Avaamista ja avautumista

Ajattelin nyt pitkästä aikaan vetästä tämän koneen syliini.. Nykyään vaan makaan sen vieressä iltaisin, ja katselen Netflixistä jotakin sarjoja. Oon muuten kattonut jo monta sarjaa alusta loppuun. Mua ihan hävettää nämä mun ''postaustauot'', ei niitä kai voi siksi enää edes kutsua. Pakko varmaan myöntää, että mulla on nykyään kunnon onoff -suhde tämän blogin kanssa. Mie kyllä haluaisin kirjoitella, mutta enhän mä JAKSA tai silloin kuin jaksaisin, niin en ehdi. 

Muutama edellinen viikko on kyllä ollut mulle henkisesti raskas, ja välillä myös fyysisesti (esim. nyt kun olen flunssassa).. Lapsilta on löytynyt ensimmäiset antibioottia vaativat tulehdukset; Caspianilta silmistä ja korvasta, Jasperilta molemmista korvista todella pitkäaikaiset. Jasperin kuuri loppuukin huomenna, ja toivon koko sydämestäni, että korvat ovat parantuneet JA että Jasperista tulisi taas kiltti, söisi joskus edes vähän, edes vähän, jotakin ja yskä lähtisi. 

Mä oon vaan luullut, että Jasperin täysin jatkuva uhmailu, sotkeminen ja veljen pahoinpiteily on johtunut 2-vuotiaan uhmasta sekä uudesta sängystä. Mutta ei, tai tietenkin nuokin voivat olla osasyynä. Mutta kukaan ei oikeasti edes voi käsittää, kuinka sekaisin Jasper on ollut. Kuinka rankkaa Caspianilla tai mulla on ollut kohteena. Senpä takia mä veinkin häntä lääkäriin, ja kaikelle selvisi syy; raasu ollut kipeä! Mutta enhän mä oikeasti osannut yhdistää, sillä Jasper on kuitenkin semihyvin nukkunut (uuteen sänkyyn verraten) ja ei kuitenkaan ole itkenyt. Ja kyllä, olen kyllä soimannut tästä itseäni jo paljon, että en heti tajunnut. 

Mä oon kyllä ollut nyt vähän pihalla koko elämästä ja maailmasta. Yrittänyt selviytyä vaan yhdestä päivästä kerrallaan. Kaikki menee vain tsuitsai ohi, jos on mennäkseen. Samiakin on ikävä, ja odotetaan lasten kanssa vain, että isi tulee viikonloppuna kotiin. En oikein jaksa tehdä mitään ns. omia juttuja. Koti on koko ajan sotkuinen, vaikka kuinka siivoan jokapäivä. Eräskin viikko pesin lattiat neljä kertaa, mutta ne olivat silti koko ajan ihan yhtä paskaisina (ja joo, ei se lattioiden pesu suuri vaiva ole, mutta se on, että saa jokaisen paikan kerralla siihen kuntoon, että ne lattiat voi pestä..). Silloin päätinkin, että nyt pesen lattiat vain kerran viikossa ja ehkä jos Prinsessa Diana tulee kylään. Silloin kun teen ruokaa tai siivoan, niin mun pitää VÄHINTÄÄN minuutin välein syöksyä pelastamaan Caspiania tai taloa Jasperin kynsistä. Mun pitäisi oikeasti koko ajan istua tyyliin paikallaan toinen lapsi sylissä. 
Pojat nykyään nukkuvat eri aikaan päikkäritkin. Ennen lapset menivät kuudelta nukkumaan ja heräsivät yhdeksältä, mutta nykyään he menevät yhdeksältä (Caspian yleensä vähän ennemmin) nukkumaan ja heräävät kuudelta (kello on mulle jo paljon jos se on vaikka puoli seitsemän..). 

