Hiuslakasta oonkin luopunut jo kokonaan, mikä kävi ikään kuin vahingossa. Hiuslakka loppui enkä ole saanut aikaiseksi (=muistanut) ostaa uutta, ja nyt oonkin pärjännyt jo monta viikkoa ilman sitä. :-)
Hiustenkuivaajan käyttöäkin olen huomattavasti vähentänyt, ja kuivaan hiuksiani vain jos käyn aamulla suihkussa ja olen menossa päivän mittaan johonkin. Tai melkeen aina kyllä kuivaan etuhiukset vaikka olisin kotona vaan, mutta muita hiuksia harvoin jaksan alkaa kuivaamaan..
Hiuksia en suorista enää kuin ennen kuin lähden johonkin, enkä aina silloinkaan jaksa. Yleensä suoristan vain etuhiukset & hiukan edestä muutenkin. Joskus tietenkin jaksan ja haluan panostaa, ja silloin suoristan hiukset kunnolla. :)
Nyt kuitenkin tuli seinä vastaan, hävetti katsoa peiliin, hävetti käydä edes lenkillä saati sitten kaupassa. Pipo oli kova sana. Kaikki kuvat oli hiusten takia maailman rumimpia. Maailman kamalin tyvikasvu. Maailman kamalin värinmetelisoppa- miljoonaa eriväriä ja erisävyä...
Anteeksi meikittömistä kuvista (niin paitsi viimeisessä kuvassa meikkiäkin).
ENNEN
ENNEN (hyii mikä aamunaama XD)
ENNEN - JÄLKEEN
ENNEN (Kattokaa nyt!! Tummanruskea tyvikasvu, punaista, mustaa, auringon polttamaa keltaista, oranssia....)
JÄLKEEN
Vielä muutama JÄLKEEN kuva kokonaisuudessaan:
En sitten ole tehnyt mitään naamalla tai hiuksille /sorry.
Niin ja näissäkin kuvissa hiukset vielä hiukan märät.. :/
Niin ja näissäkin kuvissa hiukset vielä hiukan märät.. :/
Mitäs te ootte mieltä?
<3: meeri
Mun mielestä tosi hyvän värinen! :)
VastaaPoistaItelle tulee aina syksyn tullen kauhea hinku tummiin hiuksiin, sama juttu joka ikinen vuosi!
Kiva kuulla, kiitos! :)
PoistaNojoo vähän sama, ja kesällä sitten taas haluaa vaaleampaa :>!
No oli kyllä sekamelska!:D Noi tummanruskeat tuppaa aina menee iha melkee mustaks..:/
VastaaPoistaEi ne luonnossa tai PÄÄLTÄ ollut onneks noin sekavat kuiteskaan!! :D Ja onneks mulla on niin paksut hiukset ettei tota onneks ulospäin niin näkyny :') No jeps, meni kyllä!! -.-
Poistasopii tosi hyvin sulle tuo uusi väri :)
VastaaPoistaKiitoksia!! :)
PoistaHyvältä näyttää! Mä vissiin värjäsin tolla samalla mutta mustalla värillä ja nää on jo vaalentunut joten eiköhän nuokin vaalene! :)
VastaaPoistaKiitos! :)) Ja joo, on ne nyt jo aikalailla vaalentunut tässä parissa viikossa!! Itse asiassa paikoin vähän ''liikaakin'' haalistunut jo joistakin kohdin, mutta on nää silti nyt paremmat kuin sillo värjätessä :)!
Poista