perjantai 22. marraskuuta 2013

Tällaistä on meidän ruokailut- niin hyvässä kuin pahassakin


Mä oon aina ajatellut, että meidän Jasper on mahdollisimman kiltti syömään, syö aina hienosti ja hyvin. Mutta enää se ei ainakaan aivan niin enää ole, vaikka tajusinkin sen itsekin vasta justiin.. 
 

Jasperille ei nimittäin kelpaa oikein (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) yli 8kk ikäisille tarkoitetut purkkiruoat eikä kotiruoka. Sileät 4-6kk ruoat taas maistuvat tosi hyvin, mutta eihän mikään määrä niitä tuollaiselle tunnu riittävän. Kuten myös helposti syö puuroa, voideltua leipää, talk-muruja, maissinaksuja, kurkkua.. 
Mutta sitten taas esimerkiksi banaanista ja omenasta Jasper ei ainakaan vielä tykkää yhtään.. 


Meillä onkin tällä hetkellä sellainen vaihe, että yritetään päästä noista pikkuvauvoille tarkoitetuista ruuista eroon kokonaan. Mutta sekään ei ole aivan niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Oonkin nyt aina ensimmäisenä koittanut antaa isompien miesten ruokia, joidenka jälkeen vasta tarjonnut niitä helpompia ja Jasperille mieluisimpia ruokia (että saa nyt edes jotakin syödäkseen).
Yleensä Jasper avaa suutaan normaalin tapaan isompien ruokia antaessa, mutta lopettaa sen sitten kuin seinään parin lusikallisen jälkeen. Yleensä mukaan tulee myös kakominen. Eilen yhden uuden ruoan kokeilun yhteydessä; noin 5 lusikallisen ja muutaman kakomisen jälkeen Jasper oksenti kaaressa (todella hienosti) itsensä molemminpuolin kunnon lammikot.. Pesujen ja vaatteiden vaihdon jälkeen sitten taas tyydyinkin antamaan tuttuja ruokia, että mies sai syödyksi. 


Pieniä purkkeja ja pieniä ''annoksia'' päivässä tuntuukin menevät miljoona, pitäisi pikkuhiljaa saada Jasper siis syömään tuota täyttävempääkin ruokaa- että, ei tarvitsisi jatkuvasti olla syömässä. Tällä menolla tuntuukin siltä, kuin Jasperilla olisi koko ajan nälkä. Ei siis sillätavalla koko ajan nälkä, vaan sillä tavalla, että koko ajan saa häntä olla syöttämässä. 

Jasperilla siis on hampaitakin jo ainakin se 8 kappaletta, että ei siinäkään mielessä syömisen pitäisi olla mitenkään haastavaa. Hienostihan Jasper haukkaa paloja jo naksuista, leivistä ymsyms. 

Haastavaa Jasperin ruokailuista tekee myös se, että äiti-minä olen ainoa kuka saa poitsun syömään.. Noh, mummukin onneksi saa jotenkuten! Isistä siihen ei enää oikeastaan olekaan, ei sillä etteikö Sami yrittäisi. On yrittänyt, ja yrittää vieläkin melkein joka päivä ainakin sen kerran- mutta aina se on se sama, että syöttäjää pitää vaihtaa keskenkaiken. 
Ennen Jasperille riitti se, että sitä nauratti ja hänelle piti seuraa. Mutta nykyään pitää olla kaikkia nippelikonsteja: leluja (joita muuten ei ennen saanut todellakaan olla syöttämisessä), hauskutusta, MAINOKSIA!! 
Jasper katsookin siis melkein aina mainoksia samalla kun syö, niihin mies jaksaa keskittyä. (Syöttötuoli on niin massiivinen tuosta edestä sekä pöytä niin leveä sivulta, että alkujaankin se on aina ollut noin vinossa syöttäjään eli muhun päin, että oon yltänyt syöttämään Jasperia). Kaikki muut ohjelmat on ehdoton nounou! Mainoskatkon jälkeen kädet alkavat vispaamaan, kädet seuraavat lusikkaa suuhun, kädet huitovat lusikkaa, kädet hinkkaavat naamaa, kädet siis sitä ja tätä.
Äiti yleensä ottaakin kaukosäätimen ruokapöytään, ja vaihtelee kanavia sitä mukaan miten mainoskatkot loppuu. Niin aamu- kuin iltapuuronkin syödään nykyään täysiä yhden mainoskatkon aikana! Mä en tajua, heti kun mainokset loppuu niin syöminen loppuu kuin seinään- mikä taas tarkoittaa sitä, että korkeintaan muutama lusikallinen jää syömättä. Jasper vetäisee siis täyden puurolautasellisen yhden mainoskatkon aikana. Illalla puuro syödään nykyään yleensä uutisten ja Salkkareiden välissä olevan mainoskatkon aikana (+ Jasper kyllä kattoo myös aina Salkkareiden alkutunnarinkin rauhassa syöden). Huhhahei sanon minä. 
  