My everything <3

Yhtenä päivänä lenkillä vastaan tuli mummeli (taisi muuten olla sinä päivänä ainoa aikuinen ihminen, jolle puhuin), joka jäi juttelemaan niitä näitä. Kerroin sitten Samin olevan armeijassa ja liibalaaba, mummeli kysyi multa, että ''kai sulla on edes apuja ja ihmisiä tukena viikolla?'' Mä sitten vaan vakuutin, että tietenkin on. Mutta totuus on se, että me ollaan lasten kanssa viikot kolmestaan. On niin luksusta, jos edes mummu ja pappa käyvät kerran viikossa. Sami ei ehdi puhua meidän kanssa puhelimessa (ehkä viikossa kerran puhuu Jasperin kanssa jonkun minuutin), ja silloin kuin mä ehdin niin pommitan Samille viesteillä meidän kuulumiset. Mä yritän väkisin keksiä meille kaikenlaista tekemistä, mutta oikeastaan kaikki jutut, joihin liittyy muitakin ihmisiä, tuntuu pelkältä pakottamiselta olemaan meidän kanssa, tai tunkemiselta johonkin. Pyytämällä läheisiltä apua, sitä voi saada (ja tietenkin oon maailman kiitollisin kaikesta avusta mitä ollaan saatu<3), mutta sekin tapahtuu yleensä jotenkin ''hermojen'' kautta, tyyliin ''äkkiä sitten'' jne. Tajuan kyllä, että ei muiden tehtävä oo huolehtia meistä. Itsepä olen lapseni halunnut ja heidät synnyttänyt, ja kyllä me aina jotenkin sitä maitoa saadaan kaupasta, ja kyllä minä lapseni saan hoidetuksi, joskus siihen vaan toivoisi jonkunlaista helpotusta, ILMAN, että joutuu potemaan huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä. 

Tään ei tosiaan pitänyt olla mikään valituspostaus, mutta sellanen siitä nyt näköjään hiukan tuli. Halusin vaan vähän avata, että miksi meistä ei ole kuulunut taaskaan. Tiedän kuitenkin asian heti helpottuvan ja meistä kuuluvan enemmän, jos Jasper hiukan rauhoittuu omaksi itsekseen pian, kevät (ja kesä) tulee ja varsinkin sitten kun Sami pääsee intistä. Oi luoja, olispa edes jo huomisilta kun saadaan isi edes pariksi päiväksi meidän kanssa kotiin. 

Nostan hattua Supermamoille, joilla on enemmän kuin yksi lapsi ja jaksatte, OIKEASTI jaksatte joka päivä. Varsinkin jos olette viikot yksin. Kyllä mäkin jaksan, kun on PAKKO, enkä laittais mitään ikinä lasteni edelle. Huomaan miettiväni usein, kuinka helppoa olisi yhden lapsen kanssa. Mutta ehkä tämä on jokin rankka vaihe, tässä kun pojilla on pieni ikäero: toinen ei osaa itse vielä kävellä ja toinen ei tottele. En silti ikimaailmassa katuisi lapsiani, tai luopuisi kummastakaan. Pojat on mulle kaikki kaikessa ja kyllä mä meen vaikka läpi harmaan kiven heidän vuokseen. <3 

Peace and love. Kiitos kun sain avautua, oli pitkästä aikaa virkistävää, oikeesti! Mä yritän kirjoitella huomenna jostakin kepeämmästä aiheesta, jos jossakin välissä ehdin. Tai siis mä KIRJOITAN, jos ehdin. Eli huomenna ei aio olla ainakaan siitä kuuluisasta jaksamisesta kyse. ;D 

<3meeri

Löpinää

Tulevana sunnuntaina olisi siis tiedossa poikien yhteiset synttärit. Ja tämä äiti on niin stressaantunut, ettei mitään rajaa. Tai siis siihen nähden mitään rajaa, koska tiedän, sen olevan niin turhaa. Eilen aamulla oli tilanne vielä pahempi, mutta onneksi pojat nukkuivat sitten pihalla hetken yhdessä päiväunia, ja mun piti istua ikkunan ääressä. Joten mikäs sen loistavampi hetki kirjoitella suunnitelmia ylös! Lapset on kyllä pitänyt mua nyt tämän viikon todella lujilla, ja jos olisivat nukkuneet sisällä, niin mäkin olisin nukkunut.. 
Mä oon todellakin sitä mieltä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Huomenna aion kirjoittaa tarkan kauppalistan valmiiksi, ja sitten odotan kauhulla lauantaita.. Silloin pitää himosiivota, käydä kaupassa, värjätä hiukset, etsiä pojille vaatteet, leipoa, hakea poikien lahjat postista.. Niin, ja onhan silloin myös ystävänpäivä, mutta tuskin sitä tulen mitenkään edes huomaamaan kiireen keskellä. :D 

Sami tulee vasta huomenna myöhään illalla kotiin, ja mun turha on yrittää pestä jotakin lattioita kunnolla tms. silloin kuin lapset ovat tässä kanssani, joten siksi pitää odotella lauantaihin asti melkein kaikkien tekemisten takia..Tietenkin yritetään lasten kanssa huomenna tehdä kaikkea sellaista, missä he voivat minua auttaa.
 Sami kyllä lähtee jo sunnuntaina takaisin armeijaan, mutta pakko mun on saada edes yksi välipäivä järjestelyihin. Aika varmasti kuolisin, jos juhlat olisivatkin nyt lauantaina. 

