sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Vihdoin ikioma paikka bloggailulle!

Olen jo kauan aikaan halunnut meidän kotiin jonkinmoisen työ-/kirjoitus-/tietokonepöydän. Jo edelliseen asuntoon sitä haaveilin, mutta aina jotenkin kummasti tuli sitä tärkeämpää hankittavaa ja niin se sitten kerta toisensa jälkeen jäi.

Tähän asti olen dataillut a) ruokapöydän ääressä, b) sängyllä läppärin kanssa makoillen tai c) pöytäkone yhdisttetynä 47tuumaiseen televisioon itseni makoillessa sängyllä.

a) Niskat eivät tule kipeäksi, mutta mun mielestä läppäri ei oikein sovi ruokapöydälle/keittiöön. Halusin jonkin vakinaisemman paikan.

b) Voi niskaparkoja.. Ja yöllä kone jouti aina lattialle, enkä myöskään voinut kovin myöhään bloggailla (vaikka yö- ja päikkäriaika on ainoat ajat kun ehdin olla koneella), koska en voinut datailla nukkuvaa miestä samalla häiriten.

c) Tämä oli ihan hyvä vaihtoehto. Mutta niskat tulivat aina niin kipeäksi! Näppäimistön ja hiiren kanssa makasin sängyllä ja ylöspäin katsoin televisioon/koneeseen. Lisäksi noin iso näyttö oli jo melkein liian suuri. 



Tasan pari viikkoa sitten vaihdettiin olohuoneessa järjestystä, ja näin aukeni täydellinen kolo ja paikka omalle työpisteelle! Joten ei kun pöytää metsästämään ympäri internetin ihmeellistä maailmaa. 
Olisi toki ollut kivempaa käydä katselemassa eri vaihtoehtoja livenä, mutta täällä tuppukylässä sekä kahden alle kaksi vuotiaan lapsen kanssa se ei ollut kovin mahdollista. 

Olisin tahtonut jonkinlaisen korkean sekä kapean pöytäyksilön, jonka seuraksi olisi tarvinnut jonkinmoisen baarijakkaran. Se olisi ollut myös sen takia hyvä vaihtoehto, että pojat eivät olisi pöydälle yltäneet. 
En kuitenkaan löytänyt sellaista mieluista (tai halpaa vaihtoehtoa), joten tyydyin valitsemaan Jyskin, Hobby Hallin tai Ikean vähäisistä HALVOISTA vaihtoehdoista.
Ikean valikoimassa oli kyllä kaksi todella halpaa, sekä silmää miellyttävää kapeahkoa työpöytää. Mutta, kuten kaikki tietää, mulla on täällä kaksi vilkasta alle kaksi vuotiasta poikaa, joten pelkäsin, että Ikean valikoiman pöydät eivät olisi tarpeeksi kestäviä ja tukevia. 
Jyskissä oli myös pari vaihtoehtoa, mutta ne eivät kovin miellyttäneet silmää, tai kyllähän se silmä tykkäsi, mutta en oikein osannut kuvitella niitä meidän olohuoneeseen. Ja niissäkin vähän pelkäsin, olisiko ne samaa tasoa kuin Jyskin muutkin halvat kalusteet. 


Hobby hallista kuitenkin sitten bongasin tämän pöydän

(Ooämgee! Nyt kun etsin tuon pöydän Hobby Hallin sivuilta.. Niin!! Se oli tilatessanikin tarjouksessa, mutta silloin tarjoushinta oli tuo 78,90e ja oikea hinta oli joku noin 90e?! Pakko kyllä katsoa pian, että maksoinko mä oikeasti siitä tuon vajaan 80e (ostin samalla myös verhot ja tyynynpäälliset, niin en ole varma...), ja nyt se sitten on noin halvalla tarjouksessa:o)



Kaunis, sopivan yksinkertainen, valkoinen. Sopisi meidän olohuoneeseen. Myöhemmin sitä voisi käyttää myös vaikka meikkipöytänä. Mahdollisuuksia pöydän käyttötarkoitukseksi riittänee. Lisäksi, pöytä oli sopivasti kanta-asiakastarjouksessa! Laitoin pöydän heti ostoskoriin, mutta pari päivää pähkäilin asiaa, kunnes palasin koneen ääreen ja tilasin ko. pöydän.


Pöytä saapui muutamassa arkipäivässä postiin, ja kokoamiseen sain palkattua Samin. Siinä kokoamisessa menikin sitten pari tuntia. 

Pöytä tuntuu tukevalta, siinä on mukavasti edes yksi pieni säilytysosa, eli laatikko. Se oli plussaa, koska ajattelin ensiksi, että sitäkään ei välttämättä tarvitsisi olla. 
Sivupöytä sopii täydellisesti meidän olohuoneeseen kokonsa ja näkönsä ansiosta!

 Tuolin ajattelin päällystää. 

Pöytä on matala, eli mitään baarijakkaraa ei tarvitse ostaa. Keittiön ruokapöydän tuoli meni vallanhyvin uuden pöydän ääreen. Aion tuolin vaan päällystää kivalla kankaalla, jotta sekin sopisi paremmin olohuoneeseen. 
Meillehän tuli samana päivänä myös uusi syöttötuoli, joka pääsi ruokapöydän päätyyn ja Jasperin syöttötuoli siirtyi pöydän sivuun yhdeksi normaaliksi tuoliksi. Joten, juuri sopivasti, ruokapöydän yksi tuoli ''vapautui''. Meillä on muutenkin ollut tarkoitus ostaa keittiöön uudet tuolit (keittiön tuolithan kuuluivat edelliseen ruokapöytään, ei vain olla saatu vieläkään aikaiseksi löydettyä mieluisia uusia tuoleja), joten, ihan hyvin meni tämä näinkin.  
 
Pari päivää Jasperilla meni pöytää välillä ihmetellessä, mutta nyt pöytä ja läppäri ovat saaneet jäädä pojilta jo rauhaan. Tarkoituksena olisi ehkä siirtää meidän pöytäkonekin uudelle pöydälle, tai sitten lisään, kun uskallan, vaan koristeita yms., mutta sitten vasta kun Jasper ei enää varmastikaan niitä aio heitellä lattialle.. :D

 Minun ihana pöydän esittelijäapulainen! 

 Hmm.. Kukahan sille laatikollekin löysi heti käyttöä?? ;D

Eli, pöytä on tällä hetkellä kieltämättä aika yksinäinen pelkän kannettavan tietokoneen kanssa, mutta ihan varmasti se saa vielä paljon käyttötarkoitusta. 

Mun mielestä on ihan valtavan ihanaa nyt!! Mulla on oma paikka bloggailulle, niskat eivät tule kipeäksi, tietokoneen ei tarvitse koko ajan vaihdella osoitettaan.. Ja 99,99% varmuudella aion pysytellä vain pöydän ääressä koneella ollessani, sillä kannettavakaan ei edes toimi enää ilman laturia, joten... :D Ja onhan tämä muutenkin niin ihanaa nyt. Enää ei tarvitse miettiä, että minneköhän minä nyt tämän koneen raahaan kun pojat nukkuvat! 

Iltaisin kun pojat nukkuvat ja Sami katsoo jotakin todella ''hyvää'' ohjelmaa televisiosta, niin mä hiihdän hiljaa tähän viereiselle pöydälle nörttäilemään. 

<3; meeri
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ❤