tiistai 5. marraskuuta 2013

RV 23+2: Neuvola + masukuulumiset





Tänään oli neuvola, rv 23+2. 
On se hassua, kuinka ensimmäisessä raskaudessa odotti neuvoloita kuin kuuta nousevaa & muutenkin olisi voinut kirjoitella pilvinpimein juttuja masumöyrijästä. Nyt lähinnä neuvolat sekoittuvat lapsen neuvoloihin ja ei oikein keksi mitään juttujakaan masuvauvasta samallalailla kuin esikoista odottaessa. 
Mutta kai se on vain ihan luonnollista, että ei millään ehdi keskittymään toisen raskauden kulkuun samoten kuin ensimmäiseen raskauteen, onhan tuossa koko ajan tommonen 9kk möyrijäkin..  


Oon mä silti jokaisen viikon vaihteessa innoissani lukenut raskausviikon ja masuvauvelin ''kuulumiset''. Ja nyt sekin on astetta helpompaa, sillä vihdoin ja viimein laskettu aikakin vakiintui, eikä aina tarvitse arvuutella, että milläs viikoilla sitä mentiinkään & koskas se laskettu olikaan. Laskettu aika on siis virallistettu; 2.3. Iik, alle neljä kuukautta!

Muutenkin poitsulle tuntuu kuuluvan vain hyvää. Saan jokapäivä osakseni kunnon myllerystä ja kunnon potkuja & iskuja. Oon kyllä niin iloinen, että kaiffari jaksaa lähetellä niin ahkerasti terveisiä. Siitä tulee itsellekin aina niin hyvä mieli! Hetkessä unohtuu kaikki murheet ja stressit. 
Syke vaavilla oli tasaisesti 130-150. Ja masukin oli kasvanut hienosti viikkoihin nähden.





Sain äippälomatodistuksen ja nyt pitäisi jaksaa (MUISTAA) täytellä kelaan lappuset. Niin ja hakea samalla äitiysavustusta.. En vain ole vielä päättänyt, että otanko pakkauksen vai rahan? Ensimmäisestä laatikosta oli tietenkin paljon hyötyä, mutta olen kyllä kuullut niin paljon juttuja siitä, että toista laatikkoa olisi täysin turha ottaa. Ja mulla voi olla vielä niin ''hyvä'' säkä, että pikkukakkosen pakkaus olisi just sama kuin Jasperin. Että no thank you ainakin vaan sille. Toisaalta pieni summa ei vastaa laatikon sisältöä, mutta tuskin me tarvitsetaan kaikkea kahtakaan. Pienet jutut voi ostaa sitten & voihan sillä äitiysavustusrahalla sitten ostaa vaan vauvelille kaikkea ihanaa, ja täysin omaa silmää miellyttäviä juttuja, kuten vaatteita.. (Koska Jasperin äitiyspakkauksessakin oli sen verran ''ihania'' vaatteita, että hahaa!) No en ole aivan täysin vielä päättänyt, mutta luultavasti rahana otetaan se.



Painoa mulla olikin kertynyt siis ihan kivasti.. Jopa hiukan päälle kilo viikkoon!! XD (sisäisesti itken) Mutta mä aion pysytellä vakaasti tässä mun pikkuruisessa herkkulakossa, ja huomioida paremmin kaikki jutut mitä syön. Tänäänkin kävin kaupassa ja välttelin katseen joutumista erinäisiin ''herkkupaikkoihin'', purkkapussinkin hain karkkihyllyltä melkein silmät kiinni. No ei kai. Mutta ei nyt edes ole tehnyt niin pahaa. 
Ja mä puhun päivästä niin kuin se olisi joku vuoden saavutus!! Mutta koskahan viimeksi olisin käynyt kaupassa, ostamatta MITÄÄN, mitään hyvää. Jaa'a! En ainakaan tämän raskauden aikana... Pian pitää kyllä alkaa ostelemaan joulukarkkeja säästöön, että jos joku näkee mut kaupassa ostamassa miljoonaa kiloa karkkia- niin en ajatellut syödä niitä vaan ostan niitä joulua varten. Oon perinyt äitiltä sen, että jouluna on miljoonaa eri suklaata jne, ja niitä ostellaan paljon ennen joulua säästöön. Ettei kaikkea tarvitse sitten yhtäaikaa ostella.
 Enkä siis todellakaan aloita mitään laihduttamista, vaan yritän saada itselle paremman ja turvottomamman olon paremmalla ruokavaliolla.

