keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kuulumisia muuttohässäkän keskeltä





Huomenna on sitten vihdoin se päivä kun me muutetaan! Täällä on tällä hetkellä aikamoinen kaaos, mutta pihalla alkoi ukkostamaan oikein olantakaa, niin piti jättää tavaroiden roudaaminen kesken.. Pitää toivoa, että huomenna ei sataisi koko ajan kaatamalla.. Ei olisi nimittäin kiva muuttaa tälläsellä säällä.





Tulen kyllä varmasti kertoilemaan heti kun mahdollista, asunnosta ja paikasta mihin muutetaan. Millainen, miksi, miten.

Tulen muuton jälkeen varmasti myös kertomaan kaikki ne miljoona syytä miksi muutetaan pois tästä asunnosta. 


Yksi sana: ihanaa. Siis ihan järjettömän ihanaa istua nyt tässä koneella, ja kirjoitella blogiin. Mulla on ollut blogia ja bloggausta niin kamala ikävä! Mulla on kymmeniä postauksia mielen päällä & tulossa. En millään malttaisi odottaa, että ollaan edes jotenkin kotiuduttu ja pystyn taas bloggailla normaalisti. Ja vastailemaan kommentteihin normaalisti! Ei luoja, mulla on ihan mahdoton morkkis, kun en ole päässyt koneelle asti edes vastailemaan kommentteihin! Ja olen just sellainen, että haluan vastata niihin tunnollisesti, joten kännykällä vastaamista en ole pitänyt edes vaihtoehtona..


Olen kyllä tässä reilun viikon aikana yrittänyt monen monta kertaa päästä koneelle, mutta ei ole onnistunut.. Ensiksi kone ei ''toiminut'' eli Jasper oli nypännyt yhden johdon puoliksi irti.. Hiiri oli hukassa ja se löytyi vasta tänään pakkailujen ohessa. Sen jälkeen ei sitten näppäimistö toiminut, mutta se ongelma ratkesi kun ostin uudet patterit.


Mä muuten rakastan meidän uutta kotia! Saatiin se vasta ihan viimetipassa, mutta taas kerran ainakin huomattiin, että asioilla todellakin on tapana järjestyä. Haluaisin nyt jo kertoa kaikki, mutta pidän teitä hiukan jännityksessä, ja paljastan ja avaan asioita sitten vasta kun ollaan muutettu, omassa postauksessaan. Nimittäin, oman postauksensa muuttaminen sekä uusi koti todellakin ansaitsee. 


Asiasta nakkikeittoon, kuinka teidän taaperot ja vauvat ovat muuten nyt helteillä jaksaneet? Onko muuttuneet rytmit, ruokailut tai nukkumiset? 
Meillä Jasper on mennyt nyt 1-2 tuntia myöhemmin nukkumaan kuin normaalisti (saattaa osaksi johtua myös Samin lomasta), molemmat muksut heräilee monta kertaa yössä juomaan (vaikka muuten ovatkin nukkuneet aika lailla poikkeuksetta koko yön kerralla läpi) sekä Jasperille ei kelpaa lämpöinen ruoka juuri ollenkaan eikä Caspiankaan syö kiinteitä enää niin paljon.. 


No, mutta tämä helleaalto on nyt vain ohimenevä aika, ja vaikka mua nyt jo hiukan väsyttääkin heräillä korkeintaan tunnin välein viemään/antamaan juomista, niin kyllähän tästäkin selviää! Väsyttää vaan, mutta onneksi päivistä jaksaa ja pystyy kuitenkin nauttia ihanan auringon (ja tietysti ihanien lasten) ansiosta. 


Mä ajattelin nyt mennä vielä pakkaamaan pari laatikkoa valmiiksi, mutta loppuun halusin vielä koota pienoisen listan ( /muistiinpanon itselleni) teille mm. tulevista postauksista: 


  • Hiukset (oon värjännyt ne nyt miljoona kertaa tässä kuukauden sisällä..)
  • Uusi koti
  • ''Vanhan'' kodin viimeiset kuvat/palat
  • Muutto, muuttaminen ja siihen liittyvät päätökset
  • Uusi yhteistyö
  • Jasperin kuulumiset
  • Mini rodinin paketti
  • 1,5 v & 0,5 v synttärit
  • Herkkulakko
  • Töihin paluu
  • Luonnollisuushaaste
  • Käyttökokemuksia mm. tuplarattaista sekä syöttötuolista
  • Freddyt
  • Miten voi parisuhde?

Parhaiten meitä pystyy muutaman seuraavan päivän ajan seurailemaan facebookissa sekä instagramista meidän löytää nickillä meerevel . Instagramia päivittelen aika ahkeraan (ja varmasti välillä myös ärsyttävään) tahtiin, ja sinne varmasti tulevat ensimmäiset kuvat esimerkiksi uudesta kodista ja miksei kaikesta muustakin aina.

<3; meeri 

1 kommentti:

Kiitos kommentista! ❤