Poikien juttuja

Kaivoin tietokoneen ''taas'' syliini, ja odottelin pari minuuttia, että saisin inspiraation jostakin aiheesta, josta kirjoittaa. Sitä nyt ei tullut, mutta mulla kuitenkin on tällä hetkellä aikaa sekä inspiraatiota kirjoittaa, niin lätisen sitten jotakin vain. 
Se on kumma, että jos olisi materiaalia, eli niitä kuuluisia kuvia, niin sitä kirjoitettavaa löytäisi jokaisesta kuvasta ainakin sen muutaman kappaleen verran. Sillä niin paljon mulla on ajatuksia jokaisesta maailman aiheesta, oli sitten kyse säästä tai lapsen syömisestä, niin mä kyllä keksisin asiaa. En sitten tiedä, ajattelenko kaiken liian syvällisesti, tai oonko tässä asiassa normaali vai outo. :D Kuitenkin ajattelin nyt ensitöikseni kun tästä liikun, niin käydä kaivamassa kameran tuohon pöydälle ja ottaa huomenna edes muutaman kuvan! 

Caspian <3 

Jasper <3

Jasper ja Caspian on muuten molemmat alkaneet aina (ts. useinmiten) olemaan ''nätisti'', jos ollaan vaikka pihalla ja sanon, että odottakaa äiti haluaa ottaa kuvan. Ennen mua ei kuultu yhtään, ja alettiin vaan säntäilemään joka suuntaan. :D Tämän takia olisikin kiva kaivaa se kamera oikeastikin käyttöön asti! 

En mä nyt oikein tiedä, että mitä mä kertoisin pojista. Molemmat on maailman ihanimpia ja mun koko elämä. <3 Molemmat pussailee ja halailee koko ajan. Caspian saa pikkuraivareita jos ei saa kaikkea heti, ja Jasper välillä ''hiukan'' uhmailee. Selvästi pitävät toisistaa huolta, huolehtivat aina ensin, että toinenkin saa ruokaa, toinenkin saa juomaa, toinenkin saa pullan palan,  toinenkin tulee nukkumaan, toinenkin tulee kylpyyn, toinenkin saa kengät jalkaan, toinenkin tulee pihalle ja lista olisi _loputon_. :D 

Punnittin tänään pojat pitkästä aikaan, Caspian painoi 13,9kg ja Jasper painoi 14,5kg. Pituuksista ei ole hajuakaan. 

En tunnista sitä ajatusta, että ''töihin pääsee kotoa lasten luota lomalle hetkeksi''. Tai miten sitä nyt sanotaankaan. Tai kyllä mä vaan niin nautin päivistä, kun saan olla lasten kanssa kotona. Ja niin oon aina nauttinutkin, koko kotiäitiyden ajan nautin asiasta, nautin niin perkeleesti jokaisesta päivästä. Ja joo, tykkään kyllä työstäni, ja joo, on mulla kyllä motivaatiota sitä tehdä, ja teenkin niin paljon vain kuin saan vuoroja. Mutta, mikään ei voita sitä, että saa olla kotona lasten kanssa. Ei mikään.
 Ja, monet sanovat, että saavat töissä edes juoda kahvinsa rauhassa etc., mutta meillä töissä sitä kahvia ei yleensä edes kerkiä juomaan, tai ehkä lennossa. Kai tää kaikki johtuu sitten siitä, kun on kolmivuorotyö, ja muutenkin työajat ja työpäivät niin epäsäännöllisiä, että ei voi oikeastaan edes tottua mihinkään ns. rytmiin. Ja melkein aina on niin kiire töihin, töissä ja töistä pois. 