Eli siis tiivistettynä: Jasper ei jaksa keskittyä siihen syömiseen. Hän tarvitsee viihdykkeitä: äitiä laulamaan ja höpöttelemään, telvisiota tai leluja. Mutta aina ei pelkkä yksi asia riitä, vaan usein tarvitaan esimerkiksi edes kahta noista.
Jasperin syöttäminen todellakin on taitolaji! Mitä ei kuka vain osaisi!! Äiti osaa parhaiten.


Se että olen tämän perheen ainoa syöttäjä, on kyllä välistä hiukan haastavaa.. Joka päivä sovitaan Samin kanssa, että mä teen vaikka ruokaa/käyn suihkussa/siivoan/syön/yms. sillä välin kun hän syöttää Jasua. Mutta ihan jokainen kerta se menee siihen, että mun pitää jättää mun hommat kesken ja syöttää Jasper. Mun pitää syöttää Jasper heti kun tuun suihkusta, mun pitää syöttää Jasper ja polttaa tekeillä oleva ruoka pohjaan. 
Jopa yksi aamu Sami yritti kerrankin olla ihana, ja antaa mun nukkua (koska meni ensiksi turhaan töihin, joita ei ollutkaan, ja tuli kotiin justiin kun J heräsi yöunilta). Mä kyllä heti sanoin, että tulee sitten herättämään heti mut jos ei saa syötettyä, että ei ainakaan hermostu täällä yksin. Ja niinhän se menikin, Sami tuli ''Se ei syö, se ei nuku, me tarvitaan sua''. Oli se silti kivaa nukkua edes hetken pidempään kuin normaalisti.
Enkä siis todellakaan syytä Samia tästä, Jasperin syöttäminen on oikeasti todella haastavaa ja Samilla on tunnetusti aika lyhyt pinnakin.. Mutta olishan se kiva, jos joskus voisin huolettomasti käydä yksin edes kaupassa, eikä jaksottaa sitä aina Jasperin ruokailujen väliin.

Jasper siis syö kyllä paljon, mutta ehkä se laatu ei ole niin parasta tuollaiselle isolle taaperonalulle? Jasper olikin ennen tosi pullea, mutta nyt sen pulskuus on pikkuhiljaa vähentynyt. Se varmasti johtuu pääosin siitä, että Jasper liikkuu niin valtavasti kokoajan, ruoansulatus toimii moitteetta, pituutta tulee nopeasti jne. Mutta uskon, että yksi syy on myös se ruoan laatu. Sen takia me yritetäänkin nyt luopua kokonaan noista vauvanruuista. Ja siis paino ei ole missään nimessä tippunut eikä todellakaan Jasper ole laihtunut tms, mutta ei sitä painoa enää kerrytkään niin hurjaa vauhtia kuin hetki sitten (mutta sekin taitaa kyllä olla ihan normaalia tuossa iässä?). 
Lisäksi uskon, että ruuan laatu vaikuttaa myös yöuniin. Yöt nukutaan pääsääntöisesti vieläkin siis hyvin, mutta uskon että ns. paremmalla&monipuolisemmalla ruoalla myös tulisi se pari tuntia lisää yöuniin. 
Tuhdimpi annos---> paremmat unet?


Yllä olevassakin kuvassa Jasper siis keskittyneenä mainoksiin... :-D Vaikka olisi kuinka tylsä mainos tahansa, niin se on miljoonatriljoona kertaa parempaa katseltavaa kuin joku räiskyvä, värikäs piirretty.
 

Täällä asuu nykyään myös pieni pärskyttelijä, pörryyttelijä. Ihana rakas. Jasper siis pärrää nykyään tosi paljon, mutta onneksi ei kuitenkaan ruoka suussa! Yleensä pärrääminen aloitetaan syömisen loputtua tai muuten vain leikkien ohella. Jasperin kanssa pitää myös aina pärrätä ns. vuorotellen. :-D Raasurakas!
Mutta olen myös huomannut, että yleensä jos kesken ruokailun Jasper pörrää, niin sen jälkeen tulee aika useasti sitten röyhty! Kesken ruokailun pörrääminen ---> röyhty.
 

