Rakkaimpien yhteissynttärit

No enhän mä nyt kerinnyt sitten perjantaina tulla postailemaan, vaikka vähän vannoinkin, että jos vain on aikaa niin sen teen. Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Perjantaina aina odotellaan poikien kanssa isiä kotiin- Caspianin on pakko päästä yöunille ennen kuin isi tulee, mutta suosiolla aina valvotaan Jasperin kanssa myöhempään. Meillä on viikonloppu aina täynnä pieniä jobeja, kyläilyjä ja välillä täytyy hetki keritä vain olemaankin.
 En kerkiä viikonloppuisin edes avaamaan konetta, mutta tänä viikonloppuna ehdin kuitenkin miettiä vähän taas blogin tulevaisuutta. Päätin nyt, että (niinä päivinä kun OIKEASTI ehdin ja pystyn) jokatoinen päivä kirjoittelen hiukan kevyempiä ja helpompia postauksia, ja jokatoinen päivä kirjoittelen joitakin asiajuttuja. Jos asiajuttu jää kesken, jatkan sitä sitten taas välipäivän/kevyempipostauspäivän jälkeen. Mä kutsun tätä elvytyssuunnitelmaksi. (XD)
   Jos suinkin vain pystyn huomisen iltajumpan jälkeen ja kerkiän ennen puoltayötä, niin aloittelen kirjoittamaan vihdoin synnytyskertomuksia. Saas nähdä monta viikkoa niidenkin valmistumiseen menee, sillä en oikeasti tällä hetkellä muista mitään synnytyksistä, ja taitaa olla aikamoinen työ saada edes muutama kappale aikaiseksi. Hävettää. Miksi en saanut niitä aikaiseksi kirjoitettua, silloin kuin muistin ja ne olivat ajankohtaisia? Mutta mua itseä vaivaa nämä kirjoittamattomat synnytystarinat niin paljon, että jos en niitä oikeasti ala saada pian valmiiksi, niin blogi saa sitten jäädä--- sen verran suuri osa lasteni syntymät ja synnytyskertomukset ovat mun elämää. Hävettää. Maailman parhaimmat ja tärkeimmät päiväni ovat jo nyt ihan sumunpeitossa!! Enkä ole kirjoittanut mitään kummoisempaa mihinkään ylös! Pitää varmaan yrittää etsiä parin vuoden takaisia facebookin keskusteluja ja sitä rataa. No ei kai, mutta tosissaan; jännä nähdä itsekin mitä muistan kun alan kunnolla, oikeasti, pitkästä aikaan, muistelemaan ja kirjoittelemaan ylös! 

Ja sitten siihen asiaan! Eli poikien yhteissynttärit. Kuukausi sitten (itseasiassa tasan kuukausi sitten) juhlittiin ensimmäiset poikien yhteissynttärit. Caspian oli täyttänyt viikkoa ennen juhlia 1 vuotta ja Jasper viikkoa ennen juhlia 2 vuotta. 
  Tämä onkin jännä juttu, että tietenkin Jasper vietti vuosi sitten 1-vuotias synttäreitään, mutta silloin en itse edes pystynyt olemaan paikalla! Jouduin siis juhlien edellisenä yönä lähtemään sairaalaan supistusten takia, vietin yön sairaalassa, aamulla sain käydä kotona kun niin vaadin, vietin kotona tunnin sängynreunalla puuskuttaen ja kärsien 1,5min välein supistuksista, juhlat alkoivat ja minä olin jo takaisin sairaalassa synnyttämässä Caspiania maailmaan. 

Viime vuonna mun ei tarvinnut edes itse tehdä kaikkea juhliin; äiti ja isä olivat edellisenä päivänä meidän kanssa siivoilemassa jne. Nyt mun kuitenkin piti ihan itse siivota ja puunata jokainen kolo kodistamme, hoitaa kaikki ruokajutut, järjestää kaikki asiat. Huhhuh. :D No joo, pakko myöntää, että stressi oli taas niin valtava! Että ihme on, jos en saanut jotakin vatsahaavaa. Stressi oli niin valtaisa myös ajan suhteen, eihän mulla herranjestas ole aikaa järjestää kahdelle lapselle synttäreitä, koska Samikin on armeijassa. Missä välissä juhlat pidetään? Koska minä leivon? Koska siivoan? Missä lapset ovat silloin?! 