Justiin tänään mietin, että kuinka kova paikka se vaan on mulle, että mun lapset on jo niin isoja, että uskallan jättää ne johonkin päiväkotiinkin hoidettavaksi. Mun pienet vauvelit. Pitää vaan yrittää uskoa ja toivoa, että kyllä he sielä pärjäävät. Omalle äitillekin oon vielä pari kuukautta sittenkin kirjoittanut kauheat laput mukaan, jos pojat ovat menneet sinne yöksi. Ja mun äiti ja isä sentäs ollut vähintään joka toinen päivä tavalla tai toisella lasten elämässä mukana. Jasperkin aina jokainen ilta sanoo, kuinka Jappu rakastaa äitiä, isiä, vauvaa, mummua, pappaa, Jereä ja Roopea (siskon pojat). :D <3 

 Ja juurikin tätä mä tarkoitin... Lisäsin tähän ensiksi joku kymmenisen kuvaa, ja ajattelin, että kirjoitan joka kuvasta vähän. Muttah, jokaisesta kuvasta tulee sen verran tekstiä, että tästä olisi tullut kilometripostaus. Jatkan siis myöhemmin niistä muista kuvista. :) Hyvää yötä <3


<3meeri

Syksy

Moi! 

Mitäs teille kuuluu? Meille kuuluu ihan hyvää. Ei kai tähän ympäripyöreämmin edes voi vastata, mutta niin mä vaan tunnun vastaavan kerta toisensa jälkeen.. Mulle tuo vastaus tarkoittaa sitä, että ei kuulu mitään pilvilinnoissa kävelyä, mutta ei myöskään mitään todella kurjaa. Eli lukitsen vastaukseni, ja vastaan että Ihan hyvää siis. 

En ole koskenut tietokoneeseen varmaan kolmeen kuukauteen, enkä ole kameraankaan koskenut herran aikoihin. En äsken edes meinannut löytää kameraa mistään... Ei kun, oon ottanut kerran kuvia tässä kolmen kuukauden aikana kameralla. Ja ne saatte tähän postaukseen. Voiskin välillä alkaa kantamaan tuota kameraa mukana-- mutta sitä ennen pitäisi jaksaa tyhjätä muistikortti.

Me tosiaan muutettiin takaisin Lapualle tuossa reilu kuukausi sitten, ja samalla lapset aloittivat päiväkodissa. Vaikka lapset eivät ole olleet ikinä hoidossa kenelläkään muulla kuin mun vanhemmilla, niin koen silti hoidonaloituksen alkaneen ihan hyvin. Vaikka pelkäsin ihan päinvastaista. Pelkäsin, stressasin, itkin, olin kauhuissani. Varmasti lapsille oli paljon helpompaa aloittaa hoito, sillä minäkin olen välillä ollut töissä, ja ovat olleet minustakin erossa työpäiväni ajan. Olivat siis tottuneet jo siihen, että välillä jompi kumpi vanhemmista on töissä. Ja ihan kivasti ovat nyt tottuneet siihen, että välillä äiti ja isi ovat yhtäaikaa töissä, ja itse pääsevät sitten leikkimään uuteen paikkaan, toisten pikkuolentojen seurassa ja uusilla leluilla. Olen kyllä niin ylpeä mun lapsista. Ja onneksi meidän päiväkoti vaikuttaa kaikinpuolin mahtavalta, ja tuntuu helpolta viedä lapset ko. hoitopaikkaan. Vanhempana mua on kovasti helpottanut se seikka, että poikien hoitajina on pari minulle ennestään tuttua henkilöä. 

Olen värjännyt kamalan juurikasvun pois, ja kokenut jo oloni violeteissa, punaisissa sekä tällä hetkellä mustissa hiuksissa. On ne tummat hiukset vain selvästi mun juttu, VARSINKIN kun se vähäinenkin rusketus on lähtenyt ja tilalle on saapunut kalman kalpeus. 

