maanantai 23. syyskuuta 2013

Haaste!

Sain Essiltä haasteen.
Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva päivästäsi.
2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos ne tuntuu sinusta mukavalta.
3. Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi. 
4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku. 
5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita. 

Kirjoitin tämän jo aamupäivällä, mutta silloin uskoin vielä, että teen kaksi vipaakin kohtaa, joten lykkäsin julkaisemista. (En jaksa muutella kuulumisia/vastauksia:) En tiedä, mikä iski, mutta en nyt tällä kertaa jaksakaan tehdä kunnolla tätä, vaikka keksinkin jo muutaman hyvän kysymyksenkin. ;-) Sorry.


Mulle kuuluu nyt ihan hyvää! Jasper nukkuu päikkäreitä ja mä odottelen pyykkikoneenkorjaajaa. Meidän pyykkikone ei ole nyt ehkä kahteen viikkoon kuivannut enää vaatteita.. Onneksi on takuuta jäljellä ja toivottavasti se kone saataisiin pian kuntoon. Oon ihan rättipoikkiväsynyt viikonlopun synttäreistä ja vierailuista, vaikka oonkin nyt muutaman yön saanut nukkua taas ''kunnolla'', nimittäin Jasper on nukkunut pari viime yötä taas melko lailla normaalin hyvään tapaansa. :-)



 
1. Minkä kirjan luit viimeeksi?
Apua, siitä tuntuu olevan jo sata vuotta kun viimeksi luin kirjan. Vaikka ala-asteella sain aina kaikki lukutoukkapalkinnot ja äidinkieli on aina ollut mun lempiaine.. Jos lastenkirjoja tai muita vauvaan liittyviä kirjoja ei lasketa, niin viimeksi luin Carrien nuoruusvuodet -kirjaa (varmaan 2-3 vuotta sitten, ja korkeintaan puoleenväliin...). Voisinkin nyt ottaa asiakseni ja lukea edes sen loppuun! 

2. Odotatko jo talvea?

No hyi, en mä kyllä! Mä vihaanvihaanvihaan kylmyyttä, suurenevia sähkölaskuja, jäätyneitä autoja, lumen tukkemia teitä, liukastumisenvaaraa, puuttuvia talvivaatteita ja -varusteita, liikkumisen vaikeutumista, Samia kiusaamassa mua kylmillä käsillään ja kohmeisia sormia. Toisaalta siihen talveen kyllä liittyy joitakin kivojakin juttuja; kuten Jasperin kasvu, synnytyksen lähestyminen, punaiset posket, takkatuli, jouluvalot, joulukuusi, joulu ylipäätänsä ja  uusi vuosi. Mä oon vissiinkin aika realistinen tuon talven suhteen. :-D

3. Onko ensimmäiset joululahjat jo hommattu?

Eipä ole. Pitäisi kyllä pikkuhiljaa alkaa miettimään ja tarttumaan tuumasta toimeen, ettei menisi taas niin myöhään! Ja ettei tarvitsisi stressata niitä sitten joulun alla!

4. Miten hemmottelet itseäsi?

Jaa-a. Viime aikoina se on tuntunut jäävän todella vähiin! Yleensä kyllä ostamalla itselleni jotakin vaatteita tai nukkumalla Jasperin kanssa päikkärit. Mutta nekin ovat jääneet nyt vähälle ja lähempänä totuutta tuntuukin olevan pitkä kuuma suihku, meikkaaminen ja joskus kakkavaipan vaihdon sivuuttaminen Samille.... Olisi kyllä niin ihana päästä parturiin, shoppailemaan, laivalle tai johonkin kylpylään! Joku päivä ajattelin kyllä leipoa, se saa mut kyllä aina niin hyvälle mielelle :-)

5. Mikä on toinen nimesi?

Eveliina.

6. Onko sinulla tatuointeja? (saa liittää kuvan)

Ei ole :-( Haluaisin kyllä, ja aijonkin mennä heti ottamaan, kun vauva syntyy! Ei nyt sentäs ehkä ihan heti, odotan ainakin siihen asti, että ristiäiset on pidetty! Otan jonkun tatuoinnin mun vauvoihin ja niiden nimiin ja syntymäaikoihin liittyen.

7. Mikä on bravuuriruokasi?

Hmm. Eipä sellasta oikeen ole, ainakaan yhtä tiettyä.. Ehkä kermaperunat ja jotkut maustetut pihvit, perunamuusi ja jauhelihakastike tai riisi ja kanakastike (ite en kyllä enää oikeen tykkää kanaruuista! Mulle on nyt jäänyt kauhia kammo erään Kotipizzan kotzonen takia..).

8. Mikä olisi teidän perheelle sopiva lapsiluku?

3-5, ehkä kuitenkin parillinen luku 4 olisi paras, enemmän kuin 2 ja en oikeen tykkäisi jos syntyisi vaikka 10vuoden päästä ''vain'' 1 jolle ei olisi samanikäistä sisarusta. Nyt aluksi riittää nämä kaksi, ja kattoo sitten oman asunnon ja vakiintunen kahden muksun äitinä elämän jälkeen uudestaan! Mistä sitä ikinä voi tietää mitä tulee tapahtumaan. ;-)

9. Mikä sinusta tulee isona?

Vaikeita kysymyksiä!! :-D Ei mitään haisua tästäkään. Ala-asteen opettaja, äidinkielen opettaja, yrittäjä, sisustaja, toimittaja, vaatesuunnitelija, kirjailija olisi ehkä sellaisia unelma-ammatteja. En ole kyllä tehnyt minkään noista eteen yhtään mitään(paitsi yläasteella kirjoitin kirjan......XD), mutta tiedän kyllä, että nuo kaikki on sellaisia missä pärjäisin riittävällä harjoittelulla ja opiskelulla, sekä mihin riittäisi sitä motivaatiota.

10. Onko lapsesi luonteeltaan tullut enemmän sinuun vai lapsen isään?

Ehkä vaikea vielä sanoa.. Tähän asti mun mielestä aika fifty-fifty molempiin. Sami ja minä molemmat ollaan oltu pienenä kanssa tosi kilttejä ja iloisia, mutta välillä on jo vähän vaikea ymmärtää, että miten ollaan voitu saada noin rauhallinen, kiltti, reipas, innostunut, iloinen, ujo, komea ja tyytyväinen lapsonen, joka on kaikinpuolin niin ihana ;-)

<3: meeri

2 kommenttia:

  1. Moi, ootko kuullu tästä FB-ryhmästä jo? :) https://www.facebook.com/groups/509931609098429/

    Liityhän mukaan ja kerro eteenpäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan! En ollut vielä, mutta nyt laitoin pyynnön! :) Kiitos vaan vinkistä ;)

      Poista

Kiitos kommentista! ❤