Samilla oli armeijassa vala poikien oikeana synttäriviikonloppuna, ja sielä siis olin siskon ja hänen miehensä kanssa. Ja tiesin, että sielä menisi koko lauantaipäivä, enkä silloin illalla enää pystyisi tekemään mitään (olin oikeassa, ei ollut kuin kaksi tavua valapäivän jälkeen: VÄ-SY), joten viikonlopun sunnuntaikin oli poissuljettu. 
Olikin siis pakko valita seuraavan viikon sunnuntai, jolloin Sami lähtisi takaisin inttiin, mutta saisin sen lauantaipäivän siinä ehkä jotenkin lapsista vapaaksi ja järjestettyä asioita. 
Sinä lauantaina lapset menivät mummulaan hoitoon päiväksi, ja minä (ja Sami auttoi onneksi monessa asiassa!!) siivosin, siivosin ja siivosin kuin hullu, kävin sadassa eri kaupassa, leivoin kaikenlaista, värjäsin hiukset jne.. 

Meidän synttärit eivät olleet todellakaan mitenkään ihmeelliset. Ei mitään lehtien mainoksista otettuja kuvia täydellisistä kattauksista, täydellisine teemoineen tai muutakaan sellaista. Pakko myöntää, että sellaset varmasti olisin järjestänyt, jos Sami ei olisi intissä; minulla olisi aikaa ja pääsisin joskus oman kylän kauppoja pidemmälle. Mutta, ehkä ensivuonna sitten! Nyt mulla vaan ei todellakaan ollut mahdollisuuksia, tai aikaa, järjestää mitään maailman mahtipontisimpia synttärijuhlia. Vaikka poikaseni ne varmasti olisivat ansainneet. Joskus vaatimaton on kaunista ja sitä rataa... 

Mutta kuten tuossa edellä jo mainitsinkin, sain näistäkin jo niin valtaisan stressin aikaiseksi, että voi pojat. Mä siivosin oikeasti koko talon niin hyvin ja kunnolla kuin ikinä keksin, mutta oiluoja... se sotku mikä lähti vajaasta kymmenestä lapsesta olikin aika käsittämätön. Juhlien jälkeen näytti siltä, niin kuin ei edes omistettaisi imuria. Haha. Tämä nyt vaikka muistutuksena itselleni ensi vuoteen; älä ole niin perfektionisti siivouksen suhteen, jos se siisteys ei pysy edes yhtä tuntia. 

Juhlat kuitenkin menivät hyvin, vaikka minä olinkin aika pyörälläpäästäni vähäisillä yöunillani. Melkein kaikki ketä pyydettiin pääsi paikalle, pojat nauttivat yllinkyllin, vieraillakin oli toivottavasti ihan mukavaa ja lapset saivat paljon ihania lahjoja! 

Mä nyt en ole lahjoja mitenkään erikseen kirjoittanut ylös tai ottanut niistä kuvia, suurinosa päätyi suoraan leikkeihin, enkä voi vannoa, että tiedän jokaisesta lelusta kummalle pojalle se tuli. :D Mutta paljon siis pojat saivat erilaisia leluja, autoja, kylpyankkoja, värityskirjoja ja -kyniä, pomppupalloa jne., mutta muutaman toivomamme käytännöllisen jutunkin saivat lahjaksi, kuten pyyhkeen, lakanat, uuden peiton ja tyynyn jne. 
Kaikki lahjat lapsille on aina ihania, mutta minä oon sitä mieltä, että paras lahja on aikaa, rakkautta, huomiota ja yhdessäoloa. <3 Ei sitä sentäs kaikkea mitata rahalla!

 Tässä vielä meidän omat lahjat pojille:

Kiitos kaikille. <3

<3meeri