Jotenkin on vielä paljon hakua rytmeissä, päiväkodin ja töiden yhdistämisessä. Mullahan on tosiaan kolmivuorotyö, joten se tuo omat haasteensa tähän lapsiarkeen. Välillä oon päivät töissä, ja välillä yöt. Luojan kiitos, edes toisella puoliskolla on säännöllinen työ. 
Nukun joskus jos ehdin. Jotenkin tuntuu, että ei ehdi  tai jaksa tehdä mitään ''omaa'', esimerkiksi kirjoitella tätä blogia. Jos on sattunut olemaan sitä kuuluisaa energiaa edes vähän lapsien nukkumaanmenon jälkeenkin, niin olen sitten siivoillut, yrittänyt laittaa kotia tai treenaillut. Nyt kuitenkin olen niin väsynyt, että en jaksa tehdä mitään fyysistä, jotakin kuitenkin on pakko saada tehdä ja tämä blogi on pyörinyt viime päivinä todella paljon mielessäni. En kyllä osaa nykyään edes yhtään kirjoittaa, joten tämähän menee ihan treenailuista. :D 

<3meeri

Ps. Jos joku sellainen lukee tätä, kellä on itsellään blogi, niin laittakaa mulle linkkiä!! En oo sataan vuoteen lukenut kenenkään toisen blogia. :-) 

Naisen kypärä

.. eli hiukset.

Mä oon todella vakaasti ja vahvasti päättänyt, että seuraavan kerran värjään hiukset vasta syksyllä. Oon miettinyt jo valmiiksi, että ainoa syy miksi värjäisin hiukset ennen sitä, olisi se, että mentäisiin Samin kanssa naimisiin (mitä ei varmastikaan tule tapahtumaan siis varsinkaan ennen syksyä), mutta pitäähän sitä silti olla olemassa varasuunnitelma aina kaikkeen. :D 

Oon värjännyt viimeksi hiukset helmikuussa. Helmikuussa! Värjäsin haalistuneen pinkin päälle keskiruskean. Pinkki peittyi onneksi hyvin. Väri on nyt ihan haalistunut, ja välillä mun hiukset näyttävät vihreälle, välillä bloneille, keltaisille, oransseille, ruskeille.... Mulla on myös ihan kauhea juurikasvu!! Yritin silloin viimeksi värjätä hiukset mahdollisimman lähellä omien hiuksieni sävyä olevalla värillä, mutta enhän minä silloin tajunnut, että se haalistuu pois. 

Eli todellakin tiedostan, että mun hiukset on tällä hetkellä ihan kauheat. Kaikinpuolin. Väri on järkyttävä. Yritän kasvattaa etuhiuksia pois, ja ne on todella ärsyttävässä vaiheessa. Olen leikkaannuttanut hiuksiani pari kertaa, joten pituudestakin on lähtenyt monen monta senttiä.

Seuraavaksi haluaisin värjätä tummanruskealla tai mustalla, enemmän mustalla. Mulla on niin ikävä mustia hiuksia, ja omasta mielestäni ne sopivat minulle parhaiten. Ehkä. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikki värit sopivat minulle yhtä hyvin/yhtä huonosti. Paitsi tämä nykyinen vetää kyllä niin pohjat. :'D Minulla on kuitenkin hyvä syy.

Hiuksieni laatu on kärsinyt niin radikaalisti kaikesta värjäilystä kuluneen vuoden aikana, että haluan antaa niille hengähdystauon! Nyt pitäisi myös sen kesän saapua (tähän asti on pitänyt pitää pipoa päässä, niin ei ole ollut tästä pelkoa...), ja aurinko aina silloin varsinkin nuoleskelee hiuksia ja haalistaa niitä, niin en halua niitä alkaa värjäilemään taas koko aikaa, jotta väri pysyisi hyvänä.  

Tässä vain murto-osa kaikista hiuksista mitä mulla on ollut.. Mulla on ollut erilaisia leikkauksia, vaalennettuja etuhiuksia, raitoja, kaikilla shokkiväreillä raitoja yms. Otin nyt vain niitä kuvia, joita löysin äkkiä omasta facebookistani. 

