maanantai 14. heinäkuuta 2014

Jotain uutta pojille

Meille tuli silloin viime (vai toissa? Oon ihan sekaisin jo viikoista!) viikolla pari pakettia, ja esittelen ne nyt nopsasti! Illemmalla (jos suinkin mahdollista..) palailen sitten joko Tampereen reissun tai ostosten parissa! 




Tilasin Punavuoren peikosta Jasperille ihanan mini rodinin käärmepipon! Jasperilla ei oikeastaan ole nyt ollenkaan ollut tänä kesänä sopivan kokoista ohutta pipoa, joten päässä on ollut joku vähän paksumpi pipo tai lippis. 
Pipo oli siis muutenkin saatava! 
Mä kyllä yritin ensiksi babyshopista tilata sellaista keltavalkoista pandalakkia, mutta varmaan tunnin yritin ja aina siinä vaiheessa kun olisi pitänyt päästä nettipankkiin, sivut tilttasivat.. Mulla ei kuitenkaan ole mahdottomasti aikaa istua koneella, vaan pitää takoa silloin kun rauta on kuumaa, eli silloin kun lapset nukkuvat. :D 
Joten, vaihdoin äkkiä kauppaa ja tilasin kakkosvaihtoehtona olleen pipon! Eikä varmasti ollut valinta missään muotoa väärä, sillä tykkään tuosta lakista tosissani! Jasper oli myös mummulassa saanut pipostaan paljon kehuja, joten onneksi en saanut silloin tilattua pandalakkia. Mutta, kyllä mä senkin vielä joskus ostan. ;) 
Ja taidanpa ostaa vielä lisääkin käärmekuosisia vaatteita, vaikka mini rodinin paidoissa ja housuissa ko. kuosi onkin muhun vähiten iskenyt (mikä toki johtuu siitä, että useita kuoseja rakastan niin paljon :D)
Mitäs tykkäätte piposta? Mites teihin iskee tuo kuosi? :)





Sitten mulle tuli Stockmannilta paketti myöskin! Tilasin sieltä päätarkoituksena pojille juhlavaatteita, ja samalla matkaan tarttuivat Jasperille nämä ihanan värikkäät shortsit! 
Olikohan nämä name it:n shortsit n. -70% alennuksessa, sillä lapuissa lukee hintana joku 20€, mutta todellisuudessa nämä maksoivat muistaakseni n. 7€. :)




Caspianille tuli molon mustat peruscollarit! Nämä on siis täysin mustat, aamuvalossa otetut kuvat hiukan vääristävät.. 
Haha, nyt mä sitten tilasin ne ensimmäiset molotkin.. :D Mutta nämä oli niin halvat, että merkki ei niinkään ratkaissut! Mutta yli 20€ en kyllä varmasti olisi näistäkään ikinä maksanut; onhan nämä merkkiä, mutta kuitenkin ihan normaalit ja yksinkertaiset. Näillä taisi hinta olla 14,95€




Ja näitä mä menin etsimään! Tilasin siis name it:n mustat puvunhousut molemmille poitsuille tuleviin häihin. Nämä oli aika tyyriit, olikohan joku 22€/kpl.. Käyn kyllä vielä vähän taistelua itseni kanssa, että palautanko mä nämä vielä kun sitä palautusaikaakin vielä on.. :D Mutta tuskin!



Sitten vielä mustat liivit! Kauluspaidat pitäisi vielä jostakin keritä hankkimaan, tai en tiedä pitääkö mennä vanhoilla.. Jokaisen Tampereen kaupankin kävin kollaamassa kauluspaitojen toivossa, mutta missään ei ollut kuin perussinivihreäyms. kauluspaitoja, ja ne ei muhun kyllä sitten yhtään iske.. 


<3; meeri

5 kommenttia:

  1. Mitkäs juhlat tulossa? Onko tämä se mullista juttu mistä lupasit kertoa? Hmm MENETTEKÖ NAIMISIIIN??? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahah ! No ei tod! :D Mun veli menee lauantaina naimisiin. :)

      Poista
  2. Mitkäs juhlat tulossa? Onko tämä se mullista juttu mistä lupasit kertoa? Hmm MENETTEKÖ NAIMISIIIN??? :D

    VastaaPoista
  3. Ihania vaatteita ! Täällä on pari viikkoa tilailtu MiniRodinin vaatteita alesta, on ne vaan niin ihania ! :) Mutta meillä ainakin niitä voi ostaa vain alennuksessa, on hieman liian kalliita muuten.
    http://thebabystepp.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Haha, eikä! :D Joo, en mäkään oo ostanut niitä muuta kuin nyt alesta, ja koko ajan löydän itseni haalimassa niitä ostoskoriin, mutta onneksi ainakin suurimmalla osasta kerroista suljen rastista ja jään itkemään... :D Niin kuin tänäänkin, ne kyllä vaivaa mua vieläkin tosi paljon, mutta ajattelin odottaa uuden malliston ennen kuin tilaan lisää! :D Mä oon nyt niin hullaantunut mini rodineihin... :((((((( <3

      Poista

Kiitos kommentista! ❤