt esittelen meidän ihanan uuden syöttötuolin! 





Toinen Cosatto olisi houkutellut kyllä tosi paljon, mutta ne on sen verran hintavia, ettei haluttu ostaa toista yhtä kallista. Jasper kuitenkin hetken päästä pystyy istumaan jo aina syödessään normaalilla penkillä. Koettiin kuitenkin toinen syöttötuoli vielä tarpeelliseksi, sillä Jasper ei kuitenkaan aivan vielä yllä normaalilta tuolilta syömään hyvin pöydässä. Ja onhan se Jasperin Cosatto valjaineen sekä haarustappeineen myös turvallisempikin vaihtoehto!
   


Tarjottimen saa tuonne taakse kiinnitettyä kätevästi, jos sitä ei tarvitse. Tuossa on myös aika kiva säilytyskori! Vielä sielä ei ole mitään, mutta onhan sinne hyvä just laittaa esim. ''ruokaleluja'' (ja varmasti myös Jasper keksii sille käyttöä jossakin välissä).

Päädyin sitten tilaamaan Baby Stylestä Brittonin syöttötuolin Caspianin käyttöön. Tässä suora linkki syöttötuoliin , tuoli näyttäisi kuitenkin tällä hetkellä olevan loppunut verkkokaupasta. Toisella kuosilla olevaa näyttäisi kuitenkin vielä olevan!



Samin sanoin: ''tää tuoli on kunnon löhötuoli!!'' Todella pehmeä, iso ja mukavantuntuinen kaikinpuolin. 

Ihan sellainen perus puuhäkkyräpinnasyöttötuolikin maksaa siinä satasen hujakoilla, siihen olisi vielä pitänyt ostaa myös valjaat sekä pehmusteet, joten koin, että tuo oli parempi vaihtoehto. 


 Tässä tuolissa tuo ''haarustappi'' (vai mikä se nyt ikinä onkaan) on tuossa tarjotinosassa kiinni. 

Syöttötuolin saa myös säädettyä ylös tai alas. 



Kokemusta syöttötuolista ei ole vielä kovin paljon kertynyt, mutta tähän tietämykseen ja tuntemukseen asti tuoli vaikuttaa kyllä hyvältä! Tukeva, kätevä ja kaikinpuolin lapsiystävällinen. Iso koko ehkä yllätti, Brittonin tuoli oli nimittäin vielä kookkaampi kuin meidän Cosatto! 



Caspiankin kyllä tuntuu tykkäävän todella paljon uudesta ikiomasta syöttötuolistaan! 
 
''Valtaistuin'' on nyt vaihtunut, ja Jasperin tuoli pääsi jäädäkseen pöydän sivuun. Tarjotinosan laitoinkin jo jemmaan, ja nyt Jasun tuoli saa olla koko ajan pöydän ääressä ''yhtenä normaalina tuolina''. Jasperkin tykkää kyllä tuosta paikasta, ja äskenkin kun sanoin, että menee oman tuolin luokse, niin meni ihan oikeaan paikkaan! 
Ihanaa, kun enää ei tarvitse pelätä Jasunkaan tippumista normaalista tuolista. Ja onhan hänenkin mukavempi tuossa syödä, kun yltää ruokaankin paremmin. 

 

 Mutta, mitäs te pidätte meidän uudesta syöttötuolista? Olisiko jollakin ko. syöttötuoli? Kokemuksia? Plussia ja miinuksia? 



<3; meeri

torstai 23. lokakuuta 2014

Hyi hyi, pakkasta

Jasperille tuli toissapäivänä pieni flunssanpoikanen, jonka seurauksena yöunille meno on venynyt hänellä aika myöhälle (22-23) ja päikkärit ovat jääneet kokonaan välistä.. En siis todellakaan ole nyt ehtinyt pariin päivään koneelle asti, vaikka kuinka olisin halunnut! Nyt poitsut kuitenkin jotenkin ihmeen kaupalla nukkuvat päikkäreitä yhtäaikaa, joten mä ajattelin heti tulla tekemään edes pienen postauksen. 


Täällä on muka nyt jo niin kylmä, että en todellakaan tiedä, kuolenko joskus kun on vielä 20 astetta vähemmän.. Toisekseen en tiedä, mitä ihmettä mä puen paukkupakkasilla lapsille päälle?? Nyt jo tuntuu, että pojilla pitää olla melkein kaikki mahdollinen päällään. Tietenkin voi lisätä vielä jonkun kerraston, viltin ja ohuen pipon jne. Viime talvi kuitenkin oli suhteellisen lämmin, että näitä ongelmia ei ollut. Ja silloin kuin oli pari kovaa pakkaspäivää, niin suosiolla oltiin Jasperin ja jättimahan kanssa vain sisällä. 


