Tosi juttuhan se on, että tästä asiasta tulee ehkä jopa ne suurimmat väännöt ja jauhamiset äitimaailmassa. Toiset tuntuvat heti mieltävän toisen paskamutsiksi, jos imetys ei onnistu. Toiset taas mieltävät toisen itsekkääksi ja pinnalliseksi, jos imetys ei onnistunut. Toiseen suuntaan sitten monesti taas tunnutaan arvostelevan, että niillä joilla onnistuu täysimetys ei ole omaa elämää tai että he eivät osaa olla yksin. Kaikkeahan sitä kuulee.
Ihan suoraansanottuna, mua ei voisi vähempää kiinnostaa muiden imetysjutut. Tai tietenkin on kiva kuunnella kokemuksia ja mielipiteitä, mutta siihen se sitten jääkin. En pohdi pienessä päässäni, että miksei se imetä tai miksi tuo imettää.
Hienoa jos halutessaan onnistuu imettämisessä, mutta ei ole mun mielestä äitiyden merkki millään tasolla onnistuuko imetys vaiko ei! Mun mielestä ei siis kannattaisi repiä pelihousujaan, jos kaikki ei mene niin kuin olisi luonnollisinta.
En valehtele yhtään kertoessani nyt, että silloin kuin olin ensimmäistä kertaa raskaana, en edes _tiennyt_ ettei imetys välttämättä onnistu?! Se olikin melko stressaavaa, kun jo sairaalassa joka syöntikerralla Jasperille piti pyytää lisämaitoa. Vaikka olisin imettänyt jopa 4tuntia putkeen, niin poika ei silti täyttynyt äitinsä maidosta. Silloin mä mietin, että mikä hitto mussa on vikana? Sen on oltava mun pienien rintojen syytä. Niin mä ajattelin, ja oikeastaan ajattelen vieläkin. (Vaikka muistan kun neuvolatäti ainakin meinasi, että rintojen koko ei vaikuta asiaan?)
Jasperin kanssa päästiin kotiin jo kahden yön jälkeen, imetystä kesti 2,5 viikkoa. Kertaakaan ei pelkkä tissi riittänyt. Ei kertaakaan. Jasper söi aina ihan hirmumääriä, ja jokaisen imetyskerran jälkeen poika söi ihan vähintään lisämaitoa sen 50ml lisäksi.
Muistan sen erään yön, kun imetin 4 tuntia putkeen, rintaa välillä tietenkin vaihdellen. Sami ''auttoi'' mua koko sen neljä tuntia ja katsottiin siinä Samalla tv:tä. Siltikin piti kävellä kaapille ja kaataa Nannia pulloon. Se jos mikä oli turhauttavaa.
Lopetin yösyötöt, koska se oli niin raskasta valvoa joka yö läpeensä. Hiljalleen maidontulo sitten tyrehtyikin kokonaan. Mua harmitti, ja harmittaa edelleenkin vähän. Mutta toisaalta, en ole kertaakaan siitä asiasta itseäni ruoskinut. Kyllähän mä sitä ruoskimistakin olen miettinyt, joillakin heikoilla hetkillä.
Ei voi mitään, ja onneksi muksut kasvaa hienosti pulloruokinnallakin. Mä oon silti hyvä äiti.
En siis tajua, että miksi mua yritettiin syyllistää joka tuutista? Neuvolasta, äitikavereilta, sukulaisilta.. ''Eikö kannattaisi vaan yrittää ja yrittää.. Höh, ei se maailmanloppu ole!!'' No ei olekaan maailmanloppu, en mä edes ajatellut niin ennen kuin kaikki sitä alkoivat jauhamaan.
Kyllä kuule yritettiin tosissamme ja kunnolla, asentoja vaihdeltiin ja erinäisiä kikkoja kokeiltiin. Ei silti riittänyt niin ei riittänyt. Joten en kaipaile niitä ''imetys onnistuu ihan kaikilta maailman ihmisiltä, jos tarpeeksi haluaa'' -kommentteja. Noinhan sanoo ne kaikki, joilta se onnistuu. Eivät he voi tietää, miltä tuntuu kun ei onnistu. Eivät he voi sanoa, että se onnistuu kaikilta. Ei voi.
Jasper on jo 13 kuukauden ikäinen, ja silti mulla on vieläkin jokaisella neuvolakäynnillä/yms. tapaamisilla kysytty, että imetänkö. Ja aina siitä tulee yhtä huono omatunto kun pitää vastata, etten imetä ja että imetin vain alle 3 viikkoa? Eikö sitä tietoa voisi merkitä johonkin ylös, vai pitäisikö se kirjoittaa omaan otsaan kaikelle kansalle tiedoksi, että säästyisi edes välillä syytöksiltä ja pahoillaanolemisista. Joita en kaipaile.
Sitten tuli toinen raskaus. ''Onnistuispa imetys, mutta tuskin onnistuu kun ei viimeksikään onnistunut vaikka en osannut sitä silloin mitenkään stressata ja nyt kuitenkin osaan. Mutta mistä sitä tietää, ehkä mä kuitenkin onnistun, mutta en tapa itseäni vaikka ei onnistuisi.''