Näyttääkö kenenkään muun kotona ikinä tältä (sormi)ruokailujen jälkeen? 
Mulla on onneksi aina imuri hollilla, ja jokaisen naposteluruokailukerran jälkeen saankin imuroida lattiat ja pyyhkiä Jasperin syöttötuolia. Lattiata saisi myös useasti pestä kaikista ruokatahroista, mutta sitä nyt en ole silti alkanut vielä jokapäiväisesti harrastamaan. Toki yleensä pyrin edes pyyhkimään märällä pahimmat klönttikohdat lattiasta.
 

Äitin palleroposki<3
Jasper ei yleensä ala syömään (vaikka siis onkin nälkä!) ennen kuin hän maistaa ruokaa. Joskus ruokaa saa laitettua toisen suuhun vasta kun hän haukottelee, hermona huutaa, ns. huijaamalla esimerkiksi lelulla tms.
Sitten vasta kun ensimmäinen lusikallinen on saatu suuhun jollakin kepulikonstilla, alkaa pienimies syömään helposti, hyvin, suu koko ajan auki kuin pienellä linnunpoikasella. 
Kyllä siis tietenkin yleensä Jasper avaa suunkin heti kiltisti, mutta joskus se taas vaatii esimerkiksi väsymyksen tai jonkun muun syyn ansiosta lisäponnisteluja.
 

Yleensä syömisen päätteeksi Jasper aloittaakin kunnon esityksen. Silloin kiljutaan, lauletaan, pörrätään & taputetaan täysiä!! Taputtaminen on ihan varmasti Jasperin lempijuttu, ja äitinkin laulu saa aina ihanat pienet taputukset. :')
 

''Voisitko jo lopettaa?! Telkkarista tulee mainoksia ja mä haluan sitä paitsi leikkimään! Aurinkokin paistaa näin kivasti heti aamusta ja sä otat heti onnessas vaan jotakin kuvia..''


Katsokaa nyt kuinka ihana naurusuu, kyllähän tuollaiselle kaikesta huolimatta riittää ihan aina kärsivällisyyttä. 

Sellainen syömäri on meidän ilopilleri vauveli!
Onko muiden lapsilla ollut mitään samoja tapoja? Osaisiko kukaan sanoa mitään vinkkejä, kuinka esimerkiksi lapsen saisi syömään isänkin antama ruokaa? Tai kuinka keskittyminen saataisiin kohdistettua helposti siihen syömiseen? Tai kuinka pääsisi helpoiten eroon noista vauvaruuista? Vinkkejä ja neuvoja vaan kehiin!!

<3: meeri 

Ps. Sami lähti justiin viemään Jasperia yökylään, koska Sami halusi viettää mun kanssa keilaus- ja leffailtaa! (Itse en kyllä olisi kovin mieluiten antanut mun pientä Jaspintoa hoitoon.. Mutta mulla on kyllä selkä ja jalat olleet nyt pari päivää niin kipeät, että ehkä tekee ihan hyvää välillä nukkua kokonainen yö putkeen...) Ja onneksi tiedänkin, että mummu on ainoa mun lisäksi joka osaa Jasperia syöttää. Ei tarvitse huolehtia turhaan siitäkään asiasta. :') <3 Ihanaa viikonloppua teille kaikille!! Mä palailen taas mahdollisimman pian. 

2 kommenttia:

  1. Anna kaikki sormiruokana, jos niin se ruoka menee alas! Keitä porkkanaa ja perunaa ja pilko sopiviks palasiks mitä Jasper saa syötyä, paista kanaa ja jauhelihaa ja anna ne sormiruokana! Mä luulen et Jasperilla on nyt vaan "lusikkalakko", alkaa kiinnostaa itekseen syöminen ni ei huvita syödä ku joku syöttää! :D Entäs ootteko kokeillu et annat Jasperille oman lusikan ja ihan vähän ruokaa omaan kippoon tohon tarjottimelle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis kyllä varmaan vähän enemmän harjotella tota sormiruokailua, mutta tuntuu kyllä että ei niinkään kyllä oikein menis alas. Mutta pitääpä nyt yrittää harrastaa sitä enemmän!
      Ja se voi kyllä olla!! :D Ja tota on ollut tarkotus kyllä kokeilla, mutta ei oo vielä ollut sellasta ns. sopivaa hetkeä että Samikin olisi ollut kotona ja mä tämän raskauden kanssa en halua kokea ainakaan sitä ekaa kertaa välttis yksin.. Uskon että siitä tulee sellanenkin sotku, että huhhuh ja mun selkä ja jalat meinaa muutenkin räjähtää XD Mutta tänä viikonloppuna olis tarkotus kokeilla sitäkin! Ja alkaa sitäkin harrastelemaan. :) Kovastihan Jasper laittaa kaikkea ainakin suuhun jne niin kai siinä lusikan mukana vois vähän mennä sitä ruokaa suuhunkin asti :'D

      Kiitos kommentista! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ❤