keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ihania uutisia

Taas on jo keskiviikko, ja syyskuutakin on jo kulunut muutama päivä. Sami on ollut nyt alkuviikon kotona, ja tuntuukin siltä, että olisi muka koko ajan ollut kiire? Ja etten ole muka ehtinyt kirjoittelemaan.
 Maanantaina olinkin varmaan ensimmäistä kertaa yksin jossakin, eli siskoni luona Kauhavalla olin joillakin korumagneettikutsuilla. Oli kieltämättä kivaa olla yksinkin jossakin välillä! Oli aika ihmeellistä, että sai vaan ''olla'' ja mennä juomaan limpparia ja syömään herkkuja silloin kuin itseä huvitti tai että, pystyi keskittymään kunnolla välillä myös toisten lapsosiin :-) Rehellisesti sanottuna vähän myös jännitti kuinka Jasper ja isänsä pärjää kaksin kotona.. Mutta ihan hyvin vissiin ne oli pärjännyt sen pitkän viisituntisen jonka olin poissa kotoa. :D Haha..

Saatiinkin maanantaina maailman parhaimpia uutisia!! Sami sai haluamansa työpaikan täältä Lapualta, ja ensi viikosta alkaen mun reissuleskeys on virallisesti ohi!! Sami menee vielä pariksi päiväksi reissuhommiin, mutta sitten?! Meidän ei tartte Jasperin kanssa enää olla viikkoja ''yksin''tai ikävöidä, ei tarvitse Jasperin olla ilman isäänsä eikä mun ilman avomiestäni. Tuli vähän puskista tämä ihana muutos, ja en taida vieläkään oikeen tajuta mitä se nyt käytännössä tarkoittaa :-)

Niin ja eilen Anni kävi huoltamas mun ripset!! Mun ripset oli ehkä kauheimmassa kunnossa ikinä. Toisessa silmässä oli nimittäin kymmenen ripseä yhdessä mytyssä ja toinen silmä oli vielä aivan täynnä.. Nolotti vähän käydä jopa kaupassa, mutta nyt on onneksi taas hyvät! :-)

Seuraavaksi vähän Jasperin mallikuvia(nojoo vitsivitsii) :


Oltiin muuten toissa viikon sunnuntaina Samin ja Jasperin kanssa siskon luona Kauhavalla viettämässä päivää. Mun ihana sisko oli kokkaillut suussa sulavaa ruokaa ja leiponut erittäin herkullista mustikkapiirakkaa!

 Jere oli just pari päivää ennemmin oppinut ryömimään
 

Pari ylläolevaa kuvaa siivittääkin meidät tulevaan seuraavaan postaukseen, eli syöttötuoliin!

<3: meeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! ❤