Tämä on näistä vanhin kuva. Mulla on ollut monet kerrat punaiset hiukset, ja joskus oli tosi kauankin. Mulla on ollut viininpunaisia, tummanpunaisia, kirkkaanpunaisia ja mustanpunaisia hiuksia. Kokeilin punaisia hiuksia joskus Jasperin syntymän jälkeen, ja se ei kyllä ollut enää yhtään mun juttu.

Sitten minulla oli mustat hiukset kauan aikaa. Ja en tiedä mikä siinä on, mutta rakastan mustia hiuksia itselläni. Mieluusti pitkänä ja etuhiuksien kanssa. Tähän minä palaan seuraavaksi! Tämä onkin ainoa syy, miksi toivon, että kesä kuluisi äkkiä. Tai ''kesä''.....

Mustien jälkeen minulla oli kauan tummanruskeat hiukset (plus se punainen kokeilu). Caspianin syntymän jälkeen tehtiin liukuvärjäys. Tykkäsin kyllä aika paljon näistä hiuksista!

Liukuvärjäyksen jälkeen vetelin muutaman vaalean hiusvärin muutaman kuukauden sisällä. Hiukset vaaleni ihan kivasti! Kunnes...... Eräänä yönä, juuri ennen veljeni häitä, värjäsin hiukset VÄRINPOISTOLLA. Hiuksista tuli ihan kauhian kamalat keltaiset!! Itkin silmät päästäni, hain ruskean hiusvärin. Ja tämä on tulos sen jälkeen, kun hiukset oli maailman keltaisimmat ja ruskea on vedetty päälle.

No se ruskea sitten tietenkin haaleni taas, ja taisin värjätä taas parilla vaaleanruskealla pääni. Näistä mä kyllä ihan tykkään! Ainakin kuvissa. Mun mielestä toi on ihan kiva oranssiruskea! Mutta ei ehkä kuitenkaan ihan mun juttu. 

Sitten värjäsin joku sata kertaa. Ja monen vaiheen jälkeen olin platinablondi. Kyllästyin värin ylläpitämiseen, ettei se kellastuisi. 

Halusin kokeilla kauan haaveileminiani pastellinsävyjä. Rakastuin.

Pastellien jälkeen oli kunnon pinkkiä ja violettia. Rakastin varsinkin violettia, mutta värin ylläpitäminen oli liian työlästä kahden pienen lapsen äidille. Tunsin oloni toisaalta paremmin omaksi itsekseni kuin muissa väreissä, toisaalta taas en tuntenut itseäni hyväksi. Persoonalliset, mutta minun mielestäni, antoivat minusta ehkä liian ilkeän mielikuvan? En osaa yhtään kuvailla paremmin mitä tarkoitan. :D 

Annoin sitten violetin haalistua, ja minulla oli sitten todella haaleat ja rumat vaaleanpunaiset/valkoiset hiukset. Värjäsin juuri ennen poikien synttäreitä tällä ruskealla. Tämä kuva siis helmikuussa otettu, ja seuraavana päivänä edellisestä värjäämisestä..

Tässä sitten siis välituloksia edellisen värjäämisen jälkeen. Kuten edellä mainitsin, niin eri valot yms. saavat hiukseni näyttämään milloin minkäkin väriseltä. Tämä alempi kuva on otettu viikko sitten.

Ja tämä!! Tämä on otettu tänään. Tämä kertoo ehkä kaiken sen, mitä olen tässä yrittänyt kirjoittaa. Kuinka ihana onkaan toi juurikasvu! ;D 

Loppuun vielä; tällaiset hiukset minulla on siis luonnostani. 

<3meeri

Muutoksien aika

2-3 kuukautta sitten jätin limsat ja normi energiajuomat kokonaan pois, olen nyt juonut vain vettä ja välillä 0 kalori batterya. Kerran olen maistanut MIELENKIINNOSTA limsaa, ja oli kyllä todella pahaa. En ikinä edes uskonut, että pääsisin eroon limsasta, varsinkaan kokiksesta, mutta näin sitä on oltu jo kauan ilman eikä tee enää yhtään edes mieli! 