Sitten syntyi vauva. Ihana vauva, joka joutui heti keskolaan.
Sairaalalla kaikki painostivat mua koko ajan lypsämiseen. Mikä oli turhauttavaa, koska pariin päivään ei tullut edes paria tippaa maitoa. Onneksi kuitenkin painostivat, ja siitä tuli mulle hyvä mieli kun maito alkoi nousemaan.
Mun pieni vauva oli 11 päivää teholla. Joku neropatti osaakin laskea, montako yötä jouduin olemaan erossa omasta lapsesta. Monta- ihan liian monta.
Ja näin lypsämisestäkin tuli mulle hyvä mieli, ja tunsin silti kotonakin olevani vastasyntyneen äiti. Tunsin tekeväni jotakin tarpeellista oman lapseni eteen. Maitoa tulikin ihan kivasti ja kiikutin sitä joka päivä pikkuiselleni sairaalalle.
Salaa toivoin, että kun en ole paikalla ja vauva saa mun maitoa, niin hän edes haistaa äitinsä olemassa olon vieraiden ihmisten keskellä. Se oli meidän juttu silloin.
Sitten tuli arki. Ja kotona vastasyntyneen ja touhutoope 1-vuotiaan kanssa kolmistaan.
Yeah right, missä välissä mä kerkiän lypsylle?
Miten mä voin imettää, kun isompi vauva itkee heti silmänsä pois päästä jos äiti kääntää selän tai toisena vaihtoehtona repii vauvalta raajat irti?
Lypsyllä kävin aina kun mahdollista- eli silloin kuin oli toinenkin aikuinen silmäpari paikalla tai sitten kun molemmat lapset nukkuivat yhtäaikaa. (Mikä oli/on kyllä harvinaista herkkua)
Maito alkoi taas menemään laskusuuntaan ja tissitkään eivät enää edes kipeytyneet monen tunnin tauon pakkautumisesta. Nyt mulla taitaa tulla vielä pari tippaa maitoa. Niillä ei juhlita.
Ja näin meidän kaveriksi tuli sitten pullo. Siis tuttipullo. Eikä mua edes hävetä myöntää sitä. Olisin siis todellakin halunnut, että imetys olisi onnistunut edes tällä kertaa. Mutta keskosvauva-11yötä erossa-1vuotias taapero-yms.
Mä saan pitää lastani ihoani vasten muutenkin kuin vain imettäessä. Mun vauva saa ruokaa ja se kasvaa.
Ja samalla pystyn pitämään toisen lapseni myös semityytyväisenä- tai ainakin paremmin tyytyväisenä kuin tällä ''äiti imettää nyt pikkuveljeä pari tuntia, odota hetki''- vaihtoehdolla.
Mä muistan kyllä, kuinka Jasperin korvikkeisiin upposi rahaa..... Ja eniten mua ehkä harmittaakin just se, että tiedän, että pitää taas tuhlata joku miljoona euroa maitoon, jota ehkä äitinä mun olisi pitänyt itse osata tuottaa?
<3: meeri
Ikuisuusaihe kyllä, valitettavasti :/
VastaaPoistaOnneksi olet sinut asian kanssa, se on pääasia! Toi on niin paha, kun joka tuutista tulee imetysvouhotusta niin jotkut ottavat sen raskaammin ja luulevat tosiaan, että vika on heissä. Jos saatte poikien jälkeen joskus vielä "iltatähden" ja hänen kanssaan pitkä imetys onnistuukin niin sitten myös huomaat, ettei se olekaan mikään iso juttu vaan olet samalla tasolla oleva äiti muiden joukossa edelleen <3 - jos jokainen äiti kokisi "tissi- ja pullolapsen" niin maailma olisi hiven parempi paikka elää, ainakaan ei olisi sitä muiden äitien syyllistämistä :)
Mä en tajua niitä kiihkoilijoita jotka on sitä mieltä että oot paska äiti jos et onnistu. Mulla nous maito vasta sinä päivänä ku tultiin kotiin. Sairaalassa jokaikinen päivä, siis ne viis pitkää päivää ku siellä oltiin, mun käskettiin mennä lypsämään, joka kerta tulin sieltä huoneesta itku kurkussa pois, ku olin saanu jotkut vaivaset 5ml maitoa kahen tunnin kidutuksen aikana.. sit mä en uskaltanu kotona imettää, ku pelkäsin ettei toi lapsi saa tarpeeks ruokaa, ku ei raukka jaksanu olla ees viittä minuuttia kauempaa hereillä ja ku painoaki oli se alle kolme kiloa.. noh, mä lypsäsin ekat kaks viikkoa ja olin kyl onnellinen ku pystyin sit jatkaa imetystä sen rumban jälkeen. Mut en mä ois siihen kuollu jos oltais jouduttu jatkaa pumppaamista ja korvikkeen antoa. Tärkeintä on, että vauvalla on rakastava syli missä voi sen ruokansa syödä, tuli se ruoka sitte pullosta tai tissistä! <3
VastaaPoistaEn valitettavasti kännykällä jaksa pidempää tekstiä kommentoida, mutta oli pakko tulla sanomaan, että rintojen koolla ei ole väliä. :) itselläni on ns. normaalia reilusti isommat, mutta kummankaan lapsen kohdalla ei maitoa tullut. Ja yhdellä tutulla on tositosi pienet rinnat ja hän imetti lastansa yli vuoden...
