keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Mammaloituminen

Pohdiskelin tänään yhtä asiaa, ja ajattelin tulla jakamaan vähän mielipiteitäni. Koskien siis mammaloitumista. En edes tiedä, onko se oikea sana, mutta sillä nimellä itse kutsun sitä.
Mammaloituminen = Huoliteltu naisihminen muuttuu lapsensaannin jälkeen perusolemukseltaan rähjäiseksi, takkutukkaiseksi, plösöksi ja itsestään välinpitämättömäksi mammaksi, jota ei voi enää edes kutsua naiseksi. 

Jos nyt ihan suoraan sanon, niin mun mielestä sellaiset, jotka eivät ole kokeneet äitiyttä eivät voi edes osallistua tähän keskusteluun. Tietenkin äidiksi tuleminen muuttaa naista, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Se on täysin selvä asia. Suurin osa naisista äidiksi tullessaan kasvaa edes jollakin muotoa, mutta kaikille sitä ei tapahdu. 
Jotkut tulevat äidiksi, ja jättäytyvät heti pois lapsensa elämästä, ainakin pääsääntöisesti. He haluavat takaisin oman nuoruuteensa ja välttelevät vastuuta, he huolimattomasti sysäävät lapsensa vaikka postinjakajalle hoitoon ja lähteävät viihteelle. He todistelevat itseään itselleen ja maailmalle käyttäen satoja litroja itseruskettavaa ja meikkiä, tunkevat itsensä viisikokoa pienempiin vaatteisiin ja jo maanantaina aamulla alkavat miettimään, että minne sitä lähtisi seuraavana viikonloppuna. (En tarkoita, että kaikki edellämainitun ulkonäöllisenkuvauksen mukaiset äidit olisivat huonoja äitejä, hell no.) Pointti tässä kappaleessa oli se, että onko sillä omalla ulkonäöllä oikeasti siis aikuisten oikeeeeeesti vauvavuosina mitään väliä, tärkeintä on kuitenkin se välittäminen ja vastuu siitä omasta aarteesta. Ennemmin niin, että ei panosta itseensä, kuin että panostaa itseensä niin paljon, että se menee jo oman lapsensakin edelle. Tietenkin se tasapaino olisi hyvä tässäkin asiassa, mutta kuitenkin, jos näistä ääripäistä pitäisi valita, niin eiköhän se olisi täysin selvä asia.

Mä olin 20-vuotias, kun musta tuli äiti. Ennen raskautumista mulla elämä rullasi mallikkaasti paikoillaan: oli töitä, ystäviä, menoja, aikaa, kauneudenhoitoa, tekemistä, rahaa shoppailla jne. Mutta itse ainakin haluan elämältä enemmänkin- syvällisen merkityksen. 
Oon nyt kaksi vuotta ollut äitinä, ja voin kertoa rehellisesti sen olevan parasta mun koko elämässä. Vaikka muutamassa vuodessa moni asia on vaihtanut paikkaansa mun tärkeysjärjestyksessä, koen silti olevani sama ihminen kuin ennen lapsien saantiakin. Nyt olen vain koruttomampi ja suoraansanottuna rumempi versio itsestäni. Ja vanhempi. Mutta kuka haluaisikaan aina olla täysin samanlainen tai -näköinen? Tietenkin minusta tuli äitiyden myötä myös paljon vastuuntuntoisempi, varmempi sekä ajattelevaisempi. Minulla on lapset etusijalla, ja se on muokannut minuuttani tietenkin. Silti vielä nauran paljon ja itken helposti. Ei se persoona siitä muutu, vaikka luonteenlujuutta tulisi lisää tai ulkonäkö muokkaantuisi.

Mä oon aina itse ollut todellinen hienohelma, hygieeninen, hysteerinen, vaatekriisejä kärsivä ja paljon omia ulkonäköseikkoja miettivä. Ennen äidiksi tulemista en voinut lähteä kotoa mihinkään, jos en ollut käynyt suihkussa, pessyt hampaita ainakin kolmea kertaa, meikannut, valinnut vaatteita kynsiin sopiviksi, lakannut kynsiä, laittanut korviksia ja kasoittain muita koruja, suoristanut hiuksia ja suihkauttanut sata kertaa hiuslakkaa sekä hajuvettä. 

