torstai 27. helmikuuta 2014

Harkinnassa ja hankinnassa sisarusrattaat

Vauva päätti syntyä kuukauden etuajassa, eikä mulla ollut edes sairaalakassia pakattuna tai tutteja, tuttipulloja tai harsoja ostettuna. Saati sitten oikein mitään muutakaan. 

Esimerkiksi, en ikinä edes kerinnyt kunnolla katsomaan vaunutarjontaa.

Enkä tiedä niistä vieläkään oikein mitään. 

Muutama toive/kriteeri/fakta vaunujen hankinnan suhteen: 

Me asutaan keskellä ei-mitäätä, joten vaunujen ei tarvitse mukautua mihinkään kaupunkihohteeseen. 



Vaunujen ei tarvitse mahtua busseihin tai ahtaisiin ostoskeskuksiin.



Talvella tietkin ovat useinmiten ''hienossa'' kunnossa, joten vaunujen pitäisi sopeutua 10cm lumiloskaan ja kivikkoisiin polkuihin. 



Haluaisin vaunuissa olevan hyvät tavarasäilytystilat. Olenhan kunnon matkatavarahamstraaja. 



Nykyisissä yhdistelmävaunuissa ei ole yhtäkään, ainoata, pienintäkään pikkutavarasäilytystilaa. Mikä mua on harmittanut vuoden päivät. Haluaisin siis pikkutavaroille kuten kännykälle, kukkarolle, avaimille jonkun näköisen soppelin ja turvallisen säilytyspaikan.

Haluaisin mieluiten vaunut, joissa lapsukaiset istuvat vierekkäin. En ainakaan osaisi kuvitella meille vaunuja, joissa pojat istuisivat perätysten tai päällekäin.. 

Mieluiten haluaisin omat kuomut molemmille. Ehdottomasti omat istuinsäädöt.

Mieluiten tuuletusaukot taakse.

Vaunujen tulisi kääntyä helposti. Eli kenties 360astetta kääntyvät etupyörät?

Jarru pakollinen. Ehdottomasti myös säädettävä työntöaisa.

En haluaisi maksaa itseäni kipeäksi tällä kertaa vaunujen suhteen (ainakaan turhasta, nimittäin voisin vaikka vannoa että yhtä hyvät yhdistelmät olisit saanut vähemmälläkin rahalla reilu vuosi sitten), mutta haluaisin kuitenkin meille hyvin soveltuvan ja sopeutuvan yksilön. 

Mitäs muuta vielä pitäisi ottaa huomioon?

No tiivistettynä; haluan vaunut, joita on helppo työnnellä kaikilla keleillä, jotka on helppo suojata sateilta, joissa pojat saavat mahdollisuuden viihtyä myös rauhassa toiselta, joissa on säilytystilaa sekä isoille että pienille tavaroille, joita on ilo katsella ilman oksennusrefleksiä, jotka ovat suht. edulliset. 

Millä tavallahan mä löytäisin kaikki potentiaaliset yksilöt netin syövereistä? Sitten niiden valittujen välillä pitänee tehdä hintavertailuja eri sivuilla yms. 
Mutta mistä sitä edes aloittaisi? Muutamat sivut olen jo plärännyt läpi, enkä oikein edes tiedä mihin jatkaisin seuraavaksi ja kuinka monet sivut kannattaisi käydä läpi?
Millä sivuilla olisi hyvät valikoimat? 

Oon selannut mm. Ozbabyn, babystylen, lastentarvike.netin, Hobby Hallin valikoimat.. 
Mihin seuraavaksi?? Vinkkejä otetaan vastaan! 

Mä oon niin kaavoihin kangistunut, ja laiska, etten kovin helposti muuten vain selaile mitään lastentarvikesivuja, niin en osaa itse oikein edes päätyä mihinkään sivuille muuta kuin perusgooglen kautta ''sisarusrattaat'' -haulla.. 


MUUTAMA KIVA VAIHTOEHTO (JOIHIN OLEN TÖRMÄNNYT TÄHÄN MENNESSÄ):

(linkit nimissä)

En ole vielä edes kunnolla tutustunut noihin eri vaihtoehtoihin.. Mutta lyhyesti mun mietteet kyseisistä;

1. Ovatko ensimmäiset liian hifistellyt (turhan hienot & kalliit) meille tänne metsän keskelle? Kuinka nuo renkaat käyttyisi täällä? Muuten kyllä todella hyvältä vaikuttavat. 

2. Toisena olevat Cosattot on mun mielestä ihanat ja hauskat. Cosattoa on myös meidän syöttötuoli, sopisi samaan sarjaan? Hintaakin on alle 500€.. Mutta kuinka kestävät nuo sitten ovat? Ovatko vaunut liian täynnä yritystä? Noissa näyttäis olevan aika pienet renkaatkin.. Pitäisi tutkia noita hiukan enemmän (ja nähdä enemmän kuvia).