Mutta ensimmäisestä koetuspäivästä selvitty hienosti, eikös?! Itse ainakin olen ylpeä! Ja iloinen! Iloinen siitä, että itseluottamus kohenee koko ajan tämän asian saralla, ''kyl mä pystyn''.



Hemoglobiini oli 113, eli kai sillä hiukan selittyy mun yltiöpäinen väsymyskin? Rautatabletteja ohjeisti syömään, mutta niissä on kuulemma Lapua alkanut säästämään, joten niitä ei saa enää neuvolasta (kuten Jasperia odottaessa sai vielä). Että saa nyt nähdä, koska muistan ja jaksan hakea Apteekista niitä.. Mulla kyllä olisi miljoona muutakin hankittavaa Apteekista, että pian kyllä pitäisi sieläkin ''jaksaa'' käydä. :-D Mm. kalsiumia mun pitäisi syödä, mutta en vain ole saanut aikaiseksi haettua sitä (kaupassa en ole nähnyt kuin pureskaltavia tabletteja, ja haluaisin nieltäviä..). 
Neuvolatäti meinasikin, että mun suklaasokerihimo johtuisi erinäisistä puutostiloista.. Pitäisi muistaa siis syödä tuota monivitamiiniakin tuolta kaapista. Miten voi olla näin hankala muistaa parin pillerin syöminen?!


Höh. Mulla oli jotakin muutakin, mutta en nyt millään muista! Ihan selvästi unohdin joitakin asioita, ja tämä teksti jäi vähän nyt kesken.. Tästä kirjoittamisestakaan ei oikein tule nyt yhtikäs mitään, ensimmäisen puolituntia vahtasin tätä näyttöä. Seuraavan puolituntisen kirjoitin, pyyhin, kirjoitin, pyyhin jne. Toivottavasti nyt jostakin saisi edes vähän selvää, eikä teksti olisi täynnä virheitä & kysykäähän jos tulee jotakin mieleen! Mun aivot eivät enää toimi, ja taidankin mennä tästä heti kuin mahdollista niin nukkumaan. Hyvää yötä, palaillaan huomenna!


<3: meeri & masuvauveli
 

4 kommenttia:

  1. Ihana masu <3 itelle tuli kauheee masuikävö ja niitä potkuja ! Voi teillä on ens keväänä menoa ja melskettä ihan riitävästi ! Ihanaa pienen vauvan saat kohta syliin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :') <3 Voi uskon!! Itelläkin oli jo ikävä, kunnes uudestaan raskauduin ;) No sanos muuta! Hihi <3

      Poista
  2. Mie suosittelen ottamaan rahana.. Meillä oli ainakin ihan turha, hyötyä oli vaan kynsisaksista ja makuupussista. Yhtä bodya ja yökkäriä käytettiin (ja Henkka on kerran pukenut kiusallaan pojat niihin oransseihin potkareihin..), eli vaatteita olisi saanut aika reilusti sillä rahalla.. Toppapuku ja villahaalari varmaan on käytössä talvella samoin kuin tossut mut muu jää kyllä käyttämättä..

    FB:n äitiyspakkaus kirpparilla on jatkuvasti myytävänä tota äp:n sisältöä, et sieltä voi valita ne mistä tykkää ;) Ja meiltä muuten saa ne retrokuosiset potkarit puoli ilmasiks ja ihan kaksinkappalein ;)

    Ja voi mikä suloinen Meeri <3 Oot niin söpö ton masus kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Eipä meilläkään, ollaan me pyyhettäkin käytetty, kirjaa luettu, toppapuku on vielä käytös kun menee just ja just ja lelulla ''leikitty''. Vaatteita yritetty käyttää joskus, niiden rumuudesta riippumatta. Mutta jotkut kyllä meni vähän yli, esim. just ne oranssisiset pilkulliset housut XD! Niitä en oo pystynyt pukemaan Jasperille kertaakaan :'D

      Enkä mä just niin oikeen kaipaile sitä äippälaatikkoa, olisi vaan toisaalta ihanaa jos kakkosellakin ois sellanen oma niinkun Jasperillakin :) Mutta ainakin näillä näkymin jos mä nyt ottaisin sen laatikon, niin tulis just sama kun Jasperillakin.... Joten samaa en kyllä ainakaan halua, ja haluaisin nähdä ensiksi sen uuden jos mulla olis mahdollista saada se. Jos sielä vaikka oliskin jotakin oikeesti HIENOJA vaatteia tms :D !

      Voi kiitosh!:') <3

      Poista

Kiitos kommentista! ❤