tiistai 5. elokuuta 2014

Ähtärin eläinpuisto ja ministi kuulumisia






No niin, nyt olis muutto suoritettu! Torstaina saatiin tuotua kaikki tavarat uuteen osoitteeseen ja siivottua entinen huusholli. Täällä on vieläkin ihan järkyttävä kaaos, monen monta jätesäkkiä ja laatikkoa vielä purkamatta, tavarat missä sattuu jne. Enkä kyllä edes tiedä, koska täällä saadaan kaikki tavarat ns. oikeille paikoille.. Sami lähti sittenkin vielä viimeisen lomaviikkonsa kunniaksi reissutöihin, eli olen lasten kanssa tämänkin viikon kolmestaan.. Joten, kiireinen viikko taas tulossa!

Niin ja tännekin jo kerkesin kirjoittamaan, mutta luulin väärin, eli mulla ei alkanutkaan eilen vielä työt vaan viikon päästä vasta. 

Tietokone on kuitenkin nyt päässyt jo paikoilleen, joten yritän tänään taas päästä normaaliin postaustahtiin kiinni! Asuntopostausta saa vielä jokusen tovin odotella..






Oltiin lauantaina Jasperin ja Samin kanssa kolmestaan Ähtärin eläinpuistossa, ja Caspian oli sen ajan mummulassa. Taisikin olla ensimmäinen kerta Capun syntymän jälkeen, kun Jasper sai jakamattoman huomion sekä äidiltä että isiltä! Onhan Jasper välillä viettänyt täysin kahdestaan aikaa joko isin tai äipän kanssa, mutta ei kyllä pitkästä aikaa kolmestaan. 

Lisäksi oli niin lämmin päivä, ja Caspian ei varmastikaan olisi vielä tajunnut eläimistä mitään, joten päätettiin lähteä senkin vuoksi kolmestaan. Ensi vuonna onkin sitten kiva mennä jo neljästään kaikki yhdessä! 

Meillä oli vaunut mukana, mutta eihän tuo höyryveturi paljon niissä malttanut istua. Suurimmaksi osaksi Jasper juoksi itse seuraavan eläimen luokse, ja eläimiä hän yleensä katseli jomman kumman sylissä. 






Ensimmäisen eläinlajin jälkeen Jasperilta pääsi pieni itku, mutta sitten hän jo oivalsi, että eläimiä tulee aina lisää, joten itkeä ei enää toiste tarvinnut. 

Jasper hiukan taisi pelätä poroja, mikä saattoi johtua siitä, että ne olivat niin lähellä aitauksen toisella puolella. 

Niin suloisesti Jasper aina vilkutteli kaikille eläimille, ja välillä hän vaan juoksi tyhjän aitauksen luokse ja heilutteli johonkin metsään, vaikka ei sielä edes ollut mitään eläimiä. :D






Eläinpuistoa ennen käytiin syömässä abc:lla, ja Jasperkin sai ihkaensimmäisen ihkaoman annoksensa! Vesimelonit ja kaikki täytyi dipata ketsuppiin, ennen niiden syömistä. Mammakin vähän poikkesi herkkulakosta, ja söi kaksi jäätelöä päivän aikana.







Eläinpuiston jälkeen käytiin vielä piipahtamassa Keskisillä, ja vaikka meillä ei ollutkaan kuin puoli tuntia aikaa shoppailla, niin löydettiin silti jotakin kivoja pieniä juttuja. Ostettiin mm. Caspianille ensimmäinen OMA lelu (kaikki ollut tähän asti Jasperin vanhoja leluja), pyykkikori ja jotakin muita sisustustavaroita.  







<3; meeri

Ps. Kirjoitin tämän postauksen jo eilen! Mutta!! Täällä on joku maailman hitain netti, ja kuvat latautuivat monta tuntia, eli yön aikana olivat vihdoin latautuneet. Ja nyt mua kyllä ärsyttää sitten ihan vietävästi, nimittäin, nytkin ehtisin postailemaan uudestaan, mutta en tiedä kuinka ehdin tämän netin ansiosta.

1 kommentti:

Kiitos kommentista! ❤