3. Kalliit. Ovatko ''liian'' kevyet tai kapeat?

4. Saman merkkiset kuin meidän turvaistuin. Hyvältä vaikuttavat ainakin lukeman perusteella. Pienet eturenkaat kanssa kylläkin?

5. Ei erillisiä kuomuja, mutta muuten olisi ns. tuttu ja turvallinen merkki ja varmasti tänne maalle sopivat..

6. Ihanan väriset. Isot eturenkaat, vaikuttavat melko täydellisiltä?! Tosin kalliit.

7. TODELLA halvat, mikä laittaa miettimään? Muuten vaikuttavat kyllä melko hyviltä?! Ihanan väriset. Kääntyvätkö eturenkaat? Onko pieniä säilytyslooria? Muutama asia jäi siis auki, ja ne pitäisi selvitellä. 
Voikohan siis olla edes hyvät kun on noin halvatkin?

Nyt mammelit vinkit kehiin!! Minkälaisia sisarusrattaita teiltä löytyy? Linkkejä?! Hyviä ja huonoja puolia kehiin?! Onko tietoja joistakin ylläolevista vaihtoehdoista? Mitä te vaaditte sisarusrattailta? Mitä mun kannattaisi ottaa huomioon?
Vinkkailkaapas myös niitä hyviä nettikauppoja vaunujen suhteen!


<3: meeri

Ps. Vaunut olisi kyllä ihana saada kotiin asti mahdollisimman pian. Vaunuttelu olisi varmasti meille kaikille kolmelle ihana yhteinen päivän piristys sekä ajanviete, varsinkin silloin kuin ollaan kolmistaan kotona pikkuisten kanssa.
 Olisi ihana myös itsekin pitkästä aikaa päästä kohentamaan kuntoa ja mielialaa! Mä kun en voi oikein toista vauvaa jättää kotiin yksin ja lähteä toisen kanssa noilla yksösvaunuilla lenkille......

6 kommenttia:

  1. Noista Carenoista, niin kyllä etupyörät kääntyvät ja ainakin niihin kuuluvassa kopassa on semmonen tasku mihin saa justiin lompakon ja puhelimen :)

    VastaaPoista
  2. http://fi.babyshop.com/bugaboo/s/304 Meillä on tuosta nuo duo blackit. En vaihtaisi kyllä mistään hinnasta, aivan loistavat. Suosittelen :)

    VastaaPoista
  3. Tytön serkuilla on nuo Carenat ja olen itsekin niitä silloin tällöin työnnellyt. Etupyörät kääntyvät ja vaunujen säädöt ovat helppoja ja vaunukopan saa helposti vaihdettua ratasosaan. Vaunut kulkevat hyvin loskassa, lumessa ja vaikka puunrunkojen yli metsässä. Ainut syy, miksi en niitä meille ottaisi, on niiden koko. Niillä ei käytäisi vaatekaupoissa tai kirppareilla. Mutta teidän tarpeisiin voisivat olla ihan loistavat :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on juurikin nuo carenat, maksoi 299e ja on kyllä haukkunut hinnan jo mennetullen.Ollaan käytetty niin kesällä ja talvella, loskassa ja lumessa.Aina vain palvelevat hyvin, ollut meillä 2 vuotta.Mknusta säilytystilaa on hyvin, molempien istuimien alla, Monet kauppakassit on kuletettu niissä:) kannattaa tutustua ehdottomasti!:)

    VastaaPoista
  5. Apua, miten sä oot voinu olla koko raskausajan miettimättä vaunuja :D Mä oon jo nyt päättäny mitkä haluan ja nyt on menossa rv16 :D

    Toivottavasti löydät mieleiset ja saatte ne pian käyttöön :) mulla ei oo antaa sulle vinkkejä käytöstä :)

    VastaaPoista
  6. Juurikin pähkäillyt näitä hempulin tuplavaunuja jo vaikka kuinka kauan ja nyt olen tullut jonkinlaiseen päätökseen. Mulla oli 3 vaihtoehtoa: Bumbleridet, Carenat tai Mountain Buggyt. Nyt olenkin tehnyt päätöksen, enkä osta niistä mitään, vaan tutustuin Easywalkereihin ja ne vaikuttaa ihan täydellisiltä ominaisuuksineen ja isoine renkaineen. Pakko käydä heti niitä koeajamassa babystylessä, sen jälkeen teen lopullisen päätöksen ja laitan vaunut tilaukseen niin ei tartte niitäkää enää miettiä. :D Toivottavasti löydät teille passelit vaunut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ❤