Mä ihan oikeasti join pelkkää limsaa (ja energiajuomaa, mutta sitä en ole juonut raskausaikoina) jostakin kenties yläasteelta lähtien? En ole ikinä juonut maitoa, ja limsa on toiminut mulle ns. ruokajuomanakin. Ja nimenomaan vettä olen juonut varmaan 5 vuoden sisällä vain jonkun liikuntasuorituksen jälkeen maksimissaan... Nykyään juon vettä 1,5-4 litraa päivässä (riippuen siitä kuinka paljon liikun)! 

Meillä oli oikeastaan aina limsaa kaapissa, ja jos ei ollut, niin sitä täytyi erikseen lähteä hakemaan. On vapautunut fiilis jo ihan senkin puolesta, kun Jasper sitä aina kinui (en todellakaan aina tai yleensä antanut, ja jos annoin niin laitoin varmaan 90%vettä ja 10% limsaa), nyt Jasper juo limsaa (jos ollenkaan) vain mummulassa joskus. Ja ollaan kyllä varmaan ''säästetty'' tässä 2-3 kuukauden aikana ainakin sata euroa, jos ei enemmänkin.. :D Jos minäkin pääsin limsasta eroon, niin ihan varmasti kaikki muutkin pääsevät!

Ruokavaliota en oikeastaan ole kummemmin muuttanut, ainakaan vielä. Syön siis ihan normaalia kotiruokaa, samaa mitä lapsetkin syövät. En ole luopunut perunasta, leivästä, pastasta yms., joista kai ''pitäisi'' luopua laihtuakseen. Mä uskon siihen, että nuo ed. mainitut ovat normaalia ja hyvää ruokaa. Toki en ole aiheeseen vielä kummemmin perehtynyt, mutta minulla on siis tavoitteena elämäntapamuutos, eikä mikään dieetti. 
En usko, että pystyisin elämään lopun elämääni ilman leipää tai perunaa, eli en ole ainakaan vielä ajatellut totuttelevani olemaan ilman niitä. Mutta mistäs sitä tietää mitä tulevaisuudessa teen, tai vaikka aloittaisinkin joskus jonkun dieetin, tämä on siis minun suunnitelmani ainakin tällä hetkellä. Yksi asia kerrallaan kuntoon. :)

 Tällä hetkellä olen vain yrittänyt vähentää kaikki herkut ja pikaruoat minimiin. Ja olen siinä kyllä mielestäni onnistunutkin ihan hyvin! Nyt olen ollut jo 2-3 viikkoa kokonaan ostamatta kaupasta edes pientä suklaapatukkaa. Huomasin vaan, että lähes aina lähti kaupasta matkaan 1-3 pientä suklaapatukkaa. Aluksi oli kyllä vaikeuksia käydä kaupassa, ja huomasin katselevani jopa inhokkisuklaita sillä silmällä, mutta nyt on kyllä jo paljon helpottunut! Uskon, että niin kauan on helppoa, kunnes täällä kotona ei ole mitään..

 Sami kun tulee kotiin, hän varmaan ekana juoksee kaupasta hakemaan karkkeja ja suklaata. Auta armias siinä sitten.. Noh, mutta sallin herkut silloin tällöin itselleni, että ei ole maailmanloppu vaikka sortuisinkin, kuhan yritän pysyä niistä mahdollisimman kaukana, ja en ainakaan itse niitä ostele! Mutta yritän olla nyt kuitenkin mahdollisimman kauan ilman suklaita, kaupan kakkuja/leivoksia ja karkkeja.

Ajattelin leipoa Samille synttärikakunkin viikonlopuksi, niin sitä kyllä aion maistella hyvällä omatunnolla! Mutta tosiaan, mun ruokavalio on nyt: normi kotiruoka ja herkut minimissä.