Äidiksi tultuani en voinut lähteä kotoa mihinkään jos en ollut käynyt suihkussa samana päivänä, meikannut, suoristanut hiuksia, pessyt hampaita ainakin kolmesti, minulla ei ollut onnensormusta sormessa tai jos ei ollut yhteensopivia ja hyviltä tuntuvia vaatteita. 

Toisen synnytyksen jälkeen en voinut lähteä kotoa mihinkään, jos en ollut käynyt suihkussa samana päivänä, meikannut, suoristanut vähintään etuhiuksia, pessyt hampaita ainakin kolmesta ja jos ei ollut muita vaatteita kuin rumat verkkarit.

Noin puolivuotta sitten vihdoin opin sen!! Nyt käyn välillä illalla jo suihkussa, ja silti voin seuraavana päivänä lähteä johonkin. Kollareilla voin todellakin mennä kauppaan. Harjaan hiukset joka päivä, mutta voin mennä sinne kauppaan vaikka en olisi niitä suoristanut. Voin mennä TÄYSIN meikittä kauppaan (tämän opin vasta pari viikkoa sitten). Voin mennä kauppaan jos on kiire, ja en ole pessyt kuin kerran hampaat. 

Mä rakastan laittautumista, mutta oon niin iloinen tästä pienestä mammaloitumisesta, jota olen jo kauan harjoitellut ja toivonut! Mammaloituminen on helpottanut mun elämää niin paljon! Nyt voin viedä roskat juuri heränneenä, lähteä kauppaan yhdeltä istumalta, pukea vain jotakin päälle ja mennä lasten kanssa pihalle. Ei enää sitä ainaista kiireellistä, pakonomaista laittautumisrutiinia ja kauhistelua siitä, millä vaatteilla voin lähteä käymään K-Supermarketissa. Enkä todellakaan sano, etten välittäisi itsestäni, vaan väitän, että välitän enemmän omasta henkisestä voinnista sekä jaksamisesta. Sekä siitä, että ei tarvitse stressata hektisessä vauva-arjessa joistakin ulkonäköseikoista. Ennen sain paljon ihannointia siitä, kun olin niin huoliteltu äiti. Älkää huoliko, olen se vieläkin, pidän vain siitä vähän taukoa. Hiukseni ja hampaani harjaan silti ja suihkussa käyn päivittäin. En vain enää joka kerta mieti vaatteita kolmea tuntia tai suorista hiuksiani tuntia. ;-) Ja ihan oikeasti, elämä on huomattavasti helpottunut. Illalla ei tarvitse huolehtia meikkienpesuista väsyneenä. Voin lähteä lasten kanssa aamulla pihalle, vaikka olisin harjannut vain hampaani ja tätä en olisi IKINÄ uskonut! Oon niin iloinen, että oon alkanut vähän sietämään itseäni ja oppinut elämään itseni kanssa luonnollisesti, ilman ehostuksia ja panostuksia. Vielä on paljon matkaa, mutta ainakin yritän totutella ja tutustua luonnolliseen itseeni.



Muista, että tärkeintä on se mitä itse ajattelet. Ei se mitä muut näkee. 

<3meeri

4 kommenttia:

