torstai 6. helmikuuta 2014

Jasperin 1v syntymäpäivä & vauvavuosi äidin sanoin

Mun kultakimpale täytti tänään jo 1 vuoden! Jasper <3 Onnea äidin rakkaimmalle!

Tasan vuosi sitten kello 10.32 syntyi täydellinen poika, täydellisin 10/10/10 pistein. Kätilökin huudahti heti kun Jasper pompsahti masusta '' täydellinen poika ! ''. Ja sitähän se kyllä oli JA on. 


Se tunne, joka mut valtasi kun sain Jasperin heti syliin- oli ihan ihmeellinen, suorastaan taivaallinen. Ei sitä voinunt käsittää. Miten mun sisällä oli kasvanut niin pieni, ihana, RAKAS vauveli?!

Pikkumies oli 3078g & 49,5cm. Tiesin heti, että enempää ei voisi mitään rakastaa. Tiedän sen vieläkin. 

Heti syntymän jälkeen sain Jasperin mun syliin. Ihana vähän itki, mutta rauhoittui nopeasti. Sanoin Samille ''se on aivan sun näkönen!'' Nyytti oli niin pieni. Puhdas ja lämmin. 

Vauvelista otettiin mitat ylös, iskä pesi vauvan ja äippä kävi nopeasti vartalosuihkussa. Saatiin olla monta tuntia ihan vain kolmestaan synnytyshuoneessa. Jasper nukkui, ja me ihmeteltiin Samin kanssa. Siinä se nyt oli, maailman suurin merkitys. 

Siirryttiin ''omaan'' huoneeseen. Jasper heräsi ja otti heti katsekontaktia. Rakas piti mua sormesta kiinni ja tuijotti mua suoraan silmiin. 

Tekisin ihan mitä vain ton mun oman maailman tärkeimmän otukseni eteen, i-h-a-n mitä vain.

Olin niin rakkaushuuruissa, että kolmen valvotun vuorokauden + synnytyksen jälkeenkään en pystynyt nukkumaan sekuntiakaan. Mä vaan valvoin, silittelin, itkin onnesta. Jotain niin suurta oli tapahtunut, musta oli tullut maailman rikkain ihminen. Olin saanut oman aarteeni, kalleimman mahdollisen. 

Sairaalassa kaikki hoitajat kiinnittävät aina ensimmäisenä huomiota Jasperin pitkiin silmäripsiin & timantin mustiin silmiin.  

Kahden yön jälkeen päästiinkin jo kotia. Ensimmäiset kuukaudetkin meni niin rakkauspöllyssä, että enpä oikeastaan edes muista mitään. Mutta kaikki oli hyvin, eikä olisi voinut olla paremmin. Jasper oli kiltti, iloinen, hyvinvoiva, söi hyvin ja nukkui hyvin. 

Mä aina ODOTIN, että Jasper herää. Meinasin kuolla aina ikävään kun Jasper nukkuikin. Ihan oikeasti, mä tyyliin aina kiljaisin onnesta kun Jasper heräsi. Oli se sitten yöllä tai aamulla. Mä nousin Jasperin kanssa joka päivä kuudelta ja siirryttiin olohuoneeseen. Jasperhan nukkui paljon ja nukkuikin yleensä heti syönnin jälkeen monta tuntia mun sylissä. Seuraavan ruokailun jälkeen, eli joskus 10-12 välillä, siirryttiinkin takaisin isin viereen päikkäreille. 

Nyt ton mun pikkumiehen perässä ei pysy millään, pikkumies pälpättää koko ajan, pikkumiehestä ei saa nykyään edes kuvia jotka ei olisi heilahtaneita. Äidin vauva menee kuin tuuliviiri, ymmärtää niin paljon ja oppii joka päivä paljon uutta. Mun pienestä vauvelista on tullut taapero. 

Mutta siltikin, Jasper on niin rakastava ja välittävä poika. Joka päivä jaksaa osoittaa rakkauttaan ja onneaan.

En ihan oikeasti olisi voinut ikinä enempää edes toivoa! Silti Jasper on ikuisesti mun ikioma vauva. Kaikkeni aion aina tehdä, ettei mikään tulisi IKINÄ meidän välille. Kaikkeni aion aina tehdä Jasperin onnen eteen. 

Lyhykäisyydessään tämä vuosi on ollut paljon enemmän kuin olisin voinut ikinä edes toivoa. Niin rakkautta täynnä. Niin paljon antanut ja niin paljon rikastuttanut. 

Mä oon niin ylpeä äiti. Kaikki, jotka mut tuntee, tietää että mä koko ajan ihmettelen Jasperin osaamista, mä koko ajan hoen mun rakkautta sitä pientä olentoa kohtaan. Tietää, että Jasper on mulle kaikki kaikessa. 


Mä oon ollut myyty Jasperin syntymästä asti: mulla on täydellinen lapsi, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin <3

(Anteeksi tämä hekumointi ja siirappisuus (:D) mutta halusin kirjoittaa just niin kuin ajattelinkin. Mä haluan lukea tämän niin, että muistan tarkalleen mitä oon tuntenut sekä ajatellut kun Jasper on täyttänyt yhden vuoden. Sen takia teksti ei varmaan ole kovin järkevässä muodossa eikä kirjakielellä kirjoitettu. Sen takia en edes tarkista tekstiä. Mutta ilmoittakaa silti, jos tekstistä löytyy joku _karmaiseva_ kirjoitusvirhe tjms.
Mä meinasin ensiksi läntätä tämän tekstin täyteen kuvia, mutta ajattelin ''joskus teksti on kauniimpi ilman suurta kuvamäärää.'' Joten julkaisen myös postauksen pelkällä suurella kuvamäärällä<3 )

 
<3: meeri

10 kommenttia:

  1. Ihana kirjotus ja ihana just siks ku on niin "siirappinen" niin aito <3 Alko itkettää :) Paljon onnea Jasper ja äiti <3

    VastaaPoista
  2. Sulle olis haaste, toivottavasti otat vastaan :) http://vaipparallissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Voi että miten ihanasti kirjotiit!<3
    ihana blogi!

    VastaaPoista
  4. Samoja ajatuksia täällä kun tyttö täytti vähän aikaa sitten vuoden! <3 Meillä on myös 3v poika ja jännitin viime vuonna että miten sitä pystyy rakastamaan kahta lasta yhtäaikaa? Sitä vaan pystyy, ensi hetkestä lähtien. <3 hormonihirmu vaan vollaa täällä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että ❤️! Ja joo, oon täysin samaa mieltä! Kyllä niitä rakastaa ihan yhtä paljon😍

      Poista
  5. Se muuttaa elämän, kun ensimmäinen lapsi syntyy. Sitä rakkautta ei voi kuvailla toiselle ihmiselle. Sen rakkauden jokainen ymmärtää vasta lapsen synnyttyä. Toisen lapsen syntyessä huomaa, miten sitä mieletöntä rakkautta riittää myös hänelle, vähintäänkin yhtä paljon. Se rakkaus kantaa ylämäet ja alamäet sekä kuopat ja mutkat. Se on äidinrakkaus - ihmeellinen asia <3 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nimenomaan. Just niin ihanasti kuin kirjoitit ❤️

      Poista

Kiitos kommentista! ❤