Sitten siihen liikuntapuoleen. Haaveilin crosstrainerista nimenomaan sen takia, kun en pääse ikinä mihinkään salille, että olisi kotonakin helppo tehdä jotakin, vaikka silloin kuin lapset nukkuvat. Olen tehnyt nyt 1-3 treeniä joka päivä, välillä pitänyt ''lepopäiviä'' kiireen tai sairastelun takia. Yleisimmiten teen kaksi treeniä päivässä. Käyn myös kerran viikossa ohjatulla kahvakuulatunnilla (jonka ''menoon'' oon kyllä semisti pettynyt..), äiti tulee silloin aina töistään päin katsomaan poikia. Itseasiassa äiti tuleekin juuri tänään tänne ja minä pääsen yksin jumppatunnille. 

Kyllä on treenin jälkeen aina kiva fiilis! Kuolema meinaa kyllä välillä tulla, mutta jokaisen treenin jälkeen olen kyllä vähän ylpeä itsestäni. Ja on niin ihanaa huomata, että se ei ole mitään sellaista pakottamista, vaan oikeasti HALUAN treenata, hengästyä ja hikoilla. 

Tietenkin päiviin kuuluvat myös kaikki hyötyliikunnat lasten kanssa, pihaleikit ja vaunuttelut. 

Sitten kun Samin intti on käyty, ja ollaan sopeuduttu uuteen arkeen, niin haluan kyllä alkaa käymään yksin lenkillä sekä salillakin. Nyt hyvä että saan käydä edes kerran viikossa tunnin jumpassa yksin, joten haaveillaan vielä enemmästä yksin treenailusta! 

Tiedän kyllä, että matka on vielä todella pitkä. Enkä todellakaan kuvittele olevani mitään. En yhtään mitään. Olen silti jo hiukan ylpeä itsestäni, että olen pystynyt muuttamaan joitakin jo monia vuosia olleita tapojani. Herran jumala pystyn elämään ilman limsaa, pystyn nauttimaan liikunnasta, pystyn elämään päiviä ilman sokeripommeja! Halleluujah. 

Huomaan kyllä, että jaksankin paljon paremmin. Jaksan paljon paremmin herätä, en ole enää ajoittain niin masentunut ja kiukkuinen, itsetuntokin on ehkä millin kohentunut, en kaiva ensimmäisenä aamulla kaapista suklaapatukkaa saadakseni jostakin virtaa. Ei, jos mua väsyttää, niin teen treenin! :D

 Niin, ja olenhan silti laihtunut jo 7kg. Vaikka se ei näy missään!! Ainakaan peilistä. Muutaman vaatteen kohdalla se jo tuntuu, mutta muuten se ei varmastikaan näy missään muodossa minussa tai kehossani. :D Mutta puntarilla ainakin näkyy, eli ehkäpä suunta ainakin on oikea. Ja siitä olen iloinen. 

Voisinkin myöhemmin tehdä postauksen tavoitteistani painon yms. suhteen. :) Välillä kirjoittelen ärsyttävästi tästä aiheesta ajatuksiani instagramiin, että jos kiinnostaa niin sieltä saa seurata. 

Minun ihana crosstrainer on merkiltään Raleigh Fitness FUEL 4.0. Sillä saa mitattua rasvaprosentit, se kertoo sykkeen ja kulutetut kalorit. Laitteessa on monia erilaisia ohjelmia, joista saa valita, tai jos valmiit ohjelmat eivät miellytä niin sitten saa tehtyä ihan ''oman'' ohjelman. Joka päivä olen tutustunut paremmin laitteeseen, nykyään osaan sitä vähän jo käyttääkin!

<3meeri

Äitijuttuja

Tiedän kyllä, että Äitienpäivä meni jo kuukausi sitten, mutta kerron nyt samalla vähän siitäkin, sillä nämä kuvat on otettu silloin. 

