maanantai 26. toukokuuta 2014

Vailla päätöksiä

Haloo haloo, kuuleeko kukaan? 
Edellisestä tekstistä on huomenna 2 viikkoa, ja se on mulle jo tosi pitkä aika, mun ennätys. Oonkin saanut jo muutaman syyllistämiskommentin mun blogitauosta, ja ajattelin nyt tulla kirjoittelemaan taukoon ja blogiin liittyen. 

Mistähän mä aloittaisin? Mulla olisi kyllä pilvinpimein asioita, mutta eipä ole aikaa. Varmasti jokainen äiti, jolla on vauva ja taapero, ymmärtävät mua. Mulla on vielä kaikenlisäksi todella helpot ja kiltit lapset, ja siltikään mulla ei ole aikaa. Entäs sitten, jos vauvalla olisi vaikka koliikki? Tuskin kerkiäisin ikinä edes pesemään hampaita.

Tänäänkään en ole kerinnyt edes harjaamaan hiuksia. Saati sitten mitään muutakaan. Caspian nukahti sitteriin ja tintta-Jasper oli pakko laittaa toisille päikkäreille, joten mulle siunaantui hetki aikaa. Sinä aikana suunnittelin harjaavani hiukseni ja syödä jotakin, mutta mä suunnistinkin nyt sitten koneelle, koska se sattumoisin oli auki kun maksoin aamulla laskuja. 

En ole kahteen viikkoon kerinnyt edes aukaisemaan tietokonetta! Miettikää sitä, mulla ei tottavie ole ollut aikaa kirjoitella blogiin, mulla ei ole ollut aikaa yhtään mihinkään. 

Meillä oli konekin rikki noin viikon.. Multa kysyttiin, että miksen tee vaikka edes kännykällä jotakin lyhyttä postausta? Mä vihaan (lue: en osaa) kirjoittaa kännykällä, ja kaikki jotka mut tietää, tietää myös sen, että jos mä jotakin haluan sanoa tai kirjottaa, niin en osaa tehdä sitä lyhyesti. 

Mua on stressannut ihan hirveästi tämän blogin olemassaolo, enkä tiedä mitä mä tekisin.. Mulla on niin paljon postauksia rästissä, että aivan kauhistuttaa. Tänäänkin alkoi suorastaan oksettamaan, kun avasin koneen ja näin työpöydällä kuvia, jotka olin suunnitellut erinäisiin postauksiin. Että sinänsä ihan kiva, että olen nyt pitänyt pari viikkoa taukoa, muuten mun pää olisi varmasti jo räjähtänyt.

En tiedä, mutta en ainakaan usko, että mulla olisi enää yhtäkään lukijaa.. Blogin taso on laskenut kuin lehmän häntä, Caspianin syntymän jälkeen. Enkä koe huonolaatuisia pikkupostauksia omakseni. Mä yritin monta kuukautta päästä tapahtumissa ja postauksissa ajantasalle, mutta viimein pari viikko sitten luovutin asian suhteen. 

Vaikka en ole istunut edes koneella, niin en ole silti ehtinyt edes pitämään kotia kunnossa. Oon nyt pari viikkoa haaveillut lattioiden pesusta. Täällä on muutama koneellinen pyykkiä, kasat hilluvat päivisin meidän sängyllä, ja illalla siirrän ne lattialle, että mahdutaan nukkumaan. Muutama sana: MÄ EN YKSINKERTAISESTI VAIN KERKIÄ BLOGGAILEMAAN. Vaikka haluaisin, mun rakasihana harrastus! :D 

En kyllä tiedä mitä mä teen tämän blogin suhteen? Tuntuu kurjalta, että se roikkuu kaikelle kansalle huonolaatuisena ja postauksia ei tipahtele juuri koskaan. Mutta en mä halua blogia poistaa! Ehkä nyt on vaan joku huono hetki ja ehkä parempi aika koittaa vielä? Kuka tietää. Katuisin ikuisesti, jos blogin poistaisin, mutta en näe syytä, miksi sen pitää olla olemassa, jos se ei päivity ikinä, ainakaan kunnolla. 

