Ihanaa ja aurinkoista
äitienpäivää kaikille ihanille mammoille ♥ Tänä vuonna tämä päivä nousi mullakin ihan
uusiin sfääreihin: mun ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Heittäytyidyinkin eilen illalla jo herkäksi ja mietiskelin asioita ja myös itkeskelin onnesta. Äitinä oleminen on maailman
parasta ♥ On niin ihana huomata kun oma pikkuinen kasvaa ja kehittyy, ja on ihana myös tuntea itsensä tarpeelliseksi ja tuntea vilpitöntä rakkautta vastavuoroisesti. Ja on mulla vaan niin paras poika kaikinpuolin!
Vaikka Jasperkin on vielä niin pieni, että se ei ole tehnyt
mulle korttia tai tajunnut nukkua normaalia pidempään(päin vastoin, tänään hän halusi herätä jo viideltä..), tai oikeastaan mitään muutakaan erikoista ole sen suhteen tapahtunut koko päivänä, niin silti päivä on tuntunut niin erityiseltä ja onnelliselta. Ja Sami ainakin
edesauttoi jo mun aamuista heräämistä ja jaksamista siivoamalla mun kanssa
eilen ilman minkäänlaista(!!) pakottamista ja hakemalla mulle salaa
yöllä Batterya jääkaappiin :D Mähän oon ihan hulluna Batteryyn, ja milläs muullakaan se aamu alkaisi paremmin. Heh. Sitten kun Samikin jaksoi nousta niin sain raasun lahjan ja kortin, ja syötiin kakkua! Rakastan kaikkia täytekakkuja, haluan niitä ostella joskus ihan muutenkin vain kaupasta.. Herkkujen syönnin jälkeen hengailtiin hetki koko perhe pihalla ja sitten lähdettiin meidän mummun ja papan luokse käymään, syötiin ruokaa ja syötiin myös lisää kakkua. Tultuamme kotiin Samin äiti eli Jasperin mummo tuli käymässä kanssa kahvilla.
Mun oma äitikin on mulle ja meille niin tärkeä ja rakas hahmo meidän elämässämme. Arvostan kyllä äitiä tosi paljon ja ollaan läheisiä, ja on ihana tietää, että hän on aina auttamassa ja tukemassa. Mun äiti on paras!
jeeei, otsis on palannut |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! ❤