sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Sekalaisesti kuulumisia














Ajattelin pitkästä aikaa tulla kertoilemaan ihan vain kuulumisia vähän! Ei mitään ihmeellistä kylläkään. Jotakin vaan mitä päällimäisenä tulee mieleen meidän viime päivistä.. 

Mulla on ollut hiukan ongelmia bloggailun suhteen, nimittäin aina kun olen ollut kirjoittelemassa tai aikomassa kirjoitella, niin on sattunut jotakin. Joko Jasper on sammuttanut koneen, nettiyhteys on ollut kadoksissa, hiirestä on loppunut patterit, jompikumpi poitsuista onkin herännyt tai sitten olen kirjoittanut postauksen valmiiksi ilman nettiä ja Jasper on myöhemmin saanut näppiksen pieniin kätösiinsä ja sulkenut välilehdet ja kaikki on kadonnut eikä mitään ole jäänyt edes luonnoksiin asti.. 

Joten, tässä oli nyt pieni vahinkotauko! Tosin, ei se siltä oikein tuntunut sillä koko ajan silti yritin postailla. Haha. 

Jasperin yöunet on vähentyneet parilla tunnilla, ja välillä ollaan heräilty jo viiden aikoihin.. Me ollaankin sitten aina Jasperin kanssa siivottu koko talo aamuisin ja iltaisin. Aamulla mun on vaan aina PAKKO siivota, koska en muuten pysyisi hereillä jos en tekisi yhtään mitään.. Jasperkin onneksi rakastaa siivoamista, ja jos itse ei osallistu niin seuraa vieressä ihmetellen. Jos imuri roikkuu tossa hollilla, niin vähän väliä Jasper kuskaa sitä erihuoneisiin ja ''imuroi''.. Kehen lie tullut. ;-)

Muutenkin Jasperilla on jo hetken aikaa ollut joku matkimisvaihe! Hän oppii kaiken siis tooooodella nopeasti, ja matkii IHAN kaikessa. Jos mä yksin, Jasper yskii. Jos mä niistän, Jasper niistää. Jos mä imuroin, Jasper imuroi. Jos mä rasvaan käsiä, Jasper rasvaa. Jos mä syön, niin Jasperkin haluaa syödä mun ruoat. Jos mä pyyhin pölyjä, niin Jasperkin pyyhkii. 
Jasper on myös todella nopeasti oppinut paljon uusia asioita! Ihan parilla kysymisellä tai sanomisella, Jasperille on jäänyt mieleen missä iskän auto on tai mitä äiti tarkoittaa kun sanoo ''piip''. 

Mä en myöskään vieläkään kestä sitä näkyä, kun pienenpieni Jasper hoipertelee ja jopa JUOKSEE täällä. <3
Jasper on muuten välillä ihan mahdoton, hän on hyväntuulinen pieni mies mutta kaikki pahantekeminen vetää niin puoleensa! Jasper ei itke tuskin koskaan kunnolla, mutta kovapäisempi kuitenkin kuin mikään. Kiellot menevät ihan huuhaalle, ja aina kun syötän vauvaa niin Jasper tyhjää kaikki keittiön laatikot ja vie tilalle omia lelujaan. :D

Vauvakin on tänään jo kuuden viikoin ikäinen! Huomenna meillä onkin neuvola, ja ajattelin sen saattelemana huomenna sitten kirjoitella lisää vauvan kuulumisia. 
Vauva kyllä syö tosi usein ja paljon. Helppo vauva tuokin on, mutta yötkin syö niin tiheästi, että mulla nykyään jopa välillä kestää herätä.....Välillä jopa Sami on herännyt mua ennemmin ja se jos mikä on paljon, sillä se ei ole ikinäikinä herännyt vaikka minkälainen pommi olisi räjähtänyt.
 Verrattuna siihen, että ennen riitti se että Jasper haukotteli niin ponkaisin pystyyn, mutta nykyään itkut ja huutelut tulevat ensiksi seikkailemaan mun uniin asti, ennen kuin tajuan niiden olevan oikeasta elämästä. Ei mulla vieläkään ole mitään vaikeuksia nousta, sitten kun on sen aika, mutta univelat alkavat verottaa jo sen verran, että en enää kovin helposti herää.. 


Haluaisin myös jo kertoa parista muutoksen tuulesta, mutta ehkä mä vielä hetken maltan odottaa! ;D 

<3: meeri

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti ootte yhes samin kaa ja liittyy teidän perheeseen hyvä asia kaikki neljä... :) kerrokerro pian ;) lapsenne ovat ihania! Vauvakuume.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiitos! <3

      Mä kertoilen myöhemmin ;) Toivottavasti mahd. pian! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ❤