Prinsessa <3

Mutta tosiaan, stressi on vähän hellittänyt onneksi, sillä oon päättänyt jo kaikki ruoat (kai), ja aika hyvin on muutkin suunnitelmat ja tekemiset selvillä. Oon vaan jo valmiiksikin niin väsynyt, että pelottaa se väsymys ja kiire, mikä tulee varmasti silloin lauantaina. Mutta, onneksi ne on VAIN synttärit, ja kaikki vieraat ovat läheisiä. En siis järjestä mitään yberhienouksia tai superkoristeita, luvassa on ihan normisynttärit, normijutuilla. Mutta tietenkin silti haluan, että koti olisi siisti, pojille jäisivät mukavat muistot ja vierailla olisi kivaa. Ja ollaan niin paljon keskenään kotona, että on niin ihmeellistä, jos meille tulee muitakin vieraita kuin mummu ja pappa.....

Varmasti kirjoittelen sunnuntain jälkeen sitten juhlista tännekin, mutta halusin nyt edes vähän purkaa ajatuksia johonkin! Tätä turhan löpinän -postausta kuvittaa muutaman viikon takaiset kuvat poikien serkun 1-v synttäreiltä! 

Palaillaan!

<3meeri

Sänky- ja valajuttuja

Huhhuh. Aluksi vaikka muutama sana meidän uudesta ''elämäntilanteesta'', elikkäs Jasperin uudesta sängystä. Kyllä, luit oikein. 

Jasperin uusi, isojen poikien sänky tuli viime viikolla postissa. Sami kasasi sen sunnuntaina aamulla, ja nyt Jasper on siis nukkunut kaksi yötä uudessa sängyssä. Olin jo onnesta soikeana, sillä ensimmäinen yö meni hienosti! Ehkä 45min sai aluksi illalla viedä Jasperia vähän väliä takaisin sänkyyn, mutta yö meni loistavasti, eikä tarvinnut kuin kerran yön aikana käydä Jasperin luona, hän huusi äitiä ja halusi, että vaihda vaipan. Heräsin sitten vähän ennen kahdeksaa, kun Jasper istuskeli eteisessä ja höpötteli yksikseen.
Mutta noh. Täällä ei ole Jasper (eikä oikeastaan Caspiankaan) kolmeen päivään päiväunia, ja eilen nukahti illalla vasta yhdeltätoista. Viime yönä Jasper tuli ehkä viisi kertaa meidän huoneeseen, ja välillä nukkuikin sitten mun vieressä.. Jasper yritti aloittaa aamun jo ennen kuutta, mutta sain onneksi pojan vielä nukkumaan hetkeksi. 
Tämä päivä onkin sitten ollut katastrofaalinen.. Yleensäkin seuraava päivä siitä, kun isi on lähtenyt takaisin Kajaaniin, on aika kauhea. Jasper ei tottele, kiukkuaa ja riehuu minkä ehtii. Ja tänään Jasper oli poikkeuksellisen villi, eikä uskonut niin sitten mitään mitä sanoin. Ja tiedän sen johtuvan tuosta sängystä: päikkäreiden puutteesta ja puolet vähäisimmistä yöunista. Yliväsymys. 
Nytkin olen tässä illalla vienyt Jasperin ainakin sata kertaa sänkyynsä, ja Caspiankaan ei ole saanut nyt kunnolla nukuttua pariin päivään (niin yöllä kuin päivälläkään), kun heräilee koko ajan Jasperin riehumiseen, leikkimiseen, juoksenteluun jne. Tämänkin tekstin aikana olen vienyt Jasperin 20 kertaa jo sänkyynsä, mutta nyt hän on ollut sielä ainakin 5min jo hiljaa, että ehkä vihdoin nukahti! 
Oon kyllä poikkeuksellisen poikki, koska mullakaan ei ole ollut nyt omaa aikaa YHTÄÄN. Edes roskienviemiseen, postinhakemiseen tai suihkussa käymiseen rauhassa. Nuo teen yleensä silloin kuin lapset on päikkäreillä. Toivon koko sydämestäni, että Jasper alkaa pian nukkua normaalisti, sillä en tiedä nyt kuinka teen viikot omien suihkujen yms. kanssa, koska Samin ollessa viikot poissa, olen käynyt suihkussa silloin kun lapset nukkuvat yhtäaikaa päiväunia tai ovat yöunilla. Nyt Jasper on mennyt aina niin myöhään nukkumaan, että en todellakaan edes JAKSA mennä enää suihkuun. Ja niitä päiväunia ei ole.. Eilenkin oli niin hienoa, että tulin jumpasta yhdeksältä kotiin, mummu ja pappa ei olleet saaneet KUMPAAKAAN poikaa nukkumaan, Caspian nukahti kymmeneltä ja Jasper yhdeltätoista. Enkä jaksanut sitten enää mennä edes suihkuun, vaikka olin pari tuntia ennemmin hikoillut kuin pieni possu. 

