perjantai 24. toukokuuta 2013

Kun maito ei riitä


Jasper on nyt maanantaista asti syönyt myöskin kiinteää ruokaa maidon rinnalla. Päätimme aloittaa soseiden antamisen, koska Jasperin yöunet olivat 1,5viikon ajan melko huonot, nyt ne on taas vähän paremmat- mutta eivät kuitenkaan aivan entisellä tasollaan.


 Hyvin on kyllä sujunut kiinteän ruoan aloittaminen, mitä nyt välillä ollut hiukan sotkuista puuhaa on ollut, ja olen harkinnutkin molemmille jonkulaisia kokovartalon suojapukuja. Mutta eiköhän se kuulu asiaan. ;-) Jasper on nyt saanut päärynää, perunaa, luumua ja porkkanaa. Kaikki on tuntunut maistuvan hyvin! Ja se on kiva huomata, ettei ainakaan tässä vaiheessa nirsoile. Ja senhän vuoksi hänen pitääkin saada montaa eri makuja, että pystyisi olemaan ''kaikkiruokainen'', eikä suosisi ja tottuisi vaan yhteen ja samaan.


Jos olisin esimerkiksi antanut viikon pelkästään päärynää tai luumua, niin en usko, että sen jälkeen olisi sitten ''mauton'' peruna enää maistunut, ainakaan kovin helposti. Tietenkin olen antanut vain yhtä lajia kerralla, enkä vielä ole antanut edes perunaa ja porkkanaa yhdessä. Pianhan niitä sekotuksiakin voi sitten ruveta antelemaan. Kiinteän ruoan antaminen pitää aloittaa mauttomimmilla aineksilla, esimerkiksi perunalla, päärynällä tai porkkanalla. Niiden jälkeen sitten antaa muita kasviksia-> hedelmiä-> kasvissekoituksia-> hedelmäsekoituksia.
 

Ruoan koot alkoivat muutamasta lusikasta, ja pikkuhiljaa ovat kasvaneet (ja tietenkin vaikuttaa maidonkin määrä). Tänään aamulla sitten menikin jo lähes kokonainen, elikkäs pari lusikallista vajaa päärynäpiltti puteli. Hih, onpas mulla yhtäkkiä iso vauveli täällä! Tietenkin pitää ruoan määrää koko ajan lisätä, siihen asti että ''lopulta'' antaa sitten niin paljon kuin vauveli syö ja haluaa syödä. Jos antaisi joka kerta samanverran, lisäämättä ruoan määrää, niin uskon että sitten lapsi olisi koko ajan ''nälissään'', maidosta huolimatta. Jos vauva pääsee kiinteän ruoan makuun, niin sitten hän haluaa ja tarvitsee sitä nälkäänsä. Keksinkin tälle jo hyvän vertauskuvan -- Jos vauva saisi kuukauden ajan pelkästään samaa sosetta, joka päivä kerran 10 pientä lusikallista, jonka jälkeen maitoa, niin se olisi sama asia kuin aikuinen ihminen söisi joka päivä yhden pelkistetyn leivän, jonka päälle joisi vaikka lasin mehua. Nälkähän siinä taitaisi jäädä jokaiselle daamille ja avecille?!


Porkkanasoseet ja perunasoseet olen keitellyt itse, mutta muut olen ainakin nyt tyytynyt ostamaan kaupasta. Saas nähdä jos pian innostun ja teen kaikki soseet itse ja kaapit täyteen. Odottelenkin jo innolla, että mitä makuja tänään napsin mukaan kaupasta Jasperille. :) Ostin muuten sellaisia hienoja syöttölusikoita, jotka vaihtavat väriä, jos ruoka on liian kylmää tai kuumaa.. :D


Niin ja HUOM! Ei kannata ottaa liian vakavasti noita mun amatöörin ''ajatuksia'' ja ''mielipiteitä'', ja tietenkin jokainen lapsi on yksilö, joka tarvitsee ja haluaa eri asioita, eri tavoilla ja eri määrät.


Ps. Yritän keritä huomenna tai sunnuntaina kirjoittelemaan muita kuulumisia, viikkolakin on tapahtunut jo jos jonkinmoista ja huomenna on siskon ja hänen miehensä tuparit, ja Jasper menee huomenna mummulaan hoitoon. Mutta niistä sitten lisää tuonnempana. :-)

<3: meeri


2 kommenttia:

  1. tee postaus sun uudesta asunnosta,paljon kuvia!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmä ainakaan ihan vielä, kun täälä on vielä niin ''keskeneräistä'' ja monta asiaa pitäis ostaa, pitää kattoa sitä sitten vähän myöhemmin. ;)

      Poista

Kiitos kommentista! ❤