Kotiäitinä, töissä vai koulussa?

Mua niin ärsyttää, kun sitä jaksetaan niin ihmetellä etten halua mennä töihin heti äitiysloman loputtua. Se on monen mielestä niin väärin etten vie Jasperia hoitoon silloin kun hän on 9 kuukauden ikäinen, alle VUODEN vanha. Todellakin haluan ja aijon olla kotona, täyspäiväisesti äitinä, ihan niin kauan kuin vaan mitenkään pystytään siihen. 

Mun mielestä taas se on aika väärin, että lapsia tehdään tuosta vaan ja sitten ne alle vuoden ikäisinä jätetään kuin nalli kalliolle, heitetään hoitoon, tuntemattomaan seuraan. Meillä taas tämä kohta elämässä oli, ja uskon että tulee olemaankin, se paras hetki saada niitä lapsia. En kuitenkaan tiedä mitä haluaisin tehdä, mitä töitä, lopullisesti tässä elämässä. En ole nähnyt mitään syytä hakea lukion jälkeen edes mihinkään kouluun, koska en tiedä vielä mitä haluaisin tehdä- ja mulla ei riitä motivaatio, kiinnostus eikä innostus opiskella sellaisia aloja, jotka eivät kuitenkaan ole lopulta niitä mun unelmia ja jotka eivät valmista minua unelma-ammattiini. Mun mielestä ehkä maailman turhinta opiskella ''turhaan''. Tässä tuoreena äitinä saan aika rauhassa miettiä tuotakin asiaa, ja toivon että saan jossakin välissä jonkinmoisen välähdyksen toiveammatistani. Kyseistä välähdystä ennemmin en aijo kuitenkaan hakea mihinkään kouluun, joten nämä ''työvälivuodet'' on järkevintä mielestäni käyttää tällä tavalla hyödyksi. 

Tällä hetkellä kuitenkin se unelma-ammattini on kotiäiti ja toivoisinkin eniten maailmassa, että saisin olla poissa töistä siihen asti, että Jasper on sen 3 vuotta vanha. Tuskinpa se millään muotoa tulee olemaan mahdollista, mutta ainakin sitä saa toivoa mitä itse lystää. Minun kohdallani töistä poisjääminen (tälläisessä tilanteessa) mahdollisimman pitkäksi ajaksi ei ole mitään laiskuutta (päinvastoin, uskon että kotona oleminen kaksistaan pienen lapsen kanssa, on paljon rankempaa kuin töissä käyminen), vaan halua olla oman lapsensa kanssa niin kauan kuin mahdollista. Haluan tutustua, oppia ja opettaa mahdollisimman pitkään. 

Sitäkin mulle on toitotettu, että eihän se alle kolme vuotta ole pitkä aika muutakuin siinä muodossa, jos ei ole töissä- toisinsanoen menettää paljon rahaa. Mulle raha ei merkitse mitään, jos tiedän että lapsellani voisi henkisesti olla parempi ilman tätä lisärahaa. Lapselle se kolme vuotta kuulemma ei ole paljon, ja eihän se lapsi kuitenkaan muista mitään niistä ensimmäisistä kolmesta vuodestaan. Paskanvi*ut sanon minä! Ensimmäiset kolme vuotta todellakin antavat suunnan ja kehityksen lapsen lapsuuteen ja aikuisuuteen-koko elämään. Kolme vuotta elämässä on lyhyt aika, mutta lapselle ja äidille ne ovat suuria aikoja. Haluan itse henkilökohtaisesti nähdä Jasperin kehityksen, enkä kuulla niitä työpäivän päätteeksi vieraalta hoitotädiltä. Haluan itse todistaa ensimmäisen askeleen ja ensimmäisen sanan. Ehkä olen hiukan siis omistushaluinenkin, mutta onhan minulla oikeuteni siihenkin asiaan. Jasper on minun lapseni, ja äitinä ja lapsena meillä on useita oikeuksia toisiimme. 

Minulla on 3-vuorotyö ja Jasperin isällä reissutyö. ''Hyvällä'' säkällä Jasper ei olisi vanhempiensa seurassa kuin alle yhden vuorokauden viikossa. Sami olisi reissuhommissa koko viikon ja mulla voisi olla putki yövuoro-iltavuoro-aamuvuoro, jolloin Jasper olisi pari tuntia töitteni välissä kanssani, kotona. En halua sitä, että Jasperin lapsuuden tärkeimmiksi roolimalleiksi ja tukihenkilöiksi kasvavat vaihtuvat ja kiireiset hoitotädit. Todellakin haluan, että poikani saa olla vanhempiensa seurassa mahdollisimman paljon, isäänsä ei näe muutenkaan kuin viikonloppuisin. Kotona, minun kanssani, Jasper saa yksinoikeudella rakkautta, huolenpitoa ja kasvatusta. Ja tiedän kyllä senkin, että Jasperin vuorovaikutustaidot saavat kasvua muuallakin kuin hoidossa, esimerkiksi mummulasta ja serkuiltaan jne. Kyllä hän kasvaa muidenkin seurassa kuin minun.

Ps. Olipas sekavaa tekstiä (aloitin kirjoittamaan am. 6.30), jotenkin en saanut lauseita muodostettua haluamallani tavalla- mutta anyway, mietin tätä asiaa sen verran paljon tuola sängynpohjalla, että päätin tulla rustailemaan kuitenkin!

<3: meeri