Eilen iltapäivällä kun oltiin lenkillä, niin pitkästä aikaan Jasperkin oikein nukahti vaunuihin! Ensiksi Jasu hoilasi ''beibii beibii beibiii'' melkein koko matkan, ja justiin kun käännyttiin kotipihaan, alkoi vaunuista kuulumaan pienen nuhanenän kuorsausta.. :D Annoin sitten poikien nukkua pihalla vaunuissa, ja yritin keksiä itselleni kaikkea tekemistä siinä, ettei pylly jäätyisi. Otin sitten nukkuvista muruista pari kuvaakin siinä pimenevässä illansuussa.

 Kiinnostaako ketään enää postaus tuplavaunuista? Voisin joku päivä yrittää ottaa muutaman kuvan niistä, ja sitten kirjoitella postausta ko. vaunuista ja meidän kokemuksista.. 

Eiköhän lapset sitten heränneet sekunnin sisällä kumpikin, ja molemmat huusivat kuin hyeenat. Äkkiä molemmat sisälle, ja yhdellä kädellä yrittää riisua molempia. Jasper vielä mökötti jonkun aikaa (Kuva* ja makasi tuossa kohtaa lattiaa varmaan kymmenen minuuttia), mutta Cappu oli heti iloinen kun sai satakiloa vaatetta pois päältään.  


Caspian menikin sitten vasta yhdeksältä yöunille, ja Jasper yhdeltätoista. (Caspian menee yleensä 18:30-19:00 ja Jasper yleensä 19:00-19:30) Mutta eihän se nyt mikään maailmanloppu ole, jos joskus harvoin rytmi menee vähän sekaisin. Itse en ainakaan tykkää yhtään herätellä turhaan nukkuvia lapsia. 

Onko kaikilla muilla pihalta sisälle tuleminen kaunista kuin elokuvissa? Yhden lapsen kanssa sen ymmärtäisin kyllä, että jokaisen vaatteen sekä asusteen pystyisi laittamaan yksitellen oikealle paikalleen riisumisvaiheessa.. Mutta näiden riiviöiden kanssa, meidän sisälle tuleminen näyttää ikävä kyllä useimmiten tältä.. :D 
 
<3; meeri

maanantai 20. lokakuuta 2014

Caspian 8kk ja ensimmäiset huolenaiheet neuvolasta ikinä




Nyt kirjoittelen viime viikkoisesta Caspianin lääkärineuvolasta, sekä muutenkin Caspianin kuulumisista.
Caspian on nyt reilun 8 kuukauden ikäinen. 


HÄN/HÄNELLÄ/HÄNEN
- on ryöminyt jo kuukauden, välillä konttii
- on kolme hammasta
- menee välillä itsekin istumaan, istuu kuitenkin vain hetkiä tuetta. Ja riippuen väsymystilasta
- rakastaa kylpemistä!
- mielestään inhottavin asia maailmassa on pukeminen, sitä hän kyllä vihaa
- lempilaulunsa on Nicki Minajin Anaconda :DD
- osaa tanssia todella ihanasti
- tuottaa paljon puhetta, kiljumista sekä tavuja
- rakastaa katsella isoveljen touhuja
- saa päivässä miljoonia pusuja ja haleja Jasperilta sekä äidiltä
- tykkää kaikesta sormiruokailusta
- on tosi iloinen sekä tyytyväinen vauveli
- syö tosi hyvin sekä paljon, ikinä ei tarvitse mitään ruokaa heittää pois
- tykkää kaikesta ruoasta 
- ei ole ollut kipeä kertaakaan 
- rakastaa katsoa itseään peilistä 
- lempipaikka kotona on vessa
- seuraa aina Jasperia esim. heidän huoneeseen leikkimään. En kestä, kuinka suloisia veljekset on keskenenään leikkijensä ja naurujensa kanssa <3 





 CASPIAN 8KK (suluissa 6kk 3vk)

paino: 9595g (9020g)
pituus: 74cm (71,2cm)
pipo:  45,6cm (44,8cm)

Caspian on nyt siis kilon kevyempi ja 1,5cm lyhyempi kuin Jasper 1-vuotiaana! :D 



Mun juniori on kyllä niin pitkä poika, että kahden kuukauden päässä olevassa neuvolassa katsotaan ja tutkitaan pituutta, jos pituuskasvu on vieläkin yhtä huimaa. Jos Caspian siis kasvaa pituutta nyt kahden kuukauden aikana paljon, aikovat he vissiinkin tutkia onko syytä epäillä kilpirauhasvajaatoimintaa tms. 
  En tiedä. Caspian ainakin vaikuttaa ihan täydellisen normaalilta yksilöltä. Ensiksi mua ärsytti ihan ylipaljon ja olin puolustuskannalla ''kyllä mä tunnen lapseni, ei sillä oo mikään!!''.. Enkä mä vieläkään mitenkään iloinen tästä asiasta ole, mutta kai se on hyvä tutkia, edes vaikka turhaan. 



