maanantai 13. tammikuuta 2014

Sommittelu-terapiaa

Loppiaisena riisuin ruokapöydän (ja kaiken muunkin) joulukoristeista, ja ennen kaikkea punaisesta väristä.. Miten sitä voikin saada niin tarpeekseen punaisesta väristä jouluna? 

Ruokapöydän joulu-lookista voi katsoa kuvat täältä. 

Sen jälkeen kun olin saanut kaikki joulujutut heivattua mäkeen, niin meidän ruokapöytää koristi kaunis ''koristekaatopaikka''. 
Eli pöytä oli täynnä violetteja, mustia ja valkoisia kynttilöitä, kaikenlaisia koristeita, erivärisiä koristekiviä, lasisia pöttejä, erilaisia koristelautasia, koristekukkia ymsyms kaikkea mahdollista.

Mulla oli siis tarkoitus etsiä inspiraatio ruokapöydän koristeluun tästä edellämainitusta kasasta, ja sen inspiraation sainkin eilen aamulla. 

Mulle on kyllä suorastaan terapiaa, että saan päästää luovuuteni valloilleen kaikennäköisillä sommitteluilla! Onko mitään ihanempaa, kuin kokeilla eriratkaisuja ja miettiä mitkä sopivat mitenkin yhteen toistensa kanssa.

Yksi ehdoton juttu oli se, että en halunnut mitään pöytäliinaa pöydälle. Vaihtelu virkistää, ja nyt en halunnut pöytäliinaa ollenkaan & haluaisinkin ostaa jonkun uuden kivan. 
Muutenkin kyllästyn melko nopeasti eri koristeluratkaisuihin, mutta onneksi niitä muuntelumahdollisuuksia on rajattomasti. Ja näin joulunjälkeen tyydyin melko minimalistiseen esillepanoon sekä jätin suosiosta kaikki isommat kynttilät pois toteutuksesta.

On ihanaa kyllä välillä päästää oma luovuus valloilleen! Oon ihan tyytyväinen lopputulokseen, eli tällä kertaa tyydyin tälläiseen koristeluratkaisuun: 

Ooh, huomatkaa tässä viimeisessä kuvassa, mikä ihana aurinko mun aamuni yllätti (ja pelasti) tänään!! ;) 

<3: meeri

1 kommentti:

  1. Kivoja sisustusjuttuja. Minunkin blogissani on varmasti tulevaisuudessa nähtävissä sisustusjuttuja. Tervetuloa pienen lukijajonon jatkoksi :) Http://perheojr.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ❤