Noh, tulipas ''kiva'' valitusvirsi. Se ei kyllä ollut tarkoitus, joten sori! Mulla on muuten kauhea stressi tulevista poikien yhteissynttäreistäkin, kaikki on vielä tekemättä, päättämättä ja miettimättä. Kaikki. Enkä tässä väsymyksessä jaksa edes miettiä tai päättää mitään. Toivottavasti ensi yö menisi jo hyvin, että jaksaisin huomenna edes ajatella jotakin! 

En muista, oonko täällä jo maininnut, mutta tosiaan, viikonloppuisin en nyt aika varmastikaan kirjoittele ennen kesää ainakaan. Sami on viikot pois, joten oon päättänyt vakaasti, että viikonloppuisin en edes koske tietokoneeseen. Ja aika hyvin se on pitänyt nyt ainakin jo tämän 5 viikkoa (eikä kyllä ole tuottanut mitään vaikeuksiakaan). Viikolla sitten kirjoittelen sen verran, mitä suinkaan ehdin tai jakselen. :) 

Lauantaina ''aamulla'' heräsin puoli neljältä, kolmen tunnin yöunien jälkeen, menin suihkuun ja laitoin kaikki jutut valmiiksi. Sisko ja siskon mies hakivat mut puoli kuudelta, ja lähdettiin kohti Kajaania Samin valaan. Matka oli kyllä tuskallisen pitkä, ja olen kiittänyt luojaa monta kertaa, että en lähtenyt lasten kanssa, niin kuin aluksi ajattelin! Voin kertoa, että lapset ei olisi sitä kestäneet. 10h autossa ja 3h pihalla jäätymässä yhtenä päivänä olisi ollut ihan liikaa 1- tai 2-vuotiaalle. 
Eipä mulla nyt oikeastaan mitään ihmeellistä kerrottavaa ole tuosta päivästä, oli kyllä TODELLA raskas päivä (vihdoin kotiinpäästyä piti vielä pojatkin hakea mummulasta etc.)! Niin, ja oon niin hirmuonnellinen kaikista mun kolmesta komeasta miehestä (Sami, Jasper, Caspian). <3 Halusin vaan tulla jakamaan näitä kuvia! 

<3meeri

Caspian 1-v!

Naantalin aurinko, äitin oma ilopilleri, tänään 1-vuotias! <3 Tasan vuosi sitten Jasperin synttärijuhlien päivänä, syntyi maailmaan pienenpieni Caspian Paavo Efraim kuukauden etuajassa mitoin 2700g & 47,5cm. Nyt tuo äitin ihana pieni mies on jo 11kg ja 77,6cm. <3 11 päivää miun pieni sissi joutui olemaan teholla, mutta sen jälkeen ei ole edes lääkärissä tarvittu käydä! Neuvolassakin vähän ''ihmeteltiin'' sitä, että kumpikaan lapsista ei ole joutunut syömään vielä ikinä yhtäkään lääkekuuria. Oon niin kiitollinen, että sen alkujärkytyksen ja erossaolon jälkeen Caspian on ollut koko ajan täysin terve. Caspian on niin ihana ilopilleri, vaatimaton, suloinen ja kiltti. Ikinä ei oo pahalla päällä! Ikinä ei turhasta itke tai turhasta valita. Caspianin kanssa on niin helppo olla!