Äitienpäivät kuluu mulla yleensä herkistyneenä ja itkeskellen. Sami aina luulee, että olen pettynyt johonkin, mutta ei, en todellakaan. Mä vaan oon niin herkkis, että itken kaikesta koko ajan! Aina silloin mietin, kuinka paljon olenkaan saanut ja kuinka onnellinen olen kaikesta. Mun lapsista, puolisosta ja ylipäätään koko perheestä. Kuinka onnellinen ja siunattu äiti mä oon, ja kuinka vaalin äitiyttä ja rakkautta koko loppuelämäni ajan.
 Oon myös maailman kiitollisin mun omalle äidille, joka on niin ihana tuki ja turva minulle ja koko meidän perheelle! Parempaa mummua ei varmasti löytyisi mistään maailmankolkasta mun murusille. 

Äidinrakkaus on vain jotakin niin suurta, että kukaan muu ei voi sitä käsittää. Ei kukaan. Tietenkin kaikki äiditkin tuntevat eritavoin, edes jossakin muodossa, mutta uskon silti suurimman osan äideistä tietävän mitä tarkoitan. 
Ja ei, en vähättele kenenkään rakkautta mitään tai ketään kohtaan. Mutta se on vain fakta, että omien lapsien edelle ei varmasti mene ikinä mikään tai kukaan. <3

No joo, mutta se siitä herkistelystä. 

Sain Samilta ja pojilta PITKÄÄÄÄN haaveilemani, pyytämäni ja toivomani (& ruinaamani..) crosstrainerin lahjaksi! Oikeesti, olin, ja oon vieläkin, niin onnellinen ja kiitollinen koko vempeleestä! Vaikka Sami ja liuta muita läheisiä on kyseenalaistanut, että jääkö se vaan nurkkaan pölyttymään. Niin ei todellakaan ole jäänyt! Mutta voisin vaikka siitä crosstrainerista ja mun ''treenaamisesta'' ylipäätään kirjoittaa vaikka oman postauksen, jos jotakuta vaikkapa sattuisi kiinnostamaan vahingossa. Oon kyllä välillä pommittanut instagramia (meidät löytää sieltä nimellä meerevel ) näillä jutuilla, että ehkä jotkut ovat jo kyllästyneet aiheeseen... :D Sori.

Crosstrainerkin ylitti jo kaikki odotukset, sen lisäksi sain vielä Zalandoon lahjakortin, arvan ja batteryn. Itkuhan siinä pääsi, ja Samiraukka luuli heti, että olen pettynyt. Mutta en todellakaan, en vaan ikinä saata uskoa, että kukaan haluaisi antaa mulle yhtään mitään. Olisin maailman onnellisin jo pelkästä kortista!! 
Mitä muuten ootte tilailleet Zalandosta? Tiedän kyllä, että sielä on kenkiä.... ja kaikkea. Mutta sepä siinä onkin; oon kerran käynyt sielä kännykällä surffailemassa, mutta sielä oli miljoona tuotetta, enkä jaksanut selata kaikkia, joten päätöksenteko tulee olemaan vaikea. :D Laukku tai kukkaro vois kyllä olla tarpeellinen, mistä te haaveilette sieltä? Jos vaikka saisin vinkistä vaarin! 

Nämä kuvat on muuten todella epäonnistuneet kaikintavoin (mun osalta), mutta ajattelin silti laittaa näitä. Oon laihtunut näistä kuvista 5-7kg, niin ehkä kehtaan (aka laitan ja en enää ikinä mieti asiaa) laittaa nämä. :'D 

<3meeri

Ps! Hoitopaikkakin ilmeisesti varmistui tänään. Siitä lisää myöhemmin, mutta ihanaa kun ei tarvitse sitä hoitopaikan järjestämistä (luultavasti) enää kummemmin stressata!