torstai 8. tammikuuta 2015

Neljäs

Siis nyt on vasta neljä päivää siitä, kun Sami lähti armeijaan. Mulla ei ole kyllä mitään hajua viikonpäivistä, eikä sekään tunnu yhtään miltään, että huomenna on perjantai. Vielä yli viikko pitäisi jaksaa tsempata itseään. Joka päivä mä mietin ensin ''en jaksa, mä kuolen'' sitten heti perään mietin ''pakko se nyt on vaan jaksaa, ei voi mitään! Kyllä mä nyt saakelivie jaksan ihan pelkästään jo lastenkin takia'', tämän jälkeen sitten taas mietin ''miten se onnistuu, sinne on vielä niin pitkä aika kun nähdään!''

Eli, tiedän kyllä, että mie jaksan. Mutta jokapäivä se vaatii pientä tsemppiä itselle. Tänäänkin Caspian löysi kielensä, ja mä vaan toivoin, että kumpa isikin olisi näkemässä. 

Omaa yksinäistä aikaa mulla ei vielä ole hirveästi kyllä ollut; joko Jasper ei ole nukkunut lainkaan päikkäreitä, pojat ovat nukkuneet pihalla vaunuissa päikkärit tai sitten he ovat nukkuneet tyystin eri aikaan. Iltaisinkin on ollut pientä taistoa yöunien kanssa, tai siis Caspian nukahtaa kuin enkeli ja nukkuu kiltisti aamuun asti. Mutta Jasper on nyt joka ilta nukkunut hetken, saanut kauhukohtauksen, herännyt ja sitten tullut mun viereen vielä touhuilemaan, kiusaamaan äitiä ja mammimaan. 

Eli ei kyllä todellakaan ole ollut mitenkään tekemisen puutetta missään vaiheessa, ja yksin en olekaan saanut oikeastaan mitään aikaiseksi vielä.. Joka yö olen valvonut johonkin kahteen tai kolmeen, tekemättä mitään. Alkaa pikkuhiljaa jo pieni stressikin syntymään noista listan asioista (vaikka ei todellakaan saisi, koska nuo listassa olevat asiat ovat niinsanotusti täysin vapaaehtoisia itselleni, jos ja KUN joskus pojat nukkuvat ja haluan tehdä jotakin ''yksin'').. Mutta yhden tai kahden pienen apurin kanssa kyllä olen saanut jo vaatekaapistakin pari hyllyä siivotuksi! 



Luojan kiitos meillä on ollut jokapäivälle edes jotakin pientä suunnitelmaa, ja on monelle tulevallekin päivälle jo suunnitelmia. Ja mun lapset on niin touhukkaita, että vaikka tänne rantautuisi Hirmumyrsky Eeva ja jouduttaisiin olemaan 24/7 parin seinän sisällä, niin meille ei kyllä tylsää tai tekemisenpuutetta tulisi! 
Äskenkin tehtiin perinteiset iltasiivoukset- Jasper heti innoissaan tarttui imurin varteen ja alkoi imuroimaan keittiötä, minä keräsin leluja ja Caspian pesi lattioita puhdistusliinalla. :D Mä tiedän, että alan olemaan jo ärsyttävä, mutta silti lausun näin mä niin rakastan mun lapsia ja oon niin kiitollinen heistä. Voisin koska vain alkaa itkemään onnesta, ilosta, ylpeydestä, kiitollisuudesta kun katson tai mietin mun lapsia. Oon niin k-i-i-t-o-l-l-i-n-e-n mun täydellisistä pienistä pojista. Se ikävän määrä mikä tulee kun murut nukkuu.. Se ikävän määrä kun käyn kaupassa yksin. Se on sitä äidinrakkautta, mitä kukaan ei multa koskaanikinämilloinkaan pysty viemään! Ja lasteni takia mä teen mitä vaan, ja minähän kestän vaikka 5 vuotta heidän kanssaan neljän seinän sisällä kolmestaan, jos sitä vaadittaisiin. 

Ehkä se muuten on niin, että on mentävä kauaksi, ennen kuin näkee lähelle. Tota mun ukkoakin kohtaan tunnen nyt täysin samanlaisia tunteita kuin vastarakastuneena. Ainahan mä oon sitä rakastanut, mutta just oltiin kaksi viikkoa aikalailla koko ajan toistemme seurassa, niin ehkä siinäkin käpy meinaa väkisinkin jo välillä palaa puolin jos toisin. :D Mutta nyt, mä tekisin mitä vaan, että se olisi tuossa mun vieressä. Sanoinkin jo Samille, että sitten kun se tulee kotiin niin takerrun siihen niin kuin nallekarkki.


Huomenna sitten ajattelin kirjoitella joistakin ihan muista aiheista! Mulla olikin jo äsken joku todella ''hyvä'' idea, mutta unohdin sen tietenkin jo.. Mutta enköhän mä jotakin keksi. Hyvää yötä kaikille, menkää sen puolisonne kainaloon ÄNYYTEENYT ja huomiseen! 

<3meeri  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ❤