Oonkin niin ylpeä itsestäni, että kerrankin jaksoin tehdä kaiken kunnolla ohjeiden mukaan, siinä pelossa että pienikin virhe pilaisi kakun. Normaalisti siis oon sellanen no suurinpiirtein -leipuri. Mutta en missään nimessä halunnut, että ensimmäinen leipomani isänpäiväkakku menisi pilalle! Koska oon tässä herkkulakossa (siis isänpäiväkakkuja lukuunottamatta) ja olen siinä siis myöskin pysynyt, niin en vaiheiden välissä tehnyt oikeastaan edes pieniä koemaisteluja, niin sain jännittää aamuun asti kakun onnistumista & maistamista..
Mutta yllätyin niin positiivisesti! Nam! Suosittelen kaikkia kokeilemaan. ;-)
Kakun erivaiheiden odottelujen välinen aika mukaanluettuna, kakun tekemiseen meni mooonta tuntia. Mutta koen silti kakun olevan kuitenkin suhteellisen helppo tekele, ja jos sitä kärsivällisyyttä vain löytyy niin onnistumisprosentti on melkoinen. :-) Niin kuin mullakin kerrankin löyty kärsivällisyyttä.. :-D Yleensä oon niin malttamaton, mutta nyt väkersin huolellisesti juurtajaksaen.
Laitoin eritäytteet kuin alkuperäisessä ohjeessa, ja paljon enemmän siis sisälmyksiin. Sen takia päällyste ei riittänyt aivan koko kakkuun (mikä pilasikin kakun perfecton ulkonäön). Että jos laitat paljon täytettä, niin suosittelen tekemään ohjetta enemmän päällystettä.
Mutta ehkä siihen tärkeimpään, eli itse kakun tekemiseen.
En muista nyt yhtään varmasti, mistä netin yövereistä löysin tämän ohjeen, mutta jos joku muu sattuu tietämään niin saa linkitellä lähdettä niin lisäilen sen tähän myöhemmin.
Toivottavasti ohjeesta on kuitenkin apua jollekin! Ja tietenkin saa kysellä, jos erivaiheista jäi jokin asia askarruttamaan tai muuten vaan haluat tietää jonkun yksityiskohdan. :-) (alunperin mun piti kyllä ottaa kaikista vaiheista/aineksista kuvat, mutta silloin oli niin pimeää, että kuvailut jäivät hiukan vähiin..)
SINÄ TARVITSET:
4 isoa munaa (n. 2 ½ dl)
1 ½ dl Erikoishieno siro sokeria
1 dl Muscovadosokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
½ dl (sokeroimatonta) kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
Vuokaan:
voita ja korppujauhoja
Kostutus:
3 dl maitoa + 1 tl Vaniljasokeria
Täyte:
(tässä taisi alunperin olla joku
2 dl mansikkakermavaahtoa
150 g marabou maitosuklaata
mansikkahilloa
1 banaani
(jos haluat todella suklaisen kakun, laita vaikkapa suklaakermavaahtoa mansikkakermavaahdontilalle ja jätä mansikkahillo kokonaan pois TAI jos haluat hiukan virkistävämmän, niin voit laittaa vaikka jotakin raikkaita hedelmiä tai raikasta hedelmähilloa pelkästään väliin)
Kuorrutus:
200 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
25 g voita
Koristeluun:
Vaikka suklaakarkkeja/marjoja (itse en laittanut mitään)
KAKUN TEKEMINEN VAIHEITTAIN:
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kääntele ne varovaisesti joukkoon.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun, halkaisijaltaan noin 24 cm kakkuvuokaan (tilavuus noin 2 litraa).
Paista 150 asteisessa uunissa, kunnes kakku alkaa irrota vuoan reunoilta. (Mun kakku oli noin reilun tunnin uunissa, ja olisi ehkä saanut olla hiukan (pari minuuttia) kauemminkin. Kakku siis oli kypsää, mutta sortui ehkä hiukan liian helposti. Mutta en halunnut, että kakku palaa tai kovettuu, ja näin se jäikin mukavan ja ihanan pehmeäksi & ilmavaksi)
Kumoa kakku ja anna jäähtyä.
Leikkaa kakku
Pilko marabou-levy pieniksi paloiksi & vatkaa mansikkakermavaahto, ja sekoita keskenään. Pilko banaani ohuiksi paloiksi.
Kostuta pohjat vaniljasokerilla maustetulla maidolla ja levitä kerrosten väliin täyte (banaani, mansikkahillo, kermavaahto/suklaa-sekoitus). Kokoa kakku.
Anna kakun vetäytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Valmista kuorrutus.
Paloittele suklaa kasariin ja laita joukkoon kerma.
Sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen.
Lisää joukkoon lopuksi voi ja sekoita seos tasaiseksi.
Kaada kuorrutus kakun keskelle ja levitä se pinnalle ja kakun reunoille.
Nosta hetkeksi kylmään (mulla oli yön yli ja sitten se olikin täydellinen).
Koristele haluamallasi tavalla ja revi (mahdolliset) leivinpaperireunat kakun ympäriltä.
Herkuttele suurella makeanhimolla!!
<3: meeri
Yummy yummy vaikka kuulostaa tosi makealle ni täytyy kokeilla! Onko tuo mansikkakerma oikeesti hyvää vai maistuuko jolleki esanssille?
VastaaPoistaEi ollut yhtää liiiian makeaa, just sopivasti makeaa, mutta kuitenkin sen verran että ei kerralla pystyny syömää koko kakkua ;-D Ja oli se oikeesti!! Ainakin mä yllätyin positiivisesti sen mausta!! :) Ookko jo kokeillut?? ;)
PoistaNäyttää kyllä niiin hyvälle tää kakku !! Pakko tehdä vaikka jouluksi .... tekisin jo tänään mutta HERKKULAKKO!! eei hitsi aloin jo pään sisäl miettii että ei yks kakku ketään haittaa :DD
VastaaPoistaAHAHAA :D mäkin voisin tehdä uudestaan vaikka heti, mutta mullakin on toi paheinen herkkulakko ;( Mutta todellakin on tekemisen arvoinen, suosittelen oikeesti kokeilemaan sitten kun saat syyä ;)!
Poistasulla on kyllä mahtava blogi, ja aivan huippu tää resepti, heti tänään jo kokeilin ;-) liityin lukijaks!
VastaaPoistawww.about-katri.blogspot.com
Voi kiitos paljon!! :) Ihana kuulla & tervetuloa! :)
PoistaNoniin!! Onnistuiko kuinka? ;)
Ja mäkin meen tsekkailemaan sun blogia ;)!