torstai 19. syyskuuta 2013

Masu kasvaa & vointi paranee

Eilen tulikin sitten yhtäkkiä niin paljon ohjelmaa, etten enää millään kerinnyt väsäilemään postausta! Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? :-)

Mitä kuuluu masuvauvalle ja äipälle? Tai pikemminkin mitä ei kuulu, niin huomaamattomasti ja kiltisti on viime viikot mennyt raskauden suhteen. 17. raskausviikko siis menossa!

Viime viikolla oli neuvolakin, ja kaikki oli sielä hyvin. Ultratessa pikkuvauvalla oli hikka! Mikä näytti mun mielestä erityisen hauskalta ja jännältä. Pikkuisen suu ja silmätkin erottuivat aivan selvästi- ja suun aukeamisen huomasi vaivatta, jonka jälkeen pikkukaveri ''pomppasi'' aina ilmaan. Hikka taisi kestää koko ultrauksen ajan, mutta muutenkin pikkuinen liikkui ja elehti reippaasti. Ihana äitin pieni sielä! 


Kuitenkin jokaisessa ultrassa pikkukakkonen on ollut aivan toisella tavalla kuin Jasper muinoin. Mistä minä olenkin saanut päähäni uuden tulokkaan olevan tyttö, mutta kuitenkin raskaudenkulku tähän asti ainakin on ollut oikeastaan täysin samanlaista kuin Jasperia odottaessa... Joten raskaudesta päättelisin taas kaiffarin olevan poika!  
 Tiedä sitten, mutta toisaalta mulla on siis ollut koko ajan vahva tyttöfiilis, toisaalta taas luulen, että taas meidän perheeseen ja sukuun tulisi yksi poikalapsi lisää! Molemmat on tietenkin todellakin tervetulleita, mutta olisihan se toisaalta kiva, että saataisin pieni tyttökin ilahduttamaan meidän arkea. Ettei miehillä olisi niin vahva valta täällä talossa ;-) Olisi kiva saada oma pieni prinsessa, mutta toisaalta olisi myös tosi kiva, jos Jasper saisi pienen veljen leikkikaverikseen. Aika näyttää, ja enkä millään kyllä malttaisikaan odottaa reilua kuukautta rakenneultraan!


Oma vointikin on ollut hyvä! Ei ole ollut pahoinvointia eikä väsymystä vaikka en ookkaan varmaan ikinä nukkunut näin vähän kuin nyt kuten noista kuvien silmäpusseistaki voi huomata (mutta ei ainakaan raskaudesta johtuvaa väsymystä oo ollut), ruokakin laskee paremmin alas, suuria epäterveys- himojakaan ei ole ollut (mitä nyt välillä iskee kakku- tai suklaanhimo.....), painokaan ei ole vielä lähtenyt mihinkään nousukiitoon (sitä odotellessa! NOT), ei ole ollut enää kutinaa.. Paitsi turvotusta mulla tuntuu jo nyt pikkuisen olevan(omasta mielestäni ainakin)? Eikä kyllä oikeastaan ole muitakaan vaivoja ollut? Eli kaikki sen suhteen on kyllä tosi hyvin! Ja intoa ja energiaakin mulla riittää paljon paremmin kuin vielä hetki sitten. Tosin sitä stressiä mulla on ollut nyt aika paljon, yritän kyllä päästä siitäkin eroon mahdollisimman pian! Ja tuntuu se jo onneksi vähän vähentyneenkin, en halua että pikkuisellakin on sitten stressiä kun mä täällä stressaan jostakin ''turhasta''.

Masukin on ihan hyvin jo kasvanut, mutta omasta mielestäni tämä on masun koon suhteen rasittavin vaihe raskaudessa! Mahaa on jo, mutta juuri niin, että omat ''normaalit'' vaatteet ovat aivan kamalia päällä ja äitiysvaatteet taas on vielä ihan liian isoja, varsinkin mahan kohdalta! En tiedä kadunko tätä toivetta vielä myöhemmin, mutta nyt siis toivon, että mulla olisi jo sellainen semijättiläinen massu! Mitä olisi helppo pukea ja mitä voisin ilolla ja ylpeydellä kannatella.

Moi, terveisin kauniit silmäpussit :-D

<3: meeri

6 kommenttia:

  1. Jonkin aikaa oon kerennyt blogiasi seuraamaan ja kivalta vaikuttaa. Itse olen 16. raskausviikolla ja ärsyttää kamalasti tuo, että mahaa on jo vähän mutta se näyttää lähinnä siltä että olisin lihonnut. En malttaisi odottaa, että masu kasvaa sen verran että siitä näkee raskauden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla, kiitos! :)

      Oon niin samaa mieltä sun kanssas! :) Ihanaa, tsemppiä sullekin raskauteen! Koska sulla on la? :)

      Poista
  2. Moi! Uusi lukija ilmoittautuu! meillä täällä samanikäinen toisen nimen kaimapoika Lauri :) kiva seurailla samanikäisten lasten kuulumisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan! Oo, kiva kuulla ja tervetuloa!! :-) Munkin mielestä on kyllä erityisen mukavaa jutskailla just samanikäisen lapsosen äitin kanssa, ja muutenkin kiva seurailla muitten samanikäisiä pikkuisia kun on se omakin kokemus! :)

      Poista
  3. Ihana blogi sinulla !! Minulla on 12/12 syntynyt poika :) Jotenkin näytät tutulta ! Meillä saattaa olla yksi yhteinen feispuukki kaverikin! Käyppä ihmeessä kurkkaamassa minun blogi http://kissun-blogi.blogspot.fi/ -Krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :) Noniin, pari kuukautta vanhempi kun meidän poitsu ;) Ja haha, aijaa?! Pieni maailma vissiinkin.. :D!! Ilman muuta meen tutkiskelemaan, heti kun vaan ehdin (eli huomenna viimestään) :)!

      Poista

Kiitos kommentista! ❤