Välillä neuvolakortissa on jo lukenut ''kasvu tasaantut'', ''hyvin kasvaa'' jne. Ed.o. asia on mun mielestä sen takia niin ''hauska'', että Caspian on aina kasvanut 3-5cm neuvoloiden välillä, ja nyt oli varmaan pisin aika neuvoloiden välillä, ja oli tullut se ''vähin'' senttimäärä lisää kaikista, eli 3cm. 

Noh, en tiiä. Totta kai mua nyt vähän huolestuttaa, kun on mun omasta kullasta kyse. Mutta, on mulla kyllä niin varma olo siitäkin, että Caspian on niin terve kuin mahdollista. Mutta ei kai sitä sitten voi edes tietää kaikesta tollaisesta, Caspian on kyllä niin tyytyväinen ja iloinen lapsi kaikinpuolin (ei ikinä itke, syö tosi paljon ja hyvin, nukkuu hyvin, suolisto pelaa jnejne.), että ihmettelen suuresti, jos löytyy jotakin mahdollisista tulevista kokeista.  


Ei kai tässä auta kuin pelätä kaksi kuukautta ja toivoa parasta. Sekin tässä kyllä on tosi hauska juttu; että mä en ole edes ikinä tiennyt, että vauvakin voi kasvaa liian nopeasti. Mä oon aina ollut tosi ylpeä ja iloinen, kun oon nähnyt neuvolassa, että mun pojille on tullut grammoja ja senttejä lisää. Ennemmin olisin huolissani, jos pituutta ei tulisi. En oikein tiedä mitä ajatella tästä asiasta. 
En oikein tiedä mitä ajatella tästä asiasta. Jos Capulla nyt on jokin, niin hyvä, että tutkivat ja saavat selville onko vai ei. Mutta tämä on nyt jo aiheuttanut mulle sellaistakin huolta ja itkua, että ärsyttää ihan suunnattomasti, jos ovat vain huolestuttaneet mut turhaan.  



Neuvolakorttiin lääkäri kirjoitti seuraavasti: ''Pituuskasvu kiihtynyt uudelleen, paino tasaantunut. Ryömii, hetken istuu tuetta. Ei allergioita. Kives +/+. Kontrolli pituudesta, jos edelleen kiihtyy, lab.kokeet''


 <3; meeri

lauantai 18. lokakuuta 2014

Minikuulumiset & ripsihuolto




Meillä on tapahtunut nyt lasten unirytmissä muutos, eli he heräävät 3-5 tuntia aiemmin aamulla kuin ennen (eli viimeisen puoli vuotta varmaan..) SEKÄ nukkuvat noin 3 tuntia vähemmän päikkäreitä! Jasper nukkuu joko noin puolituntia tai ei ollenkaan päiväunia, Caspian nukkuu kahdet 30min-1,5h unet.. 
Eli, mulla ei ole nyt ollut sitä vähäistäkään omaa aikaa tähän kirjoitteluun! Ja verottaahan tämä aikaa tottumiseen ja siihen, että mamakin jaksaa taas kunnolla paljon vähemmillä unilla..





Ajattelin kuvata joku päivä myday -postaukseen kuvia, ja oon joka ilta sitä suunnitellutkin seuraavalle päivälle, mutta enhän minä ole muistanut aikaisten aamujen unenpöpperössä asiaa vasta kuin muutaman tunnin päästä heräämisestä..
+ Caspianin kuulumiset ovat vielä kirjoittamatta, mutta en jaksa nyt justiin niin laajaa postausta vääntää, joten se taas siirtyy, toivottavasti vain huomiselle. 




Tänään olin ripsihuollossa, mun ripset olivat taas jo vähän kupsahteneet, mutta ei kyllä niin pahoin kuin yleensä kun menen huollattamaan ne (yleensä mulla on korkeintaan viisi ripseä yhteensä..)

Pikkaisen tekisi mieli harjata noita ripsiä noissa kuvissa, huomaa taas etten ollut muutamaan päivään niitä harjaillut..  Ja jälkeen-kuvat oli aika kivasti heilahteneita, oli jo sen verran pimeä huollon jälkeen.. Mutta, kai noista nyt selvän saa! Sori mun väsynyt silmäpussinen kotiäitinaama.. :D 

ENNEN
 
JÄLKEEN 

<3; meeri