keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Oppimisen iloa x2

 Järkytyin tänään pahemman kerran. Aamupäivällä Jasper leikki lattialla ja mä makasin matolla parin metrin päässä ja seurasin pikkuisen touhua. Mitä tekee hän?! Yhtäkkiä mahallaan maatessaan pieni mies vaan nousee istumaan!! Ja vieläpä pysyy siinä ainakin sen 10sekuntia, mikä kesti juosta ottamaan toinen syliin! Äiti oli vähän idiootti ja nappasi toisen syliin, eikä katsonut kuinka toinen pärjää.. 
Olin ihan järkyttynyt oikeasti! :-D Jasper ei istu edes syöttötuolissa tai kävelytuolissa vielä täydellisesti, eikä ole edes oikein ollut ikinä innoissaan, jos olen ''istuttanut'' häntä lattialla. Päivän aikana Jasper sitten yrittikin vielä monta kertaa päästä istumaan, mutta toista kertaa se ei ainakaan vielä tänään onnistunut. Katsellaan, muistaako Jasper huomenna enää oppimisiaan ;-) No ei, mutta oon kyllä tosi ylpeä pienestä kullastani ja ihmeissäni! 


Toinen yllättävä veto tänään; Jasper oppi vihdoin ja viimein ryömimään oikeaoppisesti. Jasperhan on jo melko kauan konttaillut takaperin, ja reippaasti pyörinyt kellonviisarina sekä pyörinyt mahalta-selälle jo kauan. Hän on siis liikkunut jo sen verran paljon, että on kyllä tähänkin asti päässyt sinne minne on ikinä halunnutkin. Mutta nyt siis oppi menemään suoraan eteenpäin, ilman mitään pyörimisiä tai hyörimisiä tai sen suurempia ponnisteluja. Vieläkin ryömimisnopeus on melko ''päätä huimaavaa''. Mutta tänäänkin jo sen muutaman tunnin sisällä taidon oppimisesta Jasperin ryömimisnopeus & -tekniikka kehittyivät huimasti! Pian ei varmastikaan enää äiti pysy poitsunsa perässä :-) Pian meillä mennään jo lujaa! 



<3: meeri

4 kommenttia:

  1. Hahah, ihana tuo aiempi ryömimistekniikka :D
    Hyvä Jasper! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, jep <3 Oikeastaanhan Jasper on tähän asti mennyt suoraan eteenpäin niin, että on noussut konttausasentoon-> tehnyt edestakaisin liikettä-> ja hypännyt eteenpäin täysiä mahalleen :D Se tekniikka vaan näytti hiukan kivuliaalta, ja varsinkin väsyneenä myös otti kipeää :')

      Poista
    2. Se on vähän hassu <3 :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ❤