Sainkin tänään kommentin, missä mua käskettiin olemaan lojaali lukijoita kohtaan, ja ilmoittamaan etukäteen jos blogin poistan. Siis tottakai ilmoittaisin asiasta etukäteen, siitä ei ole epäilystäkään. En itsekään tiedä, mitä tekisin, mutta en kiirehdi päätöksen suhteen.

Musta on myös alkanut tuntumaan, että ketään ei edes kiinnosta meidän elämä enää. :D Kommentit ovat vähentyneet huomattavasti muutaman kuukauden aikana. Vaikka blogia itselleni pääsääntöisesti kirjoittelen, niin on se silti aina ollut ihan mahtijuttu saada lukijalta kommenttia ja palautetta! 

Mua harmittaa ihan ylipaljon myös se, että en ole juurikaan kerinnyt edes Caspianista tai hänen kehityksestään mitään tänne kirjoittelemaan. Harmittaa, että Jasperista on niin paljon juttua, mutta Caspianista ei juurilainkaan blogihistorissa. 

Tekisi mieli aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta en kyllä tiedä, kuinka sekään onnistuisi sillä blogihan on jo olemassa. 

Instagramia esimerkiksi päivittelen nykyään tosi ahkerasti kuvilla, blogin facebook-sivulle kirjoittelen välillä juttujakin ja mua saa pyytää ihan hyvillämielin kaveriksi facebookissa, jos kiinnostusta riittää enemmänkin meidän juttuihin. 

Caspian nukkuu nykyään hyvin yöt, mutta päivällä hän nukkuu vain lyhkäisiä pätkiä.. Jasper taas nukkuu päivällä parin tunnin päikkärit ja yötkin hyvin, mutta tulleen kesä ja valon ansiosta, meidän aamu alkaa yleensä suhteellisen aikaisin.. Koko ajan riittää tekemistä, ja ikinä se tekeminen ei lopu kesken. Kukaan ei täällä mun puolesta hoida lapsia, siivoa kotia tai käy mun puolesta suihkussa. Oliskin ihanaa, jos joku voisi kirjoittaa mun sanelun avulla mun puolesta blogia! :D 

Kyllä mä pystyn puhua kun syötän Caspiania, tai kun vaihdan Jasperille vaippaa, mutta koneella en ikävä kyllä pysty siinä samalla olemaan. 

Kuulumisista en edes lähde erikseen avautumaan, aina mä sanon ''meille kuuluu ihan hyvää'', vaikka se ei olisi tottakaan. Lasten kanssa mulla kyllä menee hyvin, vaikka välillä äitilläkään ei meinaa riittää kärsivällisyys.. 

Kauheinta päivissä on se, että Jasper ja Caspian menevät yhtäaikaa yöunille. Illalla he ovat aina väsyneitä ja kärsimättömiä, ja mun pitäisi joka ilta revetä ruokkimaan ja hoitamaan heitä yhtäaikaa.. Väistämättä, jokainen ilta, poikkeuksetta kuluu iltarutiinien osalta niin, että toinen kiljuu, karjuu tai itkee kun tyhmä äiti vaihtaa veljelle yöpukua, eikä tee sitä yhtäaikaa molemmille. 

Mutta nyt Caspian alkoi tuola puhkumaan, joten tämä mama jatkaa tästä suoraan sinne, ilman että kerkesin edes niitä hiuksia harjaamaan. 

Mä yritän venyttää itseäni joku yö vaikka tänne koneelle asti uudemman kerran. Saatte nyt laittaa siihen seuraavaan kertaan asti risuja ja ruusuja, toiveita, kysymyksiä mulle ja blogille!!

