Silläkään ei ole väliä, onko niitä yksi vai kaksi

Blogimaailma (ja some muutenkin) vilisee tällä hetkellä yhdestä aiheesta, tai sanoisinko, että kahdesta. Tisseistä. Mä ensin ajattelin, että mun lusikkaa ei soppaan tarvita. Ja ajattelen vieläkin, kirjoittelen tämän nyt vaikka vain omaksi ilokseni. Mutta viimeyönä neljältä sain sellaisenkin inspiraation puuskan, että luin mielessäni kokonaisen blogitekstin. Enkä saa sitä mielestäni, ennen kuin sen julkaisen. Tästä tulee varmasti huonompi kuin olisi viimeyönä tullut, mutta kokeillaanpa..

Miksi? Oi miksi. Miksi tämä maailma on niin pinnallinen nykyään? 

Mä oon ajatellut, että se johtuu siitä, että koska pinnallisista asioista on helpompi puhua. On helpomaa puhua vaatteista, meikeistä tai siitä kuuluisan pyöreästä berberistä kuin niistä omista suurista haaveista, menneisyydestä tai vaikkapa vain arjen normaaleista asioista.
 Silti olen ajatellut, että oikeasti, siis ihan oikeastioikeasti, kaikille- ammatista, elämäntilanteesta, sairauksista, rikoksista tai mistä vain riippumatta-, merkitsee enemmän ja eniten, ne vaikeat, onnelliset, henkiset ja syvälliset asiat. En ainakaan uskonut, että jonkun ihmisen elämä koostuisi kokonaan niistä tisseistä. #tissigate
 Että ne tissit ovat kaikki kaikessa ja niiden ympärilleen elämänsä rakentaa. Että rintasyövän kohteeksi joutuessaan, vain sillä on merkitystä, että menettääkö tissinsä. Sairaus luultavasti on ihan fine, mutta ne tissit. Niitä ei saa menettää. Tai sillä ei ole väliä, kuinka paljon ne tissit kustantaa. Minun pienitissisenä naisena, pitäisi vaikkapa myydä itseni seiskalle, saadakseni ne kuuluisan isot daisarit. Kaikki keinothan ovat sallittuja, jotta en pakottaisi miestäni olemaan rinnallani. Siis eihän se vaan voi pysyä rinnallani, koska mulla ei oo tissejä.  Siis wut te fak. Are you serious?

Mun mielestä ehkä vielä hiukan pelottavampaa, jos tässä tapauksessa ei ollut pelkkä tyhmyys asialla, vaan asian esille ajoi provoaminen. Kuinka pelottavaa. Että tahallaan haluaa luoda itsestään tyhmän kuvan ja kuinka pelottavaa se, että tahallaan haluaa ajaa nuoria tyttöjä itsekriisin partaalle. Tahallaan haluaa saada nuoret tytöt haluamaan väkisin silikonit. Tahallaan haluaa saada nuorille olon, että ei varmasti riitä omana itsenään. Tahallaan haluaa tehdä maailmasta vielä hiukan pinnallisemman. Niin kuin se ei olisi sitä jo tarpeeksi. 
Mä en ole muuten ikinä ymmärtänyt sitä, että tytöt esittää poikien silmissä tyhmempää kuin onkaan. Siis onko poikien mielestä oikeasti tyhmyys ''siistimpää'' kuin järki? Epäilen suuresti. Mutta tyhmyyshän on niin hassua, niin kuin tässäkin tapauksessa vai mitä? Sarkasmi.


Minä TODELLAKIN ymmärrän sen, että KAIKKILLA on omat mieltymykset. Rakkauden, ruoan, harrastusten, omien ja muiden tissien suhteen. Mun mielestä on todellakin okei, olla sitä mieltä, että isot tissit on kivoja. Ja okei, olla sitä mieltä, että pienet tissit ovat kivoja. Kaikkien pitäisi kuitenkin tajuta se, että kaikki riittää omana itsenään. Kaikki on just hyviä sellaisina kuin on, ei ole väliä sillä tissien koolla. Sillä ei vain yksinkertaisesti ole oikeasti mitään väliä tässä maailmassa. Tietenkin itseään saa muokata OMASTA TAHDOSTA ITSENSÄ VUOKSI hiukan omasta mielestään paremmaksi, jos se vain on mahdollista helposti, kivuttomasti. Mutta älä missään nimessä, ikinä, muuta omia ulkoisia seikkojasi miellyttääksesi toista ihmistä enemmän. Sillä kaikki jolla elämässä on oikeasti väliä, on se sisin ja se mitä sydämestä löytyy. 
Surullista, jos joku oikeasti hankkii silikonitissit toisen ihmisen vuoksi. Sama pätee kaikkeen muuhunkin plastiikkakirurgiaan. Onneksi mulla on mies, joka tykkää musta tällaisena. Itseasiassa, oon monesti puhunut ehkä haluavani silikonit jossakin vaiheessa, mutta oma mies on  aina sitä vastaan ollut.