  1. Jotenkin tuli tarve kommentoida just tähän postaukseen :D Mä en ole äiti enkä vielä edes täysi-ikäinen, mutta mulle siirrettiin liian nuorena liian paljon vastuuta. Olen joutunut huolehtimaan omista sekä sisaruksieni asioista jo ala-asteella ja varsinkin yläasteella. Hoidin kaupassa käynnit ja ymmärsin oikeasti rahan päälle ja sen, että se ei kasva puissa. Yh-äitini kävi vuorotyössä eri paikkakunnalla ja oli harvoin kotona, joilloin minä huolehdin ruuat valmiiksi, siivosin, pyykkäsin ja huolehdin sisaruksieni menemiset ja tulemiset. Tiesin, missä kukakin oli ja milloin piti tulla koulusta kotiin , heidän hammaslääkäri käynnit ym, joita äitini ei välttämättä edes tiennyt. Äidilläni ei ollut varaa antaa esim. Viikkorahaa tms, joten tyydyin samoihin vaatteisiin ja tavaroihin useiden vuosien ajan ja se vähä raha mitä oli annettavana meni mielummin pikkusisaruksilleni. Muutin yläasteella jo pois kotoa, 16v kyllä vasta virallisesti, mutta en ollut äidilläni yöpynyt siihen mennessä melkein kahteen vuoteen. Olin huolehtinut itse raha-asioista, laskuista, kaupassa käynneistä ja kaikista kotiaskareista. Laittauduin viimeksi kouluun ehkä 7 luokalla.. Huolehdin enemmän muista, kuin itsestäni joten kaikki se unohtui. Harjaan hiukseni päivittäin, mutta en välttämättä edes vaivaudu rintsikoiden laittoon jos lähden lähikauppaan. En ole meikannut kouluun ikuisuuteen ellei silloin tällöin ripsarin laittoa lasketa. En laittaudu mihinkään. En ole meikannut viikkoihin tippaakaan.. Mä olen kokenut tuon "mammaloitumisen" vaikka lapsia minulla ei edes ole. Tällä hetkellä olen ammattikoulussa opiskelemassa lähihoitajaksi. Asun avopuolisoni kanssa ja elän ihan samanlaista elämää, kun normaalisti minua muutaman vuotta vanhemmat. (Ainakin tääläpäin) Monet kaverinikin jäivät, koska olin henkisesti vanhempi joten he tuntuivat "lapsellisilta". Näin jälkiköteen vähän harmittaa, että "kasvoin" liian aikaisin, mutta eihän sille mitään mahda. Tälläkin hetkellä, kun kaverini odottavat perjantaita ja ryyppyreissujaan, minä odotan töihin pääsyä ja lapsien hankintaa. Haluaisin elää jo sellaista perhe-elämää, mutta onhan tuo koulu käytävä ensin.. Toivottavasti "nuoruuteni ei tule jälkikäteen" :D Olen kiitollinen siitä, mitä minulla on ja vaikka en kokemut samoja asioita kun kaverini, olen silti kiitollinen. :) Onhan tästä tietenkin hyötypuoliakin esim. otan enemmän vastuuta koulunkäynnistäni ja itsestäni. Mutta nyt on "mammojen" nukkumaan menoaika joten on mentävä :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana <3 Varmsti oot hyvä ja huolehtivainen ihminen! Arvostan. :) Ihanaa, että olet laittanut pienemmät etusijalle, moni ei olisi varmasti siihen pystynyt. Ehkä sulle kävi juuri niin kuin mullekin, sain ystävien mielestä liian aikasin lapsia ja he eivät sitä ymmärtäneet, eikä sitä että en enää päässyt joka paikkaan niin kuin ennen, se vastuu on kyllä sen arvoista. Hyvää yötä!! :)

      Poista
    2. Oih kiitos ihanasta vastauksestasi! <3 Hyvä, että ymmärsit pointtini. Ensin vähän epäilin ja ajattelin reaktioksi, että "eihän tuolla ole lapsia, joten ei hän voi ymmärtää" Mutta hyvä että ymmärsit :) Kiva lukea blogiasi ja ajatuksiasi. Blogisi löytyy puhelimestani googlen välilehdestä koko ajan ja on jo reilun vuoden ajan sielä ollutkin. Toivottavasti jaksat inttileskiajan ja jatkat kirjoittamista ! :)

      Poista
    3. Haha, en tietenkään ajattele millään pahalla! :) Ja lähinnä (kun tossa tekstissä kirjotin, että lapsettomat ei voi oikein mielestäni ottaa kantaa) tarkoitin sitä,että ei voi ottaa siihen kantaa, että miten äidin pitäisi käyttäytyä, saako äiti jättää ittensä vauvavuosina taka-alalle jne. :) Oi että, oon otettu! :') Kiitos tosi paljon <3

      Poista

Kiitos kommentista! ❤