<3; meeri

20 kommenttia:

  1. Toivottavasti et lopeta! Sun blogis on mun ehdoton lemppari! Odotan innolla aina uusia postauksia, mutta ymmärrän hyvin että oot kiireinen lapsien kanssa. Älä stressaa blogia, kirjoittele aina kun kerkiät :) Ajattele että nyt on vaan tämmönen hiljaisempi kausi ja se tulee muuttumaan. Mä jaksan ainakin odottaa postauksia! :):)

    VastaaPoista
  2. Miksei mies tee siellä mitään? tai sellanen kuva tosta tekstistä tuli, miksei se auta iltapuuhissa, kodin ylläpidossa ym.? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tekee yleensä jos on kotona. Mut se käy töissä, kuuluu palokuntaan ja siihe päälle viel muutama harrastus ja muut menot niin eipä paljon yleensä oo kotona kun lapset on hereillä..

      Poista
    2. Voih, tuo on aivan liian tuttua täälläkin! Mies on vakityöpaikassa 8h/päivä, kerran viikossa paloharkat ja sitten tietysti hälytykset, lisäks 3krt/vko uintitreenit, jotka kestää 1,5h+ yhteensä noin tunti matkoja, sitten on tietysti salilla käyntiä kerran viikossa ja sitten jos sattuu olemaan 2 vapaapäivää peräkkäin, hän ottaa vielä ylimääräsiä töitä ambulanssista 24h vuoron. :/ Mutta sitten se on ihan luksusta kun hän on joskus kotona ja vaihtaa pojalle vaikka vaipan! Koita Meeri jaksaa! <3 Meinaan ehkä rohkaistua laittamaan facebookissa kaveripyynnönkin joku päivä :)

      Poista
  3. Älä ihmeessä ota stressiä blogista. Pidät sen täällä, ja kirjoitat kun aikaa ja innostusta löytyy.. Kyllä ne lukijat täällä mukana pysyy, ja ymmärtää, että arki kahden pienen kanssa on hyvinkin hektistä! :) Oon aika varma,että kun meillekkin pian se toinen saapuu, niin blogin postaustahti varmasti hiljenee.. Ainakin aluksi. :)

    VastaaPoista
  4. Tämä on kuule aivan hyvä blogi, vaikka joka viikko ei postauksia tuliskaan! Älä ihmeessä poista äläkä ota stressiä yhtään :)

    VastaaPoista
  5. Älä stressaa blogista, sulla on aivan varmasti hirmu paljon muutakin ajateltavaa. :) sulla on ihanan persoonallinen blogi, ja sun juttujas on tosi kiva lukea. Toivottavasti et blogia poista, ja niinkuin muutkin ovat yllä sanoneet, ei pieni tauko/hiljaisuus pahaa tee. :)

    T. 20vee yhen kohta 10 kuukautta vanhan pojan mamma Lappajärveltä!

    VastaaPoista
  6. On täysin ymmärrettävää ettet vaan repeä joka suuntaan. Kyllä se aika tulee vielä kun ehdit tätä blogiakin ahkerammin päivittelemään! Lupaan odottaa kärsivällisesti uusia postauksia, ja todellakin teidän elämä kiinnostaa vielä!
    Terveisin melko tuore lukija :)

    VastaaPoista
  7. Et edes harkitse blogin poistamista ja meidän jättämistä!!! :D kyllä sun lukijat jaksaa odottaa, älä meistä stressaa!

    VastaaPoista
  8. Jaksamista!

    (http://elamastajamuustakin.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
  9. Älä stressaa turhia! :) kyllä me lukijat täällä pysytään. Varmasti elo kahden pienen lapsen kanssa vie kaiken ajan ja energian, kun yhdenkin kanssa saa välillä olla helisemässä :D itse olen seurannut blogiasi noin vuoden ajan ja pidän siitä kovasti, tämä on niin aidon oloinen :)
    Yhtenä ideana tämän blogin kohtalon suhteen voisi olla tauko, niin pitkä kuin ikinä olisi tarpeen. Minä ainakin jäisin odottelemaan ;) Tai toinen vaihtoehto voisi olla unohtaa kaikki kirjoittamatta jääneet aiheet ja postausideat ja aloittaa sillä tavalla puhtaalta pöydältä. Tiedän kuinka hirveää stressiä tekemättömät asiat aiheuttavat! Voisihan niihin palata sitten joskus, kun aikaa on ja ideapankki on tyhjillään :) Hyvää kesää teille!