VastaaPoistaHyvä teksti. Taidanpa itsekin kirjoittaa aiheesta. Vaikkei olekkaan ollut enää pitkään aikaan ajankohtaista
VastaaPoistaMäkin muistan ton imetys vouhotuksen. Sairaalassa pakottamalla pakotettiin imettämistä... se ei vaan onnistunut. Sit ne kysy epäluulosena aina, että "aiotko vielä yrittää?? Se on lapsen parhaaks!! Sun on yritettävä" Sit ku luovutti ni tuli vihasia katseita ja oli niin paska ihminen... huoh mihin tää maailma on menossa? Sairaalassa jos missä mielestäni pitäisi tukea eikä syyllistää.
VastaaPoistaItku tuli tätä lukiessa. Mulla on matalat rinnanpäät ja vauvalla oli paha infektio, joten oli teholla. Tehtiin hätäsektio ja olin itsekkin erittäin huonossa kunnossa. En ollut edes herännyt heräämössä kunnolla kun joku tuli puristelee mun rintoja ja vaatimaan vauvalle maitoa. Seuraavana päivänä sektion jälkeen mut pakotettiin sängystä ylös ja pääsin katsomaan vauvaa (pyörätuolilla koska hemppari oli alle 70 ja tulehdusarvot 300), sitten siellä teholla en ollut kerinnyt edes lastani nähdä kun jo hoitaja tuli kaivelemaan rintoja esiin ja käski imettämään. Jouduin pyörätuolista käsin nostamaan vauvan syliin, mulla ei ollut mitään hajua kuinka koko imetys tapahtuu ja olin niin kipeä, että hädin tuskin jaksoin vauvaa pitää sylissä. Ja kun rinnat ovat niin isot ja nännit pienet, niin enhän mä rintaa saanut vauvan suuhun. Joka puolelta painostettiin imettämään ja syyllistettiin ja olin niin paskamutsi kun en saanut lastani imetettyä. En osannut yhtään aavistaa, että imetys voi epäonnistua. Viikko vauvan syntymän jälkeen päästiin kotiin ja tuli kauhea hätä kun eihän mulla ollut rintapumppua, rintakumia eikä edes pulloja. Sain lypsettyä/rintakumin avulla imetettyä vauvaa noin 2,5vk ikään ja sitten luovutin. Itken edelleen usein salaa ja mietin miksi en vaan yrittänyt kovemmin. Masennuin koska synnytys ei onnistunut pitkästä yrityksestä huolimatta, miksi mun lapsi joutui teholle? Oliko se mun vika kun en saanut synnytettyä? Miksi imetyskään ei onnistunut? Tiedän siis melkein miltä susta tuntuu, en tietenkään voi täysin sanoa tietäväni tunteesi, eihän kukaan koskaan voi tietää. Sä olet hyvä äiti juuri sellaisena kuin olet! :) Mäkin olen, vaikkei kaikki mennytkään niinkuin olisin toivonut!
VastaaPoistaHyvä kirjotus!
VastaaPoistaMun mielestä se ei tee todellakaan huonoa äitiä, jos ei imetä! :)
Tärkeintä on, että lapsi saa muuten läheisyyttä, rajoja ja rakkautta ♥
En mäkään imetä eikä mua ainakaan hävetä myöntää sitä että mun lapsi saa korvike maitoa vaikka jotkut vahtaa kulmiensa alta ku ne asiasta kysyyn...laitoksella mä kyllä yritin monta kertaa mutta vauva ei saanu kunnon otetta nänneistä joten siksi lopetin siihen ja ei se ainakaan tee mun mielestä kenestäkään huonoa äitiä vaikkei imetäkkään kyllä se vauveli kasvaa korvike maidollakin :)
VastaaPoistaMulta löytyy semmonen kokemus että imetys oli kauheeta sen en kuukauden, lisämaitoa sai laitokselta lähtien. Sitten siitä pikkuhiljaa päästiin täysimetykselle, ei ollut helppoa mutta mä olin päättänyt imettäväni mein babyn. Monta kertaa oon miettiny olisko pullo helpompi, kun on ollut lakkoja ja tiea mitä vaiheita. Vauva on nyt 9kk ja imetys sjjuu paremmin kuin koskaan :) enkä oo mielestäni parempi kuin muut, tää on vaan luonnollisinta.
VastaaPoistaIhana kuulla! :) Ja tietenkin sinnikkäs yritys palkitaan, tietenkin ootte kasvanut 9kk aikana siihen imetykseen koko ajan paremmin ja paremmin mukaan! Tsemppiä :> <3
Poista