 Mun vauvasta on tulossa taapero, mutta ikuisestihan Cappu on mun ihana vauveli! Nyt pikku Caspi melkein jo kävelee ja huutelee päivät pitkät ''namnam'', ''äiti'' ja ''tää (ja osoittaa sormella)''. Ei oo mitään parempaa kuin Caspianin halit ja hellyydenosoitukset. <3 En kestä taas tätä itkun määrää. Oon niin onnellinen, että mulla on tollanen pieni baby.

Tasan vuosi sitten 19:23 sain mun elämään toisen täydellisen aarteen ja musta tuli toisellekin täydelliselle otukselle äiti. Oon maailman onnellisin mun lapsista, enkä todellakaan vois edes toivoa enempää. Kaikki on niin hyvin kuin voi ollakin, ellei jopa paremminkin! Pakko vielä korostaa, että Caspian on oikeasti maailman kiltein lapsi! :')

 Ihanaa syntymäpäivää äitin rakkauspakkaus, äiti rakastaa sua. <3 

<3 Caspian, Cappu, Caspi, Vauva, Casputin <3

<3äiti

2-vuotias, oppimaan innokas!

Mä en voi uskoa, että mun esikoinen, ihana pieni Jasper, on jo 2-vuotias, iso poika! 
Tasan kaksi vuotta sitten 6.2.2013 kello 10:32 syntyi maailmaan pieni nyytti 3078g ja 49,5cm, täyden kymmenen pisteen poikavauva. Nyt tuo pieni nyytti on jo 13 000g ja 89,7cm. <3 

Siitä asti Jasper on ollut mamman silmäterä, kaikki kaikessa. Mä oon saanut olla jo kaksi vuotta äitinä maailman suloisimmalle otukselle. Muistan niin elävästi Jasperin ensimmäiset päivät. Jasper nukkui superhyvin yöt, ja mä valvoin katsomassa pienen unta. Vauva-aika oli niin ihanaa, Jasper oli maailman kiltein vauva, joka ei ikinä itkenyt. Olin (ja oon vieläkin) niin kiitollinen ja onnellinen siitä pienestä ihmeestä, joka oli tehnyt musta äidin. Kaksi vuotta tosiaan toi ihana mies on ollut täällä maailmassa ilahduttamassa mua. Jasu on vieläkin niin ainutlaatuinen, menevä, höpsö, iloinen, onnellinen ja tyytyväinen. Joka päivä muistan kiittää tuosta rakkaasta ja terveestä pojasta.

 Kaksi vuotias Jasper on jo monitaituri! Kaikki asiat pitää saada tehdä ''ITTE ITTE ITTE!!'', hän on huolehtivainen ja hellä isoveli, täynnä rakkautta oleva poika, joka haluaa halia ja suukotella kaikkia, hänellä on supermuisti, hän rakastaa musiikkia & autoja & rekkoja & eläimiä, hän osaa käyttää puhelinta ja telvisiota paremmin kuin äiti, hän rakastaa juoksemista ja leikkimistä, hän lauleskelee ja höpöttelee, hän nauraa ja iloitsee, hän kutittaa ja on innoissaan kaikesta, hän huomioi toiset ja muistaa kiittää aina jokaisesta asiasta, hän rakastaa siivoamista ja aina auttaa äitiä kaikessa mahdollisessa, jopa vessassa käymisessä. Jasper aina lohduttaa kaikkia ja äitillekin aina sanoo ''Nätti äiti!'' <3 

Voisin vaikka kirjottaa koko päivän Jasperista juttuja! Oon niin ylpeä äiti, ettei mitään rajaa. Rakastan niin paljon tuota ruskeasilmäistä nappisilmää, että jokaikinen päivä mä itken (niin kuin nytkin) ja mietin, kuinka etuoikeutettu mä oon, kun oon saanut elämääni noin parhaista parhaimman lapsen. Kaksi vuotta sitten oli mun elämäni paras päivä. Silloin syntyi Jasper Eljas Patrik. <3 Kaksi vuotta jokaikinen päivä, oon kertonut Jasperille monta kertaa päivän aikana, kuinka äiti rakastaa. Kaikki mitä mä oon menettänyt äidiksi tulemisen myötä, on ollut sen arvoista.

 Onnea rakaspieni, äitin kulta, äiti rakastaa sua. <3 

Jasper, Jasu, Jaspunti, Jaspinto, Happeri, Happinto, Jappu <3 Ihanaa synttäripäivää kulta!

<3äiti