    Terkuin Mariia

    VastaaPoista
  10. Ensinnäkin paljon voimia sinne arjen keskelle! Sulla on nyt kaks pientä ihanaa lasta ja ku miettii ni se aika on pian ohi ku ne on jo kasvanut isoksi.. Ku jaksaa päivä kerrallaan eikä mieti liikaa tulevaa ni sitä jaksaa paljon paremmin! Tämä blogi voi jäädä hiljaiselle, se ei meitä moniakaan haittaa kunhan et vaan lopeta! Tämä on tosi aidon oloinen blogi ja sinä oot sympaattinen ja ihana, mitä tämän blogin perusteella saa vaikutuksen:) mun mielestä tämän blogin taso ei oo pienentynyt missään vaiheessa mitenkään suuresti ainakaan! Edelleen tämä on niin hyvä blogi :) älä stressaa liikaa tästä!!
    terveisin Anu

    VastaaPoista
  11. Voi ihana Meeri <3

    Nyt lopetat stressaamisen, etkä todellakaan blogia! Kyllä tämä ihana blogi ja me odotetaan täällä sinua kaikessa rauhassa vaikka sinun elämäsi ei ole rauhaisaa ja jos joku random ei ymmärrä sitä niin hänellä ei tosiaan varmaankaan ole lapsia tai ainakaan kahta vuoden ikäerolla, joten suonettakoon se ihmetys hänelle :)

    Ei sinun tarvi meille selitellä mitään, kirjoitat silloin kun ehdit ja on fiilistä, tietenkin. Tottakai blogin tilanne vaihtelee elämäntilanteiden mukaan ja ihan voi vaikka taukoakin pitää :)

    Ihana, kun tulit instaan <3

    VastaaPoista
  12. Millon meinaat postata tänne jotain uutta? Turhaa piät blogia ku et kirjota tänne nykyään mittäään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ajattelin yrittää, mut ei voi mitään jos en kerkeä. Sulla ei varmaan oo lapsia. :-) ja haha kyllä monessa blogissa pidetään monenkin viikon taukoja, eikä niille satele tälläsiä kommentteja. Ei oo pakko käydä kyyläämässä, jos ei miellytä! :-) Kirjottelen varmasti sitten kun aika ja jaksaminen siihen antaa periksi.

      Poista
  13. No luulis sun miehen auttavan sua ettei sun tarvi yksin kaikkee tehä.. luulis sen harrastuksista tinkivän tai jotenki muuten auttaa sua. Ihme mies ku ei omista lapsita tai naisestaan huolehdi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huolehtiihan se, käy töissä jne. Eilenkin oli 16h töissä niin eipä siinä paljon voi mua kotona auttaa. :) mut mä pärjään kyl hyvin lasten kans kolmestaankin, en vaan jaksa lasten nukkumaan menon jälkeen alkaa mitään blogia kirjottelemaan, vaan ennemmin löhöän vaan tai siivoan. :)

      Poista
  14. Esittää vaa et ne on yhes tai sit ne on vaa säälistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, mutta mitä vittua? :D Miks esittäisin, että ollaan yhdessä? Ja mitä säälistä? :"D Anteeksi, jos mun mies käy töissä eikö oo 24/7 kotona? Anteeksi jos en oo kirjoitellut meidän suhteesta mitään ( mutta eipä se muutenkaan sulle kuulu), mutta voin kertoa, että meillä menee yllättävän hyvin. :-) Revi sä siitä ärsytystä noukkaas, ettei mee niin huonosti ku toivoisit. ;)

      Poista
  15. Joo soronooo lukias häipyy

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ❤