Surullista on myös haukkua kaikki erilaiset huonommaksi. Mielipiteitä saa olla, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki muut oman maun muotista poikkeavat ovat jätettä tai inhokkiruokaa. Se ei tarkoista sitä, että kaikki miehet pitäisivät samoista asioista, jos jollakulla on ollut mies, jolle ei ole kelvannut kuin silikonit rinnallaan. Se kertoo jo aika paljon itseluottamuksesta jos kaikki erilaiset pitää saada haukkua pystyyn.
 Maisa Torpalta haluaisin kysyä vain yhden kysymyksen: Olisiko maailma parempi paikka, jos kaikilla naisilla olisi silikonitissit (jos naisen omat luomutissit eivät ole sinun mielestäsi, Maisa, riittävän isot)? 

Mulla on ollut aina huono itsetunto. Mulle tehtiin jo ala-asteella hyvin selväksi se, että en ollut muiden silmissä riittävän hyvä. Tämä vain koska en ollut yhtä tikkulaiha kuin muut luokan tytöt. Tytöt eivät ole ikinä ottaneet mua joukkoonsa sen takia kun en ole sopinut muottiin. Mutta onneksi olen sopinut aina poikien kaveriksi.
 Vaikka ala-asteelta asti olen ollut aina luokan parhaimmistoa arvosanojen puolesta, niin aina mulla on ollut olo, että en riitä sellaisena kuin olen. Mä oikeasti muistan mun ihkaomia ajatuksia hyvinkin yksityiskohtaisesti ala-asteelta asti. Silloin jo yritin keskittyä siihen sisimpään, yritin olla välittämättä ulkoisesta habituksesta ja siitä, miltä näytän muiden silmissä. 

Kaikki ulkonäkökritiikki mitä olen antanut, olen antanut vain itselleni. Mulle ei ole ollut ikinä väliä sillä, miltä muut näyttävät. En ole ikinä ajatellut, että joku on toistaan parempi, koska hänellä on isommat tissit tai pidemmät hiukset. 

Kuten tuossa jo mainitsinkin, niin mä itse olen ollut hyvin epävarma omassa kehossani, aina. Mulla on pienet tissit, enkä sille asialle voi mitään. En tiedä olisiko niiden kasvuun auttanut jokin porkkanansyönti tai muu jibbo pienempänä, mutta eipä kiinnosta sekään asia. Mun tissit ovat saaneet osansa -30 kg painonpudotuksesta ja sen jälkeen kahdesta raskaudesta. Mutta mielestäni mulla on ihan kauniit pienet tissit, ei mitkään tyhjät lapaset tai roikkutissit. Mutta pienet ovat silti. 
Oon siis myöskin aina häpeillyt omia tissejäni. Se ei johdu siitä, että itse ajattelisin pienirintaisuuden olevan väärin, vaan siitä, että en silloin ala-asteellakaan kelvannut sellaisena kuin olin. Mua ei olla varmaan ikinä haukuttu tyhmäksi tai kylmäksi, mua on aina haukuttu läskiksi ja rumaksi. Eikö jo se kerro ihmisestä jotakin? Ennemmin olen ruma ja läski, kuin kusipää ja kylmä.

Kukaan (niistä ihmisistä, jotka ovat ne saaneet nähdä) ei ole silti IKINÄ haukkunut mun pikkuruisia tissejä. Päinvastoin, niitä on aina kehuttu ja paljon. En osaa vieläkään ottaa niistä kehuja vastaan. Mutta nyt osaan. Siis ihan vain Maisa Torpan tekstin ansiosta. 
En tiedä, olenko iloinen siitä, että minun tapaamani pojat ja miehet eivät ole vaatineet minua ikinä ottamaan silareita ja ovat olleet tyytyväisiä minuun tällaisena, vai olenko iloinen siitä, että voin käsi sydämellä sanoa, että mulle ei ole mitään väliä tissien koolla, ja mulla on hyvät tissit juuri sellaisina kuin ovat. Niin kuin on kaikilla muillakin! Oli ne sitten isot, pienet, roikkuvat, pitkät, kapeat, ohuet, löysät. Ne ovat juuri riittävän hyvät, sillä oikeasti niillä ei ole mitään väliä koko maailmankaikkeudessa. Olkaahan onnellisia siitä mitä teille on luotu. Se on ihan fine. Joskus saa olla tyytyväinen siihen mitä on, eikä aina tarvitse tavoitella muutosta! 

<3meeri