sunnuntai 26. tammikuuta 2014

RV 35+0 POKS.

Nyt olisi taas yksi raskausviikko takana päin! Eli taas on aika tasaviikkopostauksen & muutaman masukuvan (+ nopeiden kuulumisten)



Mä en vaan yksinkertaisesti tajua, että kuinka tämä aika menee näin mahdottoman nopeasti.. En ole vieläkään saanut mitään aikaiseksi, pikkuhiljaa olisi kyllä pakko saada hankituksi loput jutut vauvalle sekä laittaa kaikki valmiiksi!!

Mun olotila on aika kamala. Kankea ja epämukava, erittäin turvonnut. Inho omaa itseä kohtaan ulkonäöllisesti, paitsi masua kohtaan, on aika valtaisa. Hyhhyi, kierrän peilit kaukaa ja vielä kauempaa kierrän ihmiset. :-D En voi tälle mitään, mulla on itsellään vaan niin turvonnut ja epämukava olo tässä vieraassa pullukkakropassa.
No, mutta silti siis nautin raskaudesta, masusta & vauvan liikkeistä. Ikinä en voisi inhota tota pömppistä missä kasvaa oma lapsi. <3 



Perjantaina sitten kävin antamassa pari testiä labrassa.. Mullehan sitten soiteltiin perään aivan huolissaan mun maksa-arvoista, ja siitä että ne oli ollut niin paljon yli sallitun. Sanoivat puhelimessa, että suurella todennäköisyydellä joudun Seinäjoelle tarkkailuun & kontrolliin, mutta että ensiksi käyn Lapuan päivystyksessä rutiininomaisesti. Mua sitten ''peloteltiin'' sen verran paljon jo puhelimessa, että itkuhan siinä tuli.....
Noh, mulle olikin varattu aika jo puolen tunnin päähän. Siitä päivystyskäynnistä jäikin sitten vähän huonot fiilikset. Lääkäri kysyi multa, että miksi mä olin tullut sinne, että mikä mulla ''on'' vaikka itse he mut sinne soittivat. Olinkin siinä, että no en mä tiiä kun mut tänne käskettiin.. 
Lääkäri olikin ihan ihmeissään ja ei tuntenut yhtä yleisintä raskausvaivaa (eli raskausmyrkytystä), ja etsi vaan kännykällä googlesta vastauksia ja lopulta kaivoi lääkärin käsikirjan jostakin kaapin perukoilta ja yritti sen avulla selvittää asiaa.. 
Noh, lopputulos oli se, että lääkäri ei osannut auttaa mitenkään tai kertoa mitään ja lopulta hän kehotti mua menemään uusiin testeihin maanantaina.. Niin ja soittelemaan uutta aikaa ''jos viikonlopun aikana tapahtuu jotakin''.. Eli hän kirjaimellisesti vain siirsi vastuuta.
 No eipä tullut ainakaan mitenkään kovin turvallinen olo. Toivottavasti maanantaina olisi sitten joku joka tietäisikin asiasta jotakin. 
  
Ensi viikolla onkin taas neuvola, joten sitten viimeistään kirjoittelen taas lisää raskauskuulumisia! 



Jasperilla alkoi toissa yönä jonkinsortin oksennustauti, joka onneksi meni ohitse reilussa 10tunnissa.. Mutta oli kyllä kauheaa herätä Jasperin kutsuun ja löytää väsynyt pieni mies kirjaimellisesti oksennuksen peitosta.. Sitten sainkin valvoa ja päivystää oksentelevan Jasperin vierellä koko yön. Oksennuksien välissä Jasper onneksi nukkui & nukkumisvälit pitenivät tasaiseen tahtiin! 
Meninkin omaan sänkyyn aina jos Jasper oli nukkunut jo 5min, mutta onneksi Jasper aina heitti tutin pois ja varoitti pienellä itkulla niin kerkesin juosta omastakin makkarista (kerkesin silti vaikka pari kertaa kerkesinkin nukahtamaan) hakemaan Jasua & viemään pöntölle.. 
Mutta onneksi kulta on nyt taas terve!! En tajua, kuinka Jasper on yhtäkkiä alle parissa kuukaudessa sairastellut hirveästi?! 2x flunssa/kuume, ripulointitauti ja nyt sitten oksutauti. Ja noitahan ennen Jasper ei ole ollut ikinä kipeä..



Mutta ei tässä sitten muuta! Käytiin Samin kanssa tänään Amarillossa syömässä ja nyt menen syömään kakkua. Jee!!

Anteeksi tämä huonolaatuinen postaus & palaillaan huomenna!


<3: meeri

4 kommenttia:

  1. no onpa outoa toimintaa :s olis sillä pitäny kumminki vähän enemmän yrittää jos kerran on syytä epäillä jostain epänormaalista... Mulla itellä huomenna neuvola ja saa nähä lähettävätkö meikät johonki suuntaan jos verenpaineet edelleen koholla.. btw. meillä on laskettujen aikojen välillä vaan 3 päivää :P

    http://maailmanparasmutsi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! :/ Toivottavasti noi muutama lisävälipäivää ei nyt aiheuta sitten mitään..

      Oijjoi, mäpäs meen tutkiskelemaan sun blogia. :p

      Poista
  2. Mua niin ärsyttää sellainen, kun sanotaan "mitä sä tänne tuut" jne.. Varsinkin jos on itse pyydetty/käsketty. Eikä tajuta, että toisella voi oikeasti olla joku hätä. Ei mitään empatian kykyä välillä. Mä ymmärrän sen, että kaikilla on huonoja päiviä, muttei sitä sais näyttää asiakkaille tai purkaa heihin, mutta kun tuntuu että joillain on jatkuvasti "huono päivä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin mitä tarkotat! Mutta siis hmm.. ei se nyt ehkä aivan noin sitä tarkottanut, vaan kysy että miksi mä sinne olin menny ja mikä mun vaiva on jne., vaikka en siis itsekään tiennyt oikeastaan mitään vaan luulin että he sielä olisivat tienneet kun mut sinne pyysikin. -.-

      Poista

Kiitos kommentista! ❤