perjantai 7. maaliskuuta 2014

Mitä kuuluu Jasperille?

Jasper ''täytti'' eilen 13 kuukautta, ja ajattelin sen kunniaksi tulla taas vähän kertoilemaan herran kuulumisia! Varsinkin kun ne on nyt jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina.. Muuten kyllä ajattelin toteuttaa näitä kuukausi/kehitys-postauksia nyt vuoden jälkeen kahden kuukauden välein. Seuraava tulee siis 14 kuukauden iässä, mutta sitten 16 kuukauden etc.


Jasper on kävellyt jo pidemmän aikaan ympäri taloa, niin että on pitänyt toisellä kädellä vähän jostakin seinästä kiinni ja häntä onkin pitänyt koko ajan ''kävelyttää''. 
Mutta nyt viimeaikoina Jasper on kävellyt huisin paljon 3-5 askelta ilman tukea!! Ja entistä enemmän vain kuule jokaikinen päivä. Tämä päiväkin on ollut ihan uskomaton. Herra seisoo määrittämättömän ajan ilman tukea ja lähtee pyytämättäkin omatoimisesti kävelemään ilman tukea. 
Tänäänkin Jasper lensi kyllä naamalleen, kun äiti vissii nauratti vähän liikaa samalla kun toinen yritti keskittyä kävelemiseen. Raasu<3
Mutta toi siis ihan oikeasti kävelee ihan varmasti kunnolla. Mä uskon, että taidot ja kyvyt on jo koossa, mutta uskallusta vielä hiukan puuttuu. 
Jokainen päivä on kyllä tuonut kehitystä ja uskomista itseensä ihan hirmuisesti!


Pikkuherrasta on tullut myös kunnon poitsu pussailemaan ja halailemaan. Päivässä annetaan ainakin se miljoona pusua, ja koko ajan hän haluaa halailla. En kyllä varmaan tiedä mitään ihanempaa, kuin pieni poika halailemassa äitiään?! Niin rakas ja reppana. :-)

Jasper ymmärtää sekä osaa osoittaa ihan lukemattoman määrän sanoja ja asioita. Mutta kaikenkaikkiaan; Jasper ymmärtää jo todella paljon. Hän osaa sanoa ättä=äiti, kakka, vauva, namnam, prumprum..


Jasper on todella kovapäinen, eikä meinaa uskoa mitään.. Siis varsinkaan kieltoja. Hän kyllä tietää mitä ei saa tehdä ja mitä ei tarkoittaa, mutta kun ei usko niin ei usko. Yleensä kiellättäessä virnistää, näyttää kieltä tai pörrää.

Yleisimpiä ''pahantekemisiä'' on roskiksien kaivaminen, telkkarien repiminen, johtojen repiminen, nettiboksin heitteleminen, kaiken syöminen & pureminen, hiuksista repiminen, yritys vauvan pahoinpitelemiseen, laatikoiden kollaaminen, kaihtimien/verhojen repiminen, vaatehyllyjen tyhjääminen, kirjojen syöminen, KAIKEN järsiminen, pesukoneiden pimputtaminen..


Jasper syö paljon ja oikeastaan IHAN mitä vain. Musta tuntuukin, että hän ei olisi ikinä täynnä. :'D Varsinkin kaikki ruoka mitä äitikin syö niin kyllä kelpaa, vaikkei olisikaan nälkä!! Mehuista eikä pelkistä salaatinlehdistä hän ei kyllä ole piitannut, mutta en keksi mitään muuta mikä ei olisi kelvannut.

13 kuukautinen Jasper on melko mustasukkainen vauvasta, ja välillä hän osaakin osoittaa mieltään... Hän yrittää vähän kovakouraisesti kohdella vauvaakin, repimällä yms. Mutta nykyään hän tajuaa jo, mitä ''nätisti'' tarkoittaa ja se tarkoittaa Jasperille sitä, että yhdellä sormella vain kosketaan hiljaa vauvaan. :D
Pikkuhiljaa Jasper tottuu paremmin ja paremmin, ja oppii varmasti olemaan kiltimpi. Hän ei välttämättä oikein vielä tajua, että vauvakin on ihminen ja että sitäkin sattuu.

En kyllä varmaan sataan vuoteen uskaltaisi jättää Jasperia ja vauvaa kahdestaan samaan huoneeseen, sen voin kertoa. :-D

Jasper rauhoittuu ja melkein nukahtaa samantien kun hänelle pukee pipon päähän. 
Vaipanvaihto on välillä yhtä helvettiä- mikään viihdytys ei välillä kelpaa..
Normaalisti Jasper nukkuu 19-7/8.
Jasper ei myöskään nykyään herää eikä sinänsä piittaa vauvan itkuista tai ääntelyistä. 
Vauvan kotiintulon jälkeen pari yötä Jasu nukkui todella huonosti sekä yöllä että päivällä, mutta nyt hän taas nukahtaa tosi helposti ja nukkuu kiltisti unensa läpi.
Vaatekoko on 86/92.
Hampaita on 9.

Mitäs muuta sitten vielä kertoisin? 

Jasper on maailman iloisin taapero! Yhtä hymyä ja naurua koko mies. Tanssiminen ja musiikki on parasta! Jasperilla on oikeasti ihan mahdottoman uskomattoman hienoja tanssiliikkeitä. :D Äitin luo turvaan aina juostaan, jos isi huutaa. Keskittyminen on luokkaa nolla, ja koko ajan on meno päällä. Sekuntiakaan ei jakseta olla paikoillaan. :-)

Rakastava, tyytyväinen, onnellinen, komea, pullaposkinen, pömppömassuinen, nappisilmä, helposti kutiava & iloinen pieni olento, on minun Jaspintoni.


<3: meeri

5 kommenttia:

  1. Ihana Jasper <3 kuulostaa vähän samalta mitä meillä on ollu sieltä 11kk saakka :D <3

    VastaaPoista
  2. Ootteko eronnu samin kaa :0

    VastaaPoista
  3. Ootteko eronnu samin kans? :o

    VastaaPoista
  4. Hei:) Oletteko vielä yhdessä Samin kans, kun nykyään puhut aika paljon sun etkä teidän pojista ja muutenkin samista et mainitse juuri mitään :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ❤