torstai 1. toukokuuta 2014

Mökkihöperö

Vaikka Jasperin synttäreistä onkin jo kolme kuukautta aikaa, niin ajattelin esitellä hänen synttärilahjan! Eli, täällä (klik*) pohdiskelinkin, että mitä me ostettaisiin Jasperille synttärilahjaksi.. 


Olin jo aikalailla päätynyt johonkin autoon/johonkin muuhun ''kulkuneuvoon'' aka potkutteluautoon (ja niitähän J sai loppuviimein peräti jopa kolme synttärilahjaksi). Mutta sitten kysyin Samilta (näytin tuon postauksen sille), ja pyysin sitä kertomaan oman mielipiteensä. Olin aika varma, että just Sami olisi halunnut vaikka sen paloauton tai jonkun muun auton Jasperille ostaa, mutta olin väärässä. Sami ehdotti tuota mökkiä (postauksessa kylläkin eri mökki) niin olin ihmeissäni ja todellakin suostuin!! Koska itsekin himoitsin sitä. Olin vaan ollut varma, että Sami ei haluaisi ostaa niin ''kallista'' lahjaa.



Mentiin sitten Elloksen sivuille ja sielä oli 3-4 erilaista majavaihtoehtoa. Kaksikerroksinen mökki jätettiin sitten laskuista suuren koon sekä että suuren hinnan vuoksi. Mutta, lopuista valittiin sitten sen värinen, mikä tuntui parhaalta. Toinen mökki oli liiankin täynnä epäyhteensopivia värejä vaikka muuten olikin ehkä vielä ''kivempi'', mutta toi yksinkertainen, mutta kuitenkin värikäs mökki oli kaikista mieluisin. Varsinkin kun ainakin tässä nykyisessä asunnossa on vähän kyseenalaiset seinien värit, niin en halunnut mitään liian outoa mökkiä siihen kylkeen vielä.



Mökki on kyllä saanut kaiken ansaitsemansa huomion!! Jasper heti rakastui mökkiinsä! Hän oli heti siitä niin innoissaan, ja on kyllä vieläkin. Aina aamuisin ja iltaisin leikitään Jasperin kanssa tosi paljon piilosta ja hippaa, ja usein leikit painottuu siihen, että Jasper juoksee mökkiin ''pakoon'' ja meinaa kuolla nauruun kun äiti pikkuisen säikyttelee ikkunoista! Ihme ja kyllä, mutta kerrankin oon oikeasti tyytyväinen valintaan, enkä kadu yhtään, että päädyttiin just tuohon! :-)

 Ja ainakin kolme kuukautta Jasper on jaksanut leikkiä majassaan, että ei ole ainakaan vielä innostus hiipumassa. Tuskinpa siis oli ainakaan hetken huumaa. Ja onhan mökki ollut kaikkien muidenkin, isompienkin, lasten mieleen! 



Majassa on kolme ikkunaa ja ovi. Sen voi laittaa myös pihalle! Saakin nähdä, roudataanko ensi kesänä Jasperille tai kenties vasta kahden vuoden päästä 1- ja 2- vuotiaille veljeksille mökki pihalle. Niin, ja tietenkin haluan sitten joskus tulevaisuudessa kun on oma tupa ja piha, niin ihka ''oikeankin'' leikkimökin pihalle! 


Toimituskin oli muuten tosi nopea, tilauksen tein sunnuntai-illalla ja mökki saapui kotiin jo keskiviikkona.

Mitäs te ootte antanut omille pikkuisille 1-v lahjaksi?? :)

<3; meeri

4 kommenttia:

  1. Ihana mökki! Minkä hintanen se oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!! :) Mun muistaakseni se loppusumma oli 169€ jonkun alennuksen jälkeen.. Voin vielä kattoa jos niitä on sielä, kun en oo varma muistanko oikein!

      No höh, ei niitä enää ollut sielä. :/

      Poista
  2. Me annettiin pojalle Brion mäyräkoira ride-on. Eli siis "potkutteluauto" oli meidän valinta, varmaan aika yleinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mutta se on just hyvä lahja! :) Siinä yks veenähän niitä alkaa just kiinnostamaan kaikki tuollanen. :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ❤